Talvi tulee, oi timjami!

Lokakuun puoliväli paukkuu kohta. Oulun alueella on vielä ruskaa, mutta paljon lehtiä on jo pudonnutkin.

Kävin valokuvaamassa pihalla. Ruusun ruskalehdissä oli tosi kauniita vesipisaroita, samaten orvokeissa. Timjami voi erittäin hyvin kolmessa eri ruukkuistutuksessa, minttu sen sijaan on kukoistuksensa ohittanut.

Nälkä kipristeli vatsassa kun tulin pihalta ja mietin että linssikeitto voisi olla pitkästä aikaa hyvä, maanläheinen ratkaisu. Ja hei, voisin laittaa timjamista keittoon isoja oksia, jotka makunsa luovutettuaan olisi helppo napsia sivuun lautasella. Good idea!

Mulla tahtoo olla kasvien kanssa sellainen riesa, etten jaksa säilöä niitä. Pidän sitä jotenkin toissijaisena asiana. Nytkin nautin siitä, miltä minttu ja timjami näyttävät, toisekseen siitä, miltä ne tuoksuvat. Kolmantena tulee maku ja sitten jatkokäyttö, hmm. Minusta on mielenkiintoisempaa seurata, kuinka pitkään timjami pysyy elossa talven lähestyessä.

Mutta kieltämättä, nyt kun puskat ovat niin pöyheät, yrttejä voisi hieman hyödyntääkin, ainakin kokkaukseen, jollei sitten jopa pakastukseen / kuivaukseen. Yrttiöljyä? Yrttinappeja pakkaseen?

Ja yhden puskista voisi koittaa valeistuttaa johonkin, joskos se sieltä ponnahtaisi elossa esiin keväällä? Eihän se ota, jollei annakaan.

Kummallista, vasta muutaman vuoden olen toden teolla sisäistänyt timjamin nimen. Olen vuosikymmeniä nimittänyt sitä tinjamiksi. Oli tosi tiukkaa muuttaa linjaa nimessä. Mutta koitetaan nyt puhua kuten muutkin.


***

Hmm, linssikeiton kanssa kävi perinteiset. Ensin se röyhähti agressiivisesti hellalle, vaikka kuinka koitin sivusilmällä sitä pitää silmällä. (Ärsyttävää, ihanaa sanatoistoa / rytmiä.) Mutta nythän tuo tuossa jo tuoksahtelee lupaavasti ja hakee lopullista makuaan. Tällä kertaa siihen humpsahti punaisia linssejä, yksi paketti chili sin carne (tomo/papu)sekoitusta, yksi paketti tomaattimurskaa, timjamia, Berliinin paprikaista maustesekoitusta, chiliä, pippureja, suolaa, soijakastiketta, Dijonsinappia.. Ei tällä kertaa sipuleja eikä  kermoja.
Tulee mitä on tullakseen, kohta syödään. Aina se on kelvannut.


Makoisaa ja värikästä sunnuntaita!

Kun ällikällä oli käyttöä

Kauan sitten, keksimme hyvässä seurassa vitsin, että myydään pois ällikkä. Että sillä ei voi lyödä enää ketään, kun se kerran on myyty. Mutta ei sitä lopen raatsittu myydä, silloin tällöin vanhalle kunnon ällikälle löytyy käyttöä.

Tänään tuli yllätyslomapäivä osa 2. Ympäristötaideteoksen seuraavalle työvaiheelle on liian märkää, eli odotellaan poutapäiviä. Ja sehän vain passaa. Eilinen oli jo hyvää harjoitusta, mutta tämä päivä antoi toden teolla vastauksia siihen, mitä tapahtuu kun saan ohjelmatonta aikaa.


Heräsin. Unet olivat hyvin vaihtelevia lumessa kahlaamisesta Rivieralla seikkailuihin, mielestäni myös Stubb vilahti mukana jossain käänteessä. Nousin valmiille kahville ja Kalevalle ja olin orientoitunut citypäivään. Hiukset olivat eilisen jäljiltä kivalla sykkyrällä - saisin aikaan näpsäkän citykampauksen. Voisin viedä yhden takin pesulaan, käydä Hullareilla ja kamulla kaffeella. Toivoton takkihimoni johdatti minut silmäilemään kuvastot läpi ja yksi harmaa takki iski minulle silmää.. Juuri nyt budjetissa ei kuitenkaan ollut hirveästi ylimääräistä. Hmm.

Oltiin eilen kummipojan perheen luona, siellä oli niin mukavaa ja siistiä.. Jotenkin oman kodin tuhnuisuus alkoi pistää silmään. Asialle olisi tehtävä jotain. Äkkiäkös tuota heilauttaisi hieman imuria.

