Itkin tänään
kuin
Niagara.
Mietin
menetettyjä -
tai
toteutumattomia
rakkauksia.
Itkin toteutuneita rakkauksia.
Itkin enemmän.
Kuuntelin biisejä.
Mietin mitä iskä sanoi,
kun kysyin,
mitä tekisit,
jos oisit
minä?
- Kirjoittaisin kirjan.
Itkin taas.
***
Kävin vessassa.
Silmät
olivat ihan
punaiset.
(Ei se haittaa.)
Tajusin kaiken.
Sen mitä en ollut saanut.
Sen mitä sain.
Ja sen, että laitettaisiin takapihalle
alppiruusu,
atsalea ja
pensasmustikka.
Ja etupihalle joko luumu -
tai
päärynä.
(Ei omenapuuta.)
Älä kysy, miksi näin..
Tajusin myös sen,
etten enää
kestäisi
elämää,
jollen kävisi
ensi
keväänä
Normandiassa.
Hmm.
Itse asiassa.
Päätin juuri nyt,
juuri tällä hetkellä:
alkaa
keräämään rahaa
siihen,
että voisin viettää
ensi kevättalven
Normandiassa,
kirjoittamassa,
tai puutarhahommissa - ihailemassa
vuoden 1995
kätteni töitä unelmieni puutarhassa..
Missä yhtenäkin kesäiltana vietin
aikaa kera
kyyhkyn ja
sammakon.
Tiesin tänään,
juuri nyt, että kaikella on
tarkoitus.
Ja juuri sen takia itkin,
koska viimein,
viimein!
Pystyn,
pystyin allekirjoittamaan,
uskomaan,
vakuuttumaan ja
vakuuttamaan -
että kaikella on
joku
tarkoitus.
***
Tänään oli juttua Pertti Kurikan nimipäivistä.
Huudahdin:
"Ne oli eilen!"
Toinen osapuoli siihen lakonisesti:
"Kova juttu."
"Todellakin.
Kovasikajuttu."
***
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pähkäily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pähkäily. Näytä kaikki tekstit
lauantai 25. huhtikuuta 2015
sunnuntai 5. huhtikuuta 2015
Siistiä 2015 - vol 8
Jopas tänään järjestelytti.
Päivällinen siistailu jatkui pihapiirissä.
Otin hieman puutarhatuoleja esiin,
pyyhin ikkunalautoja,
pesin puuritilät.
Asettelin puuritilät paikoilleen.
Kohtasin jopa varaston roinat. Ajattelin ensin, että voin käydä vähäsen kurkkaamassa, hmm. Ihan fiilistelypohjalta. Sitten huomasin, että olin säilyttänyt kerroskattilan pahvilaatikon. Ja monojen pahvilaatikon. Ei näin!
Ei puhettakaan, että enää käyttäisin laatikoita uudestaan - riippumatta siitä muuttaisimmeko enää ikinä.
Ja mikä onkaan tuo ikivanha matkalaukku, jonka kanssa on koluttu Ranskat ja Tansaniat. Avasin sen ja hämmästyin, kun bongasin yhden ruskean nahkalaukun sen sisältä. Vuodet varastossa eivät todellakaan olleet tehneet sille hyvää, mutta otin sen kuitenkin nyt ulos tuulettumaan.
Huomasin, että sisäilmaan sairastuminen on todella tehnyt hyvää sisäiselle tavaroiden hamstraajalleni. En kerta kaikkiaan voi enää käyttää esimerkiksi yhden pienemmän atk-tuolin selkänojaa, jonka löysin varastosta. Eikä siinä ollut edes homepilkkuja - mutta - parempi pelata varman päälle.
Muutama muovinen kukkapurkkikin sai kiidätyksen manan majoille. Mietin vakavasti, säilytänkö kaikki, hmm, satakunta (karkea arvio) kukkapurkkia ja vänkslään niiden kanssa vuodesta toiseen.. Vai otanko ja lahjoitan ne jonnekin ja ostan jämptin sarjan isoja hienoja kukkaruukkuja. Laatu korvaisi määrän? Hmm.
Punkkeja on pyörinyt siellä sun täällä, joten kaikki purkit pitäisi pestä huolellisesti. Eipä ole tullut sitä niin tarkasti tehtyä, kuin ehkä pitäisi. Onko karua ongelmien välttelyä laittaa kiertoon hirmusatsi ruukkuja? Toisaalta, osa niistä on dyykattu yli 10 vuotta sitten, osa on rikki, osa on sellaisia joita tupsahtelee joka vuosi jostain.. Kun yleensä kuitenkin tulee hankittua puutarhoiltakin kukkia / ruukkuja.
Ehkä voisin edes koota kaikki ruukut yhteen ja tuijottaa niitä vaativasti? Säästää ja pestä parhaat ja yhteensopivimmat (minäkin, kuitenkin!) ja harkita loppujen kohdalta tilannetta laadunkin mukaan. Jos ne ovat ihan mitä sattuu, laittaa mäkeen - mutta jos niissä on potentiaalia, lahjoitukseen. Puuh.
Ongelmahan on sekin, että isoimmissa ruukuissa tulee pyöriteltyä ikivanhoja multia - mikä ei auta pöpö-/härmä-jne ongelmaan tietenkään. Hmm.
Pitää miettiä! Riippuu vähän siitäkin, tuleeko hyvä fiilis ja hetki järjestellä. Tänään se iski ja se oli huisia. Varastosta siirtyi jonkin verran jo vähintään kertaalleen kiertänyttä, vanhaa tavaraa pois.. Sen oli aika mennä, eikä sitä olisi enää voinut kierrättää. Tunnen itseni ja tiedän, että moni heittää tavaraa paljon suruttomammin pois. Terveyden nimissä homma on viimein minullekin helpompaa.
Ruskokin kutsuu joku päivä - myös elektroniikkajätettä on jälleen kertynyt.
Kyllä se tästä. Olisipa kirjaimellisesti Siistiä - jos kierrätys- ja siivousintoni jatkuisi tällä tolalla. On muutamia hyllyjä, joiden sisällölle en ole vuosiin jaksanut suoda ajatustakaan. Nyt olen uskaltautunut kurkkimaan niitä sillä silmällä ja pidän niitä oikein lupaavina kohteina.
Kaikkea sitä!
Mutta huomenna lähdetään mökkeilemään ja kaupungin touhut unohtuvat hetkeksi.
Aurinkoa ja iloa!
***
Päivällinen siistailu jatkui pihapiirissä.
Otin hieman puutarhatuoleja esiin,
pyyhin ikkunalautoja,
pesin puuritilät.
Asettelin puuritilät paikoilleen.
Kohtasin jopa varaston roinat. Ajattelin ensin, että voin käydä vähäsen kurkkaamassa, hmm. Ihan fiilistelypohjalta. Sitten huomasin, että olin säilyttänyt kerroskattilan pahvilaatikon. Ja monojen pahvilaatikon. Ei näin!
Ei puhettakaan, että enää käyttäisin laatikoita uudestaan - riippumatta siitä muuttaisimmeko enää ikinä.
Ja mikä onkaan tuo ikivanha matkalaukku, jonka kanssa on koluttu Ranskat ja Tansaniat. Avasin sen ja hämmästyin, kun bongasin yhden ruskean nahkalaukun sen sisältä. Vuodet varastossa eivät todellakaan olleet tehneet sille hyvää, mutta otin sen kuitenkin nyt ulos tuulettumaan.
Huomasin, että sisäilmaan sairastuminen on todella tehnyt hyvää sisäiselle tavaroiden hamstraajalleni. En kerta kaikkiaan voi enää käyttää esimerkiksi yhden pienemmän atk-tuolin selkänojaa, jonka löysin varastosta. Eikä siinä ollut edes homepilkkuja - mutta - parempi pelata varman päälle.
Muutama muovinen kukkapurkkikin sai kiidätyksen manan majoille. Mietin vakavasti, säilytänkö kaikki, hmm, satakunta (karkea arvio) kukkapurkkia ja vänkslään niiden kanssa vuodesta toiseen.. Vai otanko ja lahjoitan ne jonnekin ja ostan jämptin sarjan isoja hienoja kukkaruukkuja. Laatu korvaisi määrän? Hmm.
Punkkeja on pyörinyt siellä sun täällä, joten kaikki purkit pitäisi pestä huolellisesti. Eipä ole tullut sitä niin tarkasti tehtyä, kuin ehkä pitäisi. Onko karua ongelmien välttelyä laittaa kiertoon hirmusatsi ruukkuja? Toisaalta, osa niistä on dyykattu yli 10 vuotta sitten, osa on rikki, osa on sellaisia joita tupsahtelee joka vuosi jostain.. Kun yleensä kuitenkin tulee hankittua puutarhoiltakin kukkia / ruukkuja.
Ehkä voisin edes koota kaikki ruukut yhteen ja tuijottaa niitä vaativasti? Säästää ja pestä parhaat ja yhteensopivimmat (minäkin, kuitenkin!) ja harkita loppujen kohdalta tilannetta laadunkin mukaan. Jos ne ovat ihan mitä sattuu, laittaa mäkeen - mutta jos niissä on potentiaalia, lahjoitukseen. Puuh.
