Onnea ja haikeutta

Onnea on:

Viikonloppu maalla lapsuuden kotikonnuilla. Pieni koiranpentu (pikinokka!) joka hurmasi koko porukan! Perheenjäsenet ja mummi, jonka kanssa pääsin saunomaan. Hänellä on ollut pitkä tauko saunahommista - terveydellisistä syistä. Pesin mummin varpaat. On etuoikeus että on mummi, jota voi auttaa pesulla. Äiti rasvasi mummin selän tällä kertaa.

Onnea on äiti ja mummi!
 

Haikeutta on: 
Paluu maalta kaupunkiin.

Kun on asunut tietyssä rakkaassa paikassa 18 vuotta, kaipaa sinne jollain tapaa aina. Pientä koiranpentuakin ja perheenjäseniä jäi kaipaamaan.

Matkalla taas tajusin, miten lyhykäinen täma kauniin Suomen vilpoisa kesä on. Mun lapsuudesta asti tärkeä ystävä tulisi kotimaisemiin ensi viikonloppuna. Harkitsen vakavasti, josko menisin täsmäiskuna piipahtamaan maalle silloin - ei olla nähty kunnolla vuoteen! Se on jo aika noloa. Ja olisihan luxusta viettää kesäpäivää kummankin lapsuuden maisemissa, hyvässä seurassa.


***

Ensi viikko on aika tsäpäkkä. On töitä, vapaaehtoistöitä ja useita kaveritapaamisia. Kahvittelua, paltsuja, lounaita, retkeilyä, tiedotusta, talkoita, bileitä - monenlaista mukavaa menoa. Aika ihana ja monipuolinen viikko tulossa!

Koitan pysyä kärryillä ja muistaa kaiken - olen nimittäin meinannut luopua kalenterin kiikuttamisesta ja ainakin lähiviikkojen jutut olisi tarkoitus roikottaa jatkossa mukana nimenomaan päässä.

Myös jännitysmomentteja näköpiirissä ensi viikolla - saadaanko työryhmänä yksi apuraha.. Mielenkiintoista.

Yksi tiedote lähdössä minun nimissä maanantaina, jos apuraha menisi läpi ja seuraavalla viikolla ehkä toinen tiedote eri asiasta - ois mahkuja vilahtaa kolme kertaa viikon sisällä mediassa.. Se on jo hieman liikaa mutta näistä ("yhteyksistä" / asioista) ei viitsi enää pakittaa.

Tosi kyseenalaista välillä olla monessa mukana sen takia, että näkyy niin monessa. Mutta uskon että se aktiivisuus poikii jotain positiivistakin, toki hieman mietityttää näkyykö oikeasti liian monessa jo tällä hetkellä.. Niin moni on "noteerannut".. Hmm.

Voisin ratkaista asian niin, että seuraava uusi asia, hmm, kampanja - mitä alan rummuttamaan somessa ja mediassa - ei menisi minun nimissä / henkilöityisi minuun. Se voisi henkilöityä yhdistyksiin / viranomaisiin ja siihen kokonaisuuteen, että "tämä asia puhuttaa monia". Ja eihän siitä ole pakko iskeä kaikkia kortteja heti pöytään? Hmm. Sounds like a plan!


Nyt fiilistellään ihanalla mesiangervokuvalla kesältä 2013 - lapsuusmaisemista.

Ah onnea! Kesä!

Nautitaan kesästä ja läheisten seurasta!


***

Juhannuksen jälkeen

Olipa ihana juhannus.

Käytiin Kellon Kiviniemen kalasatamassa ostoksilla, hmm, erittäin vilpoisa tuuli. Illalla piipahdin myös Toppilansaaren kokolla, ilma oli edelleen aika legendaarinen.. Jäätävää sadetta, rakeita - juhannus joka jäi mieleen. Juhannukseen kuului grillailua, saunontaa, ystävien tapaamista.

Joku mielenrauha on päässyt asettumaan minuun. Elämä viuhuu ympärillä ja monesta asiasta on epäselvyyttä, mutta olen luottavainen. Minä pärjään. Vaihtuvat tilanteet hoidellaan rutiinilla. En uskalla sanoa, ettei mikään enää yllättäisi / järkyttäisi, mutta aika monesta asiasta selvitään kulmakarvan nostolla nykyään..

