Joulun odotusta

Joulu tulla jollottaa - ja hyvä niin.

Syksy meni nopsaan, oli paljon kauniita ilmoja, kuin vastapainoksi märälle kesälle. Tosin, muistikuvani kesästä ovat erinomaiset: tein henkilökohtaisen vapaaehtoistyön ennätyksen leipätöiden ohella, määrällisesti ja varmaan myös laadullisesti.

Syksy vilahti kahden isomman työprojektin merkeissä, kumpikin onnistui hyvin. Pikkuhetken olen ehtinyt huokaista, lopputyöt ja uusien töiden rahoitusten hakua. Vuosilomailen, helmikuussa reissailen ja maaliskuussa kääritään hihat. Työprojekteja on odottamassa, tänään tuli niistä viimeisin.

Sanoin yhdelle kaverille, että maltan tuskin odottaa, mitä kaikkea mahtavaa tulevat vuodet tuovat tullessaan.

Mukavaa joulun aikaa!

***

Kun maailma väsyttää

Tosi poukkoileva elämäni.

Joka toinen postaus on "jiihaa" tunnelmissa ja joka toisessa laahustetaan maan matosena.
No, semmoista kai se elämä on. Mutta nyt parin viikon aikana laineet ovat kyllä olleet voimakkaammat kuin normaalisti.

Joku punainen lanka puuttuu.

Pelkään ja tiedostan, että oma elämä ja työelämä ovat yhtä sillisalaattia. Toisaalta, tapasin ison organisaation johtavassa asemassa olevan henkilön, jolle mainitsin että olisihan sitä yhtenäisemmänkin cv:n voinut tässä elämässä hankkia..

Hän totesi minulle, että olethan sinä tehnyt tietyn (oman alani) teeman alla asioita.
Ja lisäksi:

"Teet kaiken sydämellä."

Tämä todella lämmitti - sydäntä - kun kuitenkin juuri tämän organisaation kanssa olen tehnyt yhteistyötä vuodesta 1998. Ja viimeksi viime vuonna, kirjoittamisen ja tapahtuman muodossa.


Eeva Kilpeä mukaillen..

Toivoa on,
kun sydäntä on!


Lopetan tämän kaiken maailman murehtimisen nyt tähän.
Otan toppavaatteet niskaan ja lähden pitkälle kävelymatkalle kohti lounaspalaveria.
Ehkä sen jälkeen olenkin kuin uusi ihminen.


Raikkaita pakkastuulia ajatuksiisi!


***

Taas on voimia

Hyvä viikonloppu takana.
Taas on voimia sukeltaa uuteen viikkoon.

Töihin,
sosiaalisuuteen -
siihen mitä ihmisenä oleminen on.

Mitä varten täällä ollaan.

Toimitin edellisessä tekstissä, kuinka suivaannuttavaa on, kun aina kysellään kaikenlaista.
Paskat.

Se on helvetin hienoa.
Olen kiitollinen siitä, että osaan ja voin auttaa. Joskus sitä ei vain tahdo väsyneenä muistaa, jaksaa.

Oman alan asioista kysellään tietysti paljonkin, niitä en edes alkanut listaamaan..

Mutta ehkä tragikoomisimpia tilanteita on ollut taannoisina syksyinä, kun entiseen antiikkiseen luuriin on tupsahdellut sienikuvia tunnistettavaksi..

Tai kun henkilöt, joita en muuten tapaa, kontaktoivat kerran vuodessa:
"Hei, pitkästä aikaa, mitä kuuluu? Tuli mieleen, lähdettäisiinkö sieniretkelle?"

Aivan inhimillistä.

Olen käynyt pari kovaa prässiä läpi viime vuosina ja niiden suhteenkin, hmm.
Olen iloinen, jos voin auttaa muita. Pahoistakin paikoista pääsee eteenpäin ja selviää, kunhan vain antaa itselleen aikaa toipua.

Liikaa ei voi vaatia.

Maailma vaatii aina, muut ihmiset ovat lähellä ja läsnä. Pitää tajuta milloin vetää raja - ja mihin.

Että jaksaa taas olla, auttaa. Rakastaa lähimmäistä.

Yksin meistä ei kukaan olisi mitään.


***

Säähän tiiät..!

Haaveilin pitkään, koko ikäni - että saisin olla monessa mukana.
Työni ja "vaikuttamisalueeni" puolesta.
No nyt saan.