Ongelmahan on sekin, että isoimmissa ruukuissa tulee pyöriteltyä ikivanhoja multia - mikä ei auta pöpö-/härmä-jne ongelmaan tietenkään. Hmm.
Pitää miettiä! Riippuu vähän siitäkin, tuleeko hyvä fiilis ja hetki järjestellä. Tänään se iski ja se oli huisia. Varastosta siirtyi jonkin verran jo vähintään kertaalleen kiertänyttä, vanhaa tavaraa pois.. Sen oli aika mennä, eikä sitä olisi enää voinut kierrättää. Tunnen itseni ja tiedän, että moni heittää tavaraa paljon suruttomammin pois. Terveyden nimissä homma on viimein minullekin helpompaa.
Ruskokin kutsuu joku päivä - myös elektroniikkajätettä on jälleen kertynyt.
Kyllä se tästä. Olisipa kirjaimellisesti Siistiä - jos kierrätys- ja siivousintoni jatkuisi tällä tolalla. On muutamia hyllyjä, joiden sisällölle en ole vuosiin jaksanut suoda ajatustakaan. Nyt olen uskaltautunut kurkkimaan niitä sillä silmällä ja pidän niitä oikein lupaavina kohteina.
Kaikkea sitä!
Mutta huomenna lähdetään mökkeilemään ja kaupungin touhut unohtuvat hetkeksi.
Aurinkoa ja iloa!
***
Siistiä 2015 - vol 7
Liityin sururyhmään.
Kokoonnuimme ensimmäisen kerran perjantaina ja se perjantai olikin pitkä monella tapaa.
Puhuimme ja itkimme neljä tuntia, jaoimme elämämme kipeimmät menetyksen hetket.
Voimaannuimme.
Ehkä eheydyimme hieman.
***
Eilen oli lankalauantai ja siivoiltiin. Hyvä perussiivous.
Tänään aamulla heräsin.
Päätin käydä pari paperisäläkoria läpi, tein sen.
Kävin vielä yhden paperilaatikollisen läpi, löysin vanhan päiväkirjan.
Hauskoja ja jotenkin liikuttavia tekstejä yläasteajalta.
Viimeinen laatikko, johon tartuin - oli suurimman surun laatikko.
Keltaisen lipaston ylin laatikko.
Suurin ja kaunein haave, mikä ei saanut toteutua,
piti majaansa tuossa laatikossa.
Tänään minua ei pelottanut avata laatikkoa.
Haaveista suurin ja haurain syntyi vuonna 2012 - ja kuoli samana vuonna.
Niin pienenä,
niin
kallisarvoisena,
niin totena,
niin
täyttymättömänä.
Hellin, mutta varmoin käsin katsoin läpi papereita ja lajittelin niitä paperinkeräykseen.
En kaikkia, mutta suuren osan kuitenkin.
***
Pikkuhiljaa
alkaa
tuntua
siltä,
että
elämässä
on
aika jatkaa
eteenpäin.
***
Kokoonnuimme ensimmäisen kerran perjantaina ja se perjantai olikin pitkä monella tapaa.
Puhuimme ja itkimme neljä tuntia, jaoimme elämämme kipeimmät menetyksen hetket.
Voimaannuimme.
Ehkä eheydyimme hieman.
***
Eilen oli lankalauantai ja siivoiltiin. Hyvä perussiivous.
Tänään aamulla heräsin.
Päätin käydä pari paperisäläkoria läpi, tein sen.
Kävin vielä yhden paperilaatikollisen läpi, löysin vanhan päiväkirjan.
Hauskoja ja jotenkin liikuttavia tekstejä yläasteajalta.
Viimeinen laatikko, johon tartuin - oli suurimman surun laatikko.
Keltaisen lipaston ylin laatikko.
Suurin ja kaunein haave, mikä ei saanut toteutua,
piti majaansa tuossa laatikossa.
Tänään minua ei pelottanut avata laatikkoa.
Haaveista suurin ja haurain syntyi vuonna 2012 - ja kuoli samana vuonna.
Niin pienenä,
niin
kallisarvoisena,
niin totena,
niin
täyttymättömänä.
Hellin, mutta varmoin käsin katsoin läpi papereita ja lajittelin niitä paperinkeräykseen.
En kaikkia, mutta suuren osan kuitenkin.
***
Pikkuhiljaa
alkaa
tuntua
siltä,
että
elämässä
on
aika jatkaa
eteenpäin.
***
torstai 2. huhtikuuta 2015
Siistiä 2015 - vol 6
Oli tänään vapaapäivä,
tosin yksi palaveri aamulla ja iltapäivällä yhden laskun kirjoittelu.
Kävin myös kaupungilla ruokaostoksilla ja suutarilla.
Seppälä lopettaa, ostin euron hintaisia pipoja ja huiveja muutaman - ajatuksella että niillä aloitetaan uusi kausi syksyllä. Odottavat jo jemmassa.
En tiedä mistä se lähti, mutta olin juuri päivitellyt kaverille että eipä tullut talvella juuri kaappeja siivoiltua. Niin kappas - yhtäkkiä, täysin varoittamatta aloin järjestelmällisesti putsaamaan
a) tee- ja kahvikaapin ja
b) yhden kuiva-ainekaapin.
Ja jopas siellä paikat raikastuivat! Vanhoja mausteita ja teeaineksia lähti mäkeen, sekä vanhoja vitamiinitablettien (jopa tyhjiä) purkkeja. Hmm. Muutama maustepussukka oli selvästi jo viiden vuoden takaisessa muutossa "jatkoajalla" - nyt oli lopullisten hyvästijättöjen aika.
Jotenkin kipristelee korvan takana, josko siivoaisin kolmannenkin kaapin?
Käsittämätöntä!
Voiko tämä tapahtua?
Mitä tämä kaikki tarkoittaa?
Kevättä.
Pitää näemmä takoa, kun rauta on kuumaa - ja energiaa lisäävää suklaatakin vielä riittää!
Just do it!
Now!
Yeah!
***
Ps. Viimeisen kuiva-ainekaapin siistaukseen (oli siivottu ehkä puoli vuotta sitten viimeksi) meni 12 minuuttia. Ei kauan!
Suunnitteluhommat näemmä kestävät, hmm. Suunnittelun aika oli 21600-kertainen verrattuna siivouksen kestoaikaan. Vaikuttava lukema!
Mitä tästä opimme?
Suunnitelmista tekoihin - ainakin keväällä ja kesällä.
***
tosin yksi palaveri aamulla ja iltapäivällä yhden laskun kirjoittelu.
Kävin myös kaupungilla ruokaostoksilla ja suutarilla.
Seppälä lopettaa, ostin euron hintaisia pipoja ja huiveja muutaman - ajatuksella että niillä aloitetaan uusi kausi syksyllä. Odottavat jo jemmassa.
En tiedä mistä se lähti, mutta olin juuri päivitellyt kaverille että eipä tullut talvella juuri kaappeja siivoiltua. Niin kappas - yhtäkkiä, täysin varoittamatta aloin järjestelmällisesti putsaamaan
a) tee- ja kahvikaapin ja
b) yhden kuiva-ainekaapin.
Ja jopas siellä paikat raikastuivat! Vanhoja mausteita ja teeaineksia lähti mäkeen, sekä vanhoja vitamiinitablettien (jopa tyhjiä) purkkeja. Hmm. Muutama maustepussukka oli selvästi jo viiden vuoden takaisessa muutossa "jatkoajalla" - nyt oli lopullisten hyvästijättöjen aika.
Jotenkin kipristelee korvan takana, josko siivoaisin kolmannenkin kaapin?
Käsittämätöntä!
Voiko tämä tapahtua?
Mitä tämä kaikki tarkoittaa?
Kevättä.
Pitää näemmä takoa, kun rauta on kuumaa - ja energiaa lisäävää suklaatakin vielä riittää!
Just do it!
Now!
Yeah!
***
Ps. Viimeisen kuiva-ainekaapin siistaukseen (oli siivottu ehkä puoli vuotta sitten viimeksi) meni 12 minuuttia. Ei kauan!
Suunnitteluhommat näemmä kestävät, hmm. Suunnittelun aika oli 21600-kertainen verrattuna siivouksen kestoaikaan. Vaikuttava lukema!
Mitä tästä opimme?
Suunnitelmista tekoihin - ainakin keväällä ja kesällä.
***
keskiviikko 4. maaliskuuta 2015
Siistiä 2015 - vol 5
Nonni.
Tutkailin muutamia aiempia kirjoituksia ja kyllähän tämä nii-iiiin näyttää maanis-depressiivisen päiväkirjalle. Mutta ehei, ihan terveitä tässä ollaan, näin uskoisin. Toinen juttu on kuitenkin se, että kaamos ja kevät raatelevat sielua kappaleiksi - kiskoen sitä eri suuntiin. Huh!
Mutta kyllä tuo aurinko nyt saa luvan alkaa jyrätä kaamoksen nurin, viimeistään loppuviikolle on pilkahduksia näköpiirissä! Valoa pitkän tunnelin päässä. Jes.
Siis.
