Koti kutsuu!

Viiden päivän reissu Helsingissä on loppusuoralla, napotan jo lentokenttäbussissa. Toivottavasti turvatarkastus sulattaa mun uuden kassin pienenä henkilökohtaisena omaisuutena. Myös reppu vaihtoi väriä, kun L antoi mulle räväkän neonpinkin repun. Ja vaatteita, kosmetiikkaa, kirjan..
Suurkiitos L!

Elämyksiä ja herkkuja oli myös tarjolla roppakaupalla. Pääsin katsomaan kulisseista kahtakin eri tv-tuotantoa ja raakakakkua oli tarjolla useammin kuin laki sallii. Mun enimmäkseen sokeriton ruokavalio otti erinäisiä osumia, mutta hei, loma on loma. Kotona palataan ruotuun!

Tulevaisuuteen olen suunnitellut yhtä herkkupäivää viikossa. Siinä oli järkeä lapsena - siinä olisi järkeä nyt. Sounds like a plan!

Helsingissä tuli itsekin kierrettyä herkullisia kohteita, mm. Sandro, sushibuffa, Ondaruokala, Cafe Espa. Talvipuutarha oli upea, kamelia ja lumikuningatar kukassa.

Upeinta oli kuitenkin hieronta Helsinki day spassa. Voi siskot mikä kokemus! Niin upea paikka ja taitava hieroja. Loungeosastolla ois voinu notkua pitempäänkin..

Ehkä vielä joskus?

Kiitos Helsinki! Kunnes jälleen kohdataan!

***

Suuntana Helsinki!

Oulu Airport.

Sain oman kiikkutuolin. Nice.

Olen menossa Helsinkiin ystävän luo. Ei olla nähty kunnolla pitkään aikaan. Muutenkin kiva lähteä jonnekin. Pohjanmaan eri kulmilla on tullut pyörittyä, mukavaa raikastaa ajatuksia.

Näen lapsuudenystävän lisäksi myös entistä Berliinin pikkusiskoa, sekä mahdollisesti serkkua. Savon kouluaikojen ystävä asuu näppärästi majapaikkaystäväni vieressä, joten häntä on helppo tavata.

Vain neljät trefat, viisi päivää?
Ennenhän heitin neljät trefat päivässä! No, Se olikin aika väsyttävää.

Sentään eilen onnistuin sopimaan yhdet työtrefat ja lauantaina on muutama yllätyssektorin luukku avattavaksi. Kyllä tää tästä.

Mutta nyt, portille!
Hyvää viikonloppua!

***

Kauhean kaunis kevätkaiho

Jouduin kaihon valtaan.

Kävin pihalla -
siellä tuoksui kevättalvinen yö.

En tiedä, miksi koen, että juuri
kevättalven ja kevään öissä on oma tuoksunsa.

Onko niissä?


Mietin
  kevätyötä,
asioita,
  ihmisiä.


Muistoja.

Unelmia.


Valtava keväthuuma
  ja sen siskonen
kevätkaiho

pyyhkäisivät
  minut
kuin ruusun
  terälehden

tuulen mukaan leijumaan -

sinisiä,
punaisia,

ruusunkukkia.

Muistelin viime viikonloppua, mietin tulevaa.

Muistelin päiväkävelyä meren jäällä, kimmellystä, aurinkoa, säihkettä.


Hmm.

En ole koskaan osannut kirjoittaa kauniisti, lukion äikän opekin totesi että nämä kaksi kirjoittajaa ovat realisteja.

Siinä murskautui unelma jos toinenkin kuin
ruusunnuppu navettakumpparin alle.

Mutta asiaan.


***


Kevätkaiho on suotavaa!
Kevätkaiho on kaunista!

Kaipaus ylipäänsä on ihanaa, jos on joku ketä kaivata.

Ja minullahan niitä löytyy melkoinen liuta :)

Koitin soittaa muutamalle ystävälle, he eivät vastanneet.

Ehkä se oli kevään opetus..


Vaali kaihoa,
vaali kauneutta.

Helli kaipausta.


Kevätkaiho ikuisesti!


***

Kummipoika kylässä

Kummipoika tuli tänään toista kertaa yksin kylään,
eli tuttavallisemmin hoitoon.

Mutta ei kerrota sitä hänelle.

Kummipojan isoveli on aloittanut muskarin ja tykkää siitä kovasti, eli jatkossa tiistaisin on näköpiirissä yhteisiä touhuja. Paitsi viikon päästä, kun olen reissussa - ja kahden viikon päästä, kun on hiihtoloma.

Pitänee nähdä viikonloppuna / eri iltana!

Tämän päivän turnee alkoi kirjasta, joka lukaistiin läpi aika tiiviissä tahdissa. Sanavaraston kehittyminen on ollut huimaa, voi taas todeta.