Viime vuonna oli useita työnantajia ja vielä useampia työtehtäviä. Luin juuri jostain, että tulevaisuuden työtehtävät ovat entisen työsuhteen tms. sijaan toimeksiantoja. Juuri sellaisia täsmätöitä, mitä itsekin olen viime vuonna tehnyt muutamien pidempien työviritelmien rinnalla.

Myös Sitran tulevaisuuden megatrendit ennustavat sirpaloituvaa työmaailmaa. Sopii minulle. Mutta jänniä ilmiöitä pesiytyy tähän "monessa mukana" -elämään.


Hei, säähän tiiät!

Tällainen lause tarkoittaa käytännössä aina sitä, että henkilö tarvitsee ilmaista apua. Ja minähän voin auttaa. Pyyteettömästi, omia vaivoja säästelemättä. No en sentään aina, mutta melko usein. Jossain vaiheessa pitää kuitenkin katsoa, missä raja menee.

Muutamia esimerkkejä.

Säähän tiiät, kuka tekee nettisivuja, ottaa hyviä valokuvia perhejuhlaamme jne.

Säähän tiiät, mitä paikkoja Oulussa on, jossa voisi järjestää sellaisen tapahtuman.
(Voisitko listata näitä paikkoja.)

Säähän oot sananikkari, mitenkäs tämän sanoisit.

Säähän tiiät, miten tällainen tapahtuma kannattaisi Ouluun tuoda.

Säähän voisit järjestää

koirienkakan keruukampanjan,
urbaanit asuntomessut,
kansainvälisen hyväntekeväisyysmuotinäytöksen.

Hei, säähän voisit mainostaa meidän tapahtumaa, kun säähän muutenkin mainostat tapahtumia.

Hei, säähän oot mukana siinä, mulla ois intressiä sinne ja tänne.
Hei, säähän tunnet sen, miten mun kannattaisi edetä tässä.

Aika ihanaa, että lähestytään niin monelta taholta.

Mutta joskus aika raskasta!

Torstaina ilmoitin Facebookissa, että häivyn sosiaalisista kuvioista ja olen tavattavissa jälleen maanantaina aamusta. Hyvä päätös.

Ihmiset, ideat ja tapahtumat ovat ihania ja niistä saa voimaa - mutta joskus on otettava myös omaa tilaa, aikaa ja rauhaa. Nyt olenkin maalla, käytiin pikinokkien kanssa lenkillä ja mieli lepää.

Joskus on hyvä olla itsekäs - sitten jaksaa taas.


Rauhallista viikonloppua!


***

Joskus on hyvä sisuuntua

Viime päivinä on potkittu kiviä tieltä.

Yhteen tapahtumaan ei herunut apurahaa - jatketaan hakuja.

Toiseen työhön tuli viivästyminen - ei johtunut minusta. Mainitsin kuitenkin, että neuvottelen tarvittaessa mielelläni palkasta. Asetin nimittäin toivomukseni alan huomioiden kohtuukorkealle.

Kolmas työ, josta epäilin että humpsautettu toisen hommiksi, ei ollutkaan vielä kirkossa kuulutettu. Nielaisin ylpeyteni, tiedustelin asiaa ystävällisesti ja ilmaisin yhteistyöhalukkuuteni pienempään tai isompaan työsiivuun.

Kyllä välit on pidettävä kunnossa joka suuntaan!


Mitäs muuta? 

No eilen sain em. kuvioista niin kaamean draivin, että kirjoitin bussissa yt-räpäytyksen. Räppi on jo esitetty yhdelle henkilölle ja siitä on saatu kiitosta. Toinen esitys mahtanee tulla tänään.

Lisäksi - sain tänään aamulla tehtyä todella pitkään roikkuneen kirjoitushomman. Hyvä!

Lisäksi - purnatessani tilannetta tutulle, poiki uusvanhoja työmahdollisuuksia - myös kirjoitushommia ja aika kiintoisia sellaisia.

Että loppu hyvin, kaksi hyvin. Kolme epäselvää tai viivästyvää työkuviota ja pari tilalle tupsahtanutta. Ei tässä kyllä kerkiä omaan elämäänsä tylsistyä. Mutta onhan tämä välillä hieman hengästyttävää.