On ollut aikaa viettää laatuaikaa itsensä kanssa. Ja saako sitä silloin aikaiseksi mitään laadukasta? No ei! Vain satunnaista kitinää yksinäisyydestä.
Voi elämä! Ja tämänkin naisen "kaverilistalla" pyörii haitoilla satoja tyyppejä, on se kumma jos pitää seuranpuutteesta kärsiä.
Tänään sitten yksi kamu kyseli seuraa sushille - ja minähän ampaisin kuin sika limppuun, kun justiinsa eilen olin moisella ehdotuksella vokotellut paria kaveria.. Toinen oli jo sopinut sushitreffit toiselle puolelle maata ja toinen ruokatreffit eri paikkaan. Ihmiset ovat liikkeellä näinä viikkoina, hyvä niin.
Mutta siis - kyllä! Pääsin sushille hyvässä seurassa, istuttiin, syötiin ja raatattiin hartaasti. Olipa ihanaa ja herkullista. Ja sitten! Tartuin itseäni niskasta kiinni ja raahasin olemukseni lempikahvilaani, jossa latasin eteeni tuplaespresson ja vinon pinon muoti- ja sisustuslehtiä.
Selvä! 1970-luku, nahka, denim tulee jälleen!
Sisustuksessa mintunvihreä on iskenyt mulle silmää jo vuosia, mutta kun tuli hankittua tuota vaaleanvihreää keittiöön, hmm.
Ehkä makkariin tai olkkariin?
Tai tietsikkahuoneeseen?
Hmm, sen värimaailmahan on täysin hakusalla, eli siinä olisi tabula rasaa kerrakseen.
Asiaan!
*Laitoin olkkariin kaksi uutta tyynynpäällistä - hienot. Kiitos Kuortaneen täti!
*Pyyhin pölyjä - ilmankos aivastuttaa.
*Keksin mihin voisi laittaa koukkuja (tarramallia) repuille ja laukuille.
*Pyykkäsin.
*Lajittelin vaatteita.
*Sovitin yhtä kasarijakkua, mummin perintöä. (Sunnuntain naisten päivän vastaanotolle?)
Hmm.
Mitäs muuta?
*Siistin.
*Järjestin.
Siirsin yhden vihreähkön taulun mun lasipullokokoelman taakse, nyt värit tulevat hauskasti tuplana. Siirsin muutamia kuivakukkia eri paikkaan. (Omistan kolme hienoa kuivakukkaa, en sentään lyhteellisiä.)
Kauheen raikas olo, kannatti höystää itsensä kahvilla sisustus- ja muotivimmaan ja kiitää sitten täyttä päätä kotiin toteuttamaan. Ihan mahtavaa, hain ikään kuin vauhtia kaupungilta.
Aamupäivällä pitkään jurranneita työkuvioitakin lompsahteli pienimuotoisesti eteenpäin,
se
on
alku
sekin.
Kuten mummi ja ukki sanoivat nukkumaan mennessään - sanon jo hieman etukäteen:
Kiitos tästä päivästä.
Summa summarum:
Nauti tästä päivästä,
sitä ei ole huomenna.
***
Tutkailin muutamia aiempia kirjoituksia ja kyllähän tämä nii-iiiin näyttää maanis-depressiivisen päiväkirjalle. Mutta ehei, ihan terveitä tässä ollaan, näin uskoisin. Toinen juttu on kuitenkin se, että kaamos ja kevät raatelevat sielua kappaleiksi - kiskoen sitä eri suuntiin. Huh!
Mutta kyllä tuo aurinko nyt saa luvan alkaa jyrätä kaamoksen nurin, viimeistään loppuviikolle on pilkahduksia näköpiirissä! Valoa pitkän tunnelin päässä. Jes.
Siis.
On ollut aikaa viettää laatuaikaa itsensä kanssa. Ja saako sitä silloin aikaiseksi mitään laadukasta? No ei! Vain satunnaista kitinää yksinäisyydestä.
Voi elämä! Ja tämänkin naisen "kaverilistalla" pyörii haitoilla satoja tyyppejä, on se kumma jos pitää seuranpuutteesta kärsiä.
Tänään sitten yksi kamu kyseli seuraa sushille - ja minähän ampaisin kuin sika limppuun, kun justiinsa eilen olin moisella ehdotuksella vokotellut paria kaveria.. Toinen oli jo sopinut sushitreffit toiselle puolelle maata ja toinen ruokatreffit eri paikkaan. Ihmiset ovat liikkeellä näinä viikkoina, hyvä niin.
Mutta siis - kyllä! Pääsin sushille hyvässä seurassa, istuttiin, syötiin ja raatattiin hartaasti. Olipa ihanaa ja herkullista. Ja sitten! Tartuin itseäni niskasta kiinni ja raahasin olemukseni lempikahvilaani, jossa latasin eteeni tuplaespresson ja vinon pinon muoti- ja sisustuslehtiä.
Selvä! 1970-luku, nahka, denim tulee jälleen!
Sisustuksessa mintunvihreä on iskenyt mulle silmää jo vuosia, mutta kun tuli hankittua tuota vaaleanvihreää keittiöön, hmm.
Ehkä makkariin tai olkkariin?
Tai tietsikkahuoneeseen?
Hmm, sen värimaailmahan on täysin hakusalla, eli siinä olisi tabula rasaa kerrakseen.
Asiaan!
*Laitoin olkkariin kaksi uutta tyynynpäällistä - hienot. Kiitos Kuortaneen täti!
*Pyyhin pölyjä - ilmankos aivastuttaa.
*Keksin mihin voisi laittaa koukkuja (tarramallia) repuille ja laukuille.
*Pyykkäsin.
*Lajittelin vaatteita.
*Sovitin yhtä kasarijakkua, mummin perintöä. (Sunnuntain naisten päivän vastaanotolle?)
Hmm.
Mitäs muuta?
*Siistin.
*Järjestin.
Siirsin yhden vihreähkön taulun mun lasipullokokoelman taakse, nyt värit tulevat hauskasti tuplana. Siirsin muutamia kuivakukkia eri paikkaan. (Omistan kolme hienoa kuivakukkaa, en sentään lyhteellisiä.)
Kauheen raikas olo, kannatti höystää itsensä kahvilla sisustus- ja muotivimmaan ja kiitää sitten täyttä päätä kotiin toteuttamaan. Ihan mahtavaa, hain ikään kuin vauhtia kaupungilta.
Aamupäivällä pitkään jurranneita työkuvioitakin lompsahteli pienimuotoisesti eteenpäin,
se
on
alku
sekin.
Kuten mummi ja ukki sanoivat nukkumaan mennessään - sanon jo hieman etukäteen:
Kiitos tästä päivästä.
Summa summarum:
Nauti tästä päivästä,
sitä ei ole huomenna.
***
tiistai 3. maaliskuuta 2015
Väsyneen ja flunssaisen hajatelmia
Mikä on tämä elämän
välitila?
Onko kaamos vai
kevät?
En haluaisi olla
yksin,
mutten jaksaisi
nähdä
ketään.
Rapaiset toppapuvut
bussissa,
hiihtoloma.
Otin jalkaan
kumpparit,
lähdin
lumityöpajaan.
Sohjoa survomaan!
Talven riemua!
Missä hohtavat hanget,
kimmeltävä lumi,
auringon säihke?
***
Elämän välitilassa,
sinä ja minä.
Syntymän ja kuoleman
välissä.
Talven ja kevään
välissä.
Koko yhteiskunta
kipuilee,
kyselee toisiltaan -
onko riittänyt
töitä.
Onhan sitä,
tekevälle löytyy.
Koulun penkit nähty,
tekemällä oppimaan,
ihmisten kanssa,
kädestä pitäen.
Sydämen oppi on
ikuinen tie, polku -
matka
sydämestä sydämeen.
Asettaa itsensä alttiiksi on
pelottavaa,
aiheuttaa
kipua.
Vain yhden lämpimän
ailahduksen tai
vertaiskokemuksen tähden.
***
Elämä.
Opin sinusta lisää
joka
päivä,
eikä kukaan
ehdi kanssasi
täysoppineeksi -
ei
yhden
elämän
aikana.
***
sunnuntai 1. helmikuuta 2015
Taas on voimia
Hyvä viikonloppu takana.
Taas on voimia sukeltaa uuteen viikkoon.
Töihin,
sosiaalisuuteen -
siihen mitä ihmisenä oleminen on.
Mitä varten täällä ollaan.
Toimitin edellisessä tekstissä, kuinka suivaannuttavaa on, kun aina kysellään kaikenlaista.
Paskat.
Se on helvetin hienoa.
Olen kiitollinen siitä, että osaan ja voin auttaa. Joskus sitä ei vain tahdo väsyneenä muistaa, jaksaa.
Oman alan asioista kysellään tietysti paljonkin, niitä en edes alkanut listaamaan..
Mutta ehkä tragikoomisimpia tilanteita on ollut taannoisina syksyinä, kun entiseen antiikkiseen luuriin on tupsahdellut sienikuvia tunnistettavaksi..
Tai kun henkilöt, joita en muuten tapaa, kontaktoivat kerran vuodessa:
"Hei, pitkästä aikaa, mitä kuuluu? Tuli mieleen, lähdettäisiinkö sieniretkelle?"
