Taas mennään!
Syksyn työprojektit pulkassa, joululle pitänee piakkoin uhrata ajatus jos toinenkin.
Mutta sitä ennen päräytän kaverin luo Rovaniemelle, tänään, junalla.
Jee!
Kauhukseni sain kuitenkin vastikään kontaktin, jossa minua toivottiin talkoilemaan kasaan erään porukan apurahahakemus, dl 31.12.2015.
Mitä, milloin?
Ennen Rovaniemen reissua? En ehdi.
Rovaniemellä? No ei tod? (Junaakin joku ehdotti, auts.)
Uhratako viimeinen viikonloppu puoliskon kanssa? Eiiih!
Alkuviikosta? No olihan siinä jo muutakin ohjelmaa..
Jouluna ei tod, joulun jälkeen jätettynä painaa mieltä - eikä lomilla saa ketään kiinni.
Ratkaisu:
Tunti siellä, toinen täällä, raavin hommaa kasaan. Plaah. Mutta hei, se etenee jo!
Ja laitoin välivaiheen näytille äskettäin - mahdollisesti siihen tarttuu avukseni vielä toinenkin henkilö ja saadaan se iloiseen joulupakettiin alkuviikon aikana.
Muttamutta - reissuun lähdössä ja tajusin juuri, että pitäisi toki sekä pakata, miettiä tuliaisia että syödäkin jotain. Pakkaus helppoa, muutamat perustalvitamineet ja kotioloasu, tuliaiset ostetaan paikan päältä lennosta tarpeen mukaan. Ruokaa, joulujuttuja, pikkupoitsulle jotain mieluista - ja tarpeellista ennen kaikkea.
Pakastin on paras kaveri, kun ruokahuolto pitää pähkiä kiireessä - mustat belugalinssit möllöttivät houkuttelevina pakasterasian pohjalla. Hokasin, että annos on niin iso, että jätän osan jääkaappiin - kun tulen lauantaina nälkäkuolemaa uhkuen, nappaan heti ensiavuksi linssit naamariin ja jaksan lähteä kohti triplabuukattua iltaa! Jes!
Kuinka kätevää!
No ei vainen triplabuukkausta, nyt peräti torppasinkin yhden houkuttelevan menon..
Mietin että ehkä - kävisin yksissä pikkujouluissa piipahtamassa autolla moikkaamassa tärkeitä yhteistyökumppaneita hetkisen seurustellen ja
tulisin
sitten
kotiin
s-a-u-n-o-m-a-a-n...
R-a-u-h-a-s-s-a.
Rauhallista ja valitsemasi kaltaista joulun aikaa:
hyvän mielen taikaa!
***
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
torstai 17. joulukuuta 2015
perjantai 11. joulukuuta 2015
Joulun odotusta
Joulu tulla jollottaa - ja hyvä niin.
Syksy meni nopsaan, oli paljon kauniita ilmoja, kuin vastapainoksi märälle kesälle. Tosin, muistikuvani kesästä ovat erinomaiset: tein henkilökohtaisen vapaaehtoistyön ennätyksen leipätöiden ohella, määrällisesti ja varmaan myös laadullisesti.
Syksy vilahti kahden isomman työprojektin merkeissä, kumpikin onnistui hyvin. Pikkuhetken olen ehtinyt huokaista, lopputyöt ja uusien töiden rahoitusten hakua. Vuosilomailen, helmikuussa reissailen ja maaliskuussa kääritään hihat. Työprojekteja on odottamassa, tänään tuli niistä viimeisin.
Sanoin yhdelle kaverille, että maltan tuskin odottaa, mitä kaikkea mahtavaa tulevat vuodet tuovat tullessaan.
Mukavaa joulun aikaa!
***
Syksy meni nopsaan, oli paljon kauniita ilmoja, kuin vastapainoksi märälle kesälle. Tosin, muistikuvani kesästä ovat erinomaiset: tein henkilökohtaisen vapaaehtoistyön ennätyksen leipätöiden ohella, määrällisesti ja varmaan myös laadullisesti.
Syksy vilahti kahden isomman työprojektin merkeissä, kumpikin onnistui hyvin. Pikkuhetken olen ehtinyt huokaista, lopputyöt ja uusien töiden rahoitusten hakua. Vuosilomailen, helmikuussa reissailen ja maaliskuussa kääritään hihat. Työprojekteja on odottamassa, tänään tuli niistä viimeisin.
