Näytetään tekstit, joissa on tunniste sade. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sade. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. toukokuuta 2015

Puutarhan lumoa

Viimeisiä toukokuun päiviä.
Viimeisiä kevään hetkiä.


Puutarha on omasta mielestäni ehkä juuri kauneimmillaan.

Kevätkaihonkukka ja esikot kukkivat,
luonto uhkuu ja puhkuu hiljaista voimaa,
syreenit ovat nupulla.

Mahtavin kukoistus on vielä edessä,
kaikkialla vihertää,
värit ovat vielä

herkät
ja
heleät.


Niin kaunista, niin rauhallista.

Kesä täynnä lupausta edessä.

On saatu paljon sadetta ja ilmat ovat olleet suhteellisen viileät. Kevät on kestänyt ennätyksellisen pitkään. Olen nauttinut täysin siemauksin. Nyt olen kuitenkin valmis kesän tuloon.

En todellakaan ole kaivannut toukokuun helteitä, pidän vaihtelevista säistä. Kaikki sateet ovat luonnolle ja puutarhalle nyt hyväksi.

Sunnuntaina painun palstalle ja todella harvoin pääsee kylvämään niin, että maa on vielä reilusti kostea, mutta myös riittävän lämmin. Nyt näyttää hyvältä. Palstalle tulee taas herneitä, härkäpapua ja muita papuja sekä hieman kukkia. Ehkä isommalle alalle kuin viime vuonna? Jos tilaa riittää.

Haaveilen, että palstakamut ovat aloittaneet palstat niin, että pääsisin itsekin pienellä soirolla ojan / vattupuskan puolelle. En ole ollut viime vuosina palstalla kovin aktiivinen, mutta nyt tuntuu, että aikaa ja inspiraatiota olisi.

Jos käyn yksin palstalla, arvostan sitä, ettei koko ajan tarvitse kälättää - joten ojanreuna antaisi kaivatun etäisyyden innokkaasta naapuripalstan tädistä. Tavallaan tosi tylyä, että palstalle tulee uppoutumaan omiin oloihinsa - mutta hei, asun rivarissa. Kaikki puutarhassa tekemäni on yleisen katseen ja toistuvan, iloisen kommentoinnin kohteena.


"Puutarhahommissa?"

Kyllä.



Aurinkoista viikonloppua!


***


tiistai 4. marraskuuta 2014

Parasta marraskuussa

Okei.

Erilaisia positiivisuushaasteita kiertää arjen työstä väsyneen somekansan haasteena.
Minua ei haasta kukaan, koska olen ärsyttävän positiivinen ja kaikesta kivasta vinkkaava tyyppi Facebookissa. Minut on varmaan piilotettu näkyvistä marraskuun ajaksi..

Okei 2.

Täällä blogissa vallitsee outo, hieman aneeminen tunnelma. Silti jostain tulee myös lukijatilastoja. Henkilökohtaisesti pidän tätä lähes ihmeenä.


Joten. Parasta marraskuussa:


1. Tilastot.

Tilastothan ovat muutenkin mielenkiintoisia, tuli tehtyä viitisen vuotta Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskukselle Tikelle hommia. Opin mielettömän hyvän puhelintyörutiinin, kun jouduin soittelemaan maanviljelijöille kesken kiihkeimmän kylvökauden.

Yksi opeista oli ottaa täsmälleen sama voluumi ja rytmi käyttöön kuin vastaajalla. Äkkinäistä, kiireisen topakkaa vastaajaa ei sieppaa mikään enemmän kuin hiljaisella äänellä varovaisesti juttelevan tilastojen anelijan soitto. Puolestaan tuvan rauhasta arkana vastaava henkilö ei arvosta konekivääritulitusta. Antaa kaappikellon raksuttaa, etsitäänpäs se lomake..

Joo - kyllä se postissa on tullut, ootapa vähän...
No tässä se nyt on, mitäs sinä haluat tietää..?

