Tänään toteutui monta pientä keväistä unelmaa.
Ulkoilua ja kevään tärkeitä kotipuuhia.
Käytiin kävelyllä jäällä.
Nähtiin kotimatkalla meidän risteyksessä trullit, joilla oli enää yksi koristeltu pajunkissaoksa jäljellä. Olivat selkeästi kaartamassa alemmas, omalle kotikadulleen.. Alert!
Pyydettiin heidät lennosta meille - jes! Neljä isoa suklaatuotetta vähemmäksi omista syömisistä. Olen ollut alkuvuonna enimmäkseen sokerittomalla, nyt kyllä alkaa olla suloisenmakeaa retkahtelua näköpiirissä.
Kylvin kasveja.
Tämä on aika hemmetin kova juttu. Aikaisempina vuosina olen esikasvatellut paljonkin (vuodesta 1996), sitten muutama vuosi sitten elämän ilo oli vähissä. Toissakeväänä vielä kasvattelin reippaastikin, mutta hortensia levitti taimiin massiivisen punkkiepidemian. Huh.
Viime vuonna olin ihan nääntynyt.
Tai ei huvittanut.
En saanut aikaiseksi.
Järkyttävää.
Onneksi sain basilikaa ja samettikukkia ja ne palauttivat uskoa elämään. Mutta - taimien kanssa ei ollut ihan sama olo, kun en ollut kylvänyt niitä itse. Tänään kylvin
vakkareita:
*kääpiö- ja ryhmäsamettikukkaa
*basilikaa
uutta:
*kirsikkatomaattia
*rohtosamettikukkaa
hupina/kokeeksi/vaikka versotukseen sisälle:
*vuonankaalta
*palmukaalta
*mangoldia
*pinaattia
Sohvalla makoillessa huomasin, että minua pelottaa epäonnistuminen.
En ehkä kestäisi sitä.
Jos minusta ei olisi taimienkaan äidiksi, se olisi jo liikaa.
***
Mahdan tehdä taas sienipiirakkaa. Olen tehnyt sitä viikon sisällä jo kahdesti!
Eka versiossa oli kermaviili/vehnätsydeemit, toka versiossa kermaviilin sekaan ujutettiin jugurttia ja jauhojen sekaan ruisjauhoja.
Nyt laitoin jauhoiksi ruista ja vehnää, sekä kaurapuuron jämät. Rasvana oli voita. Kermaviiliä, jugurttia, rahkaa tms ei nyt saapusalla, joten päälle tulee vain sieniä, sipulia ja valkosipulia sekä lopuksi juuston jämät.
Muta nyt tulee se multihuipentuma!
Tuskin malttanet odottaa!
A. Sekoitin taikinan puurokattilassa. Ah, kuinka kätevää.
B. Laitoin taikinan napakoitumaan jääkaappiin voirasiassa, mistä olin juuri käyttänyt voin taikinaan.
No eipä tässä muuta, Tellus on vielä radallaan - mutta minä tulin pienestä synkroonista tyytyväiseksi.
Kaikista onnellisin olen kyllä siitä, että oli niin huippukiva kävely yhdessä jäällä, kaakaota termarista.. Ja siitä - että nuo pikkusiemenet ovat nyt hellästi peitetyt mullan uumeniin.
Kevät on ihaninta elämässä!
***
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kävely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kävely. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
keskiviikko 4. helmikuuta 2015
Kun maailma väsyttää
Tosi poukkoileva elämäni.
Joka toinen postaus on "jiihaa" tunnelmissa ja joka toisessa laahustetaan maan matosena.
No, semmoista kai se elämä on. Mutta nyt parin viikon aikana laineet ovat kyllä olleet voimakkaammat kuin normaalisti.
Joku punainen lanka puuttuu.
Pelkään ja tiedostan, että oma elämä ja työelämä ovat yhtä sillisalaattia. Toisaalta, tapasin ison organisaation johtavassa asemassa olevan henkilön, jolle mainitsin että olisihan sitä yhtenäisemmänkin cv:n voinut tässä elämässä hankkia..
Hän totesi minulle, että olethan sinä tehnyt tietyn (oman alani) teeman alla asioita.
Ja lisäksi:
"Teet kaiken sydämellä."
Tämä todella lämmitti - sydäntä - kun kuitenkin juuri tämän organisaation kanssa olen tehnyt yhteistyötä vuodesta 1998. Ja viimeksi viime vuonna, kirjoittamisen ja tapahtuman muodossa.