Näinä viikkoina tähän puskemiseen, monien eri asioiden loppuunsaattamiseen, keskeneräisten asioiden välivellontaan ja uusien käynnistelyyn menee kyllä kaikki energia. Koti ja kaverit jäävät vähemmälle huomiolle.

Pohdin että tämän jakson jälkeen painelisin maalle toipumaan viikonlopuksi, kunnes sukeltaisin uusiin vesiin.

Jälleen kerran.


Welcome to my world!


***

Elämää ja työelämää

Kappas.

Olin orientoitunut hieman rennompaan kevääseen, pukkasi työtarjousta. Piti laittaa palkkatoive, koitin viilata sopivaksi, ettei myöhemmin itseä harmita. Nyt kun olen tehnyt aika paljon "täsmätyötä", niin siinäkin oma juttunsa että sitoutuu käyttämään työajastaan esim. 50 % jonkun tietyn jutun kimppuun. Kyseessä on kyllä mielenkiintoinen kulttuurialan homma.

Jos tämä työ toteutuisi, sen lisäksi  koordinoin loppuun yhden koulutuksen, jossa myös ympäristö- ja yhteisötaidekytkyä. Mielekästä siis, yhdistelmänä!

Yksi kirjoitushomma on jäänyt pahasti roikkumaan, pahus vieköön. Puuttuu deadline ja tarkka tehtävän anto - aikaa on kyllä ollut. Hämmentävää, että se on jäänyt roikkumaan, kun niin paljon lusinut hommia pakettiin viime vuonna.

Tälle vuodelle näyttää "sykliselle" - tietyt projektit keväällä, tietty kesällä ja toivottavasti tietyt syksyllä. Rahoitukset osassa vielä hakusalla. 

Mutta sitä vapaaehtoistöiden määrää! Hmm.
Onko sitä kuitenkaan niin paljon?

*yhdistyksen hallitus/tiedotushomma
*hankkeen ohjausryhmässä aktiivina

*kesäisen tempauksen tiedotus/tapahtumatiimissä
*ehkä toisen kesäisen (taide)tempauksen tiedotustiimissä / taiteilijana

*ison kansalaistapahtuman koordinointi
*yhden uuden hyväntekeväisyyskampanjan tiedotustiimissä

*Facebookissa useiden sivujen/ryhmien ylläpito
*kolmeen suuntaan blogin kirjoitusta, yht. varmaankin 5 kirjoitusta

No onhan siinä ihan riittämiin. Turha toivo, että kehtaa mainostaa tekemisiään. Laiska työtään luettelee.  Mutta hyvä pitää itsellä mielessä, mihin soppiin on lusikkansa laittanut.

Niin ja nyt yhteen juttuun lupauduin bussiemännäksi, hmm, hmm.

Lautasella tänään: maistuva sekametelisoppa!


***

Feels like..!

Ihanaa!

Ensi viikolla minulla on neljä päivää töitä. Feels like holiday!

Viime viikot on porskutettu aika täysillä eli täpöllä, kuten termin voi näppärästi ja tyylissä pihistelemättä lyhentää. On tehty ympäristötaideprojektia ja messuiltu. Messuilu päättyi toistaiseksi, mutta tuleville vuosille saattaa hyvällä tuurilla pukata etelän keikkaa.. Veikkaan etteivät messupomot lue tätä joten uskallan äimistellä, että kohtuuhyvän liksan suhteellisen inhimillisellä työmäärällä sainkin lunastettua entisiltä pitkäaikaisilta yhteistyökumppaneilta.
No - tasapainotukseksi puolestaan ympäristötaideprojekti ottaa aikaa reilusti - joten löytyihän se tasapaino sieltä.

Elokuu meni loppukahinoiltaan flunssassa, syyskuu taistellessa sisäilma-allergisoitumisen kanssa ja lokakuu pyörähti käyntiin pienessä flunssassa. Tuomion kelloja vois alkaa kolisuttaa jos jaksais mutta olkoot, nyt on niin hyvä fiilis päällä kun

*Vaatehuollon kanssa löytynyt jonkinlainen menettelytapa ja tasapaino
*Ympäristötaideprojekti etenee suotuisissa merkeissä, hyvällä mallilla - jollei vielä voiton puolella kuitenkaan..
*Messuista jäi niin kiva loppufiilis vaikka Ouluhallin sisäilma olikin aika karsea ja välillä singahtelin pihalle yskimään..!

