sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Automatkalla

Terkkuja tien päältä! Hoksasin juuri, että tässähän ehtii vaikka blogailemaan.

Viikonloppu vierähti Etelä-Pohjanmaalla. Käytiin kahtena iltana rantasaunalla. Lauantaille sattui kesän hienoin ilma, hyvä niin. Piipahdettiin päiväretkellä tupareissa Vaasan kupeessa. Grillausta, auringon palvontaa ja kahvittelua. Uuden kodin ja tämän suvun nuorimmaisen ihastelua.

Köynnöshortensia oli ottanut valtuuksia ja oli pyrkimässä varaston ovesta sisään. Eipä aikaakaan, kun sain puukon kouraani ja pistokkaita matkaan. Pitää koittaa paimentaa niitä ensin ruukussa, josko joku juurtuisi. Pitää sijoittaa taimet ensi vuonna tontin suojaisimmalle alueelle.

Niin, mikähän siinäkin on, kun olen havahtunut kodin ja pihan hoitoon nyt, viiden vuoden makustelun jälkeen. Ihan sama juttu viime asunnossa! Well, ehkä se vaatii sen ajan, että pohjalainen jaksaa kasvattaa uudet juuret, kotiutua.

Hitaasti, mutta varmasti.

***

Kohta käydään minun kotikonnuilla kahvilla ja jaloittelemassa. Ihastellaan uuden saunamökin pohjatöitä!

Good for them.


Mukavaa juhannuksen odotusta!

***

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Kerrankin kauniita kuvia!

Olipa ihana päivä eilen!
Singahtelin ympäri kaupunkia pyörällä, mm. kukkasia ihastellen, palavereissa ja nuotiolla.

Aamu alkoi ystävän puutarhaan tutustuen.




Hans.


Herkkikset.



Yhteiskuva!



Söpikset.



Todella kaunista, värien harmoniaa.




Myös kaupungin tulppaanit kukoistavat!




Kotona hentoiset tiarellat alkavat avautua.




Orvokit ovat pörhistyneet.



Toistan itseäni, mutta jäi niin hyvä fiilis toukokuusta...

Kiitos kevät - tervetuloa kesä!


***