Sanoin yhdelle kaverille, että maltan tuskin odottaa, mitä kaikkea mahtavaa tulevat vuodet tuovat tullessaan.
Mukavaa joulun aikaa!
***
torstai 1. tammikuuta 2015
Faces faces
Joulu on upeaa aikaa.
Aikaa olla rauhassa läheisten kesken. Itse olen yhtä poikkeusta lukuunottamatta viettänyt joulun aina vanhempieni ja veljeni kanssa. Tällä kertaa mukana oli myös mummi. Hieno, perinteikäs joulu - kerran vuodessa kaikki ikioman suvun läheisimmät koolla.
Uutiset kertoivat korutonta kieltään toisenlaisesta pyhien vietosta. Turvakodit täyttyivät ja kaikkia apua tarvitsevia ei pystytty auttamaan. Asiakkaita pyydettiin hakeutumaan sosiaalipalveluiden piiriin.. Ei helvetti. Voiko olla pahempaa joulua kuin väkivallan uhan sävyttämä joulu ikiomassa kodissa lapsukaisten kanssa. En jotenkin edes uskalla kuvitella sellaista.
Olen viime päivinä kiinnittänyt kaupungilla huomiota keski-ikäisiin edustaviin rouviin ja äiteihin - olen bongannut lyhyen ajan sisällä kolme pahan näköistä otsa-, nenä- tai silmäkolhua. Toivon tietenkin, että ne ovat syntyneet huolimattomuusmatsissa kaapin oven kanssa..
Pelkään kuitenkin, etteivät ole.
~
Nuoruudestani löytyy yksi ihmissuhde, joka piti sisällään henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa. Ei hirveän näppärä aihe blogiin, mutta koitetaan. Ihan turhaan olen hautonut näitä asioita sisälläni vuosia, kohta vuosikymmeniä. Olen kyllä kirjoittanut aiheesta itselleni muutamaan otteeseen, mutta se on ollut silmitöntä vuodatusta.. Oikeasti minua kiinnostaisi pohtia asiaa siltä kannalta, mitä se on elämääni ja persoonaani vaikuttanut.
Koska kirjoitusprosessi on ollut mielessä ja haaveissa jo vuosia, saattaa olla, että rohkeus loppuu taas / vieläkin ja juttu jää lyhyeksi, mutta katsotaan. Jos en ole kunnolla käsitellyt tätä asiaa, olen loppujenkin elämäni haasteiden kanssa ihan haavi auki - jostain on oikeasti pakko lähteä punnertamaan! Ei ole enää vaihtoehtoja.
~
Tavattiin opintojen tiimoilta, olin parikymppinen. Seurusteltiin kolmisen vuotta. Suhteessa käytiin läpi ja nähtiin monenlaista mukavaa ja vähemmän mukavaa. Kun koitin analysoida silloin, mitä oli meneillään, työkaluja ei vain ollut. Minulla ei ollut hajuakaan, missä menee normaalin käytöksen ja henkisen, fyysisen ja seksuaalisen väkivallan raja. Raja voi nimittäin olla hyvin häilyvä! Hämmentynyt, iki-ihanan turvallisesta perhetaustasta tupsahtanut nuori ihminen kai ajatteli, että satunnaiset episodit olivat vain jotain outoa, mitä tapahtui joskus kännissä...
"Anteeksi rakas! Sitä ei tapahdu koskaan enää."
Ei se aivan niinkään ole. Aina uudelleen jotain tapahtui: pääpaino oli henkisellä väkivallalla ja fyysisellä "kieputtelulla", itsepuolustuslajien solmuihin jouduin usein ja ei se aina ollut hupaisaa tai eroottista, se oli puhtaasti estämistä, rajoittamista ja ärsyttämistä.
Aina vajosin syvemmälle, aina vieraannuin enemmän itsestäni - asiaa ei auttanut etten oikein kenenkään kanssa osannut puhua asiasta. Yritin kyllä, kai. Opiskelukaverit laittoivat kännitoilailut herran persoonan piikkiin. Jäin avuttomaksi, yksin. Hävetti.