Eeva Kilpeä mukaillen..
Toivoa on,
kun sydäntä on!
Lopetan tämän kaiken maailman murehtimisen nyt tähän.
Otan toppavaatteet niskaan ja lähden pitkälle kävelymatkalle kohti lounaspalaveria.
Ehkä sen jälkeen olenkin kuin uusi ihminen.
Raikkaita pakkastuulia ajatuksiisi!
***
Joka toinen postaus on "jiihaa" tunnelmissa ja joka toisessa laahustetaan maan matosena.
No, semmoista kai se elämä on. Mutta nyt parin viikon aikana laineet ovat kyllä olleet voimakkaammat kuin normaalisti.
Joku punainen lanka puuttuu.
Pelkään ja tiedostan, että oma elämä ja työelämä ovat yhtä sillisalaattia. Toisaalta, tapasin ison organisaation johtavassa asemassa olevan henkilön, jolle mainitsin että olisihan sitä yhtenäisemmänkin cv:n voinut tässä elämässä hankkia..
Hän totesi minulle, että olethan sinä tehnyt tietyn (oman alani) teeman alla asioita.
Ja lisäksi:
"Teet kaiken sydämellä."
Tämä todella lämmitti - sydäntä - kun kuitenkin juuri tämän organisaation kanssa olen tehnyt yhteistyötä vuodesta 1998. Ja viimeksi viime vuonna, kirjoittamisen ja tapahtuman muodossa.
Eeva Kilpeä mukaillen..
Toivoa on,
kun sydäntä on!
Lopetan tämän kaiken maailman murehtimisen nyt tähän.
Otan toppavaatteet niskaan ja lähden pitkälle kävelymatkalle kohti lounaspalaveria.
Ehkä sen jälkeen olenkin kuin uusi ihminen.
Raikkaita pakkastuulia ajatuksiisi!
***
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Ihana aamu maalla
Heräsin puoli kahdeksalta. Sain unen päästä kiinni vasta puoli kahdelta, joten olo oli hieman tokkurainen. Ajattelin että olo kohentuisi pienellä aamukävelyllä.
Eilen oli hautajaiset eteläpohjalaiseen malliin. Väkeä oli todella paljon - en ole ikinä ollut noin isoissa hautajaisissa. Hautajaiset tuntuivat paikoitellen jopa juhlille, kun sympaattisissa ja värikkäissä puheissa muisteltiin edesmennyttä persoonaa. Illalla todettiinkin että teeman huomioiden oli kyllä hieno päivä. Suuri suku ja laaja ystäväpiiri olivat kokoontuneet kunnioittamaan vainajan elämäntyötä ja muistoa. Hautajaisten jälkeen kerättiin kasaan kynttilät ja virsikirjat, pakattiin kukat ja kuskattiin loput ruuat kolmella autolla leskimummon luo. Tänään lähisuku menee kirkkoon ja sitten kokoonnutaan lesken luo porukalla syömään.
Suru ja kuolema ovat Suomessa jotenkin on off juttu. Joko tilanne on täysin päällä tai mielellään täysin ohi. Ihmiset osaavat suhtautua akuuttiin surutilanteeseen ja tavanomaisen positiiviseen elämäänvaiheeseen - mutta suruprosessit ja kuoleman pohdinta muuna aikana tuottaa lievää hämmennystä. Suru ja kuolema eivät kuulu arkeen - mieluiten ei!
Itse olen nostalgian, melankolian ja haikeuden vankkumaton kannattaja läpi elämän. Juurissani on pisara karjalaisverta ja haaveilenkin itkuvirsien opiskelusta. En ymmärrä, miksi haikeus tai suru pitäisi siivota elämästä. Se vain kuuluu suomalaiseen sielunmaisemaan, eikä asia siitä muuksi muutu vaikka kuinka laukattaisiin halpalennoilla drinkkejä juomassa etelässä.
Sininen hetki on ja pysyy meissä.