..ja mitäs muuta?

Kiireisestä syksystä huolimatta pakastimet pullistelevat, sienisyksy oli erinomainen. Suppiksille pitää säästää vielä tilaa, kahden viikon päästä jos törmäisi niihinkin vakimestoilla. Tosin, myös Oulun alueella pitää käydä katselmus jos aikaa on - ehkä ensi viikonloppuna?
Useita vakipaikkoja kun löytyy täältäkin päin.

Työrintamalla on uusia tuulia puhaltelemassa jälleen. Olen kyllä hitsin kiitollinen, miten monenlaisiin kiinnostaviin, haastaviin ja mieluisiin projekteihin sitä onkaan päätymässä jos kaikki menee hyvin. Koulutusta ja koulutuksen koordinointia, viestintähommia, yhteisöllisiä kehittämishommia..
Siis jotain ihan Unelmaa! Ja mahdollisesti saan neuvoteltua kaikki projektit niin, että työviikon määrittelisin olevan ma-to. Mikä olisi aivan ihanaa..

Hankalat sisäilmapaikat eivät pelota enää, kun tietää miten vaatteiden kanssa pelaa ja niitä huoltaa.. Pakko myös "perustaa" joitain huonompia kamppeita joista hätätilassa voi hankkiutua eroon jos desinfioiva pesu + tuuletusrumba ei auta..

Hmm.

Joskus on hyvä sanoa mistä on kiitollinen ja joo, olenhan minä.

Läheisistä.
Työmahdollisuuksista.
Terveydestä jonka uskon vakaasti vielä kallistuvan voiton puolelle (lokakuussa lääkäriaika!)..
Puhtaasta ihanasta kodista.

Tajuttoman laajasta vaatevarannosta, josta on varaa karsia.. Ja jota pitääkin ruveta nyt käymään läpi tarkalla kädellä - sekä sen takia että mitäs vaatteita tässä nyt aletaankaan pitämään ja onko kenties vanhoissa vaatteissa huollon tarpeessa olevia.. Varmasti on.

Fakta on se, että jokainen "uusi" paikka on tsekattava b-luokan kamppeilla, jollei halua menettää peliä.. ja jotenkin keksittävä tapa umpioida kännykät ja lompsat jos esimerkiksi pitkiä palavereja huonon sisäilman paikoisa.. Kalentereita voi uusia sitä mukaa kun entinen happanee :/

Ugh! Olen puhunut. Syyskuu oli alakuloa mutta nyt tästä otetaan niskalenkki!
Taistellaan!

Ihanaa lokakuuta sinulle!
Jos ja toivottavasti kun sinulla on terveyttä - vaali ja arvosta sitä.

***

Valon pilkahdus!

On aurinkoinen, tuulinen syyspäivä. Taivas on sininen ja haaveilen ulkoilusta iltapäivällä.

Olen naputellut erinäisiä hommia tietokoneella muutaman tunnin. Yhdelle hankkeelle on nyt perustettu sivu Facebookiin, toisen hankkeen / koulutuksen kanssa sovittiin skypepalaveri.  Yhdelle taholle lähti verokortti ja toiselle työtodistuspyyntö.

Elän mun unelmien työelämää, jos vain kroppa - terveys - pysyy matkassa.

Taustalla on laulellut eilisillan ja tämän aamun pesukone. Pesen neljättä koneellista pyykkiä Erisanin jauhemaisella desinfiointiaineella. Erisanin jauhe laitetaan pyykkilokeroon, mukaan sekoitetaan puolikas annos normaalia jauhemaista pyykkiainetta ja pesu suoritetaan 40 asteessa. Tällä konstilla osa huonolle sisäilmalle altistuneista vaatteista puhdistuu - eivät kuitenkaan kaikki.

Olen todella iloinen kahdesta terassista, koska ne ovat todella olleet tarpeen. Syyskuun aikana olen joutunut käymään ja olemaan useissa huonon sisäilman paikoissa, joista on seurauksena siunaantunut vino pino haisevia vaatteita.Näille vaatteille en aikaisemmin reagoinut - mutta nyt reagoin.

Miksi? Aikaisemmin en ollut herkistynyt. Huomasin toki pahimpien paikkojen tunkkaisuuden, mutta minulle vaatteiden tuuletus auttoi silloin - ei enää.