En uskaltanut harkita eroa, kun tiesin miten herra oli exäänsä vainonnut. Eihän tässä nyt paikkakuntaa voinut vaihtaa, opinnot hyvällä mallilla jne. Mitä tehdä? Olin voimaton, yksinäinen, lohduton.
Yhtenä iltana tilanne kärjistyi. Alkoholilla ei ollut osuuta asiaan. Tuli taas jostain turhanpäiväisestä suukopua, totesin jossain vaiheessa että en jaksa tätä enää, mieluummin kuolisin tai olisin kuollut kuin jatkaisin tätä riitelyä, parisuhdetta jne.
Herra tarttui tuumasta toimeen, haki keittiöstä valtavan keittiöveitsen ja ojensi ranteensa todeten: "Anna mennä siitä". No ei tässä nyt ajatuksena kyllä ollut mikään tappoon ryhtyminen..! En muista enää, miten se tilanne laukesi.. Mutta lopun alkua se oli, onneksi. Syytä en kylläkään silloin vielä tiennyt tahi arvannut.. Hän oli löytänyt uuden rakkauden.
Otin pakoreitin huijentuneena vastaan ja loikin omille teilleni kuin koira veräjästä, katsoin taaksepäin vain pariin otteeseen. Silloin itkin, huusin ja oksensin tätä henkilöä ja parisuhdetta pois minusta ja elimistöstäni.. Jotain pahaa verta jäi kuitenkin kiertämään pakahtuneena minuun vuosiksi.
~
Ajattelin pitkään, etten ikinä pysty kirjoittamaan näistä asioista - olen aina menneisyyteni vanki. Mutta nyt - helvetti - minusta tuntuu että uskallan, osaan, voin. Irrottaa, luopua lopullisesti.
Kuin kevenisin henkisesti, kymmenen kiloa, kaksikymmentä kiloa. Kuin saisin jonkun sisäisen rauhan ja tyyneyden. En ole enää näiden asioiden vangitsema.
Kuin tietäisin, että pystyn selviämään neljän viime vuoden haasteista, suruista ja menetyksistä..?
Mutta kuten talokin painuu perustuksiaan vasten, en minäkään voi käsitellä näitä uusia, minua haastaneita asioita, ennenkuin vanhat asiat on käsitelty. Mätä alue poistettu ja puhtaampaan vaihdettu. Minä itse kokemuksineni olen oman elämäni palapeli, enkä halua että yhdenkään palasen kohdalla on musta aukko.
"It's better to burn out than to fade away"
..totesi herra jos toinenkin. Jos karrelle palaneesta tulee hiiltä ja hiilestä voi muodostua timantti, niin olkoon pahimpien muistojeni ja raskaimpien kokemusteni kohdalla timantti oman elämäni palapelissä.
Timantteja tulee olemaan yhteensä ainakin kolme. Mutta niistä mikään ei ole vielä täysin kiteytynyt.
* In progress *
Tästä se kuitenkin lähtee.
***
Aikaa olla rauhassa läheisten kesken. Itse olen yhtä poikkeusta lukuunottamatta viettänyt joulun aina vanhempieni ja veljeni kanssa. Tällä kertaa mukana oli myös mummi. Hieno, perinteikäs joulu - kerran vuodessa kaikki ikioman suvun läheisimmät koolla.
Uutiset kertoivat korutonta kieltään toisenlaisesta pyhien vietosta. Turvakodit täyttyivät ja kaikkia apua tarvitsevia ei pystytty auttamaan. Asiakkaita pyydettiin hakeutumaan sosiaalipalveluiden piiriin.. Ei helvetti. Voiko olla pahempaa joulua kuin väkivallan uhan sävyttämä joulu ikiomassa kodissa lapsukaisten kanssa. En jotenkin edes uskalla kuvitella sellaista.
Olen viime päivinä kiinnittänyt kaupungilla huomiota keski-ikäisiin edustaviin rouviin ja äiteihin - olen bongannut lyhyen ajan sisällä kolme pahan näköistä otsa-, nenä- tai silmäkolhua. Toivon tietenkin, että ne ovat syntyneet huolimattomuusmatsissa kaapin oven kanssa..
Pelkään kuitenkin, etteivät ole.