***
Kun astuin pihalle pikkaisen ennen kahdeksaa, minua tervehtivät joutsenten kaukaiset kaakotukset. Ääni kuulosti siltä kuin muutama joutsen olisi vaihtamassa paikkaa kilometrin tai parin päässä olevalla lammella. Lähdin lompsimaan peltotietä ja seuraavaksi kohtasin teerien pulinakuoron. Hassua - pystyin täysin kuvittelemaan teeret edessäni soitimella vaikka niitä ei näkynyt mailla halmeilla. En päässyt täysin selvyyteen, tulivatko teerien äänet yhdestä vai useammasta kohteesta, mutta tasainen pulina loi hienon äänimaiseman aamukävelyyni.
Peltotien ja pikkutien risteykseen, perinteiselle paikalle oli rakennettu iso pääsiäiskokko. Käännyin oikealle ja tulin pientä hiekkatietä sillalle, johon pysähdyin. Raaks raaks, naakat pitivät konttoria joen rannassa komeassa haapametsikössä. Kauempaa pellolta kuului töyhtöhyyppien naukaisuja. Koivujen takaa häämötti pikkuinen puinen rantasauna, joka on antanut monet makoisat löylyt.
Joen rantavedessä lipui mustavalkoinen lintupariskunta, jonka määrittely jäi epäselväksi. Otin tärkeänä sillalta videon, kunnes tajusin etten ollut vielä painanut rec nappia. Onni onnettomuudessa - nauhoitin 360 asteen turneen sillalta uudestaan ja kiuru järjesti juuri silloin ilokseni riemukkaan konsertin. Teerien pulina maisemassa laimentui hieman, kun jossain pärähti taustakuoroksi joku maatalouskone tai jäähdytin.
Luonnossa kiertokulku, elämä ja kuolema ovat niin selkeästi läsnä. Itse laskeskelin eilen että olen ollut yhteensä kuusissa hautajaisissa. Oma isomummo, toinen oma isomummo, ainokainen ukki, lapsuuden hoitotätini, kotipaikkakunnan "toisen perheeni" naapurin isäntä - ja nyt nämä eiliset hautajaiset. Kuudet hautajaiset - joista olen puhunut yhteensä neljissä hautajaisissa! Kai se joku sanomisen vimma on vaivana.
Olen kokenut hautajaiset lohdullisena, hienona juhlana. Tosin, myös äärimmäisen surullisina silloin kun hautajaisten ajankohta on päässyt yllättämään. Itse olen päässyt kuoleman suhteen helpolla ja lähipiirini on terveenä. Osaan olla siitä todella kiitollinen.
Kesä lähestyy - tehdään tärkeiden ihmisten kanssa mukavia asioita!
***
Eilen oli hautajaiset eteläpohjalaiseen malliin. Väkeä oli todella paljon - en ole ikinä ollut noin isoissa hautajaisissa. Hautajaiset tuntuivat paikoitellen jopa juhlille, kun sympaattisissa ja värikkäissä puheissa muisteltiin edesmennyttä persoonaa. Illalla todettiinkin että teeman huomioiden oli kyllä hieno päivä. Suuri suku ja laaja ystäväpiiri olivat kokoontuneet kunnioittamaan vainajan elämäntyötä ja muistoa. Hautajaisten jälkeen kerättiin kasaan kynttilät ja virsikirjat, pakattiin kukat ja kuskattiin loput ruuat kolmella autolla leskimummon luo. Tänään lähisuku menee kirkkoon ja sitten kokoonnutaan lesken luo porukalla syömään.
Suru ja kuolema ovat Suomessa jotenkin on off juttu. Joko tilanne on täysin päällä tai mielellään täysin ohi. Ihmiset osaavat suhtautua akuuttiin surutilanteeseen ja tavanomaisen positiiviseen elämäänvaiheeseen - mutta suruprosessit ja kuoleman pohdinta muuna aikana tuottaa lievää hämmennystä. Suru ja kuolema eivät kuulu arkeen - mieluiten ei!
Itse olen nostalgian, melankolian ja haikeuden vankkumaton kannattaja läpi elämän. Juurissani on pisara karjalaisverta ja haaveilenkin itkuvirsien opiskelusta. En ymmärrä, miksi haikeus tai suru pitäisi siivota elämästä. Se vain kuuluu suomalaiseen sielunmaisemaan, eikä asia siitä muuksi muutu vaikka kuinka laukattaisiin halpalennoilla drinkkejä juomassa etelässä.
Sininen hetki on ja pysyy meissä.