On hyvä, että itsellä on nyt voimaantunut olo. Silloin pystyy ihan eri tavalla tukemaan ystäviä, joilla elämässä rankkaa. Onneksi kaikille meille ei satu elämän isot surut yhtä aikaa.

Uskon, että elämä antaa hyviä asioita, kun on rohkeutta ottaa niitä vastaan.

Olen muuten taas ihan rakastunut valokuvaukseen, Canon Ixus pikkupokkari on elämäni aparaatti. Kuvien tekninen taso on sattumanvaraista, mutta tunnelma on kohdillaan. 

Metsäkurjenpolvi viikkoa ennen juhannusta Etelä-Pohjanmaalla.

Ihana niittyleinikki. Englanniksi voikuppi!

Leppäkerttu ja koiranputki.

Aurinkoa ja iloa!
Lämpöä saa ainakin saunasta..


***

Hämmentävä aamu

Tänään oli jotenkin outoa herätä uuteen aamuun.

Sanginjoen suojelu torpattiin.
Fennovoimalle riitti rahaa.
Lunta on sadellut ympäri Suomea.

Hyytävä aamu monellakin tapaa.

Eilen näin ystävää, jolla on suuri suru elämässään. Juteltiin ja pohdittiin myös meikäläisen yhtä lempiaihetta, miten eri ihmiset kohtaa suruja eri tavalla. Monet eivät oikein "kestä" surua keskustelun aiheena, haluavat torjua, paeta totaalisesti.

Erilaiset kokemukset ovat osa elämää. Jos joku säästyy suurilta suruilta, ehkä se on tälle henkilölle onneksi. Saa elää huolettomana kuin taivaan lintunen. Kukaan ei kokonaan suruilta kuitenkaan säästy.

Nämä tekstit eivät kyllä ole mitään kirjoittamisen juhlaa laadullisesti. Mutta näillä mennään. Joskus tuntuu, että pakko kirjoittaa oli lopputulos mitä tahansa. Toki tämänkin tekstin olisi ihan hyvin voinut laittaa päiväkirjablogiin joka jaksaa kantaa synkemmätkin olotilat.

Kuten yksi kaveri kerran totesi, joka päivälle on omat ilonsa ja surunsa.

Tänään iloitsen näistä asioista:

*Pääsen taas töihin hauskaan työyhteisöön (työtehtävissä kyllä haastetta..)
*Moni on ilmaissut, että voi jutella kanssani työasioista jos juttuintoa on - jee!
*Kummipojan isoveljen synttärit illalla
*Kohta on juhannus ja saa ottaa kunnon tauon kaikista velvollisuusajatuksista

..Sain nimittäin yhden uuden työtarjouksen, jota pohdin toden teolla. Pikkupelkona että elokuu sumppuuntuu kovin kiireiseksi, hmm. Pitää miettiä!

Asioilla on tapana järjestyä.

Totesi taannoin eräs "yökkönen". Olen alkanut uskoa siihen.
Usko sinäkin.

Mukavaa juhannuksen odotusta!


***

Kelle freelancer voi puhua töistä?

Niin.

Kun on freelancer, on monessa mukana ja se on ihanaa. Vastaan tulee erilaisia ihmisiä, tilanteita, onnistumisia, säätämistä - kaikkea mitä normaalissa työelämässäkin.

Mutta kenen kanssa niistä voi jutella?

Monesti minun työni ovat tapahtumia. Hurruuttelet kotiin tapahtumasta joko pyörällä tai autolla ja haluat jutella jonkun kanssa, miten päivä meni. Kotona ei töistä viitsisi jauhaa, kavereiden kanssa olisi kiva jutella muustakin kuin töistä, hmm. Työyhteisöä ei ole.

Jos puhuu töistä sellaisen kanssa, joka ei viihdy omassa hommassaan tuntuu että voiko sitä nyt omia onnistumisiaan hehkuttaakaan.

Jos puhuu töistä sellaisen kanssa, joka on vakaassa ja varmassa tilanteessa, voi oma kuvio tuntua jotenkin häiriintyneelle ja vähintään sekavalle.

Jos puhuu töistä sellaisen kanssa, joka viettää vapaampaa aikaa, alat kuulostaa hikipinkomaiselle uraihmiselle. Tai jollekin joka täyttää kalenterinsa kun ei muutakaan osaa.

Jos puhuu töistä mammalomalaisen kanssa, jää kakkoseksi. Perhe on tärkeä, terveys eritoten - työ vasta  siellä jossain pahnan pohjimmaisena.

