Siistiä 2015 - vol 5

Nonni. 

Tutkailin muutamia aiempia kirjoituksia ja kyllähän tämä nii-iiiin näyttää maanis-depressiivisen päiväkirjalle. Mutta ehei, ihan terveitä tässä ollaan, näin uskoisin. Toinen juttu on kuitenkin se, että kaamos ja kevät raatelevat sielua kappaleiksi - kiskoen sitä eri suuntiin. Huh!

Mutta kyllä tuo aurinko nyt saa luvan alkaa jyrätä kaamoksen nurin, viimeistään loppuviikolle on pilkahduksia näköpiirissä! Valoa pitkän tunnelin päässä. Jes.

Siis.
On ollut aikaa viettää laatuaikaa itsensä kanssa. Ja saako sitä silloin aikaiseksi mitään laadukasta? No ei! Vain satunnaista kitinää yksinäisyydestä.

Voi elämä! Ja tämänkin naisen "kaverilistalla" pyörii haitoilla satoja tyyppejä, on se kumma jos pitää seuranpuutteesta kärsiä.

Tänään sitten yksi kamu kyseli seuraa sushille - ja minähän ampaisin kuin sika limppuun, kun justiinsa eilen olin moisella ehdotuksella vokotellut paria kaveria.. Toinen oli jo sopinut sushitreffit toiselle puolelle maata ja toinen ruokatreffit eri paikkaan. Ihmiset ovat liikkeellä näinä viikkoina, hyvä niin.

Mutta siis - kyllä! Pääsin sushille hyvässä seurassa, istuttiin, syötiin ja raatattiin hartaasti. Olipa ihanaa ja herkullista. Ja sitten! Tartuin itseäni niskasta kiinni ja raahasin olemukseni lempikahvilaani, jossa latasin eteeni tuplaespresson ja vinon pinon muoti- ja sisustuslehtiä.

Selvä! 1970-luku, nahka, denim tulee jälleen!

Sisustuksessa mintunvihreä on iskenyt mulle silmää jo vuosia, mutta kun tuli hankittua tuota vaaleanvihreää keittiöön, hmm.
Ehkä makkariin tai olkkariin?

Tai tietsikkahuoneeseen?

Hmm, sen värimaailmahan on täysin hakusalla, eli siinä olisi tabula rasaa kerrakseen.

Asiaan!

*Laitoin olkkariin kaksi uutta tyynynpäällistä - hienot. Kiitos Kuortaneen täti!
*Pyyhin pölyjä - ilmankos aivastuttaa.
*Keksin mihin voisi laittaa koukkuja (tarramallia) repuille ja laukuille.
*Pyykkäsin.
*Lajittelin vaatteita.
*Sovitin yhtä kasarijakkua, mummin perintöä. (Sunnuntain naisten päivän vastaanotolle?)

Hmm.

Mitäs muuta?

*Siistin.
*Järjestin.

Siirsin yhden vihreähkön taulun mun lasipullokokoelman taakse, nyt värit tulevat hauskasti tuplana. Siirsin muutamia kuivakukkia eri paikkaan. (Omistan kolme hienoa kuivakukkaa, en sentään lyhteellisiä.)

Kauheen raikas olo, kannatti höystää itsensä kahvilla sisustus- ja muotivimmaan ja kiitää sitten täyttä päätä kotiin toteuttamaan. Ihan mahtavaa, hain ikään kuin vauhtia kaupungilta.

Aamupäivällä pitkään jurranneita työkuvioitakin lompsahteli pienimuotoisesti eteenpäin,

se
on
alku
sekin.


Kuten mummi ja ukki sanoivat nukkumaan mennessään - sanon jo hieman etukäteen:

Kiitos tästä päivästä. 


Summa summarum:

Nauti tästä päivästä,
sitä ei ole huomenna.


***

Nyt on kevät!

Ja pihalla sataa vettä.
Aika järisyttävää, kun on sentään maaliskuun alku, mutta..

Minä en juuri nyt jaksa piitata huonosta kelistä, sillä maaliskuu on käynnistynyt mainioissa merkeissä.

Helsingin jälkeen kotikonnut tuntuivat hetken tunkkaisille ja olen toden teolla joutunut ruoskimaan itsestäni velvoitteet kuntoon.. Mutta eilen..