***
Kun astuin pihalle pikkaisen ennen kahdeksaa, minua tervehtivät joutsenten kaukaiset kaakotukset. Ääni kuulosti siltä kuin muutama joutsen olisi vaihtamassa paikkaa kilometrin tai parin päässä olevalla lammella. Lähdin lompsimaan peltotietä ja seuraavaksi kohtasin teerien pulinakuoron. Hassua - pystyin täysin kuvittelemaan teeret edessäni soitimella vaikka niitä ei näkynyt mailla halmeilla. En päässyt täysin selvyyteen, tulivatko teerien äänet yhdestä vai useammasta kohteesta, mutta tasainen pulina loi hienon äänimaiseman aamukävelyyni.
Peltotien ja pikkutien risteykseen, perinteiselle paikalle oli rakennettu iso pääsiäiskokko. Käännyin oikealle ja tulin pientä hiekkatietä sillalle, johon pysähdyin. Raaks raaks, naakat pitivät konttoria joen rannassa komeassa haapametsikössä. Kauempaa pellolta kuului töyhtöhyyppien naukaisuja. Koivujen takaa häämötti pikkuinen puinen rantasauna, joka on antanut monet makoisat löylyt.
Joen rantavedessä lipui mustavalkoinen lintupariskunta, jonka määrittely jäi epäselväksi. Otin tärkeänä sillalta videon, kunnes tajusin etten ollut vielä painanut rec nappia. Onni onnettomuudessa - nauhoitin 360 asteen turneen sillalta uudestaan ja kiuru järjesti juuri silloin ilokseni riemukkaan konsertin. Teerien pulina maisemassa laimentui hieman, kun jossain pärähti taustakuoroksi joku maatalouskone tai jäähdytin.
Luonnossa kiertokulku, elämä ja kuolema ovat niin selkeästi läsnä. Itse laskeskelin eilen että olen ollut yhteensä kuusissa hautajaisissa. Oma isomummo, toinen oma isomummo, ainokainen ukki, lapsuuden hoitotätini, kotipaikkakunnan "toisen perheeni" naapurin isäntä - ja nyt nämä eiliset hautajaiset. Kuudet hautajaiset - joista olen puhunut yhteensä neljissä hautajaisissa! Kai se joku sanomisen vimma on vaivana.
Olen kokenut hautajaiset lohdullisena, hienona juhlana. Tosin, myös äärimmäisen surullisina silloin kun hautajaisten ajankohta on päässyt yllättämään. Itse olen päässyt kuoleman suhteen helpolla ja lähipiirini on terveenä. Osaan olla siitä todella kiitollinen.
Kesä lähestyy - tehdään tärkeiden ihmisten kanssa mukavia asioita!
***
maanantai 31. maaliskuuta 2014
Peipon laulua
Totta se on.
Toissapäivänä olin kuulevinani kaukaa peipon laulua mutten ihan päässyt selvyyteen oliko kyseessä kaukainen peippo vai vilkas mielikuvitus. Tänään raotin ulko-ovea lehdenhakureissulle ja lähimmästä koivusta raikasi peipon riemua uhkuva laulanta. Ihanaa, hurjaa, uskomatonta - peippo laulaa lakeuksilla maaliskuussa! Myös hieman huolestuttavaa, miten pienet sankarit selviävät luvatusta kylmemmästä jaksosta. Ehkä pääjoukko on vielä lämpimämmillä mailla fiilistelemässä.
Mutta - nyt ei murehdita vaan tällä viikolla palataan positiiviseen ajatteluun! Eilen iski joku erikoismelankolia. No, kaikki tunteet ovat osa elämää. Let it be.
***
Tällä viikolla on pienimuotoista suhailua maakunnan ja kaupungin välillä. Olen pikinokan seuralaisena kotikonnuilla, sitten piipahan kaupungissa tuplaseminaaripäivässä jonka jälkeen palaan ruokakupin kuskaajaksi ja flexin varteen. Sitten käy matka isien maille vielä astetta eteläisempään maakuntaan.
Tänään on näköpiirissä meilihommia useampaan eri suuntaan. Laittelen tarjouksia ja ehdotelmia tietyn työn sisällöistä. Tuntuu että kaikki muutaman vuoden aikana siunaantuneet kontaktit poikivat töitä tälle kesälle. No, hyvä niin. Takana rennompi jakso ja virtaa piisaa. Hienointa on se, että todennäköisesti pääsen laajentamaan tekemisiäni pitkään ja hartaasti haaveilemiini suuntiin. Erittäin monipuolinen kesä tulossa useine työ- ja vapaaehtoistyöproggiksineen.