~
Nuoruudestani löytyy yksi ihmissuhde, joka piti sisällään henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa. Ei hirveän näppärä aihe blogiin, mutta koitetaan. Ihan turhaan olen hautonut näitä asioita sisälläni vuosia, kohta vuosikymmeniä. Olen kyllä kirjoittanut aiheesta itselleni muutamaan otteeseen, mutta se on ollut silmitöntä vuodatusta.. Oikeasti minua kiinnostaisi pohtia asiaa siltä kannalta, mitä se on elämääni ja persoonaani vaikuttanut.
Koska kirjoitusprosessi on ollut mielessä ja haaveissa jo vuosia, saattaa olla, että rohkeus loppuu taas / vieläkin ja juttu jää lyhyeksi, mutta katsotaan. Jos en ole kunnolla käsitellyt tätä asiaa, olen loppujenkin elämäni haasteiden kanssa ihan haavi auki - jostain on oikeasti pakko lähteä punnertamaan! Ei ole enää vaihtoehtoja.
~
Tavattiin opintojen tiimoilta, olin parikymppinen. Seurusteltiin kolmisen vuotta. Suhteessa käytiin läpi ja nähtiin monenlaista mukavaa ja vähemmän mukavaa. Kun koitin analysoida silloin, mitä oli meneillään, työkaluja ei vain ollut. Minulla ei ollut hajuakaan, missä menee normaalin käytöksen ja henkisen, fyysisen ja seksuaalisen väkivallan raja. Raja voi nimittäin olla hyvin häilyvä! Hämmentynyt, iki-ihanan turvallisesta perhetaustasta tupsahtanut nuori ihminen kai ajatteli, että satunnaiset episodit olivat vain jotain outoa, mitä tapahtui joskus kännissä...
"Anteeksi rakas! Sitä ei tapahdu koskaan enää."
Ei se aivan niinkään ole. Aina uudelleen jotain tapahtui: pääpaino oli henkisellä väkivallalla ja fyysisellä "kieputtelulla", itsepuolustuslajien solmuihin jouduin usein ja ei se aina ollut hupaisaa tai eroottista, se oli puhtaasti estämistä, rajoittamista ja ärsyttämistä.
Aina vajosin syvemmälle, aina vieraannuin enemmän itsestäni - asiaa ei auttanut etten oikein kenenkään kanssa osannut puhua asiasta. Yritin kyllä, kai. Opiskelukaverit laittoivat kännitoilailut herran persoonan piikkiin. Jäin avuttomaksi, yksin. Hävetti.
En uskaltanut harkita eroa, kun tiesin miten herra oli exäänsä vainonnut. Eihän tässä nyt paikkakuntaa voinut vaihtaa, opinnot hyvällä mallilla jne. Mitä tehdä? Olin voimaton, yksinäinen, lohduton.
Yhtenä iltana tilanne kärjistyi. Alkoholilla ei ollut osuuta asiaan. Tuli taas jostain turhanpäiväisestä suukopua, totesin jossain vaiheessa että en jaksa tätä enää, mieluummin kuolisin tai olisin kuollut kuin jatkaisin tätä riitelyä, parisuhdetta jne.
Herra tarttui tuumasta toimeen, haki keittiöstä valtavan keittiöveitsen ja ojensi ranteensa todeten: "Anna mennä siitä". No ei tässä nyt ajatuksena kyllä ollut mikään tappoon ryhtyminen..! En muista enää, miten se tilanne laukesi.. Mutta lopun alkua se oli, onneksi. Syytä en kylläkään silloin vielä tiennyt tahi arvannut.. Hän oli löytänyt uuden rakkauden.
Otin pakoreitin huijentuneena vastaan ja loikin omille teilleni kuin koira veräjästä, katsoin taaksepäin vain pariin otteeseen. Silloin itkin, huusin ja oksensin tätä henkilöä ja parisuhdetta pois minusta ja elimistöstäni.. Jotain pahaa verta jäi kuitenkin kiertämään pakahtuneena minuun vuosiksi.
~
Ajattelin pitkään, etten ikinä pysty kirjoittamaan näistä asioista - olen aina menneisyyteni vanki. Mutta nyt - helvetti - minusta tuntuu että uskallan, osaan, voin. Irrottaa, luopua lopullisesti.
Kuin kevenisin henkisesti, kymmenen kiloa, kaksikymmentä kiloa. Kuin saisin jonkun sisäisen rauhan ja tyyneyden. En ole enää näiden asioiden vangitsema.