Pelkkä perussiivous ei kuitenkaan auttanut, kun etu- ja takaterassi on kuorrutettu tuulettuvilla tavaroilla ja vaatteilla eli tämä mesta näyttää parhaalla tahdollakin jollekin mustalaisten kaatopaikalle. Asetelman kruunaavat mun vanhat talvikengät, jotka napottavat betoniroiskeisina paraatipaikalla.

Ah tätä onnea.

Okei, päätin pyöräyttää yhden koneellisen, josko saisin lopullisen ratkaisun takapihan vaatteille. Jos ne olisivat (viimeisen!) pesun jälkeen sisällä kuivatettuina ok kondiksessa, ne saisivat jäädä käyttöön. Rajatapauskamppeet päätin sulkea toistaiseksi muovipussiin ja kehnolle haisevat hävittää, jotenkin. Miten nyt raatsisinkaan.

On kyllä mahtavaa älytä miten valtaisa vaatevarasto itsellä on. Mutta, ei mitään takeita missä mikäkin vaate on vuosien (öö, vuosikymmenien..?) aikana seikkaillut. Eli periaatteessa koko vaatevarasto pitäisi pestä ja tuulettaa läpi. Älytön urakka. Voisi ehkä pikkaisen käydä kamppeita läpi ja laittaa osan suosiolla kiertoon..? Niin..

Tartuin imuriin. Sekin pitäisi uusia, HEPA-suodatin kai oli homeallergisille ystävällisempi. Vanha imuri kai puhkui ja puski pölyt sellaisenaan takaisin sisäilmaan. Nyt tosin ostin siihen (oikein netistä) vissiin laadukkaampia pölypusseja, jospa ne kiskoisivat kitusiinsa edes osan tämän talon pölyistä. Sillä onhan taivaan tosi että jos on herkistynyt sisäilmalle, myös kodin pölyyn sitoutuu kaikenlaista.. Eli mitä puhtaampi koti, mitä vähemmän tekstiilejä, mitä vähemmän pölyä, sen parempi. Ainakin tässä vaiheessa, kun kaikkia ärsykkeitä olisi hyvä edelleen vähentää.

Pyyhin pölyt.
Luuttusin.

Inhoan pölyjen pyyhkimistä! En kehtaa sanoa kuinka harvoin sen tekisin, tai ennen tein.. Mutta olkoot - nyt alkaa uudet ajat! Minusta tulee siistimpi ja järjestelmällisempi ihminen! Sen kun näkisi? Kyllä! Pakko se on. Ja olinhan minä lapsena ihan älytön siisteydestä nipottaja, jospa niistä taipumuksista olisi edes rippeet jäljellä  jossain olemukseni ytimessä.

Siivosin vessan. Tämäkin vielä. Sitä voisi kuvitella että tuollainen valkoinen kaakeliseinä ei kerää pölyä tai likaa, mutta kyllä se kerää. Ja muutamaan otteeseen olen pohtinut, että saisi näitä seiniäkin useammin putsata. Niin. Nyt ne on putsattu ja onpas tuo vessa nyt ihanan raikas.

Ihan puppua kun yksi kaveri laukoi netissä ettei voisi tai saisi tulla hyvä mieli tai ajatella itseään parempana persoonana kun on siivonnut! Olen parempi persoona ja ylevä ihminen tämän hetken, piste.

Ihanaa kun on siistiä!


***

Niin! Kello on siis vasta 14.13 ja koti on siivottu. Mahtavaa, että löin itseni tässä asiassa ällikällä. Olihan tässä takana puolikuntoinen syksy ja kolmisen työviikonloppua, joten kodin huolto ei todellakaan ole ollut prioriteetti numero 1.

Hmm. En taidakaan lähteä enää kaupungille, jospa nyt otan kaiken irti tästä kotityöbuumista ja kotona olosta. Voisin ripotella hieman kynttilöitä mestoille, viritellä Lalalta saadun valopallon ikkunaan..! Olisin valmiimpi kohtaamaan syksyn pimeyden. Ugh.

Ja huomenna on bileet, iiks, mitenhän sitä osaa! No, eiköhän se mene vanhasta muistista.

Ihanaa viikonloppua!

***

Tänään.

Tänään oli pitkästä aikaa yksinkertainen päivä.

En ajatellut liikaa.
En tehnyt liikaa.
Olin.

***


Rakastan kuitenkin listoja ja listauksia edelleen ja ikuisesti - ja kaipaan muistikuvia näistä kiireettömistä, joutilaista päivistä.
Joten..


Aamulla heräsin, päätin etten ainakaan roiku koko päivää somessa = Facebookissa. Muuta en sitten päättänytkään.

Keitin ison lautasellisen puuroa. Söin sen.