Eilen alkoi maaliskuu!

Kevät!

Ja aurinko paistoi riemukkaasti niin, että
koko olohuone häikäistyi!

Siniset helmihyasintit ja
keltaiset, punaviiruiset tulppaanit kylpivät valossa!

Ooh!


Kaveri järjesti eilen päiväjoogan, mikä ihastuttava aloitus ensimmäiselle kevätkuukaudelle. Sitten tulin kotiin, söin ja otin pienet päikkärit olkkarissa:
sohva oli auringon paisteessa kuin kultainen syli.


Kävin pienen kävelyn, keräämässä koivunoksia ja katsomassa yhtä taloa. Oli outo, sokkeloinen
= taas olen tyytyväinen omaan.
Eli kannatti käydä!

Tänään - kävelin keskustaan palaveriin, meinasin myöhästyä kun piti pysähtyä kuuntelemaan niin ihanasti laulavia pikkulintuja!

Kun palasin kotiin, söin ja jostain kevään ytimestä virtasi ihana energia.. Kappas, sukelsin vaatekaapin kimppuun ja laitoin hösseliksi! Poistoon lähti oikopäätä kassillinen kampetta - ja niitä ei sitten pähkäillä, onko selvä?
OK!

Pesuun meni urheilukalsareita ja muuta kevään ulkoilukampetta, hyvä. Sovitin yksiä, uusia ns. tavoitehousuja - ei vielä.
Siistailin hyllyjä - mahtavaa.

Tässä on joku logiikka!

Pystyn tähän!

Tavarasta ja vaatteista luopuminen on tosi raskasta, välillä menee kuukausia ettei puhettakaan, että pystyisin moiseen. Nyt jos koskaan olisi tärkeää saada vaatekaappeihin kunnon systeemit, joten toden teolla taon itseäni olalle.


You Can do it! Yes!

Kevättä kohti!

***

Uusia urotekoja

Tänään oli joululoman ensimmäinen aktiivinen päivä kaupungissa.

Asioiden hoitoa sähköpostitse ja puhelimitse, tavaraa Matkahuollosta, roudausta, ostoksia, porukan tapaaminen. Kotiin, puheluita, yhdistyshommien sähköposteja, pyykkiä.

Pieni kävely ennen saunaa. Puolipakollinen lahoaminen tv-sarjan parissa, kaksi osaa.

Iltapalan aikaan tajusin, että keittiön tasoille on taas päässyt kertymään tavaraa. Asetelmia. Tarpeellista. Glögiä, nätti hillopurkki. Hmm.

Glögin saa kyllä otettua kaapistakin. Ja hillon.

***

Tauko! Tässä iski totaalinen unetus ja kunnioitan unta suuresti, joten päätin jatkaa aamulla.

***

Bloginsa ääreen nukahtanut bloggaaja jatkaa..

Niin! Sain "raivattua" ja pyyhittyä illalla keittiön tasoja, erityiskohteena reunat / nurkat. Totaalista luxusta! Tai miten tämän nyt muotoilisi, toisille jokailtainen rutiini, minulle ajoittainen ponnistus. Kaiken maailman sälää sitä pääseekin kertymään, jollei valppaana vartioi.

Koska rakastan asetelmia, kovin kliinistä kodista ei koskaan tule, mutta joku roti. Pienehköissä tiloissa liiasta sälästä tulee tunkkainen olo, piste.

Mikään urotekohan tämä ei ole, mutta yksi askel pitkällä tiellä. Suuremmassa mittakaavassa tavaran hamstraaminen on outoa itsensä suojelua, halua roikkua entisessä. On eräitä laatikoita, joiden avaaminen herättää suuren tunnemyrskyn..

Ehkä kaikesta ei tarvitsekaan luopua, mutta joissain asioissa on mentävä rohkeasti eteenpäin.

Onnellista uutta vuotta!

***

Viekkaudella ja manipuloinnilla

Itseään on pakko oppia ohjaamaan. Miten tässä maailmassa muuten saisi mitään aikaan?

Ajankohtaan viitaten, päätin unohtaa kaikki hyvän elämän tavoitteet ja lupaukset. Tiedän että kroppani joutuu tyytymään vuosikiertoon, joka on jatkunut samankaltaisena jo vuosia.

Alkuvuosi, valon ihme, ulkoilun lisääntyminen. Jouluherkkujen sulattelu.