Eilen tuli käytyä kahdella lenkillä. Ensin dalmatialaisneitokaisen hurmaavassa seurassa ja illemmalla ennen saunaa pikinokan kanssa. Mahtava homma. Kunpa tämä aktiivisuus nyt asettuisi pysyvästi osaksi elämää. Olenkin laittanut itselleni positiivisen ukaasin, kesät ja kesä mennään luontaisesti lisääntyvän aktiivisuuden merkeissä - mutta jos tahti uhkaa syksyn mittaan hyytyä, nappasen tuttua personal traineria hihasta.
Okei, nyt laskeskelemaan ja tekemään tarjouksia.
Mukavaa alkavaa viikkoa!
***
Toissapäivänä olin kuulevinani kaukaa peipon laulua mutten ihan päässyt selvyyteen oliko kyseessä kaukainen peippo vai vilkas mielikuvitus. Tänään raotin ulko-ovea lehdenhakureissulle ja lähimmästä koivusta raikasi peipon riemua uhkuva laulanta. Ihanaa, hurjaa, uskomatonta - peippo laulaa lakeuksilla maaliskuussa! Myös hieman huolestuttavaa, miten pienet sankarit selviävät luvatusta kylmemmästä jaksosta. Ehkä pääjoukko on vielä lämpimämmillä mailla fiilistelemässä.
Mutta - nyt ei murehdita vaan tällä viikolla palataan positiiviseen ajatteluun! Eilen iski joku erikoismelankolia. No, kaikki tunteet ovat osa elämää. Let it be.
***
Tällä viikolla on pienimuotoista suhailua maakunnan ja kaupungin välillä. Olen pikinokan seuralaisena kotikonnuilla, sitten piipahan kaupungissa tuplaseminaaripäivässä jonka jälkeen palaan ruokakupin kuskaajaksi ja flexin varteen. Sitten käy matka isien maille vielä astetta eteläisempään maakuntaan.
Tänään on näköpiirissä meilihommia useampaan eri suuntaan. Laittelen tarjouksia ja ehdotelmia tietyn työn sisällöistä. Tuntuu että kaikki muutaman vuoden aikana siunaantuneet kontaktit poikivat töitä tälle kesälle. No, hyvä niin. Takana rennompi jakso ja virtaa piisaa. Hienointa on se, että todennäköisesti pääsen laajentamaan tekemisiäni pitkään ja hartaasti haaveilemiini suuntiin. Erittäin monipuolinen kesä tulossa useine työ- ja vapaaehtoistyöproggiksineen.
Eilen tuli käytyä kahdella lenkillä. Ensin dalmatialaisneitokaisen hurmaavassa seurassa ja illemmalla ennen saunaa pikinokan kanssa. Mahtava homma. Kunpa tämä aktiivisuus nyt asettuisi pysyvästi osaksi elämää. Olenkin laittanut itselleni positiivisen ukaasin, kesät ja kesä mennään luontaisesti lisääntyvän aktiivisuuden merkeissä - mutta jos tahti uhkaa syksyn mittaan hyytyä, nappasen tuttua personal traineria hihasta.
Okei, nyt laskeskelemaan ja tekemään tarjouksia.
Mukavaa alkavaa viikkoa!
***
keskiviikko 26. helmikuuta 2014
Eka päivä kotona
Eilen oli ensimmäinen päivä kotosalla. Tavarat on perkattu, pyykkikonetta pyöritelty, kodin olemusta ihmetelty. Ihanaa että kotona oli imuroitu! Varmistelin ekaan päivään hyviä kohtaamisia ystävien kanssa. Naapurin kanssa käveltiin keskustaan ja juteltiin viime viikkojen kuulumiset. Ilma suosi, tosin paikoitellen oli tosi liukasta ja jossain sohjoa. Aurinko paisteli kuitenkin iloisesti, fiilis oli todellakin kuin maalis-huhtikuussa. Päätettiin pitää säännölliset lenkit ohjelmistossa.
