Muistojen myrskyä

Olen maalla, kotikonnuilla.

Täällä on monesti sellainen olo, ettei mikään ole muuttunut. Vaikka paljon onkin muuttunut: kaikki ovat ikääntyneet. Naapurin mummun ryhti on painunut. Pikinokan kuononpieli alkaa olla valkoinen. Konkari joka oli ennen punapää, on haalistunut hänkin. Konkarin daami ja naapurin emäntä taitavat olla näillä tienoin ainoita, joihin eivät vuodet ole purreet niin kovalla kädellä :)

Kalevassa oli vasta juttu naisesta, jonka tytär oli ollut saattohoidossa viime syksynä. Tajusin kuvan naisen tutuhkoista piirteistä, että kyseessä on minunkin tuntemani naisen äiti. Oltiin enempikin joskus tekemisissä muttei vuosiin.. Kun kuulin marraskuussa että tämä punatukkainen kaunotar oli siunattu, oli jo liian myöhäistä. Olisi ollut monta vuotta aikaa olla yhteydessä, pirauttaa ja kysyä mitä kuuluu. Ei tullut pirautettua. Piste.

Ystäväni kertoi isosiskostaan, joka myös menehtyi syöpään. Tutut 30 vuoden takaa olivat ottaneet yhteyttä - asiana "olisi vielä kiva nähdä" kun "mukavia yhteisiä muistoja" - ja toinen viimeisillään. Ei ole oikein ottaa kuolevaan yhteyttä sen takia, että itselle tulisi parempi olo ja saisi näppärästi muistot muisteltua ja asiat käsiteltyä. Tunnistan kyllä itsekin tuon ilmiön. Kun kuulin marraskuussa että mainitsemani kaveri vuosien takaa oli siunattu, mietin "jos olisin tiennyt".. Mitä sitten? Jos olisin tiennyt että hän on sairas, olisinko mennyt sairasvuoteelle muistelemaan, kuinka kiva oli yhteinen projektimme vuonna 2002?

Kun ihminen kuulee sairaudesta, kuolemasta - se aiheuttaa herkästi jonkinlaisen kelausreaktion. Kehen tässä nyt pitikään olla yhteydessä, sekin on jo iäkäs, pitääpä soittaa! Tai: onpa onni olla terveenä, on se vain siunaus - mitä vielä. Ihminen hämmentyy. Ja kun ei oikein tiedä mihin suuntaan kirmaisi, ehkä monet ajattelevat että se on ihan kunnia-asia ja suoranainen velvollisuus vielä olla yhteydessä, jättää jäähyväiset.

Tietysti pitääkin olla yhteydessä, jos henkilö on ollut läheinen. Mutta jos henkilöön ei ole ollut vuosiin yhteydessä, on keinotekoista ja aika halpaa oman olon parantamista ottaa kontaktia..

Summa summarum: ollaanpa niihin läheisiin yhteydessä nyt, niin ei sitten tarvi arpoa oisko, pitäiskö - oisko pitänyt - ja niin edelleen.

***

Vinkki: Jos joku asia tympii, tai mietityttää, kirjoita se ulos. Sen jälkeen olo vapautuu, eikä tarvitse näyttää nihkeää naamaa, soittaa luottotyypille valituspuhelua - tai mikä pahinta - sulloa pahaa oloa sisälle. Yleensä se joku olotila tulee ihan tyhjänpäiväisestä, mutta silti se on hyvä purkaa. Nykyihmisen yleisin vaiva: selittämätön paha olo?

***

Päivähän oli mainio, kävin naapurissa ja käytiin kävelyllä peltomökillä ja naapurin sukulaisten luona. Juonessa oli mukana koiria, lampaita, hevosia ja lehmiä. Naapurin sukulaisten luona eli naapurini vanhalla kotipaikalla oli kohennettu talli uuteen uskoon. Tallissa oli kuitenkin hyödynnetty vanhoja ikkunoita ja ovia - lopputulos oli todella onnistunut. Vaihdettiin kuulumisia, analysoitiin ruunan luonnetta ja rakennetta sekä ihmeteltiin pohjoistuulen purevuutta. Talon isäntä pääsi taas kevyesti kuittailemaan minulle, puuh, vanha läppä mutta mikä liekään että se juuri hänen sanomanaan ärsyttää vuodesta toiseen..?