Kevättalven hanget, hiihtoinnostuksen viriäminen ja vilpitön ällistys - kuinka ehti taaskin hiihtää vain pari viikkoa.

Kevät. Mahtavan, positiivisen manian aikaa. Ainoa vuodenaika kun unohdan ruuan ihanuuden ja ihastelen luonnon heräämistä lapsen tavoin lumoutuen. Aina kuin ensimmäistä kertaa!

Kesä. Touhukkuutta, herkuttelua, laiskottelua. Keväällä karanneet kilot pysyvät loitolla ulkoilun, pyöräilyn, lentiksen, puutarhahommien ja uinnin ansiosta.

Syksy. Sienestystä! I love it. Mutta monesti myös kiireisintä työaikaa. Vuodenaika, joka on viimein saanut armon.

Loppuvuosi. Marraskuu. Pimeys. Mitä se tekee naiselle? Ajaa sohvalle ja jääkaapille. Puuh.

Joulukuu. Jouluateriat ja glögitreffit. Huipentuen loppukliimaksiin, josta nyt koitetaan toipua. En jaksa ruoskia itseäni tässä asiassa.

Kropan äimistelyn sijaan toivoisin siistejä komeroita. Kyllä. Komeroiden kätköissä on vuosikymmenien elämä pakattuna. Toteutumattomia haaveita, hauskoja muistoja, omituisia lahjoja, kiusallisia hankintoja.

Niin. Joudut itsesi kanssa vastatusten sukeltaessasi komeroihin, ajatuksiin. Miten toimia? Homma on rankkaa ja sitä on lykätty ehkä vuosia. Hmm.

Minä sain huijattua itseäni hieman. Kävin läpi lehtipinoja ja tein aarrekartan. Unelmien koti! Samalla lajittelin kaksi tuhtia lehtipinoa. Jee.

Tavaran lajittelu on alkanut. Se jatkukoon, step by step. Kun hyydyn, kurkkaan aarrekarttaa joka toimii näkyvällä paikalla muistutuksena.

Kohti unelmia!
Ja unelmien kotia!

Kun ällikällä oli käyttöä

Kauan sitten, keksimme hyvässä seurassa vitsin, että myydään pois ällikkä. Että sillä ei voi lyödä enää ketään, kun se kerran on myyty. Mutta ei sitä lopen raatsittu myydä, silloin tällöin vanhalle kunnon ällikälle löytyy käyttöä.

Tänään tuli yllätyslomapäivä osa 2. Ympäristötaideteoksen seuraavalle työvaiheelle on liian märkää, eli odotellaan poutapäiviä. Ja sehän vain passaa. Eilinen oli jo hyvää harjoitusta, mutta tämä päivä antoi toden teolla vastauksia siihen, mitä tapahtuu kun saan ohjelmatonta aikaa.


Heräsin. Unet olivat hyvin vaihtelevia lumessa kahlaamisesta Rivieralla seikkailuihin, mielestäni myös Stubb vilahti mukana jossain käänteessä. Nousin valmiille kahville ja Kalevalle ja olin orientoitunut citypäivään. Hiukset olivat eilisen jäljiltä kivalla sykkyrällä - saisin aikaan näpsäkän citykampauksen. Voisin viedä yhden takin pesulaan, käydä Hullareilla ja kamulla kaffeella. Toivoton takkihimoni johdatti minut silmäilemään kuvastot läpi ja yksi harmaa takki iski minulle silmää.. Juuri nyt budjetissa ei kuitenkaan ollut hirveästi ylimääräistä. Hmm.

Oltiin eilen kummipojan perheen luona, siellä oli niin mukavaa ja siistiä.. Jotenkin oman kodin tuhnuisuus alkoi pistää silmään. Asialle olisi tehtävä jotain. Äkkiäkös tuota heilauttaisi hieman imuria.

Pelkkä perussiivous ei kuitenkaan auttanut, kun etu- ja takaterassi on kuorrutettu tuulettuvilla tavaroilla ja vaatteilla eli tämä mesta näyttää parhaalla tahdollakin jollekin mustalaisten kaatopaikalle. Asetelman kruunaavat mun vanhat talvikengät, jotka napottavat betoniroiskeisina paraatipaikalla.

Ah tätä onnea.