No, kun jälkikasvua ei ole ja työ ja tekeminen on lähinnä elämäntapa - siinäpä sitä ollaan.

Kun työ ja jonkinlainen tekeminen ainakin on elämäntapa ja töistä ei saisi puhua - on oikeastaan kuin ei voisi puhua omasta minuudestaan - omasta elämästään.

Mitäpä teet?

Kirjoitat blogiin, soitat äidille.
Turvaat pariin luottoystävään.

Onneksi heitä on - ja onneksi on muutakin puhuttavaa kuin työ. Mutta edes pari kertaa kuussa.. olisi kiva päästä juttelemaan töistä jonkun kanssa..!


***

Aurinkoa päivääsi!


***

Neitsyen unelmia 3

Aloitetaan pienestä.

Laitan ruokaa ja imuroin. Olen tosi tyytyväinen siitä, että soijapihvi kypsyy suunnilleen saman aikaa, kuin puolikkaan kodin imurointi vaatii. Ihanaa! Imuria siirtäessä voi samalla kääntää soijapihvit.

Neitsytmäisesti olen täpinöissä lähiviikkojen useiden asioiden aikatauluttamisesta keskenään.
Se vaatii vain pieniä uhrauksia:

*en tapaa kamuja muutamaan viikkoon
*en tee mitään isoja koti/puutarha/palstahommia - koska niille ei ole aikaa

Josta seuraa se, että tänään, kun tietty atk-hommeli siirtyi sunnuntaille, koitan urakoida kotihommiakin. Siistailen ja kastelen puutarhaa, imuroin, laitan pyykkejä, käyn toivottavasti tekemässä loput palstahommat. Sitten ne olisi tehty - vähäksi aikaa.

Pointti on myös siinä, että mahdollisesti minulla on aikaa ja haluja tavata kamuja tai tehdä kotihommia - mutten sovi mitään etukäteen. Muuten menee robottielämäksi. Kaikki ne ihmiset, jotka ovat lyhyemmän sopimisen tyyppiä - saavat nyt orientoitua siihen että minäkin vastailen

"Katsotaan onko fiiliksiä."
"Sen näkee lähempänä."

Hienoa, olen oppinut. Se on ollut pitkä tie.

***


Työhommat on aika kehno aihe - kenenkään kanssa. Todella harvaa aidosti kiinnostaa. Onneksi muutamaa sentään. Kun tekee töitä freelancerina, olisi silti hienoa - että pystyy hetkittäin nakkkelemaan työajatuksia muiden kanssa.

Jonkun kanssa.
Kenenkään kanssa?

Jollei muuta niin tykitetään tänne blogiin.

Työprojekteja on.
Ne ovat mielenkiintoisia.
Niitä on useita.
Olen ilahtunut ja innostunut.
Niistä saa palkkaa.

Kappas - koska olen ihan täpinöissä itse kaikista ihanuusjutuista, en jaksa hehkuttaa niitä esim. Facebookissa. En jaksa kuunnella niitä vastauksia joita tipahdellut vuosien varrella.

"Oi kauhia, onpa sulla monenlaista."
"Kuulostaapa haipakalle."
"Siis onko sulla joku adhd-kesä."

Joo-o. Kansi on nyt painettu vakan päälle ja pullauttelen paljastuksia sitä mukaa, kun joku on oikeasti niistä kiinnostunut.

Olen työtilanteestani onnellinen ja kiitollinen - ja sen tiedon pitää periaatteessa riittää läheisille. Sitten taasen verkostoille - tiputellaan sopivia valittuja faktoja riippuen siitä, minkä sektorin toimijaa kyseinen keskustelukumppani edustaa.

Tein äsken soijapihvejä, paahdoin mukaan horsmanversoja ja nakkelin päälle huuhdottuja voikukan nuppuja ja kukkia. Dijonsinapista ja kermaviilistä kastike. Huippumaukasta!

Ja huomiota hoo, aika pieni annos. Annoskokojen pienentäminen ja liikunnan lisääminen olisi se juttu - mutta mulla se lähtee alkuun ainoastaan silloin, kun on säpinäajat. Eli NYT.

Taotaan siis kun rauta on kuumaa. Ja silloin sitä vasta huhkitaankin kun monta rautaa hehkuu yhtä aikaa!

Aurinkoa ja iloa viikonloppuun!

***