Takapihalla on siis vaatteita kuivamassa, tuulettumassa, myös tavaroita tuulettumassa.. Selasin tänään vanhan kalenterin läpi, muistilaput, tapahtumien ohjelmat, loppuvuoden merkinnät.. Jonka jälkeen heitin kalenterin pois.. Aloitan syksyn jotenkin uudestaan, puhtaalta pöydältä.

Olisi ehkä ihan hyvä idea dokumentoida tämä kaikki - mutta mieluummin dokumentoin elämäni positiivisia asioita ja koitan pitää päähuomion niissä.

Sain olla mukana tekemässä Kukkasidonnan SM-kisoja Oulussa viime viikonloppuna. Olihan se elämys! Mitä taituruutta, mitä upeita töitä, mitä ihastuttavia kukkia!


Kuten Eeva Kilpi sen kauniisti sanoi:

 Siis kauneutta on. 
Rakkautta on. 
Iloa on. 

Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät,  
puolustakaa niitä! 

Aurinkoa ja iloa päivääsi! 

***

Kelle freelancer voi puhua töistä?

Niin.

Kun on freelancer, on monessa mukana ja se on ihanaa. Vastaan tulee erilaisia ihmisiä, tilanteita, onnistumisia, säätämistä - kaikkea mitä normaalissa työelämässäkin.

Mutta kenen kanssa niistä voi jutella?

Monesti minun työni ovat tapahtumia. Hurruuttelet kotiin tapahtumasta joko pyörällä tai autolla ja haluat jutella jonkun kanssa, miten päivä meni. Kotona ei töistä viitsisi jauhaa, kavereiden kanssa olisi kiva jutella muustakin kuin töistä, hmm. Työyhteisöä ei ole.

Jos puhuu töistä sellaisen kanssa, joka ei viihdy omassa hommassaan tuntuu että voiko sitä nyt omia onnistumisiaan hehkuttaakaan.

Jos puhuu töistä sellaisen kanssa, joka on vakaassa ja varmassa tilanteessa, voi oma kuvio tuntua jotenkin häiriintyneelle ja vähintään sekavalle.

Jos puhuu töistä sellaisen kanssa, joka viettää vapaampaa aikaa, alat kuulostaa hikipinkomaiselle uraihmiselle. Tai jollekin joka täyttää kalenterinsa kun ei muutakaan osaa.

Jos puhuu töistä mammalomalaisen kanssa, jää kakkoseksi. Perhe on tärkeä, terveys eritoten - työ vasta  siellä jossain pahnan pohjimmaisena.

No, kun jälkikasvua ei ole ja työ ja tekeminen on lähinnä elämäntapa - siinäpä sitä ollaan.

Kun työ ja jonkinlainen tekeminen ainakin on elämäntapa ja töistä ei saisi puhua - on oikeastaan kuin ei voisi puhua omasta minuudestaan - omasta elämästään.

Mitäpä teet?

Kirjoitat blogiin, soitat äidille.
Turvaat pariin luottoystävään.

Onneksi heitä on - ja onneksi on muutakin puhuttavaa kuin työ. Mutta edes pari kertaa kuussa.. olisi kiva päästä juttelemaan töistä jonkun kanssa..!


***

Aurinkoa päivääsi!


***

Neitsyen unelmia 3

Aloitetaan pienestä.

Laitan ruokaa ja imuroin. Olen tosi tyytyväinen siitä, että soijapihvi kypsyy suunnilleen saman aikaa, kuin puolikkaan kodin imurointi vaatii. Ihanaa! Imuria siirtäessä voi samalla kääntää soijapihvit.

Neitsytmäisesti olen täpinöissä lähiviikkojen useiden asioiden aikatauluttamisesta keskenään.
Se vaatii vain pieniä uhrauksia:

*en tapaa kamuja muutamaan viikkoon
*en tee mitään isoja koti/puutarha/palstahommia - koska niille ei ole aikaa

Josta seuraa se, että tänään, kun tietty atk-hommeli siirtyi sunnuntaille, koitan urakoida kotihommiakin. Siistailen ja kastelen puutarhaa, imuroin, laitan pyykkejä, käyn toivottavasti tekemässä loput palstahommat. Sitten ne olisi tehty - vähäksi aikaa.