Aivan inhimillistä.
Olen käynyt pari kovaa prässiä läpi viime vuosina ja niiden suhteenkin, hmm.
Olen iloinen, jos voin auttaa muita. Pahoistakin paikoista pääsee eteenpäin ja selviää, kunhan vain antaa itselleen aikaa toipua.
Liikaa ei voi vaatia.
Maailma vaatii aina, muut ihmiset ovat lähellä ja läsnä. Pitää tajuta milloin vetää raja - ja mihin.
Että jaksaa taas olla, auttaa. Rakastaa lähimmäistä.
Yksin meistä ei kukaan olisi mitään.
***
Taas on voimia sukeltaa uuteen viikkoon.
Töihin,
sosiaalisuuteen -
siihen mitä ihmisenä oleminen on.
Mitä varten täällä ollaan.
Toimitin edellisessä tekstissä, kuinka suivaannuttavaa on, kun aina kysellään kaikenlaista.
Paskat.
Se on helvetin hienoa.
Olen kiitollinen siitä, että osaan ja voin auttaa. Joskus sitä ei vain tahdo väsyneenä muistaa, jaksaa.
Oman alan asioista kysellään tietysti paljonkin, niitä en edes alkanut listaamaan..
Mutta ehkä tragikoomisimpia tilanteita on ollut taannoisina syksyinä, kun entiseen antiikkiseen luuriin on tupsahdellut sienikuvia tunnistettavaksi..
Tai kun henkilöt, joita en muuten tapaa, kontaktoivat kerran vuodessa:
"Hei, pitkästä aikaa, mitä kuuluu? Tuli mieleen, lähdettäisiinkö sieniretkelle?"
Aivan inhimillistä.
Olen käynyt pari kovaa prässiä läpi viime vuosina ja niiden suhteenkin, hmm.
Olen iloinen, jos voin auttaa muita. Pahoistakin paikoista pääsee eteenpäin ja selviää, kunhan vain antaa itselleen aikaa toipua.
Liikaa ei voi vaatia.
Maailma vaatii aina, muut ihmiset ovat lähellä ja läsnä. Pitää tajuta milloin vetää raja - ja mihin.
Että jaksaa taas olla, auttaa. Rakastaa lähimmäistä.
Yksin meistä ei kukaan olisi mitään.
***
torstai 22. tammikuuta 2015
Joskus on hyvä sisuuntua
Viime päivinä on potkittu kiviä tieltä.
Yhteen tapahtumaan ei herunut apurahaa - jatketaan hakuja.
Toiseen työhön tuli viivästyminen - ei johtunut minusta. Mainitsin kuitenkin, että neuvottelen tarvittaessa mielelläni palkasta. Asetin nimittäin toivomukseni alan huomioiden kohtuukorkealle.
Kolmas työ, josta epäilin että humpsautettu toisen hommiksi, ei ollutkaan vielä kirkossa kuulutettu. Nielaisin ylpeyteni, tiedustelin asiaa ystävällisesti ja ilmaisin yhteistyöhalukkuuteni pienempään tai isompaan työsiivuun.
Kyllä välit on pidettävä kunnossa joka suuntaan!
Mitäs muuta?
No eilen sain em. kuvioista niin kaamean draivin, että kirjoitin bussissa yt-räpäytyksen. Räppi on jo esitetty yhdelle henkilölle ja siitä on saatu kiitosta. Toinen esitys mahtanee tulla tänään.
Lisäksi - sain tänään aamulla tehtyä todella pitkään roikkuneen kirjoitushomman. Hyvä!
Lisäksi - purnatessani tilannetta tutulle, poiki uusvanhoja työmahdollisuuksia - myös kirjoitushommia ja aika kiintoisia sellaisia.
Että loppu hyvin, kaksi hyvin. Kolme epäselvää tai viivästyvää työkuviota ja pari tilalle tupsahtanutta. Ei tässä kyllä kerkiä omaan elämäänsä tylsistyä. Mutta onhan tämä välillä hieman hengästyttävää.
Näinä viikkoina tähän puskemiseen, monien eri asioiden loppuunsaattamiseen, keskeneräisten asioiden välivellontaan ja uusien käynnistelyyn menee kyllä kaikki energia. Koti ja kaverit jäävät vähemmälle huomiolle.
Pohdin että tämän jakson jälkeen painelisin maalle toipumaan viikonlopuksi, kunnes sukeltaisin uusiin vesiin.
Jälleen kerran.
Welcome to my world!
***
Yhteen tapahtumaan ei herunut apurahaa - jatketaan hakuja.
Toiseen työhön tuli viivästyminen - ei johtunut minusta. Mainitsin kuitenkin, että neuvottelen tarvittaessa mielelläni palkasta. Asetin nimittäin toivomukseni alan huomioiden kohtuukorkealle.
Kolmas työ, josta epäilin että humpsautettu toisen hommiksi, ei ollutkaan vielä kirkossa kuulutettu. Nielaisin ylpeyteni, tiedustelin asiaa ystävällisesti ja ilmaisin yhteistyöhalukkuuteni pienempään tai isompaan työsiivuun.
Kyllä välit on pidettävä kunnossa joka suuntaan!
Mitäs muuta?
No eilen sain em. kuvioista niin kaamean draivin, että kirjoitin bussissa yt-räpäytyksen. Räppi on jo esitetty yhdelle henkilölle ja siitä on saatu kiitosta. Toinen esitys mahtanee tulla tänään.
Lisäksi - sain tänään aamulla tehtyä todella pitkään roikkuneen kirjoitushomman. Hyvä!
Lisäksi - purnatessani tilannetta tutulle, poiki uusvanhoja työmahdollisuuksia - myös kirjoitushommia ja aika kiintoisia sellaisia.
Että loppu hyvin, kaksi hyvin. Kolme epäselvää tai viivästyvää työkuviota ja pari tilalle tupsahtanutta. Ei tässä kyllä kerkiä omaan elämäänsä tylsistyä. Mutta onhan tämä välillä hieman hengästyttävää.
Näinä viikkoina tähän puskemiseen, monien eri asioiden loppuunsaattamiseen, keskeneräisten asioiden välivellontaan ja uusien käynnistelyyn menee kyllä kaikki energia. Koti ja kaverit jäävät vähemmälle huomiolle.
Pohdin että tämän jakson jälkeen painelisin maalle toipumaan viikonlopuksi, kunnes sukeltaisin uusiin vesiin.
Jälleen kerran.
Welcome to my world!
***
torstai 1. tammikuuta 2015
Faces faces
Joulu on upeaa aikaa.
Aikaa olla rauhassa läheisten kesken. Itse olen yhtä poikkeusta lukuunottamatta viettänyt joulun aina vanhempieni ja veljeni kanssa. Tällä kertaa mukana oli myös mummi. Hieno, perinteikäs joulu - kerran vuodessa kaikki ikioman suvun läheisimmät koolla.
Uutiset kertoivat korutonta kieltään toisenlaisesta pyhien vietosta. Turvakodit täyttyivät ja kaikkia apua tarvitsevia ei pystytty auttamaan. Asiakkaita pyydettiin hakeutumaan sosiaalipalveluiden piiriin.. Ei helvetti. Voiko olla pahempaa joulua kuin väkivallan uhan sävyttämä joulu ikiomassa kodissa lapsukaisten kanssa. En jotenkin edes uskalla kuvitella sellaista.
Olen viime päivinä kiinnittänyt kaupungilla huomiota keski-ikäisiin edustaviin rouviin ja äiteihin - olen bongannut lyhyen ajan sisällä kolme pahan näköistä otsa-, nenä- tai silmäkolhua. Toivon tietenkin, että ne ovat syntyneet huolimattomuusmatsissa kaapin oven kanssa..
Pelkään kuitenkin, etteivät ole.
~
Nuoruudestani löytyy yksi ihmissuhde, joka piti sisällään henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa. Ei hirveän näppärä aihe blogiin, mutta koitetaan. Ihan turhaan olen hautonut näitä asioita sisälläni vuosia, kohta vuosikymmeniä. Olen kyllä kirjoittanut aiheesta itselleni muutamaan otteeseen, mutta se on ollut silmitöntä vuodatusta.. Oikeasti minua kiinnostaisi pohtia asiaa siltä kannalta, mitä se on elämääni ja persoonaani vaikuttanut.
Koska kirjoitusprosessi on ollut mielessä ja haaveissa jo vuosia, saattaa olla, että rohkeus loppuu taas / vieläkin ja juttu jää lyhyeksi, mutta katsotaan. Jos en ole kunnolla käsitellyt tätä asiaa, olen loppujenkin elämäni haasteiden kanssa ihan haavi auki - jostain on oikeasti pakko lähteä punnertamaan! Ei ole enää vaihtoehtoja.
~
Tavattiin opintojen tiimoilta, olin parikymppinen. Seurusteltiin kolmisen vuotta. Suhteessa käytiin läpi ja nähtiin monenlaista mukavaa ja vähemmän mukavaa. Kun koitin analysoida silloin, mitä oli meneillään, työkaluja ei vain ollut. Minulla ei ollut hajuakaan, missä menee normaalin käytöksen ja henkisen, fyysisen ja seksuaalisen väkivallan raja. Raja voi nimittäin olla hyvin häilyvä! Hämmentynyt, iki-ihanan turvallisesta perhetaustasta tupsahtanut nuori ihminen kai ajatteli, että satunnaiset episodit olivat vain jotain outoa, mitä tapahtui joskus kännissä...
