Joulun odotusta

Joulu tulla jollottaa - ja hyvä niin.

Syksy meni nopsaan, oli paljon kauniita ilmoja, kuin vastapainoksi märälle kesälle. Tosin, muistikuvani kesästä ovat erinomaiset: tein henkilökohtaisen vapaaehtoistyön ennätyksen leipätöiden ohella, määrällisesti ja varmaan myös laadullisesti.

Syksy vilahti kahden isomman työprojektin merkeissä, kumpikin onnistui hyvin. Pikkuhetken olen ehtinyt huokaista, lopputyöt ja uusien töiden rahoitusten hakua. Vuosilomailen, helmikuussa reissailen ja maaliskuussa kääritään hihat. Työprojekteja on odottamassa, tänään tuli niistä viimeisin.

Sanoin yhdelle kaverille, että maltan tuskin odottaa, mitä kaikkea mahtavaa tulevat vuodet tuovat tullessaan.

Mukavaa joulun aikaa!

***

Dear diary!

Oli jotenkin haikea, mutta ihana päivä. En haluaisi luopua tästä.

On huhtikuu. Mutta koko maailma porskuttaa jo toukokuisissa tunnelmissa. Tuomen silmut puskevat kovaa esiin, västäräkit keikuttelevat auringossa, sinililjat ja posliinihyasintit kukkivat. Orvokit kainostelevat terassin pöydällä.

Käytiin katsomassa elokuva Suuri kauneus. Rooman maisemia, ei ennalta arvattavia käänteitä, ihan erilainen elokuva mitä ajattelin. Juu ehkei mikään kassamagneetti, mutta herätti ajatuksia.

Toinen kummitäti täyttää tänään 60 vuotta. Aika hurjaa. Hän joka jakkupuvussaan ja huikeissa korkkareissaan hyppäsi auton rattiin ja sai pääni pyörälle Monacon ja Nizzan mutkaisilla teillä ja parkkihalleissa. Wow. Hoitopoika täytti tänään 6 vuotta - haa - numerot synkroonissa!

Well, me kaikki kasvamme, muutumme, vanhenemme. Elämä kuluttaa meitä, me elämme näitä päiviä, näitä vuosia. Näitä vuosikymmeniä.
Me kulutamme maailmaa.

Olin synttäreillä juttusilla naisen kanssa jolla on pieni tytär - hän pohti tulevaa eroaan. Hänellä on hyvä ammatti, upea tytär ja hän on nuori - elämä on edessä.
Sanoin sen hänelle.

Itse olen sellaisessa käänteessä - että jos ja kun valjastan unelmat tavoitteiksi ja hyppään ratsun roiman selkään, repussa ripaus rohkeutta ja jonkinmoinen määrä elämänkokemusta, tiedä mihin tästä vielä päätyy - pääsee.

Olen miettinyt siis todella, olisiko minunkin aika asettaa itselleni tavoitteita.
Miksi en pidä tavoitteista?
Rajoittavatko ne minua?
Vai pelkäänkö etten saavuta niitä?
Joka tapauksessa: tavoitteiden halveksumisen aika on ohi.

Elämä on rullannut mukavasti tähän asti, mutta koen että tulevilla suunnilla on merkitystä. Kaikkeen en voi vaikuttaa mutta pikkuhiljaa:

asioita ratkeaa,
polkujen edustaa peittävät lehvästöt raottuvat,
rakkaimmat polut vahvistuvat -
oma tie löytyy.


Minun tie.

Minun elämä.

Minun tulevaisuus.


***