Pointti on myös siinä, että mahdollisesti minulla on aikaa ja haluja tavata kamuja tai tehdä kotihommia - mutten sovi mitään etukäteen. Muuten menee robottielämäksi. Kaikki ne ihmiset, jotka ovat lyhyemmän sopimisen tyyppiä - saavat nyt orientoitua siihen että minäkin vastailen

"Katsotaan onko fiiliksiä."
"Sen näkee lähempänä."

Hienoa, olen oppinut. Se on ollut pitkä tie.

***


Työhommat on aika kehno aihe - kenenkään kanssa. Todella harvaa aidosti kiinnostaa. Onneksi muutamaa sentään. Kun tekee töitä freelancerina, olisi silti hienoa - että pystyy hetkittäin nakkkelemaan työajatuksia muiden kanssa.

Jonkun kanssa.
Kenenkään kanssa?

Jollei muuta niin tykitetään tänne blogiin.

Työprojekteja on.
Ne ovat mielenkiintoisia.
Niitä on useita.
Olen ilahtunut ja innostunut.
Niistä saa palkkaa.

Kappas - koska olen ihan täpinöissä itse kaikista ihanuusjutuista, en jaksa hehkuttaa niitä esim. Facebookissa. En jaksa kuunnella niitä vastauksia joita tipahdellut vuosien varrella.

"Oi kauhia, onpa sulla monenlaista."
"Kuulostaapa haipakalle."
"Siis onko sulla joku adhd-kesä."

Joo-o. Kansi on nyt painettu vakan päälle ja pullauttelen paljastuksia sitä mukaa, kun joku on oikeasti niistä kiinnostunut.

Olen työtilanteestani onnellinen ja kiitollinen - ja sen tiedon pitää periaatteessa riittää läheisille. Sitten taasen verkostoille - tiputellaan sopivia valittuja faktoja riippuen siitä, minkä sektorin toimijaa kyseinen keskustelukumppani edustaa.

Tein äsken soijapihvejä, paahdoin mukaan horsmanversoja ja nakkelin päälle huuhdottuja voikukan nuppuja ja kukkia. Dijonsinapista ja kermaviilistä kastike. Huippumaukasta!

Ja huomiota hoo, aika pieni annos. Annoskokojen pienentäminen ja liikunnan lisääminen olisi se juttu - mutta mulla se lähtee alkuun ainoastaan silloin, kun on säpinäajat. Eli NYT.

Taotaan siis kun rauta on kuumaa. Ja silloin sitä vasta huhkitaankin kun monta rautaa hehkuu yhtä aikaa!

Aurinkoa ja iloa viikonloppuun!

***

Ihmeellistä!

Tänne on kertynyt jo sata tekstiä, kappas.


Eilen oli omituinen päivä. Välillä tuntuu niin kuin olisin elokuvissa katsellen omaa elämääni, niin hassuja käänteitä putkahtelee esiin.

Eilen olin viimein sopimassa kesäkuun töistä, jossa nuorten kanssa tehtäisiin palstaviljelyprojektia ja vähän muitakin juttuja. Alustavasti oli puhuttu kahdesta viikosta kesäkuun alussa, jotka olinkin varannut. Viljely oli tarkoitus toteuttaa erään huvilan mailla, mutta asia (vuokraus) oli edelleen sopimatta. Vuokraus oli annettu talon toimistohenkilön hoidettavaksi jo kuukausi pari sitten. Kuulemma puhelimeen ei ikinä vastata. Hmm. Minäpä sitten innostuinkin nappaamaan puhelimen, kaivamaan numeron ja soitettiin siltä istumalta henkilölle joka hoitaa huvila-alueen varauksia. Ja kappas, kohtapa meillä oli sovittuna 3 päivän jakso.

Kolmen päivän? Ja minä olin varannut 2 viikkoa työaikaa - huokaus!

Äläpä tyttö hättäile.

Olin tullut kahvilaan - hmm, etuajassa. Suhteellinen käsite. Meidän piti nimittäin palaveerata kahdelta, mutta soitin että onnistuisiko siirto puoli kolmeksi. Syynä se, että minulla oli toinen meno vasta puoli 6, ei jäisi niin paljon luppoaikaa. Onnistui. No, luonnollisesti puoli kolmeen tähdäten olin sitten reilusti etuajassa kun puhelin soi ja kappas, toinen osapuoli vasta linja-autoon menossa. Siinä vaiheessa taoin itseäni otsaan muistutellen - ei ikinä pitäisi siirtää palavereja myöhempään kroonisten myöhästyjäpersoonien kanssa. Koska jos siirrät puoli kolmeen,

a) olet itse etuajassa kuitenkin (kun siirtosi syy ei ollut tiukka aikataulu)
b) toinen osapuoli saattaa tulla vaikka - kuten nyt - kolmelta.