Tulin takaisin lapsuuden kinttupolkua, joka oli perinjuurin umpeenkasvanut. Muistelin miten kerran pienenä oli hätä käpälässä kun saapas juuttui mutaan totaalisesti. Näitähän sattui useinkin, mutta sillä kertaa oli tosi kyseessä että mudan imu lopen luovutti otteestaan eikä tarvinnut lähteä punaisissa sukissa seikkailemaan. Hmm. Olisi aika hienoa jos pääsisin joskus esittelemään näitä paikkoja omalle kummipojalle.

***

Joo, vielä sellainen juttu että eilen oli paikallisessa ravintolassa tuttujen bändi soittamassa - ja en sitten loppujen lopuksi lähtenyt yksin, maastopaidassa (vain the maalaiskamppeet mukana). Mutta, kyseisen genren huomioiden muillakin oli ollut maastokampetta päällä. Mikä harmillisinta, naapurin emäntä oli ollut liikenteessä. Sekös harmitti, kun olisi sitten ollutkin seuraa. Onneksi hän maalaili illan kulkua ja paikalla olleita persoonia värikkäin sanakääntein, jonka jälkeen tuntui siltä kuin olisin itsekin ollut keikalla.

Jos voisin peruuttaa ja tehdä asian uusiksi, peruuttaisin ja lähtisin liikenteeseen. En millään ilveellä eilen pirauttaessani hoksannut kysyä, olisiko hän lähdössä keikalle. Aikaisemmin nimittäin musiikkilistoilla on ollut mm. Dallape ja tämä viime aikojen rock/heavy/punk mieltymys ei kerta kaikkiaan ole vielä juurtunut tajuntaani.

Jep, elämässä ei aina voi saada kaikkea ja joskus pitää lopettaa jossittelu. Mutta nyt on nälkä, eli linssikeiton lämmitykseen mars! Hyvä ruoka, parempi mieli!


***

Onnea uuteen kotiin!

Kävin tänään kummipojan perheen luona kylässä. He muuttivat uuteen kotiin joulukuussa.

Koko jengi oli pihalla vastassa, kun päräytin autolla paikalle. Harmaata keliä ei juuri muistanut, kun pojat johdattelivat takapihalle pikkukasvot hymystä loistaen. Kierrettiin paikat juurta jaksain, tehtiin lumityöt ja lumilyhtyjä sekä ihasteltiin kompostia. Komposti oli nii-iin ihana, että suosittelin perustamaan pojille ikioman kompostin ensi kesänä. 

Sitten mentiin sisälle. Ensin esiteltiin poikien huone ja sitten kaikki muut huoneet.
Ihana, kaunis koti.
Tunnelmallinen.
Kotoisa.
Juuri sellainen, kuin kodin pitää ollakin.

Kodin ehdottomia helmiä olivat keskellä taloa oleva takka/leivinuuni sekä ihastuttava kesähuone. Näin jo sieluni silmin, miten ihana huone olisi kesällä. Ja jo keväällä - huhtikuussa..? Saattaapa olla että huhtikuun lopussa tarttuu muutama orvokki matkaan viemisiksi!

Uusi koti on ihana uusi mahdollisuus, aloittaa puhtaalta pöydältä. Ei mitään ylimääräistä roinaa kaappien perillä, ihannetilanteessa kaikki kamat käytynä läpi ennen muuttoa.. Mutta harvallapa se ihan niin oppikirjamaisesti menee.

Muistan kun istuin kerran kaksi yötä ennen muuttoa (Heinis-Toivis) kylmähkössä varastossa ja kävin läpi vanhoja työpapruja, opiskelumatskuja sekä muistojen papereita, paperi paperilta. Lopulta noin neljän tunnin aikana "päästin irti" yhteensä metrin pinosta A4-papereita, joihin liittyi hurjasti muistoja. Toki niitä tuli säästettyäkin - ja toki niitä muistojen papereita voisi käydä läpi vähän useamminkin.. Mutta juu. Olipa se huojentavaa.

Viime muutossa puolestaan panostin vaatteiden läpikäyntiin. Moni muistojen bilekampe lienee saanut uuden omistajan kierrätyskeskuksen rekistä..
Huokaus!

Muistot pitää tallettaa sydämeen
ja vain harvat ja valitut
kaappeihin.


***