Okei, päätin pyöräyttää yhden koneellisen, josko saisin lopullisen ratkaisun takapihan vaatteille. Jos ne olisivat (viimeisen!) pesun jälkeen sisällä kuivatettuina ok kondiksessa, ne saisivat jäädä käyttöön. Rajatapauskamppeet päätin sulkea toistaiseksi muovipussiin ja kehnolle haisevat hävittää, jotenkin. Miten nyt raatsisinkaan.

On kyllä mahtavaa älytä miten valtaisa vaatevarasto itsellä on. Mutta, ei mitään takeita missä mikäkin vaate on vuosien (öö, vuosikymmenien..?) aikana seikkaillut. Eli periaatteessa koko vaatevarasto pitäisi pestä ja tuulettaa läpi. Älytön urakka. Voisi ehkä pikkaisen käydä kamppeita läpi ja laittaa osan suosiolla kiertoon..? Niin..

Tartuin imuriin. Sekin pitäisi uusia, HEPA-suodatin kai oli homeallergisille ystävällisempi. Vanha imuri kai puhkui ja puski pölyt sellaisenaan takaisin sisäilmaan. Nyt tosin ostin siihen (oikein netistä) vissiin laadukkaampia pölypusseja, jospa ne kiskoisivat kitusiinsa edes osan tämän talon pölyistä. Sillä onhan taivaan tosi että jos on herkistynyt sisäilmalle, myös kodin pölyyn sitoutuu kaikenlaista.. Eli mitä puhtaampi koti, mitä vähemmän tekstiilejä, mitä vähemmän pölyä, sen parempi. Ainakin tässä vaiheessa, kun kaikkia ärsykkeitä olisi hyvä edelleen vähentää.

Pyyhin pölyt.
Luuttusin.

Inhoan pölyjen pyyhkimistä! En kehtaa sanoa kuinka harvoin sen tekisin, tai ennen tein.. Mutta olkoot - nyt alkaa uudet ajat! Minusta tulee siistimpi ja järjestelmällisempi ihminen! Sen kun näkisi? Kyllä! Pakko se on. Ja olinhan minä lapsena ihan älytön siisteydestä nipottaja, jospa niistä taipumuksista olisi edes rippeet jäljellä  jossain olemukseni ytimessä.

Siivosin vessan. Tämäkin vielä. Sitä voisi kuvitella että tuollainen valkoinen kaakeliseinä ei kerää pölyä tai likaa, mutta kyllä se kerää. Ja muutamaan otteeseen olen pohtinut, että saisi näitä seiniäkin useammin putsata. Niin. Nyt ne on putsattu ja onpas tuo vessa nyt ihanan raikas.

Ihan puppua kun yksi kaveri laukoi netissä ettei voisi tai saisi tulla hyvä mieli tai ajatella itseään parempana persoonana kun on siivonnut! Olen parempi persoona ja ylevä ihminen tämän hetken, piste.

Ihanaa kun on siistiä!


***

Niin! Kello on siis vasta 14.13 ja koti on siivottu. Mahtavaa, että löin itseni tässä asiassa ällikällä. Olihan tässä takana puolikuntoinen syksy ja kolmisen työviikonloppua, joten kodin huolto ei todellakaan ole ollut prioriteetti numero 1.

Hmm. En taidakaan lähteä enää kaupungille, jospa nyt otan kaiken irti tästä kotityöbuumista ja kotona olosta. Voisin ripotella hieman kynttilöitä mestoille, viritellä Lalalta saadun valopallon ikkunaan..! Olisin valmiimpi kohtaamaan syksyn pimeyden. Ugh.

Ja huomenna on bileet, iiks, mitenhän sitä osaa! No, eiköhän se mene vanhasta muistista.

Ihanaa viikonloppua!

***

Tabula rasa

Tänään on vapaapäivä.

Ympäristötaideprojekti vaatii kuivumispäivän, kun sataa. Eilen laitettiin pressuja kuivumista suojaamaan. Kokemuksesta voin sanoa, että kuivuminen näillä keleillä kyllä todella hi-das-ta. Muutama toivoton vaatekappale pihalla, ovat tietty jo ihan homehtuneet pelkästä ulkoilmastakin. Eivät kuiva eivätkä raikastu.