No, se siitä. Sattumalta kaikki hyvät tyypit olivat vakikahvilassa liikenteessä. Kuulin yhdeltä reissukuulumisia ja sain toiselta kiintoisan ehdotuksen. Kappas kun tämä kaupungin kulttuuripersoona nro 1 oli kahvilla myös ja kyseli mitä teen nykyään. Olisi mahdollisesti kesätöitä tarjolla yhteen isoon kulttuuritapahtumaan liittyen..?

Totesin että "odotapas tunteroinen", kohtapa tässä asettuvat nämä loputkin kesään liittyvät palikat kohdalleen. Ja niin kävikin.

Kun palaverin toinen osapuoli kävi vessassa, kävin kommentoimassa että kyllä, homma todellakin kiinnostaa. Lopuksi raapustin vielä kesän aikataulut paperille ja tosiaan, mahdollisesti kyse olisi pari päivää viikossa kokonaisuudesta - joka sopisi nykyiseen tilanteeseen ja muihin jo sovittuihin töihin aivan erinomaisesti. Fakta on myös se, että tämän henkilön "völjyssä" saisin lisää uusia verkostoja.


Ja vielä lisää hyviä uutisia:

*Kulttuurialan toimijaporukka johon liittynen syksyllä - sai ison rahallisen tunnustuksen eli apurahan tosi kiintoisaan projektiin
*Samaan syssyyn olen itsekin yhdessä tärkeässä rahoitushaussa toisella kierroksella

Näistä kaikista asioista seuraa se tunne, että koitan pysyä kärryillä oman elämäni elokuvasta. Juoni tekee yllättäviä mutkia ja vinkeitä syrjähyppyjä - mutta pohjalla on se että huomaan: erilainen työllistyminen tässä kaupungissa voi olla mahdollista. Voi olla mahdollista olla "monessa mukana"! Voi olla mahdollista tehdä tapahtumia, koulutuksia, yhteisö- ja taideprojekteja sekä kirjoitushommia.

Asiat voivat näemmä vielä mullistua moneen kertaan - mutta juuri nyt - olen aivan rakastunut elämääni. Harvinainen tunne.

Sanottakoon se nyt.
Kirjoitettakoon se nyt.

Ja oloni on kuin viilipytyllä, kuin katselisin etäältä että jahans, nytpä se tuokin palikka loksahti paikalleen. Harvinaista sekin.

Monesti kiireen keskellä ja positiivisissa fiiliksissä ei tule kirjoitettua. Mutta näillä muistoilla ja tällä vahvuudella pötkin pitkälle myös niinä päivinä, kun kaikki tökkii. Olkoon tämä siis itselle vaikkapa, hmm..

***

Voimamuisto.

***


Mikä on sinun voimamuistosi?

Aurinkoista viikonloppua!


***

Uusia kujeita

Pitää olla varovainen sen suhteen, mitä toivoo.
Saattaa toteutua!

On muutamia osa-alueita työrintamalla joista olen haaveillut salaa ja vähemmän salaa jo vuosia. En tiedä miten paljon toimenpiteitä olen tehnyt asioiden suhteen - jonkin verran? Mutta en kovin paljon. Myöhempinä vuosina varmaan ihmettelen näitä tilanteita, mistä työkuvioita on poikinut...


Tilanne A.

Soitan eräälle henkilölle (jota en juuri tunne) ja kysyn häneltä eräästä tapahtumasta.
Saan vastauksen, että tapahtuma on tulossa syksyllä ja "Kiinnostaisiko yhteistyö."
Saan kakisteltua että tottahan toki. "Minkälaistahan se voisi olla."
-> Tavataan -> keskustellaan puolitoista tuntia vimmatusti
-> synkkaa -> töitä näköpiirissä.


Tilanne B.