Keskustassa menin tapaamaan ihania putiikin daameja, nautin tarjotun vaniljakahvin ja hahmottelin paperille elämäni tilanteita ja painopisteitä. Sushit nautin ystävä T:n kanssa laajennetussa vakkaripaikassa, jonne meinasin lähettää reissusta kortin, en muistanut, hmm. Ehkä joku tuparimuistaminen, vielä ehtisi? Yhdessä T:n kanssa pohdittiin mahdollisuuksia maaliskuulle Lapin hiihtoreissuun. Häneltähän ei puutu kuin sukset, sauvat ja monot, muuten oltaisiin täydessä lähtövalmiudessa : )
Alkuillasta menin vielä toiselle lenkille ystäväni M kanssa, eli päivään tuli yhteensä kaksi tuntia intensiivistä kävelyä. Aika vähän verrattuna koko päivän käveleskelyyn, mutta toisaalta, korkeampi syke ja kylmempi ilma - erilaiset olosuhteet myös liukkauden takia.
Illalla kävin hakemassa vielä Heiniksen kamuilta enkelinsiiven alkuja. Kotiin lähtöä tehdessä huomasin että nythän on kriittiset hetket bussiin ehtimisen kannalta, ja kipaisin pihalle pikapikaa. Pari tietä tuli ylitettyä suorinta reittiä, ei ollut aikaa haeskella suojateitä, liikennevalojen odotteluista puhumattakaan. Kappas, tapahtui juuri se mitä saattaa odottaa ainoastaan meidän kotikaupungissa. Oli mainio rako autojen välissä, kipitin minkä kintuistani pääsin. Kaukaa liikennevaloista lähti auto joka rupesi määrätietoisesti kiihdyttämään mua kohti. Hemmetti!
Tietty piti pikkasen manailla kun pääsin bussipysäkille pussukoineni. Sain siellä odottelevalta rouvalta paheksuvan katseen. Koitin keventää tunnelmaa jollain autoilukulttuurikommentilla, ei vaikutusta. Kysyin sitten olisiko toivottu bussi mahdollisesti jo ehtinyt mennä? "Ei."
No kiva. Sitten alkoi jo niin ärsyttää se kylmäkiskoisuus että heilautin pussukkaa uhmakkaasti ja totesin hymyn kera, että se on nyt pistokasaika viherkasveilla! "Ymh."
Welcome home! Saatan niin sieluni silmin kuvitella, minkälaista yhteisöllistä paheksuntaa moinen kaahaava auto ois aiheuttanut Italiassa. Siellä kun ylitetään tie siitä mistä sopii, ja rauhallisesti. Autot kunnioittavat jalankulkijoita. Punaisillakin mennään yli, jos tilaa on. Tietenkin. Pakollinen marttyyriosio: näillä keleillä ei tarvitse paljoa kun kellahtaa nurin ja siinä sitä sitten ollaan - enkelinsiivet ihan muussa merkityksessä. Huh.
***
Valokuvia? Joo, on tarkoitus laittaa valokuvia, joita tuli napsittua aika paljon kun sain sattumalta käyttöön tyhjän muistikortin. Ainoa asia mitä en käsitä on se, että miksi en laittanut hetkittäin asetuksia isommalle kuvakoolle..? Ainakin magnolioiden kohdalla. Ehkä tässä on juuri se juttu että aina pitää jäädä jotain hampaankoloon, parannettavaa. Tilanne vaatii uusia kuvausretkiä magnolioista. Hmm, milloinhan ne kukkivat Helsingissä? Toukokuussa luulisin, eikä niitä ehkä hurjasti siellä ole. Parhaat magnoliat saattaisivat olla Turussa.. Pitääpä ottaa selvää.
Loppuviikolle pukkaa paltsuja! Odotan mielenkiinnolla myös erinäisiä budjettineuvotteluja.
Ciao!
***
Keskustassa menin tapaamaan ihania putiikin daameja, nautin tarjotun vaniljakahvin ja hahmottelin paperille elämäni tilanteita ja painopisteitä. Sushit nautin ystävä T:n kanssa laajennetussa vakkaripaikassa, jonne meinasin lähettää reissusta kortin, en muistanut, hmm. Ehkä joku tuparimuistaminen, vielä ehtisi? Yhdessä T:n kanssa pohdittiin mahdollisuuksia maaliskuulle Lapin hiihtoreissuun. Häneltähän ei puutu kuin sukset, sauvat ja monot, muuten oltaisiin täydessä lähtövalmiudessa : )
Alkuillasta menin vielä toiselle lenkille ystäväni M kanssa, eli päivään tuli yhteensä kaksi tuntia intensiivistä kävelyä. Aika vähän verrattuna koko päivän käveleskelyyn, mutta toisaalta, korkeampi syke ja kylmempi ilma - erilaiset olosuhteet myös liukkauden takia.