"Anteeksi rakas! Sitä ei tapahdu koskaan enää."
Ei se aivan niinkään ole. Aina uudelleen jotain tapahtui: pääpaino oli henkisellä väkivallalla ja fyysisellä "kieputtelulla", itsepuolustuslajien solmuihin jouduin usein ja ei se aina ollut hupaisaa tai eroottista, se oli puhtaasti estämistä, rajoittamista ja ärsyttämistä.
Aina vajosin syvemmälle, aina vieraannuin enemmän itsestäni - asiaa ei auttanut etten oikein kenenkään kanssa osannut puhua asiasta. Yritin kyllä, kai. Opiskelukaverit laittoivat kännitoilailut herran persoonan piikkiin. Jäin avuttomaksi, yksin. Hävetti.
En uskaltanut harkita eroa, kun tiesin miten herra oli exäänsä vainonnut. Eihän tässä nyt paikkakuntaa voinut vaihtaa, opinnot hyvällä mallilla jne. Mitä tehdä? Olin voimaton, yksinäinen, lohduton.
Yhtenä iltana tilanne kärjistyi. Alkoholilla ei ollut osuuta asiaan. Tuli taas jostain turhanpäiväisestä suukopua, totesin jossain vaiheessa että en jaksa tätä enää, mieluummin kuolisin tai olisin kuollut kuin jatkaisin tätä riitelyä, parisuhdetta jne.
Herra tarttui tuumasta toimeen, haki keittiöstä valtavan keittiöveitsen ja ojensi ranteensa todeten: "Anna mennä siitä". No ei tässä nyt ajatuksena kyllä ollut mikään tappoon ryhtyminen..! En muista enää, miten se tilanne laukesi.. Mutta lopun alkua se oli, onneksi. Syytä en kylläkään silloin vielä tiennyt tahi arvannut.. Hän oli löytänyt uuden rakkauden.
Otin pakoreitin huijentuneena vastaan ja loikin omille teilleni kuin koira veräjästä, katsoin taaksepäin vain pariin otteeseen. Silloin itkin, huusin ja oksensin tätä henkilöä ja parisuhdetta pois minusta ja elimistöstäni.. Jotain pahaa verta jäi kuitenkin kiertämään pakahtuneena minuun vuosiksi.
~
Ajattelin pitkään, etten ikinä pysty kirjoittamaan näistä asioista - olen aina menneisyyteni vanki. Mutta nyt - helvetti - minusta tuntuu että uskallan, osaan, voin. Irrottaa, luopua lopullisesti.
Kuin kevenisin henkisesti, kymmenen kiloa, kaksikymmentä kiloa. Kuin saisin jonkun sisäisen rauhan ja tyyneyden. En ole enää näiden asioiden vangitsema.
Kuin tietäisin, että pystyn selviämään neljän viime vuoden haasteista, suruista ja menetyksistä..?
Mutta kuten talokin painuu perustuksiaan vasten, en minäkään voi käsitellä näitä uusia, minua haastaneita asioita, ennenkuin vanhat asiat on käsitelty. Mätä alue poistettu ja puhtaampaan vaihdettu. Minä itse kokemuksineni olen oman elämäni palapeli, enkä halua että yhdenkään palasen kohdalla on musta aukko.
"It's better to burn out than to fade away"
..totesi herra jos toinenkin. Jos karrelle palaneesta tulee hiiltä ja hiilestä voi muodostua timantti, niin olkoon pahimpien muistojeni ja raskaimpien kokemusteni kohdalla timantti oman elämäni palapelissä.
Timantteja tulee olemaan yhteensä ainakin kolme. Mutta niistä mikään ei ole vielä täysin kiteytynyt.
* In progress *
Tästä se kuitenkin lähtee.
***
Aikaa olla rauhassa läheisten kesken. Itse olen yhtä poikkeusta lukuunottamatta viettänyt joulun aina vanhempieni ja veljeni kanssa. Tällä kertaa mukana oli myös mummi. Hieno, perinteikäs joulu - kerran vuodessa kaikki ikioman suvun läheisimmät koolla.
Uutiset kertoivat korutonta kieltään toisenlaisesta pyhien vietosta. Turvakodit täyttyivät ja kaikkia apua tarvitsevia ei pystytty auttamaan. Asiakkaita pyydettiin hakeutumaan sosiaalipalveluiden piiriin.. Ei helvetti. Voiko olla pahempaa joulua kuin väkivallan uhan sävyttämä joulu ikiomassa kodissa lapsukaisten kanssa. En jotenkin edes uskalla kuvitella sellaista.
Olen viime päivinä kiinnittänyt kaupungilla huomiota keski-ikäisiin edustaviin rouviin ja äiteihin - olen bongannut lyhyen ajan sisällä kolme pahan näköistä otsa-, nenä- tai silmäkolhua. Toivon tietenkin, että ne ovat syntyneet huolimattomuusmatsissa kaapin oven kanssa..
Pelkään kuitenkin, etteivät ole.
~
Nuoruudestani löytyy yksi ihmissuhde, joka piti sisällään henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa. Ei hirveän näppärä aihe blogiin, mutta koitetaan. Ihan turhaan olen hautonut näitä asioita sisälläni vuosia, kohta vuosikymmeniä. Olen kyllä kirjoittanut aiheesta itselleni muutamaan otteeseen, mutta se on ollut silmitöntä vuodatusta.. Oikeasti minua kiinnostaisi pohtia asiaa siltä kannalta, mitä se on elämääni ja persoonaani vaikuttanut.
Koska kirjoitusprosessi on ollut mielessä ja haaveissa jo vuosia, saattaa olla, että rohkeus loppuu taas / vieläkin ja juttu jää lyhyeksi, mutta katsotaan. Jos en ole kunnolla käsitellyt tätä asiaa, olen loppujenkin elämäni haasteiden kanssa ihan haavi auki - jostain on oikeasti pakko lähteä punnertamaan! Ei ole enää vaihtoehtoja.
~
Tavattiin opintojen tiimoilta, olin parikymppinen. Seurusteltiin kolmisen vuotta. Suhteessa käytiin läpi ja nähtiin monenlaista mukavaa ja vähemmän mukavaa. Kun koitin analysoida silloin, mitä oli meneillään, työkaluja ei vain ollut. Minulla ei ollut hajuakaan, missä menee normaalin käytöksen ja henkisen, fyysisen ja seksuaalisen väkivallan raja. Raja voi nimittäin olla hyvin häilyvä! Hämmentynyt, iki-ihanan turvallisesta perhetaustasta tupsahtanut nuori ihminen kai ajatteli, että satunnaiset episodit olivat vain jotain outoa, mitä tapahtui joskus kännissä...
"Anteeksi rakas! Sitä ei tapahdu koskaan enää."
Ei se aivan niinkään ole. Aina uudelleen jotain tapahtui: pääpaino oli henkisellä väkivallalla ja fyysisellä "kieputtelulla", itsepuolustuslajien solmuihin jouduin usein ja ei se aina ollut hupaisaa tai eroottista, se oli puhtaasti estämistä, rajoittamista ja ärsyttämistä.
Aina vajosin syvemmälle, aina vieraannuin enemmän itsestäni - asiaa ei auttanut etten oikein kenenkään kanssa osannut puhua asiasta. Yritin kyllä, kai. Opiskelukaverit laittoivat kännitoilailut herran persoonan piikkiin. Jäin avuttomaksi, yksin. Hävetti.
En uskaltanut harkita eroa, kun tiesin miten herra oli exäänsä vainonnut. Eihän tässä nyt paikkakuntaa voinut vaihtaa, opinnot hyvällä mallilla jne. Mitä tehdä? Olin voimaton, yksinäinen, lohduton.
Yhtenä iltana tilanne kärjistyi. Alkoholilla ei ollut osuuta asiaan. Tuli taas jostain turhanpäiväisestä suukopua, totesin jossain vaiheessa että en jaksa tätä enää, mieluummin kuolisin tai olisin kuollut kuin jatkaisin tätä riitelyä, parisuhdetta jne.
Herra tarttui tuumasta toimeen, haki keittiöstä valtavan keittiöveitsen ja ojensi ranteensa todeten: "Anna mennä siitä". No ei tässä nyt ajatuksena kyllä ollut mikään tappoon ryhtyminen..! En muista enää, miten se tilanne laukesi.. Mutta lopun alkua se oli, onneksi. Syytä en kylläkään silloin vielä tiennyt tahi arvannut.. Hän oli löytänyt uuden rakkauden.
Otin pakoreitin huijentuneena vastaan ja loikin omille teilleni kuin koira veräjästä, katsoin taaksepäin vain pariin otteeseen. Silloin itkin, huusin ja oksensin tätä henkilöä ja parisuhdetta pois minusta ja elimistöstäni.. Jotain pahaa verta jäi kuitenkin kiertämään pakahtuneena minuun vuosiksi.