Siistin kukkia etupihalla. Vein harmaahomeiset talon biojätteeseen ja muuten vain ränsistyneet ja pakkasen panemat omaan kompostiin. Tosi kaunis ja rohkea punarinta pomppi koko ajan lähistöllä. Tavallaan harmittaa kun en alkanut sihtailemaan sitä kameralla, tavallaan on ihanaa kun jostain kivasta asiasta on vain muistikuva. Ja nyt vielä kirjallinen sellainen.

Tulin sisälle ja pyöräytin koneellisen pyykkiä, villasukkasatsin tällä kertaa.

Kilautin kaverille. Tekstasin toiselle kaverille.
Retkiehdotusta ja yhteisten synttärien juhlistusta, hienoa.

Söin pari soijanakkia kera sinapin, aurajuuston ja tomaattisillissä uiskennelleiden sipulien.

Tein kaurakeksejä. Pellillisen, hmm - muotoisena. Tulipahan tasaisen väristä. Teenpäs noin vastakin.

Keitin kahvia.

Linnoittauduin sohvalle kera fleecen, kahvimukin ja keksiläjän.
Katsoin elokuva Aavikon kukka ja mietin että onpa sitä meikäläiset päässeet helpolla..

Se tulee tänään telkkarista uudestaan, taidan vinkata siitä Facebookissa.
(Jotta sen verran kuitenkin.)

Pakkasin rasiallisen keksejä viemisiksi kummipojan perheelle.

Taisan tyhjentää nyt astianpesukoneen ja alkaa orientoitumaan kummipojalla käyntiä varten.
Kivaa!


***

Tabula rasa

Tänään on vapaapäivä.

Ympäristötaideprojekti vaatii kuivumispäivän, kun sataa. Eilen laitettiin pressuja kuivumista suojaamaan. Kokemuksesta voin sanoa, että kuivuminen näillä keleillä kyllä todella hi-das-ta. Muutama toivoton vaatekappale pihalla, ovat tietty jo ihan homehtuneet pelkästä ulkoilmastakin. Eivät kuiva eivätkä raikastu.

Niin, mitä tehdä kun on vapaata? Sopiva ja ihana annos sosiaalisuutta luvassa illaksi, kummipojan porukka on kutsunut syömään. Kivaa! Saa nähdä tuleeko tällä kertaa yllättäviä pusuhyökkäyksiä.

Jotenkin sellainen päivä, että ajattelin etten patistele itseä mihinkään suuntaan. Ei ole "pakko" laiskotella, tehdä puutarhatöitä tai kotitöitä. Teen mitä huvittaa. Ainoa toive, ettei koko päivä menisi somessa roikkumiseen. Siihen on tullutkin jo hieman rutiinia kun kännykkä imaisi itseensä huonon sisäilman hajua, niin nyttemmin en oleskele jatkuvasti se kylkiäisenä vaan hoidan välttämättömät asiat. Onneksi haju on myös hieman jo haihtunut, mutta ihan alkuvaiheessa kännykän lähellä olo alkoi kutittaa kurkkua.
Kiinnostaa kiviäkin!


***

Kaivoin naftaliinista esiin romaanin aloituksen. Olen myös miettinyt, pitäisikö sittenkin koittaa novellimaisempaa lähestymistä. En tiedä. Kirjoitusjumi, pelkään enkä jaksa tarttua tekstiin.. Pelkään että teksti on läheinen ja mielenkiintoinen vain minulle. Pelkään etten pysty kirjoittamaan. Pelkään että teksti imaisee mukanaan. Hmm.

On totta että voisin saada "matskua" viime vuosien haasteista, mutta jaksanko sukeltaa niihin tunnelmiin, en tiedä. Pitäisikö kaivaa mieluummin 90-lukulaiset kohtalot esiin? Jaksaako ronkkia niitäkään?

Mulla on ehkä sellainen vaihe että koitan balsamoida itseni liikkumattomuuden tilaan. Saisinko unohtaa työt, menneisyyden, tulevaisuuden, ihmiset, kotityöt, puutarhan syysrepsotuksen. Voisinko paeta - kaikkea...

Yksi annos todellisuuspakoa, kiitos!

En vain jaksa, mitään. Olen ollut käytännössä koko  syksyn puolikuntoisena ja väsyneenä. Eli sitten kun tulee näitä riemullisia vapaita hetkiä, minusta ei ole mihinkään. Ennen oisin välittömästi sopinut treffit kaverin kanssa tms. - nyt tuntuu että haluan vain olla.

Ehkä oman kropan kuuntelu antaakin niitä parhaita vastauksia?
Ehkä tärkeintä onkin nyt vain olla?
Miksi hötkyillä ja syleillä koko maailmaa, kun ei edes huvittaisi puhua naapureille?