Yhteistyöllä tuloksiin!


2. Sade.

Aivan tajuton sade eilen. Kastuin likomäräksi. En tajua edelleenkään takkivalintaani. Mutta ei se haittaa, eilinen meni jo. Oli märkä. Mutta sisällä oli lämmintä. Juteltiin ystävän kanssa ja syötiin hyvä lounas. Sen jälkeen tulin kotiin, sauna ja uni maistui harvinaisen makoisalle.

Kun on sade, ei jaksa lähteä hötkyilemään mihinkään ylimääräisiin rientoihin. Kun on sade, voi juoda teetä. Telkkarista pitää muutenkin kattoa leffoja, digiboksi on poksahtamaisillaan tallenettujen ohjelmien määrästä.


3. Kohta on kevät. 

No mikä se seuraava vuodenaika olikaan? Talvi! Ja sen jälkeen on kevät! Mahtavaa!
Tajusin ehkä viisi vuotta sitten, että alan hehkuttaa kevättä hyvissä ajoin.

On nimittäin näitä jouluihmisiä, niin päätin alkaa kevätihmiseksi. Esimerkiksi helmikuussa voi vaihtaa värikkäisiin kevättekstiileihin. Pääsiäinen ja vappu ovat pullollaan väriä, puhumattakaan terassikauden avajaisista.

Moni toukokuu on shokeerannut helteen määrällä, eli luonnon ns. hiirenkorvavaihe on pahimmillaan kestänyt vain päiviä. Kevättä pitää siis hehkuttaa, fiilistellä, intoilla ja odottaa hyvissä ajoin!


Kevät - olen valmis!!!








***


Ps. Parasta marraskuussa  -blogaus sai inspiraation ystäväni Facebook-päivityksestä, jossa hän käveli kotiin sateessa 13 kilometrin matkan. Mahtavaa.


***

torstai 17. heinäkuuta 2014

Täällä taas, kesätunnelmia

Ihana kesä humpsahti viimein käyntiin.

Aika tarkalleen heinäkuun alkupuolelta on saatu nauttia lämpimistä ilmoista. Pari päivää sitten hoksasin että eletään kesän "puoliväliä". Oikeita kesäkuukausia ovat touko-, kesä- ja heinäkuu. Itse olen toukokuun kannattajia, en sitten loppujen lopuksi tiedä johtuuko se enempi kevään hennosta hurmiosta vai siitä, että koko kesä on vielä edessä. Suhtaudun kauhulla luonnon kuivumisen aiheuttamiin "syksyisiin" merkkeihin - satunnaisiin keltaisiin lehtiin - koska syksy ei ole ennen ollut mulle kovin mieluista aikaa. Nyt olen ihastunut siihenkin. Sadonkorjuuta, sienestystä, tiettyä uuden aktivoitumisen aikaa. Nyt on kuitenkin puolitoista kuukautta vielä kesää jäljellä ja onneksi niin.

Ilon aiheita on kertynyt matkan varrella, samoin surua ja pettymystä. Niinkuin elämässä on tapana. Oulussa parhaita juttuja tälle kesää on lauttasauna, jossa saa tekstarimaksulla kuka tahansa saunoskella. Kun kesä kuluu paljolti töiden merkeissä, on ihanaa päästä rentoutumaan saunalle. Puusauna ja uinti joessa, jonka jälkeen pyöräily kotiin - eipä ole tarvis unia juuri houkutella.













Pyöräily on nyt totaalisesti kiinnittynyt sydämen asiaksi. Eilenkin hurautin osapuilleen 25 kilometriä kahdella eri reissulla. Monelle konkarille ihan tynkä matka, mutta mulle hieno pläjäys. Nyt kunto sallisi pikkuhiljaa kyllä pitemmätkin reissut. Tällä kertaa asiana oli palaveriin meno ja toisena keikkana kummipojan synttärit. Kaksivuotiasta juhlittiin saippuakuplakoneella ja kakulla - mutta parasta taisi silti olla kunnon vesisota.