Niin, mitä tehdä kun on vapaata? Sopiva ja ihana annos sosiaalisuutta luvassa illaksi, kummipojan porukka on kutsunut syömään. Kivaa! Saa nähdä tuleeko tällä kertaa yllättäviä pusuhyökkäyksiä.

Jotenkin sellainen päivä, että ajattelin etten patistele itseä mihinkään suuntaan. Ei ole "pakko" laiskotella, tehdä puutarhatöitä tai kotitöitä. Teen mitä huvittaa. Ainoa toive, ettei koko päivä menisi somessa roikkumiseen. Siihen on tullutkin jo hieman rutiinia kun kännykkä imaisi itseensä huonon sisäilman hajua, niin nyttemmin en oleskele jatkuvasti se kylkiäisenä vaan hoidan välttämättömät asiat. Onneksi haju on myös hieman jo haihtunut, mutta ihan alkuvaiheessa kännykän lähellä olo alkoi kutittaa kurkkua.
Kiinnostaa kiviäkin!


***

Kaivoin naftaliinista esiin romaanin aloituksen. Olen myös miettinyt, pitäisikö sittenkin koittaa novellimaisempaa lähestymistä. En tiedä. Kirjoitusjumi, pelkään enkä jaksa tarttua tekstiin.. Pelkään että teksti on läheinen ja mielenkiintoinen vain minulle. Pelkään etten pysty kirjoittamaan. Pelkään että teksti imaisee mukanaan. Hmm.

On totta että voisin saada "matskua" viime vuosien haasteista, mutta jaksanko sukeltaa niihin tunnelmiin, en tiedä. Pitäisikö kaivaa mieluummin 90-lukulaiset kohtalot esiin? Jaksaako ronkkia niitäkään?

Mulla on ehkä sellainen vaihe että koitan balsamoida itseni liikkumattomuuden tilaan. Saisinko unohtaa työt, menneisyyden, tulevaisuuden, ihmiset, kotityöt, puutarhan syysrepsotuksen. Voisinko paeta - kaikkea...

Yksi annos todellisuuspakoa, kiitos!

En vain jaksa, mitään. Olen ollut käytännössä koko  syksyn puolikuntoisena ja väsyneenä. Eli sitten kun tulee näitä riemullisia vapaita hetkiä, minusta ei ole mihinkään. Ennen oisin välittömästi sopinut treffit kaverin kanssa tms. - nyt tuntuu että haluan vain olla.

Ehkä oman kropan kuuntelu antaakin niitä parhaita vastauksia?
Ehkä tärkeintä onkin nyt vain olla?
Miksi hötkyillä ja syleillä koko maailmaa, kun ei edes huvittaisi puhua naapureille?

Jos vain oisit ja katsoisit mitä tapahtuu?
Jospa sitä kautta voimaantuisit paremmin kuin millään suunnitelmilla ja tekemisellä, menemisellä?

Joskus on rohkeinta vain olla tässä ja nyt,  läsnä itselle.

Syön nyt lautasellisen puuroa.
 

Mukavaa päivää sinulle.


***


Ps. Sain ujutettua kalenteriin kunnollisen loman lokakuun loppuun.
Menen maalle.
Ihanaa.

***

Matkalla nuoruuteen - ja lapsuuteen

Täällä on ollut tosi kova lumipyry. Lunta on kertynyt ainakin kymmenkunta senttiä. Kun lähdin kävelemään, pyrytti vielä julmasti. Käärin itseni villakangas- ja toppakääröön ja lähdin etenemään kohti vanhusten hoitokotia.

Olen käynyt laulamassa kahdessa eri hoitokodissa viime syksystä alkaen. Tämä viimeinen, joka on nyt vakipaikkani, on monenlaisten persoonien koti. Mutta laulun lahja on todellakin  näillä vanhuksilla tallella! Tänäänkin laulettiin monta laulua tosi reippaasti; seassa onkin mm. entisiä kuorolaisia.

Yksi pappa sulatti sydämeni, kun loihe lausumahan "tuollainen pikkuinen tyttö, istupa tähän". Tein työtä käskettyä. Aika harvoin sitä enää pikkuiseksi tytöksi mainitaan!