Jos vain oisit ja katsoisit mitä tapahtuu?
Jospa sitä kautta voimaantuisit paremmin kuin millään suunnitelmilla ja tekemisellä, menemisellä?

Joskus on rohkeinta vain olla tässä ja nyt,  läsnä itselle.

Syön nyt lautasellisen puuroa.
 

Mukavaa päivää sinulle.


***


Ps. Sain ujutettua kalenteriin kunnollisen loman lokakuun loppuun.
Menen maalle.
Ihanaa.

***

Feels like..!

Ihanaa!

Ensi viikolla minulla on neljä päivää töitä. Feels like holiday!

Viime viikot on porskutettu aika täysillä eli täpöllä, kuten termin voi näppärästi ja tyylissä pihistelemättä lyhentää. On tehty ympäristötaideprojektia ja messuiltu. Messuilu päättyi toistaiseksi, mutta tuleville vuosille saattaa hyvällä tuurilla pukata etelän keikkaa.. Veikkaan etteivät messupomot lue tätä joten uskallan äimistellä, että kohtuuhyvän liksan suhteellisen inhimillisellä työmäärällä sainkin lunastettua entisiltä pitkäaikaisilta yhteistyökumppaneilta.
No - tasapainotukseksi puolestaan ympäristötaideprojekti ottaa aikaa reilusti - joten löytyihän se tasapaino sieltä.

Elokuu meni loppukahinoiltaan flunssassa, syyskuu taistellessa sisäilma-allergisoitumisen kanssa ja lokakuu pyörähti käyntiin pienessä flunssassa. Tuomion kelloja vois alkaa kolisuttaa jos jaksais mutta olkoot, nyt on niin hyvä fiilis päällä kun

*Vaatehuollon kanssa löytynyt jonkinlainen menettelytapa ja tasapaino
*Ympäristötaideprojekti etenee suotuisissa merkeissä, hyvällä mallilla - jollei vielä voiton puolella kuitenkaan..
*Messuista jäi niin kiva loppufiilis vaikka Ouluhallin sisäilma olikin aika karsea ja välillä singahtelin pihalle yskimään..!

..ja mitäs muuta?

Kiireisestä syksystä huolimatta pakastimet pullistelevat, sienisyksy oli erinomainen. Suppiksille pitää säästää vielä tilaa, kahden viikon päästä jos törmäisi niihinkin vakimestoilla. Tosin, myös Oulun alueella pitää käydä katselmus jos aikaa on - ehkä ensi viikonloppuna?
Useita vakipaikkoja kun löytyy täältäkin päin.

Työrintamalla on uusia tuulia puhaltelemassa jälleen. Olen kyllä hitsin kiitollinen, miten monenlaisiin kiinnostaviin, haastaviin ja mieluisiin projekteihin sitä onkaan päätymässä jos kaikki menee hyvin. Koulutusta ja koulutuksen koordinointia, viestintähommia, yhteisöllisiä kehittämishommia..
Siis jotain ihan Unelmaa! Ja mahdollisesti saan neuvoteltua kaikki projektit niin, että työviikon määrittelisin olevan ma-to. Mikä olisi aivan ihanaa..

Hankalat sisäilmapaikat eivät pelota enää, kun tietää miten vaatteiden kanssa pelaa ja niitä huoltaa.. Pakko myös "perustaa" joitain huonompia kamppeita joista hätätilassa voi hankkiutua eroon jos desinfioiva pesu + tuuletusrumba ei auta..

Hmm.

Joskus on hyvä sanoa mistä on kiitollinen ja joo, olenhan minä.

Läheisistä.
Työmahdollisuuksista.
Terveydestä jonka uskon vakaasti vielä kallistuvan voiton puolelle (lokakuussa lääkäriaika!)..
Puhtaasta ihanasta kodista.

Tajuttoman laajasta vaatevarannosta, josta on varaa karsia.. Ja jota pitääkin ruveta nyt käymään läpi tarkalla kädellä - sekä sen takia että mitäs vaatteita tässä nyt aletaankaan pitämään ja onko kenties vanhoissa vaatteissa huollon tarpeessa olevia.. Varmasti on.

Fakta on se, että jokainen "uusi" paikka on tsekattava b-luokan kamppeilla, jollei halua menettää peliä.. ja jotenkin keksittävä tapa umpioida kännykät ja lompsat jos esimerkiksi pitkiä palavereja huonon sisäilman paikoisa.. Kalentereita voi uusia sitä mukaa kun entinen happanee :/

Ugh! Olen puhunut. Syyskuu oli alakuloa mutta nyt tästä otetaan niskalenkki!
Taistellaan!

Ihanaa lokakuuta sinulle!
Jos ja toivottavasti kun sinulla on terveyttä - vaali ja arvosta sitä.

***