Illalla kävin hakemassa vielä Heiniksen kamuilta enkelinsiiven alkuja. Kotiin lähtöä tehdessä huomasin että nythän on kriittiset hetket bussiin ehtimisen kannalta, ja kipaisin pihalle pikapikaa. Pari tietä tuli ylitettyä suorinta reittiä, ei ollut aikaa haeskella suojateitä, liikennevalojen odotteluista puhumattakaan. Kappas, tapahtui juuri se mitä saattaa odottaa ainoastaan meidän kotikaupungissa. Oli mainio rako autojen välissä, kipitin minkä kintuistani pääsin. Kaukaa liikennevaloista lähti auto joka rupesi määrätietoisesti kiihdyttämään mua kohti. Hemmetti!
Tietty piti pikkasen manailla kun pääsin bussipysäkille pussukoineni. Sain siellä odottelevalta rouvalta paheksuvan katseen. Koitin keventää tunnelmaa jollain autoilukulttuurikommentilla, ei vaikutusta. Kysyin sitten olisiko toivottu bussi mahdollisesti jo ehtinyt mennä? "Ei."
No kiva. Sitten alkoi jo niin ärsyttää se kylmäkiskoisuus että heilautin pussukkaa uhmakkaasti ja totesin hymyn kera, että se on nyt pistokasaika viherkasveilla! "Ymh."
Welcome home! Saatan niin sieluni silmin kuvitella, minkälaista yhteisöllistä paheksuntaa moinen kaahaava auto ois aiheuttanut Italiassa. Siellä kun ylitetään tie siitä mistä sopii, ja rauhallisesti. Autot kunnioittavat jalankulkijoita. Punaisillakin mennään yli, jos tilaa on. Tietenkin. Pakollinen marttyyriosio: näillä keleillä ei tarvitse paljoa kun kellahtaa nurin ja siinä sitä sitten ollaan - enkelinsiivet ihan muussa merkityksessä. Huh.
***
Valokuvia? Joo, on tarkoitus laittaa valokuvia, joita tuli napsittua aika paljon kun sain sattumalta käyttöön tyhjän muistikortin. Ainoa asia mitä en käsitä on se, että miksi en laittanut hetkittäin asetuksia isommalle kuvakoolle..? Ainakin magnolioiden kohdalla. Ehkä tässä on juuri se juttu että aina pitää jäädä jotain hampaankoloon, parannettavaa. Tilanne vaatii uusia kuvausretkiä magnolioista. Hmm, milloinhan ne kukkivat Helsingissä? Toukokuussa luulisin, eikä niitä ehkä hurjasti siellä ole. Parhaat magnoliat saattaisivat olla Turussa.. Pitääpä ottaa selvää.
Loppuviikolle pukkaa paltsuja! Odotan mielenkiinnolla myös erinäisiä budjettineuvotteluja.
Ciao!
***
lauantai 1. helmikuuta 2014
Maakuntamatkailua
Tänään
elämyksiä Etelä-Pohjanmaalla, isien mailla.
Puolisen jälkeen käytiin Keskisellä, näin ensimmäistä kertaa livenä kyläkaupan hoikistuneen ja seesteisen isännän. Leppoisana räpläili jotain läppäriltä. Kerran elämässä -kokemus lienee tämä.
Siltalalta tarttui matkaan farkut - Very Nice. Taitaa olla se tie kuljettu loppuun, että kovin paksuja ja kankeita koppurafarkkuja jaksaisi alkaa kesyttämään. Kovasti alkaa nuo leidiosaston joustofarkut maistua makosemmille. Pepun päällä asiaan kuuluva, kevytmielinen timanttiviuhahdus.
Siltalalla palvelu pelasi mainiosti, vaikka omalta osaltani sain sen myös kohteliaasti väisteltyä. Kaikki muu meikäläiselle alkaa löytyä naisten osastolta mutta koon 39-31 sukkia ei meikän tassu nro 43 diggaile. Joskus saattaa ärsyttää bongailla sukkia tms. miesten osastolta, mutta enimmäkseen ei. Surffailen ostettavasta artikkelista riippuen luontevasti naisten, miesten ja tanttojen vaateosastojen välillä. Pääasia, että homma etenee..