~
Ajattelin pitkään, etten ikinä pysty kirjoittamaan näistä asioista - olen aina menneisyyteni vanki. Mutta nyt - helvetti - minusta tuntuu että uskallan, osaan, voin. Irrottaa, luopua lopullisesti.
Kuin kevenisin henkisesti, kymmenen kiloa, kaksikymmentä kiloa. Kuin saisin jonkun sisäisen rauhan ja tyyneyden. En ole enää näiden asioiden vangitsema.
Kuin tietäisin, että pystyn selviämään neljän viime vuoden haasteista, suruista ja menetyksistä..?
Mutta kuten talokin painuu perustuksiaan vasten, en minäkään voi käsitellä näitä uusia, minua haastaneita asioita, ennenkuin vanhat asiat on käsitelty. Mätä alue poistettu ja puhtaampaan vaihdettu. Minä itse kokemuksineni olen oman elämäni palapeli, enkä halua että yhdenkään palasen kohdalla on musta aukko.
"It's better to burn out than to fade away"
..totesi herra jos toinenkin. Jos karrelle palaneesta tulee hiiltä ja hiilestä voi muodostua timantti, niin olkoon pahimpien muistojeni ja raskaimpien kokemusteni kohdalla timantti oman elämäni palapelissä.
Timantteja tulee olemaan yhteensä ainakin kolme. Mutta niistä mikään ei ole vielä täysin kiteytynyt.
* In progress *
Tästä se kuitenkin lähtee.
***
Loppuelämämme ensimmäinen päivä
Elämä nakkelee...
Kun odotat riisipuuroa,
se antaa kaurapuuroa.
Kun haluaisit silittää kissaa,
naamaasi rientää nuolemaan koira.
Aina menee hieman eri tavalla kuin kuvitelmissa.
~
Vuosi vaihtui!
Ihanassa seurassa, perinteisessä porukassa ja toisessa perinteisessä porukassa jatkoilla. Iltaan mahtui hauskoja hetkiä ja ripaus ankeuttakin. Tällä kertaa ankeuttaja iski toisen henkilön suunnalta. Läheisen suunnalta.
Surullista,
harmillista,
pettymys.
~
Silti koen, että tuleva vuosi - tämä vuosi - tulee olemaan täynnä ihmeellisiä asioita.
Kohtaamisia,
yllätyksiä,
reissuja,
töitä,
kokemuksia,
puuhailuja.
Aikaa läheisten kanssa.
Kokkailua,
valokuvausta,
ulkona liikkumista.
Kummipojan kanssa laatuhetkiä.
***
Näin totean tänään:
Kiitos 2014.
Vuodelle 2015 toivon ja toivotan rohkeutta elää oman näköistä elämää!
Reilu vuosi sitten mietin, että kunpa uskaltaisin lähteä julistamaan positiivisuuden ilosanomaa. Silloin se tuntui vielä ihan utopistiselle, varsinkin kun positiivisuus oli itselläkin hakusalla. Mutta nyt, positiivinen ajattelu, kannustaminen, positiivisen ajattelun terveysvaikutukset jne. ovatkin "pinnalla".
Kun vähiten jaksaisit ajatella koko positiivisuutta, tarvitset sitä eniten.
Niin minä olen selvinnyt.
Onnellista uutta vuotta!
***
Kun odotat riisipuuroa,
se antaa kaurapuuroa.
Kun haluaisit silittää kissaa,
naamaasi rientää nuolemaan koira.
Aina menee hieman eri tavalla kuin kuvitelmissa.
~
Vuosi vaihtui!
Ihanassa seurassa, perinteisessä porukassa ja toisessa perinteisessä porukassa jatkoilla. Iltaan mahtui hauskoja hetkiä ja ripaus ankeuttakin. Tällä kertaa ankeuttaja iski toisen henkilön suunnalta. Läheisen suunnalta.
Surullista,
harmillista,
pettymys.
~
Silti koen, että tuleva vuosi - tämä vuosi - tulee olemaan täynnä ihmeellisiä asioita.
Kohtaamisia,
yllätyksiä,
reissuja,
töitä,
kokemuksia,
puuhailuja.
Aikaa läheisten kanssa.
Kokkailua,
valokuvausta,
ulkona liikkumista.
Kummipojan kanssa laatuhetkiä.
***
Näin totean tänään:
Kiitos 2014.
Vuodelle 2015 toivon ja toivotan rohkeutta elää oman näköistä elämää!
Reilu vuosi sitten mietin, että kunpa uskaltaisin lähteä julistamaan positiivisuuden ilosanomaa. Silloin se tuntui vielä ihan utopistiselle, varsinkin kun positiivisuus oli itselläkin hakusalla. Mutta nyt, positiivinen ajattelu, kannustaminen, positiivisen ajattelun terveysvaikutukset jne. ovatkin "pinnalla".
Kun vähiten jaksaisit ajatella koko positiivisuutta, tarvitset sitä eniten.
Niin minä olen selvinnyt.
Onnellista uutta vuotta!
***
keskiviikko 31. joulukuuta 2014
Uusia urotekoja
Tänään oli joululoman ensimmäinen aktiivinen päivä kaupungissa.
Asioiden hoitoa sähköpostitse ja puhelimitse, tavaraa Matkahuollosta, roudausta, ostoksia, porukan tapaaminen. Kotiin, puheluita, yhdistyshommien sähköposteja, pyykkiä.
Pieni kävely ennen saunaa. Puolipakollinen lahoaminen tv-sarjan parissa, kaksi osaa.
Iltapalan aikaan tajusin, että keittiön tasoille on taas päässyt kertymään tavaraa. Asetelmia. Tarpeellista. Glögiä, nätti hillopurkki. Hmm.
Glögin saa kyllä otettua kaapistakin. Ja hillon.
***
Tauko! Tässä iski totaalinen unetus ja kunnioitan unta suuresti, joten päätin jatkaa aamulla.
***
Bloginsa ääreen nukahtanut bloggaaja jatkaa..
Niin! Sain "raivattua" ja pyyhittyä illalla keittiön tasoja, erityiskohteena reunat / nurkat. Totaalista luxusta! Tai miten tämän nyt muotoilisi, toisille jokailtainen rutiini, minulle ajoittainen ponnistus. Kaiken maailman sälää sitä pääseekin kertymään, jollei valppaana vartioi.
Koska rakastan asetelmia, kovin kliinistä kodista ei koskaan tule, mutta joku roti. Pienehköissä tiloissa liiasta sälästä tulee tunkkainen olo, piste.
Mikään urotekohan tämä ei ole, mutta yksi askel pitkällä tiellä. Suuremmassa mittakaavassa tavaran hamstraaminen on outoa itsensä suojelua, halua roikkua entisessä. On eräitä laatikoita, joiden avaaminen herättää suuren tunnemyrskyn..
Ehkä kaikesta ei tarvitsekaan luopua, mutta joissain asioissa on mentävä rohkeasti eteenpäin.
Onnellista uutta vuotta!
***
Asioiden hoitoa sähköpostitse ja puhelimitse, tavaraa Matkahuollosta, roudausta, ostoksia, porukan tapaaminen. Kotiin, puheluita, yhdistyshommien sähköposteja, pyykkiä.
Pieni kävely ennen saunaa. Puolipakollinen lahoaminen tv-sarjan parissa, kaksi osaa.
Iltapalan aikaan tajusin, että keittiön tasoille on taas päässyt kertymään tavaraa. Asetelmia. Tarpeellista. Glögiä, nätti hillopurkki. Hmm.
Glögin saa kyllä otettua kaapistakin. Ja hillon.
***
Tauko! Tässä iski totaalinen unetus ja kunnioitan unta suuresti, joten päätin jatkaa aamulla.
***
Bloginsa ääreen nukahtanut bloggaaja jatkaa..
Niin! Sain "raivattua" ja pyyhittyä illalla keittiön tasoja, erityiskohteena reunat / nurkat. Totaalista luxusta! Tai miten tämän nyt muotoilisi, toisille jokailtainen rutiini, minulle ajoittainen ponnistus. Kaiken maailman sälää sitä pääseekin kertymään, jollei valppaana vartioi.
Koska rakastan asetelmia, kovin kliinistä kodista ei koskaan tule, mutta joku roti. Pienehköissä tiloissa liiasta sälästä tulee tunkkainen olo, piste.
Mikään urotekohan tämä ei ole, mutta yksi askel pitkällä tiellä. Suuremmassa mittakaavassa tavaran hamstraaminen on outoa itsensä suojelua, halua roikkua entisessä. On eräitä laatikoita, joiden avaaminen herättää suuren tunnemyrskyn..
Ehkä kaikesta ei tarvitsekaan luopua, mutta joissain asioissa on mentävä rohkeasti eteenpäin.
Onnellista uutta vuotta!
***
sunnuntai 5. lokakuuta 2014
Feels like..!
Ihanaa!
Ensi viikolla minulla on neljä päivää töitä. Feels like holiday!