Seuraavaksi mentiin lataamaan pyykkikone. Sinä vaiheessa, kun vesiletku otti vettä rytkäyttäen, hilpeys oli riemuisaa. Meni jopa niin jännäksi, että poitsunkin piti mennä pissalle. Kun näin elkeistä että pissahätä iski ja kysyin oliko näin - vastauksena oli ytimekkäästi
"Kyllä."

Illan aikana käytiin sitten pariinkin otteeseen tsekkaamassa, kun kone pyöri - ja lopuksi päästiin ihastelemaan pyykin lopetusääntä. Mikäs se tässä, satunnaista kotiapulaista kasvatellessa :)
Ei varmaan hirveän pitkä aika mene, kun pesukoneen pyörintä - vesiletkusta puhumattakaan - on jo ihan vanha juttu.

Joskus toivoisi, että aika ei laukkaisi niin nopeaa..?



Olin juuri tullut lenkiltä ja söin siis iltaruuan autokisailun ohessa; S joi vettä. Sovittiin, että koska hän on jo syönyt, hän voi maistaa pastaa. Se oli ihan ok ratkaisu, koska hedelmäsektorilla oli tällä kertaa vajetta. Vain yksi granaattiomena, jonka suunnittelin teurastavani salaattiin huomenna - jos porukat hurauttavat tästä ohi paluumatkallaan Lapista.

Mitäs muuta?
Toinen kirja luettiin, autokisaa, pehmoeläinten piilotusta tyynyn ja paidan alle kyttyräseläksi, portailla loikoilua eri asennoissa, akrobatiaa - pehmoeläinten taisteluja joissa yritin kyllä tuoda tarjolle myös halaavia pehmoeläimiä.

Äkkiähän se reilu tunti hyvässä seurassa vilahtaa. Koska nyt on niin hyvät välit ja luottamus rakennettu, kannattaa nähdä mahdollisimman usein. Kesällä voi jo kehitellä joitain muutaman tunnin tempauksia ja retkiä, uskoisin!


Siitä tulee kivaa.


***

Raha ratkaisee?

Olipa helpottavaa, 

kun rahoja tupsahti tilille muutama päivä sitten.
Olin kitkuttanut erinäisen päivän vihoviimeisillä kolikoilla, kunnes jouduin piipahtamaan toisella tilillä käsi ojossa.

Mistä moinen? 

Oli niin kiireinen tammikuu, että venyi tietyn homman laskutus -> maksu menee helmikuulle.
Siihen liittyen myös iso materiaalipompsi lähtee laskutukseen vasta tänään, siitäkin tuli melkoinen lommo omalle tilille.

Periaatteena on, että pikkuniukistelun takia ei säästötilille kajota, mutta toisella "käyttötililla" voi piipahtaa vippaamassa. Onneksi näitä tilanteita ei montaa kertaa vuodessa, mutta aina se laittaa miettimään, että mitä olisi elämä todellisessa taloudellisessa ahdingossa.

Ei hääviä.


***

Loppukevennyksenä...

Neitsyen unelmia 5

Ah sitä onnea,

kun päivänä eräänäkin menin palaveriin ja huomasin olevani minuutilleen paikalla.
Toisaalta, huomasin että olisihan tänne voinut hieman aikaisemminkin tulla, kun periaatteessa tilaisuus käynnistyi silloin ja narikka- ja vessahommat puski vielä päälle.

Noh, tuli minun jälkeenikin vielä kolme henkilöä.

Tänään puolestaan laittelin kahveja ja huomasin, että nytpäs pakkauskartonkeja tyhjenee mojoma määrä yhtä aikaa. Ah sitä onnea, kun pääsee asettelemaan ne sisäkkäin ja viemään kierrätykseen.

Tyydytystä arjen pienistä iloista.


***


Mainitut tyydytteethän ovat ihan täyttä totta! Mutta - muualla somen syövereissä olen umpiväsähtänyt sarkasmiyritelmiini.

Lähes poikkeuksetta jengi ottaa ne tosissaan ja sitten joko

a) heittäydyt blondiksi
b) oikaiset

-> kumpikin on yhtä nöyryyttävää.  


Ei näin!

Totuuden kirkas tuli leimutkoon, kuin kevätaurinko häikäisevän sinisellä taivaalla!


Ihanaa viikon jatkoa!


***

Neitsyen unelmia 4

Jännä, 

miten joskus arjessa pilkahtelee tuo lapsuuden perusluonne,
jota myös horoskooppimerkkinä neitsyt mainitaan.

Lapsena minun huoneeni oli talon nähtävyys, aina niin siistiä.
Viimeisen päälle koriste-esineet sotilaallisessa järjestyksessä,
pölyt pyyhittyinä.

Oh, siitä on tultu kauas..
Mainittakoon kuitenkin, että eno oli lapsena järjestänyt mattojen hapsutkin, hmm..
Ehkä siis jotain kulkee myös syvällä geeneissä.


Mutta nyt: ei ole enää järjestystä!