Nyt oli lempparisukasta koot lopussa, mutta ostin Tesma luottomerkistä kokeeksi yhden bambusukkaparin.
***
Kauppareissulta laskeuduttua kävin joen jäällä kävelyllä. Kevät on ottanut harppauksen varmaankin lauhan alkutalven aikana.. Pajunkissoista osapuilleen puolet punki jo topakasti esille.
Aika söpöä! Helmikuu, ihanaa.
Joen jäällä on käynyt kuhina, siellä on menty jalan, suksella, hevosella, mönkijällä ja jopa autolla. Paikallinen hurjimus on päästellyt kuulemma 190 km/h. Toivoa sopii ettei satuta yhtäaikaa huudeille, siinä jo testataan reaktionopeuksia kummaltakin.
Sain kävelyn jälkeen perehdytyksen kahvakuulaan. Splendid! Olen pitkään miettinyt, että mistä sitä oppia saisi, nyt viisastuin 6 eri liikkeestä, joihin tein 20 kerran sarjat 6kg painolla. Ekalle kerralle oli kyllä ihan riittävästi. Kahvailuun voi kuulemma "jäädä koukkuun".. Pahoin pelkään, että sulis oli ainoa urheilulaji mihin ikinä jäin koukkuun, mutta toivosta ei tässä asiassa kannata luopua. Fiilis on kyllä erinomainen jäällä kävelyn, kahvakuulailun ja makoisan kahvittelun jälkeen.
Sohva lähettää mulle joitain hyvin hempeitä ajatuksia, hmm..
Palataan!
***
elämyksiä Etelä-Pohjanmaalla, isien mailla.
Puolisen jälkeen käytiin Keskisellä, näin ensimmäistä kertaa livenä kyläkaupan hoikistuneen ja seesteisen isännän. Leppoisana räpläili jotain läppäriltä. Kerran elämässä -kokemus lienee tämä.
Siltalalta tarttui matkaan farkut - Very Nice. Taitaa olla se tie kuljettu loppuun, että kovin paksuja ja kankeita koppurafarkkuja jaksaisi alkaa kesyttämään. Kovasti alkaa nuo leidiosaston joustofarkut maistua makosemmille. Pepun päällä asiaan kuuluva, kevytmielinen timanttiviuhahdus.
Siltalalla palvelu pelasi mainiosti, vaikka omalta osaltani sain sen myös kohteliaasti väisteltyä. Kaikki muu meikäläiselle alkaa löytyä naisten osastolta mutta koon 39-31 sukkia ei meikän tassu nro 43 diggaile. Joskus saattaa ärsyttää bongailla sukkia tms. miesten osastolta, mutta enimmäkseen ei. Surffailen ostettavasta artikkelista riippuen luontevasti naisten, miesten ja tanttojen vaateosastojen välillä. Pääasia, että homma etenee..
Nyt oli lempparisukasta koot lopussa, mutta ostin Tesma luottomerkistä kokeeksi yhden bambusukkaparin.
***
Kauppareissulta laskeuduttua kävin joen jäällä kävelyllä. Kevät on ottanut harppauksen varmaankin lauhan alkutalven aikana.. Pajunkissoista osapuilleen puolet punki jo topakasti esille.
Aika söpöä! Helmikuu, ihanaa.
Joen jäällä on käynyt kuhina, siellä on menty jalan, suksella, hevosella, mönkijällä ja jopa autolla. Paikallinen hurjimus on päästellyt kuulemma 190 km/h. Toivoa sopii ettei satuta yhtäaikaa huudeille, siinä jo testataan reaktionopeuksia kummaltakin.
Sain kävelyn jälkeen perehdytyksen kahvakuulaan. Splendid! Olen pitkään miettinyt, että mistä sitä oppia saisi, nyt viisastuin 6 eri liikkeestä, joihin tein 20 kerran sarjat 6kg painolla. Ekalle kerralle oli kyllä ihan riittävästi. Kahvailuun voi kuulemma "jäädä koukkuun".. Pahoin pelkään, että sulis oli ainoa urheilulaji mihin ikinä jäin koukkuun, mutta toivosta ei tässä asiassa kannata luopua. Fiilis on kyllä erinomainen jäällä kävelyn, kahvakuulailun ja makoisan kahvittelun jälkeen.
Sohva lähettää mulle joitain hyvin hempeitä ajatuksia, hmm..
Palataan!
***
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)