Soitan ihan toiselle henkilölle ja kysyn eräästä yhteistyökuviosta ja tapahtumasta.
Asia selvitellään ja etenemissuunnitelma tehdään.
Herää keskustelu "Mitä teet nykyään" - ja saan työehdotuksen koskien ensi syksyä.
Mielenkiintoista.


Työt liittyvät tapahtumiin, kirjoittamiseen sekä omaan alaani. Loistavaa.
Kesä on jo täynnä säpinää, mutta nyt syksyynkin jo kaksi "työsiivua" sekä yksi mahdollisuus,
joka riippuu rahoituksen toteutumisesta. Tästä se lähtee rullaamaan.

***

Olen muuten menossa Helsinkiin! Ylihuomenna. Ihanaa!

Pitää hoitaa aika monta hommaa kuntoon ennen sitä, mutta K muistutti:
"Aiothan blogata sieltä"
"Öö, en tiedä, olen mobilen kanssa liikkeellä"

Hmm. Mainio muistutus!

Kun tahti kiihtyy, oma pähkäily ja kirjoittelu saattaa jäädä vähemmälle. Ja juuri silloin kun asioita alkaa tapahtua, kirjoittaminen olisi niin tärkeää!
Kirjoittaminen (rakastan listoja):

*suoristaa ajatusten kulkua
*auttaa priorisoimaan
*muistuttelee
*huojentaa
*avaa polkuja

Note to myself: ei saa unohtaa kirjoittamisjuttuja kiireen keskellä.

Herneenversojen vehreydestä inpistä ja toivotus:
Ihanaa tätä viikkoa!

***

Unelmien tuuletusta

Ihana ilma pihalla! Tuulee, raikasta, kaunista, talitintti sirkuttaa keuhkojensa pohjasta. Ihan kuin huhtikuussa! Paitsi että on helmikuu. Mielenkiintoista.

Unelmien tuuletusilma, ajattelin kuitenkin ja laitoin koirankakoissa marinoituneet reissukengät pihalle raikastumaan. Unelmien - tuuletusta? Sitäkin tässä tarvitaan.

Elämän erikoisimpia aikajaksoja ikinä. Epämukavuusalueella on parin eri asian suhteen tullut pyörittyä ihan riittämiin viime vuosien aikana. Sellanen fiilis - edelleen - että voisin hetkisen aikaa liikkua mukavuusalueella.

Entäs ne unelmat? Unelmista tavoitteiksi! Kunpa tietäisinkin, mitä ne mun uudet unelmat ovat. Eivätköhän ne sieltä jostain putkahtele. Tänäänkin tuli mielenkiintoisia asioita nenän eteen. Koko ajan vahvistuu haave olla monessa mukana. Mutta tuo itsensä ja työnsä hinnoittelu on kyllä hankalaa puuhaa.

Vapaaehtoistöitä ois maailma pullollaan. Ne ovat antoisia, mutta koko elämä ei voi niistä koostua.  Minua tullaan nykimään hihasta moneen suuntaan. Onhan se ihanaa, mutta jossain pisteessä pakko alkaa miettiä ihan tosissaan tulevia suuntia. Myös taloudellisten asioiden näkökulmasta.

Tiedotus / Markkinointityö? -> Lisäkoulutus?
Tapahtumat?
Ympäristö- ja yhteisötaide?
Hankehommat?
Villiyrtit, palstaviljelyt ja luontoelämykset?
Juhla(puhe)palvelut?

Apurahamahdollisuudet on tiettyjen aiheiden kohdalta kartoitettava perusteellisesti.

Koska työ muodostaa ison osan elämästä, olisi kai aika luontevaa yhdistää unelmat ja työ. Onko se mahdollista? Ainakin osittain. "Katsotaan!" Sanoi äiti aina ennen kun jotain tingattiin. Ihan hyvä sanonta edelleen. Edesmennyt pomoni sanoi puolestaan "otetaan aikalisä" - kun joku probleemi johon ei ihan heti löytynyt ratkaisua. Kyllä.

Päätös. Otan nyt haltuun ne tahot, joiden kanssa varmimmat ja taloudellisesti kannattavimmat ideat / suunnitelmat olemassa. Lähdetään työstämään niitä eteenpäin, ja antaa lillukanvarsien joko raahautua perässä tai kasvaa rinnalle omia aikojaan.

Sounds like a plan!

***

ps. Miksi ikinä lopetin kirjoittamisen, joka on aina auttanut tekemään ratkaisuja..?


***