Viime viikot on porskutettu aika täysillä eli täpöllä, kuten termin voi näppärästi ja tyylissä pihistelemättä lyhentää. On tehty ympäristötaideprojektia ja messuiltu. Messuilu päättyi toistaiseksi, mutta tuleville vuosille saattaa hyvällä tuurilla pukata etelän keikkaa.. Veikkaan etteivät messupomot lue tätä joten uskallan äimistellä, että kohtuuhyvän liksan suhteellisen inhimillisellä työmäärällä sainkin lunastettua entisiltä pitkäaikaisilta yhteistyökumppaneilta.
No - tasapainotukseksi puolestaan ympäristötaideprojekti ottaa aikaa reilusti - joten löytyihän se tasapaino sieltä.
Elokuu meni loppukahinoiltaan flunssassa, syyskuu taistellessa sisäilma-allergisoitumisen kanssa ja lokakuu pyörähti käyntiin pienessä flunssassa. Tuomion kelloja vois alkaa kolisuttaa jos jaksais mutta olkoot, nyt on niin hyvä fiilis päällä kun
*Vaatehuollon kanssa löytynyt jonkinlainen menettelytapa ja tasapaino
*Ympäristötaideprojekti etenee suotuisissa merkeissä, hyvällä mallilla - jollei vielä voiton puolella kuitenkaan..
*Messuista jäi niin kiva loppufiilis vaikka Ouluhallin sisäilma olikin aika karsea ja välillä singahtelin pihalle yskimään..!
..ja mitäs muuta?
Kiireisestä syksystä huolimatta pakastimet pullistelevat, sienisyksy oli erinomainen. Suppiksille pitää säästää vielä tilaa, kahden viikon päästä jos törmäisi niihinkin vakimestoilla. Tosin, myös Oulun alueella pitää käydä katselmus jos aikaa on - ehkä ensi viikonloppuna?
Useita vakipaikkoja kun löytyy täältäkin päin.
Työrintamalla on uusia tuulia puhaltelemassa jälleen. Olen kyllä hitsin kiitollinen, miten monenlaisiin kiinnostaviin, haastaviin ja mieluisiin projekteihin sitä onkaan päätymässä jos kaikki menee hyvin. Koulutusta ja koulutuksen koordinointia, viestintähommia, yhteisöllisiä kehittämishommia..
Siis jotain ihan Unelmaa! Ja mahdollisesti saan neuvoteltua kaikki projektit niin, että työviikon määrittelisin olevan ma-to. Mikä olisi aivan ihanaa..
Hankalat sisäilmapaikat eivät pelota enää, kun tietää miten vaatteiden kanssa pelaa ja niitä huoltaa.. Pakko myös "perustaa" joitain huonompia kamppeita joista hätätilassa voi hankkiutua eroon jos desinfioiva pesu + tuuletusrumba ei auta..
Hmm.
Joskus on hyvä sanoa mistä on kiitollinen ja joo, olenhan minä.
Läheisistä.
Työmahdollisuuksista.
Terveydestä jonka uskon vakaasti vielä kallistuvan voiton puolelle (lokakuussa lääkäriaika!)..
Puhtaasta ihanasta kodista.
Tajuttoman laajasta vaatevarannosta, josta on varaa karsia.. Ja jota pitääkin ruveta nyt käymään läpi tarkalla kädellä - sekä sen takia että mitäs vaatteita tässä nyt aletaankaan pitämään ja onko kenties vanhoissa vaatteissa huollon tarpeessa olevia.. Varmasti on.
Fakta on se, että jokainen "uusi" paikka on tsekattava b-luokan kamppeilla, jollei halua menettää peliä.. ja jotenkin keksittävä tapa umpioida kännykät ja lompsat jos esimerkiksi pitkiä palavereja huonon sisäilman paikoisa.. Kalentereita voi uusia sitä mukaa kun entinen happanee :/
Ugh! Olen puhunut. Syyskuu oli alakuloa mutta nyt tästä otetaan niskalenkki!
Taistellaan!
Ihanaa lokakuuta sinulle!
Jos ja toivottavasti kun sinulla on terveyttä - vaali ja arvosta sitä.
***
Ensi viikolla minulla on neljä päivää töitä. Feels like holiday!
Viime viikot on porskutettu aika täysillä eli täpöllä, kuten termin voi näppärästi ja tyylissä pihistelemättä lyhentää. On tehty ympäristötaideprojektia ja messuiltu. Messuilu päättyi toistaiseksi, mutta tuleville vuosille saattaa hyvällä tuurilla pukata etelän keikkaa.. Veikkaan etteivät messupomot lue tätä joten uskallan äimistellä, että kohtuuhyvän liksan suhteellisen inhimillisellä työmäärällä sainkin lunastettua entisiltä pitkäaikaisilta yhteistyökumppaneilta.
No - tasapainotukseksi puolestaan ympäristötaideprojekti ottaa aikaa reilusti - joten löytyihän se tasapaino sieltä.
Elokuu meni loppukahinoiltaan flunssassa, syyskuu taistellessa sisäilma-allergisoitumisen kanssa ja lokakuu pyörähti käyntiin pienessä flunssassa. Tuomion kelloja vois alkaa kolisuttaa jos jaksais mutta olkoot, nyt on niin hyvä fiilis päällä kun
*Vaatehuollon kanssa löytynyt jonkinlainen menettelytapa ja tasapaino
*Ympäristötaideprojekti etenee suotuisissa merkeissä, hyvällä mallilla - jollei vielä voiton puolella kuitenkaan..
*Messuista jäi niin kiva loppufiilis vaikka Ouluhallin sisäilma olikin aika karsea ja välillä singahtelin pihalle yskimään..!
..ja mitäs muuta?
Kiireisestä syksystä huolimatta pakastimet pullistelevat, sienisyksy oli erinomainen. Suppiksille pitää säästää vielä tilaa, kahden viikon päästä jos törmäisi niihinkin vakimestoilla. Tosin, myös Oulun alueella pitää käydä katselmus jos aikaa on - ehkä ensi viikonloppuna?
Useita vakipaikkoja kun löytyy täältäkin päin.
Työrintamalla on uusia tuulia puhaltelemassa jälleen. Olen kyllä hitsin kiitollinen, miten monenlaisiin kiinnostaviin, haastaviin ja mieluisiin projekteihin sitä onkaan päätymässä jos kaikki menee hyvin. Koulutusta ja koulutuksen koordinointia, viestintähommia, yhteisöllisiä kehittämishommia..
Siis jotain ihan Unelmaa! Ja mahdollisesti saan neuvoteltua kaikki projektit niin, että työviikon määrittelisin olevan ma-to. Mikä olisi aivan ihanaa..
Hankalat sisäilmapaikat eivät pelota enää, kun tietää miten vaatteiden kanssa pelaa ja niitä huoltaa.. Pakko myös "perustaa" joitain huonompia kamppeita joista hätätilassa voi hankkiutua eroon jos desinfioiva pesu + tuuletusrumba ei auta..
Hmm.
Joskus on hyvä sanoa mistä on kiitollinen ja joo, olenhan minä.
Läheisistä.
Työmahdollisuuksista.
Terveydestä jonka uskon vakaasti vielä kallistuvan voiton puolelle (lokakuussa lääkäriaika!)..
Puhtaasta ihanasta kodista.
Tajuttoman laajasta vaatevarannosta, josta on varaa karsia.. Ja jota pitääkin ruveta nyt käymään läpi tarkalla kädellä - sekä sen takia että mitäs vaatteita tässä nyt aletaankaan pitämään ja onko kenties vanhoissa vaatteissa huollon tarpeessa olevia.. Varmasti on.
Fakta on se, että jokainen "uusi" paikka on tsekattava b-luokan kamppeilla, jollei halua menettää peliä.. ja jotenkin keksittävä tapa umpioida kännykät ja lompsat jos esimerkiksi pitkiä palavereja huonon sisäilman paikoisa.. Kalentereita voi uusia sitä mukaa kun entinen happanee :/
Ugh! Olen puhunut. Syyskuu oli alakuloa mutta nyt tästä otetaan niskalenkki!
Taistellaan!
Ihanaa lokakuuta sinulle!
Jos ja toivottavasti kun sinulla on terveyttä - vaali ja arvosta sitä.
***
maanantai 5. toukokuuta 2014
Uusia kujeita
Pitää olla varovainen sen suhteen, mitä toivoo.
Saattaa toteutua!
On muutamia osa-alueita työrintamalla joista olen haaveillut salaa ja vähemmän salaa jo vuosia. En tiedä miten paljon toimenpiteitä olen tehnyt asioiden suhteen - jonkin verran? Mutta en kovin paljon. Myöhempinä vuosina varmaan ihmettelen näitä tilanteita, mistä työkuvioita on poikinut...
Tilanne A.
Soitan eräälle henkilölle (jota en juuri tunne) ja kysyn häneltä eräästä tapahtumasta.
Saan vastauksen, että tapahtuma on tulossa syksyllä ja "Kiinnostaisiko yhteistyö."
Saan kakisteltua että tottahan toki. "Minkälaistahan se voisi olla."
-> Tavataan -> keskustellaan puolitoista tuntia vimmatusti
-> synkkaa -> töitä näköpiirissä.
Tilanne B.
Soitan ihan toiselle henkilölle ja kysyn eräästä yhteistyökuviosta ja tapahtumasta.