Kuin tietäisin, että pystyn selviämään neljän viime vuoden haasteista, suruista ja menetyksistä..?
Mutta kuten talokin painuu perustuksiaan vasten, en minäkään voi käsitellä näitä uusia, minua haastaneita asioita, ennenkuin vanhat asiat on käsitelty. Mätä alue poistettu ja puhtaampaan vaihdettu. Minä itse kokemuksineni olen oman elämäni palapeli, enkä halua että yhdenkään palasen kohdalla on musta aukko.
"It's better to burn out than to fade away"
..totesi herra jos toinenkin. Jos karrelle palaneesta tulee hiiltä ja hiilestä voi muodostua timantti, niin olkoon pahimpien muistojeni ja raskaimpien kokemusteni kohdalla timantti oman elämäni palapelissä.
Timantteja tulee olemaan yhteensä ainakin kolme. Mutta niistä mikään ei ole vielä täysin kiteytynyt.
* In progress *
Tästä se kuitenkin lähtee.
***
perjantai 26. joulukuuta 2014
Tip tap
On joulu.
Olen kotikonnuilla, eli vanhempien luona. Myös mummi on täällä, veli lähti iltapäivällä ajelemaan etelämmäs.
Joka aamu on nautittu rauhallinen aamupala ja lähdetty koirien kanssa lenkille. Maisemat ovat olleet kuin postikortista, puut lumen kuorruttamia ja reipas, kuiva pakkaskeli. Tänään lenkillä nähtiin sekä syvänsinistä että punertavaa ja kellertävää taivasta.
Lenkin jälkeen on syöty tuhti lounas, jouluaattona se oli lohikeittoa ja riisipuuroa. Aattona käytiin vesperissä ja haudoilla, iltaruoka syötiin aika myöhään. Joulupukki oli tuonut lahjat kuusen alle ja kun herkullinen jouluateria oli nautittu ja keittiö siivottu, laitettiin tonttu asialle jakamaan lahjoja. Sain ihan valtavan paketin.. Siitä paljastui digijärkkäri ja kamerareppu.
Olen hieman hämmentynyt, tutustelen kameraan ja yritän ymmärtää aukosta ja valotusajasta, joille en aikaisemmin ole joutunut korvaani lotkauttamaan. Takkatuli toimi kuvaajan kohteena, mutta kyllä harjoittelu jatkuu vielä pitkähkön tovin. Uskonpa, että vuonna 2015 nähdään kuitenkin ihania kuvia!
Mun tekniikkavarustus etenee huimaa vauhtia, kun nyt viimein siis omistan älykännykän, läppärin ja digijärkkärin. Olen pohtinut tabletin hankintaa mutta myös todennut että se ehkä jämäyttäisi lopullisesti sohvan pohjalle. Ihan hyvä kun pöytäkone on välillä varattu, läppäriä ei jaksa avata ja mobile ei lataa Facebookia kunnolla.. Ehkä näin on tarkoitettu.
Pieni sometaukokin oli jouluna, muutamia päiviä poissa Facebookista, Twitteristä. Instagramiin tykittelin muutamia tunnelmakuvia kuitenkin. Jäälyhtyjen teko oli helppoa, kun pakkanen huiteli hetkittäin 20 tiukemmalla puolella.
Naapurissa olen käynyt kahteen otteeseen, minun niin sanotun toisen perheen luona. Siellä on monenlaista mukavaa säpinää ilmassa, mutta myös yksi ärtsy koira, joka söisi koko kylän jos uskaltaisi.. Lukuhommiin en ole juuri ehtinyt (paitsi pari sivua yhdestä kirjasta josta lisää myöhemmin!), mutta:
*Kafka rannalla oli mielettömän ihana - sen jälkeen oli ajatus, voiko ja haluaako lukea enää ikinä mitään..!?
*Aallot on luettu, tykkäsin kunhan jaksoin hieman punnertaa
*Jää on menossa, voin jo suositella..
Ja joulukirja-asioihin palaan myöhemmin. Sekä ehkä tarkemmin em. kirjojen tuomiin ajatuksiin.
Mutta nyt,
unten maille,
riemukkaille!