Hoitokodilla on valmiit lauluvihot ja sieltä etsittiin parhaat laulut - sellaiset, jotka myös minä osaan. Vanhuksethan muistavat laulut tosi hyvin! Jotenkin laulujen sanat kumpuavat erilaisesta muistista kun viime vuosikymmenten tapahtumat. Laulut ovat tuttuja jo lapsuudesta, nuoruudesta.

***

Kalliolle kukkulalle laulusta aloitettiin ja lopetettiin ikisuosikilla Suojelusenkeli.
On jotain hyvin liikuttavaa kun vanhukset laulavat tämän laulun. Eritoten, kun lähes joka kerta on sattunut että minultakin tullaan kysymään missä oma koti on. Muistisairaiden vanhusten elämä laitoksessa on niin erilaista kuin tämä meidän elämämme.

Tänäänkin yksi mummo oli varustautunut lumituiskun takia nahkarukkasilla ja oli tekemässä lähtöä kotiin. Toinen kyseli, saako hän tosiaan olla täällä ja rauhoittui kun vakuuttelin että tämä on nyt hänen kotinsa, käydään istumaan ja kohta saadaan kahvia.

Ihmisen elämä alkaa hennosta lapsuudesta ja päätyy hauraaseen vanhuuteen. Osa vanhuksista palaa lapsenomaiseen maailmaan. Nämä sanat ovat aina olleet koskettavat ja elämän rajallisuuden äärellä ne koskettavat edelleen - yhä voimakkaammin.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

Hänt' ihana enkeli kotihin vie.

Niin pitkä on matka, ei kotia näy,

:,: vaan ihana enkeli vierellä käy. :,:

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

Hänt' ihana enkeli kotihin vie.

Oi, laps' ethän milloinkaan ottaakaan vois

:,: sä kättäsi enkelin kädestä pois. :,:

***

Eka päivä kotona

Eilen oli ensimmäinen päivä kotosalla. Tavarat on perkattu, pyykkikonetta pyöritelty, kodin olemusta ihmetelty. Ihanaa että kotona oli imuroitu! Varmistelin ekaan päivään hyviä kohtaamisia ystävien kanssa. Naapurin kanssa käveltiin keskustaan ja juteltiin viime viikkojen kuulumiset. Ilma suosi, tosin paikoitellen oli tosi liukasta ja jossain sohjoa. Aurinko paisteli kuitenkin iloisesti, fiilis oli todellakin kuin maalis-huhtikuussa. Päätettiin pitää säännölliset lenkit ohjelmistossa.

Keskustassa menin tapaamaan ihania putiikin daameja, nautin tarjotun vaniljakahvin ja hahmottelin  paperille elämäni tilanteita ja painopisteitä. Sushit nautin ystävä T:n kanssa laajennetussa vakkaripaikassa, jonne meinasin lähettää reissusta kortin, en muistanut, hmm. Ehkä joku tuparimuistaminen, vielä ehtisi? Yhdessä T:n kanssa pohdittiin mahdollisuuksia maaliskuulle Lapin hiihtoreissuun. Häneltähän ei puutu kuin sukset, sauvat ja monot, muuten oltaisiin täydessä lähtövalmiudessa  : )

Alkuillasta menin vielä toiselle lenkille ystäväni M kanssa, eli päivään tuli yhteensä kaksi tuntia intensiivistä kävelyä. Aika vähän verrattuna koko päivän käveleskelyyn, mutta toisaalta, korkeampi syke ja kylmempi ilma - erilaiset olosuhteet myös liukkauden takia. 

Illalla kävin hakemassa vielä Heiniksen kamuilta enkelinsiiven alkuja. Kotiin lähtöä tehdessä huomasin että nythän on kriittiset hetket bussiin ehtimisen kannalta, ja kipaisin pihalle pikapikaa. Pari tietä tuli ylitettyä suorinta reittiä, ei ollut aikaa haeskella suojateitä, liikennevalojen odotteluista puhumattakaan. Kappas, tapahtui juuri se mitä saattaa odottaa ainoastaan meidän kotikaupungissa. Oli mainio rako autojen välissä, kipitin minkä kintuistani pääsin. Kaukaa liikennevaloista lähti auto joka rupesi määrätietoisesti kiihdyttämään mua kohti. Hemmetti!