On ollut ihania ilmoja kun on satanut ja paistanut. Oikea kesä! Pelkkä paahde näännyttää ja sade lannistaa. Tasapainoa pitää olla. Ja luonto ehtikin jo kaivata sateita. Niitä yleensä kyllä saadaan liiankin kanssa - heinäkuu on Suomessa sateisin kuukausi.

Mietin tekisinkö jotain tosi radikaalia. Heräsin kuudelta, olen pakastanut mansikoita ja illalla palaveri. Kukkien hoitoakin tiedossa - mutta nyt päivälle pohdin kattoisinko elokuvan. Sulaa hulluutta? Musta tuntuu, että aurinkoannos on hyvällä mallilla. Ja pakollinen "nyt pihalle kun on hyvä ilma" on jotenkin mielikuvituksetonta.. Hmm.

Back in the days tuikkasin telkkarin kokonaan piiloon kesäkaudeksi, nyt otan asiat rennommin. Mutta laatuleffa - jotenkin kaipaan sitä? Nälkäkin olisi.. Jospa laittaisin ruokaa ja asettuisin leffan äärelle, varalta kylkeen Tsuppi tsaffia.

Niin, Peltsi ja Juuso tekivät lyhyen paluun eetteriin.. Oi niitä aikoja. Mutta, aika entinen ei koskaan enää palaa ja Reality bites edelleen. -> Kattois sen leffan, nostalgiahuuma saattaisi juuri nyt raikastaa ajatuksia muutenkin.

Kaunista kesää!

***

ps. Mainio ajoitus, pihalla alkoi juuri roima ropina! Hmm, vai menisinkö sittenkin katsomaan sadetta..?

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen taikaa

Meillä kävi pääsiäisvieraita, pariskunta matkalla pohjoiseen.
No mikä siinä on niin ihanaa kun tulee vieraita?

Siihen saa etukäteen orientoitua.
Koti tulee siivottua paljon paremmin kuin omaksi iloksi.
Maukasta ruokaa ja herkkuja tulee laitettua.
Kukkia ja kynttilöitä sekä pääsiäiskoristeita tulee tällättyä.

Nättiä ja tunnelmallista!

Lakisääteisenä voisi olla, että 1-2 kuukauden välein tulisi joku ihkauusi tyyppi kylään. Ihan eri motivaatio bongailla pölypalloja ja tällätä paikkoja. Itsekin ilahtuu kaikesta tästä lieveilmiöiden määrästä!

***

Pääsiäisen aika on käynnistynyt tosi hyvissä merkeissä. Meneillään on jonkinlainen positiivisuuden kierre, jonka imuun uskon vahvasti. Ei paniikkia elämän tarkoituksesta!

Eilen illalla alkoi sade, joka taukosi tänään iltapäivällä. Luonto saa superbuustin kevään etenemiseen! Hienoa. Ajatuksena on pamauttaa ennen saunaa kävelylle.

Sen verran olen pyhää uhmannut, että olen tuuletellut torkkupeittoja. Unelmien tuuletuskeli katupölyn ja sateen jälkeen - ennen siitepölyjä. Harvinaista herkkua!

***


Huomenna kokolle, jeejee. Aion myös ostaa mämmiä ja suklaamunia, jotka totaalisesti unohtuivat aiemmin. Aikuisuus!

Pitää muuten olla tarkkana, kun kirjoittaa kirjaimen v. Näppis jumittaa, joten se löytyy painamalla alt 118. Jos painaa alt 18 tulee ↕ ja jos painaa alt 11 tulee ♂

Oppia ikä kaikki.


Mainiota pääsiäistä kaikille!




***

ps. Aika paljon huutomerkkejä. Nyt on vain sellainen olo!