Ihanaa joulun aikaa, viikonloppua - ja loppuvuotta!
***
Olen kotikonnuilla, eli vanhempien luona. Myös mummi on täällä, veli lähti iltapäivällä ajelemaan etelämmäs.
Joka aamu on nautittu rauhallinen aamupala ja lähdetty koirien kanssa lenkille. Maisemat ovat olleet kuin postikortista, puut lumen kuorruttamia ja reipas, kuiva pakkaskeli. Tänään lenkillä nähtiin sekä syvänsinistä että punertavaa ja kellertävää taivasta.
Lenkin jälkeen on syöty tuhti lounas, jouluaattona se oli lohikeittoa ja riisipuuroa. Aattona käytiin vesperissä ja haudoilla, iltaruoka syötiin aika myöhään. Joulupukki oli tuonut lahjat kuusen alle ja kun herkullinen jouluateria oli nautittu ja keittiö siivottu, laitettiin tonttu asialle jakamaan lahjoja. Sain ihan valtavan paketin.. Siitä paljastui digijärkkäri ja kamerareppu.
Olen hieman hämmentynyt, tutustelen kameraan ja yritän ymmärtää aukosta ja valotusajasta, joille en aikaisemmin ole joutunut korvaani lotkauttamaan. Takkatuli toimi kuvaajan kohteena, mutta kyllä harjoittelu jatkuu vielä pitkähkön tovin. Uskonpa, että vuonna 2015 nähdään kuitenkin ihania kuvia!
Mun tekniikkavarustus etenee huimaa vauhtia, kun nyt viimein siis omistan älykännykän, läppärin ja digijärkkärin. Olen pohtinut tabletin hankintaa mutta myös todennut että se ehkä jämäyttäisi lopullisesti sohvan pohjalle. Ihan hyvä kun pöytäkone on välillä varattu, läppäriä ei jaksa avata ja mobile ei lataa Facebookia kunnolla.. Ehkä näin on tarkoitettu.
Pieni sometaukokin oli jouluna, muutamia päiviä poissa Facebookista, Twitteristä. Instagramiin tykittelin muutamia tunnelmakuvia kuitenkin. Jäälyhtyjen teko oli helppoa, kun pakkanen huiteli hetkittäin 20 tiukemmalla puolella.
Naapurissa olen käynyt kahteen otteeseen, minun niin sanotun toisen perheen luona. Siellä on monenlaista mukavaa säpinää ilmassa, mutta myös yksi ärtsy koira, joka söisi koko kylän jos uskaltaisi.. Lukuhommiin en ole juuri ehtinyt (paitsi pari sivua yhdestä kirjasta josta lisää myöhemmin!), mutta:
*Kafka rannalla oli mielettömän ihana - sen jälkeen oli ajatus, voiko ja haluaako lukea enää ikinä mitään..!?
*Aallot on luettu, tykkäsin kunhan jaksoin hieman punnertaa
*Jää on menossa, voin jo suositella..
Ja joulukirja-asioihin palaan myöhemmin. Sekä ehkä tarkemmin em. kirjojen tuomiin ajatuksiin.
Mutta nyt,
unten maille,
riemukkaille!
 |
| Pikinokat vauhdissa, tämä kuva marraskuulta. |
Ihanaa joulun aikaa, viikonloppua - ja loppuvuotta!
***
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Joulu Lapissa
Happy New Year!
On jo vuosi 2014, aika rientää omalla vääjäämättömällä painollaan. Seuraavaksi aletaan odottelemaan helmikuista Rivieran reissua, sitten maaliskuun parhaita hiihtokelejä. Sen jälkeen häämöttääkin nurkan takaa kevät! Kaikkea sitä ennen, palataan kuitenkin hetkeksi joulun tunnelmiin.
Facebookia jälkikäteen selaillessa on tajunnut miten mahtava joulu meillä oli Lapissa. Pidin joulun sometaukoa tai oikeastaan - viimeisen somettoman joulun. Ostin kamulta älykännykän johon pitäisi lähteä hommaamaan kortteja kunhan tässä ehtii.
Mutta varsinainen syy joulun ihanuuteen oli oman perheen lisäksi LUMI. Sitä oli 50 cm ja se oli pehmeää, valkoista, puhdasta, kaunista - hattaraa! Suurin osa Suomesta vietti mustaa tai vihreää joulua.