Tietty piti pikkasen manailla kun pääsin bussipysäkille pussukoineni. Sain siellä odottelevalta rouvalta paheksuvan katseen. Koitin keventää tunnelmaa jollain autoilukulttuurikommentilla, ei vaikutusta. Kysyin sitten olisiko toivottu bussi mahdollisesti jo ehtinyt mennä? "Ei."
No kiva. Sitten alkoi jo niin ärsyttää se kylmäkiskoisuus että heilautin pussukkaa uhmakkaasti ja totesin hymyn kera, että se on nyt pistokasaika viherkasveilla! "Ymh."

Welcome home! Saatan niin sieluni silmin kuvitella, minkälaista yhteisöllistä paheksuntaa moinen kaahaava auto ois aiheuttanut Italiassa. Siellä kun ylitetään tie siitä mistä sopii, ja rauhallisesti. Autot kunnioittavat jalankulkijoita. Punaisillakin mennään yli, jos tilaa on. Tietenkin. Pakollinen marttyyriosio: näillä keleillä ei tarvitse paljoa kun kellahtaa nurin ja siinä sitä sitten ollaan - enkelinsiivet ihan muussa merkityksessä. Huh.

***

Valokuvia? Joo, on tarkoitus laittaa valokuvia, joita tuli napsittua aika paljon kun sain sattumalta käyttöön tyhjän muistikortin. Ainoa asia mitä en käsitä on se, että miksi en laittanut hetkittäin asetuksia isommalle kuvakoolle..? Ainakin magnolioiden kohdalla. Ehkä tässä on juuri se juttu että aina pitää jäädä jotain hampaankoloon, parannettavaa. Tilanne vaatii uusia kuvausretkiä magnolioista. Hmm, milloinhan ne kukkivat Helsingissä? Toukokuussa luulisin, eikä niitä ehkä hurjasti siellä ole. Parhaat magnoliat saattaisivat olla Turussa.. Pitääpä ottaa selvää.

Loppuviikolle pukkaa paltsuja! Odotan mielenkiinnolla myös erinäisiä budjettineuvotteluja.

Ciao!

***

Onnea uuteen kotiin!

Kävin tänään kummipojan perheen luona kylässä. He muuttivat uuteen kotiin joulukuussa.

Koko jengi oli pihalla vastassa, kun päräytin autolla paikalle. Harmaata keliä ei juuri muistanut, kun pojat johdattelivat takapihalle pikkukasvot hymystä loistaen. Kierrettiin paikat juurta jaksain, tehtiin lumityöt ja lumilyhtyjä sekä ihasteltiin kompostia. Komposti oli nii-iin ihana, että suosittelin perustamaan pojille ikioman kompostin ensi kesänä. 

Sitten mentiin sisälle. Ensin esiteltiin poikien huone ja sitten kaikki muut huoneet.
Ihana, kaunis koti.
Tunnelmallinen.
Kotoisa.
Juuri sellainen, kuin kodin pitää ollakin.

Kodin ehdottomia helmiä olivat keskellä taloa oleva takka/leivinuuni sekä ihastuttava kesähuone. Näin jo sieluni silmin, miten ihana huone olisi kesällä. Ja jo keväällä - huhtikuussa..? Saattaapa olla että huhtikuun lopussa tarttuu muutama orvokki matkaan viemisiksi!

Uusi koti on ihana uusi mahdollisuus, aloittaa puhtaalta pöydältä. Ei mitään ylimääräistä roinaa kaappien perillä, ihannetilanteessa kaikki kamat käytynä läpi ennen muuttoa.. Mutta harvallapa se ihan niin oppikirjamaisesti menee.

Muistan kun istuin kerran kaksi yötä ennen muuttoa (Heinis-Toivis) kylmähkössä varastossa ja kävin läpi vanhoja työpapruja, opiskelumatskuja sekä muistojen papereita, paperi paperilta. Lopulta noin neljän tunnin aikana "päästin irti" yhteensä metrin pinosta A4-papereita, joihin liittyi hurjasti muistoja. Toki niitä tuli säästettyäkin - ja toki niitä muistojen papereita voisi käydä läpi vähän useamminkin.. Mutta juu. Olipa se huojentavaa.

Viime muutossa puolestaan panostin vaatteiden läpikäyntiin. Moni muistojen bilekampe lienee saanut uuden omistajan kierrätyskeskuksen rekistä..
Huokaus!

Muistot pitää tallettaa sydämeen
ja vain harvat ja valitut
kaappeihin.


***