On iloisia pinoja ja läjiä sekalaista tavaraa, lehdyköitä, vaatteita. Kyllähän minä niiden kimppuun jo joululomalla pääsin, mutta se vaatikin yhden täysin ohjelmattoman viikon..
Sellaista tuskin ihan heti on uudestaan näköpiirissä.

Komerojen kätköt siis eläkööt omaa synkkää elämäänsä! Läjien uumenista tulee hetkittäin löytöjä, kuten mummin synttärionnittelukortti vuodelta 2013, jonka väliin oli suojautettu seteli.
Kiitos mummi, se tulikin juuri nyt tarpeeseen!


***


Mutta tänään.
Värkkäsin aikani tietokoneella, kuikuilin kelloa..
Olen sopinut naapurin kanssa lenkkitreffit klo 11.00.

Toteisn että tiskikone on täynnä, sen voisi laittaa pyörimään kun palaan lenkiltä.

Kuinka kaunis näky se yläritsi olikaan.. Niin harmonisesti kipposet ja kupposet toistensa lomassa, isompaa, pienempää sopuisasti rinnakkain. Ihmeellinen muodostelma.


Näistä omituisista ohikiitävistä hetkistä saan jonkinlaista toivoa -

kyllä se järjestäjä siellä sisimmässäni piilee.
Ehkä se vielä hädän hetkellä sieltä avuksi singahtaa..
Ehkä se vielä tämän kodin uuteen uskoon laittaa..

Jonain päivänä. 


Unelmia pitää olla!
Yleviä käsityksiä ja haavekuvia itsestä täytyy elätellä!

Todellisuuden ollessa toista, voi kuitenkin nauttia pienen hetken ja katsahtaa tiskikoneeseen todeten:

täällä se järjestys sentään on.


***

Kun maailma väsyttää

Tosi poukkoileva elämäni.

Joka toinen postaus on "jiihaa" tunnelmissa ja joka toisessa laahustetaan maan matosena.
No, semmoista kai se elämä on. Mutta nyt parin viikon aikana laineet ovat kyllä olleet voimakkaammat kuin normaalisti.

Joku punainen lanka puuttuu.

Pelkään ja tiedostan, että oma elämä ja työelämä ovat yhtä sillisalaattia. Toisaalta, tapasin ison organisaation johtavassa asemassa olevan henkilön, jolle mainitsin että olisihan sitä yhtenäisemmänkin cv:n voinut tässä elämässä hankkia..

Hän totesi minulle, että olethan sinä tehnyt tietyn (oman alani) teeman alla asioita.
Ja lisäksi:

"Teet kaiken sydämellä."

Tämä todella lämmitti - sydäntä - kun kuitenkin juuri tämän organisaation kanssa olen tehnyt yhteistyötä vuodesta 1998. Ja viimeksi viime vuonna, kirjoittamisen ja tapahtuman muodossa.


Eeva Kilpeä mukaillen..

Toivoa on,
kun sydäntä on!


Lopetan tämän kaiken maailman murehtimisen nyt tähän.
Otan toppavaatteet niskaan ja lähden pitkälle kävelymatkalle kohti lounaspalaveria.
Ehkä sen jälkeen olenkin kuin uusi ihminen.


Raikkaita pakkastuulia ajatuksiisi!


***

Taas on voimia

Hyvä viikonloppu takana.
Taas on voimia sukeltaa uuteen viikkoon.

Töihin,
sosiaalisuuteen -
siihen mitä ihmisenä oleminen on.

Mitä varten täällä ollaan.

Toimitin edellisessä tekstissä, kuinka suivaannuttavaa on, kun aina kysellään kaikenlaista.
Paskat.

Se on helvetin hienoa.
Olen kiitollinen siitä, että osaan ja voin auttaa. Joskus sitä ei vain tahdo väsyneenä muistaa, jaksaa.

Oman alan asioista kysellään tietysti paljonkin, niitä en edes alkanut listaamaan..

Mutta ehkä tragikoomisimpia tilanteita on ollut taannoisina syksyinä, kun entiseen antiikkiseen luuriin on tupsahdellut sienikuvia tunnistettavaksi..

Tai kun henkilöt, joita en muuten tapaa, kontaktoivat kerran vuodessa:
"Hei, pitkästä aikaa, mitä kuuluu? Tuli mieleen, lähdettäisiinkö sieniretkelle?"

Aivan inhimillistä.

Olen käynyt pari kovaa prässiä läpi viime vuosina ja niiden suhteenkin, hmm.
Olen iloinen, jos voin auttaa muita. Pahoistakin paikoista pääsee eteenpäin ja selviää, kunhan vain antaa itselleen aikaa toipua.

Liikaa ei voi vaatia.

Maailma vaatii aina, muut ihmiset ovat lähellä ja läsnä. Pitää tajuta milloin vetää raja - ja mihin.

Että jaksaa taas olla, auttaa. Rakastaa lähimmäistä.

Yksin meistä ei kukaan olisi mitään.


***