Aatonaattona ajeltiin melkein 500 km ja alkuillasta saavuttiin perille mökille, jossa vanhemmat jo olivat. Otettiin iltapalaa ja pelattiin korttia. Peli on nimeltään papana. Perinteet kunniaan!
Jouluaattona tuotiin joulukuusi pirttiin pienoiseen ja ulkoiltiin, sekä saunottiin. Illalla syötiin hyvin. Ja jaettiin lahjat! Sitten pelattiin korttia, taas. Papanaa. Oli kivaa. Kappas kun maanantaina tärähti pronssia ja voitin murskalukemin tiistain turnauksen.
Joulupäivänä kävin hiihtämässä ja illan huipentumana käytiin porukalla naapurissa laulamassa.
Tapanina tein päivällä puuhommia (erityisesti syttöjä / kiehisiä!) ja keittiöhommia. Illalla istuttiin nuotiolla, juotiin hieman rommia ja laulettiin kaksiäänisesti äitin kanssa. Nuotion jälkeen pelattiin sisällä jälleen korttia, veli voitti tällä kertaa. Yleensä isä voittaa suurimman osan turnauksista, hämmentävää. Minä voitin tällä kertaa kaksi kolmesta. Mutta - siinä vaiheessa kun veli analysoi omaa voittoaan - kaksi aiempaa turnausta olivat mystisesti pyyhkiytyneet hänen muististaan ;)
***
Muutamia tunnelmakuvia polttopuista, joen avannosta joka talvella ainoa veden lähde, metsästä ja nuotiosta.
Olipa ihana joulu!
***
On jo vuosi 2014, aika rientää omalla vääjäämättömällä painollaan. Seuraavaksi aletaan odottelemaan helmikuista Rivieran reissua, sitten maaliskuun parhaita hiihtokelejä. Sen jälkeen häämöttääkin nurkan takaa kevät! Kaikkea sitä ennen, palataan kuitenkin hetkeksi joulun tunnelmiin.
Facebookia jälkikäteen selaillessa on tajunnut miten mahtava joulu meillä oli Lapissa. Pidin joulun sometaukoa tai oikeastaan - viimeisen somettoman joulun. Ostin kamulta älykännykän johon pitäisi lähteä hommaamaan kortteja kunhan tässä ehtii.
Mutta varsinainen syy joulun ihanuuteen oli oman perheen lisäksi LUMI. Sitä oli 50 cm ja se oli pehmeää, valkoista, puhdasta, kaunista - hattaraa! Suurin osa Suomesta vietti mustaa tai vihreää joulua.
Aatonaattona ajeltiin melkein 500 km ja alkuillasta saavuttiin perille mökille, jossa vanhemmat jo olivat. Otettiin iltapalaa ja pelattiin korttia. Peli on nimeltään papana. Perinteet kunniaan!
Jouluaattona tuotiin joulukuusi pirttiin pienoiseen ja ulkoiltiin, sekä saunottiin. Illalla syötiin hyvin. Ja jaettiin lahjat! Sitten pelattiin korttia, taas. Papanaa. Oli kivaa. Kappas kun maanantaina tärähti pronssia ja voitin murskalukemin tiistain turnauksen.
Joulupäivänä kävin hiihtämässä ja illan huipentumana käytiin porukalla naapurissa laulamassa.
Tapanina tein päivällä puuhommia (erityisesti syttöjä / kiehisiä!) ja keittiöhommia. Illalla istuttiin nuotiolla, juotiin hieman rommia ja laulettiin kaksiäänisesti äitin kanssa. Nuotion jälkeen pelattiin sisällä jälleen korttia, veli voitti tällä kertaa. Yleensä isä voittaa suurimman osan turnauksista, hämmentävää. Minä voitin tällä kertaa kaksi kolmesta. Mutta - siinä vaiheessa kun veli analysoi omaa voittoaan - kaksi aiempaa turnausta olivat mystisesti pyyhkiytyneet hänen muististaan ;)
***
Muutamia tunnelmakuvia polttopuista, joen avannosta joka talvella ainoa veden lähde, metsästä ja nuotiosta.
 | |||||||||||
Jokiveden maku on todella raikas - ei makua ollenkaan. |
Olipa ihana joulu!
***
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)