Asia selvitellään ja etenemissuunnitelma tehdään.
Herää keskustelu "Mitä teet nykyään" - ja saan työehdotuksen koskien ensi syksyä.
Mielenkiintoista.
Työt liittyvät tapahtumiin, kirjoittamiseen sekä omaan alaani. Loistavaa.
Kesä on jo täynnä säpinää, mutta nyt syksyynkin jo kaksi "työsiivua" sekä yksi mahdollisuus,
joka riippuu rahoituksen toteutumisesta. Tästä se lähtee rullaamaan.
***
Olen muuten menossa Helsinkiin! Ylihuomenna. Ihanaa!
Pitää hoitaa aika monta hommaa kuntoon ennen sitä, mutta K muistutti:
"Aiothan blogata sieltä"
"Öö, en tiedä, olen mobilen kanssa liikkeellä"
Hmm. Mainio muistutus!
Kun tahti kiihtyy, oma pähkäily ja kirjoittelu saattaa jäädä vähemmälle. Ja juuri silloin kun asioita alkaa tapahtua, kirjoittaminen olisi niin tärkeää!
Kirjoittaminen (rakastan listoja):
*suoristaa ajatusten kulkua
*auttaa priorisoimaan
*muistuttelee
*huojentaa
*avaa polkuja
Note to myself: ei saa unohtaa kirjoittamisjuttuja kiireen keskellä.
Herneenversojen vehreydestä inpistä ja toivotus:
Ihanaa tätä viikkoa!
***
Saattaa toteutua!
On muutamia osa-alueita työrintamalla joista olen haaveillut salaa ja vähemmän salaa jo vuosia. En tiedä miten paljon toimenpiteitä olen tehnyt asioiden suhteen - jonkin verran? Mutta en kovin paljon. Myöhempinä vuosina varmaan ihmettelen näitä tilanteita, mistä työkuvioita on poikinut...
Tilanne A.
Soitan eräälle henkilölle (jota en juuri tunne) ja kysyn häneltä eräästä tapahtumasta.
Saan vastauksen, että tapahtuma on tulossa syksyllä ja "Kiinnostaisiko yhteistyö."
Saan kakisteltua että tottahan toki. "Minkälaistahan se voisi olla."
-> Tavataan -> keskustellaan puolitoista tuntia vimmatusti
-> synkkaa -> töitä näköpiirissä.
Tilanne B.
Soitan ihan toiselle henkilölle ja kysyn eräästä yhteistyökuviosta ja tapahtumasta.
Asia selvitellään ja etenemissuunnitelma tehdään.
Herää keskustelu "Mitä teet nykyään" - ja saan työehdotuksen koskien ensi syksyä.
Mielenkiintoista.
Työt liittyvät tapahtumiin, kirjoittamiseen sekä omaan alaani. Loistavaa.
Kesä on jo täynnä säpinää, mutta nyt syksyynkin jo kaksi "työsiivua" sekä yksi mahdollisuus,
joka riippuu rahoituksen toteutumisesta. Tästä se lähtee rullaamaan.
***
Olen muuten menossa Helsinkiin! Ylihuomenna. Ihanaa!
Pitää hoitaa aika monta hommaa kuntoon ennen sitä, mutta K muistutti:
"Aiothan blogata sieltä"
"Öö, en tiedä, olen mobilen kanssa liikkeellä"
Hmm. Mainio muistutus!
Kun tahti kiihtyy, oma pähkäily ja kirjoittelu saattaa jäädä vähemmälle. Ja juuri silloin kun asioita alkaa tapahtua, kirjoittaminen olisi niin tärkeää!
Kirjoittaminen (rakastan listoja):
*suoristaa ajatusten kulkua
*auttaa priorisoimaan
*muistuttelee
*huojentaa
*avaa polkuja
Note to myself: ei saa unohtaa kirjoittamisjuttuja kiireen keskellä.
Herneenversojen vehreydestä inpistä ja toivotus:
Ihanaa tätä viikkoa!
***
sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
Dear diary!
Oli jotenkin haikea, mutta ihana päivä. En haluaisi luopua tästä.
On huhtikuu. Mutta koko maailma porskuttaa jo toukokuisissa tunnelmissa. Tuomen silmut puskevat kovaa esiin, västäräkit keikuttelevat auringossa, sinililjat ja posliinihyasintit kukkivat. Orvokit kainostelevat terassin pöydällä.
Käytiin katsomassa elokuva Suuri kauneus. Rooman maisemia, ei ennalta arvattavia käänteitä, ihan erilainen elokuva mitä ajattelin. Juu ehkei mikään kassamagneetti, mutta herätti ajatuksia.
Toinen kummitäti täyttää tänään 60 vuotta. Aika hurjaa. Hän joka jakkupuvussaan ja huikeissa korkkareissaan hyppäsi auton rattiin ja sai pääni pyörälle Monacon ja Nizzan mutkaisilla teillä ja parkkihalleissa. Wow. Hoitopoika täytti tänään 6 vuotta - haa - numerot synkroonissa!
Well, me kaikki kasvamme, muutumme, vanhenemme. Elämä kuluttaa meitä, me elämme näitä päiviä, näitä vuosia. Näitä vuosikymmeniä.
Me kulutamme maailmaa.
Olin synttäreillä juttusilla naisen kanssa jolla on pieni tytär - hän pohti tulevaa eroaan. Hänellä on hyvä ammatti, upea tytär ja hän on nuori - elämä on edessä.
Sanoin sen hänelle.
Itse olen sellaisessa käänteessä - että jos ja kun valjastan unelmat tavoitteiksi ja hyppään ratsun roiman selkään, repussa ripaus rohkeutta ja jonkinmoinen määrä elämänkokemusta, tiedä mihin tästä vielä päätyy - pääsee.
Olen miettinyt siis todella, olisiko minunkin aika asettaa itselleni tavoitteita.
Miksi en pidä tavoitteista?
Rajoittavatko ne minua?
Vai pelkäänkö etten saavuta niitä?
Joka tapauksessa: tavoitteiden halveksumisen aika on ohi.
Elämä on rullannut mukavasti tähän asti, mutta koen että tulevilla suunnilla on merkitystä. Kaikkeen en voi vaikuttaa mutta pikkuhiljaa:
asioita ratkeaa,
polkujen edustaa peittävät lehvästöt raottuvat,
rakkaimmat polut vahvistuvat -
oma tie löytyy.
Minun tie.
Minun elämä.
Minun tulevaisuus.
***
On huhtikuu. Mutta koko maailma porskuttaa jo toukokuisissa tunnelmissa. Tuomen silmut puskevat kovaa esiin, västäräkit keikuttelevat auringossa, sinililjat ja posliinihyasintit kukkivat. Orvokit kainostelevat terassin pöydällä.
Käytiin katsomassa elokuva Suuri kauneus. Rooman maisemia, ei ennalta arvattavia käänteitä, ihan erilainen elokuva mitä ajattelin. Juu ehkei mikään kassamagneetti, mutta herätti ajatuksia.
Toinen kummitäti täyttää tänään 60 vuotta. Aika hurjaa. Hän joka jakkupuvussaan ja huikeissa korkkareissaan hyppäsi auton rattiin ja sai pääni pyörälle Monacon ja Nizzan mutkaisilla teillä ja parkkihalleissa. Wow. Hoitopoika täytti tänään 6 vuotta - haa - numerot synkroonissa!
Well, me kaikki kasvamme, muutumme, vanhenemme. Elämä kuluttaa meitä, me elämme näitä päiviä, näitä vuosia. Näitä vuosikymmeniä.
Me kulutamme maailmaa.
Olin synttäreillä juttusilla naisen kanssa jolla on pieni tytär - hän pohti tulevaa eroaan. Hänellä on hyvä ammatti, upea tytär ja hän on nuori - elämä on edessä.
Sanoin sen hänelle.
Itse olen sellaisessa käänteessä - että jos ja kun valjastan unelmat tavoitteiksi ja hyppään ratsun roiman selkään, repussa ripaus rohkeutta ja jonkinmoinen määrä elämänkokemusta, tiedä mihin tästä vielä päätyy - pääsee.
Olen miettinyt siis todella, olisiko minunkin aika asettaa itselleni tavoitteita.
Miksi en pidä tavoitteista?
Rajoittavatko ne minua?
Vai pelkäänkö etten saavuta niitä?
Joka tapauksessa: tavoitteiden halveksumisen aika on ohi.
Elämä on rullannut mukavasti tähän asti, mutta koen että tulevilla suunnilla on merkitystä. Kaikkeen en voi vaikuttaa mutta pikkuhiljaa:
asioita ratkeaa,
polkujen edustaa peittävät lehvästöt raottuvat,
rakkaimmat polut vahvistuvat -
oma tie löytyy.
Minun tie.
Minun elämä.
Minun tulevaisuus.
***
maanantai 21. huhtikuuta 2014
Kuin uusi ihminen
Tänään heräsin jotenkin, hmm - turhautuneena.
Ehkä nelisen päivää enimmäkseen lepäilyä ei oo mun juttu. Jotenkin tuli sovittua minun makuun liian vähän ohjelmaa pääsiäiseksi. Vaikka olihan tuota silti:
*yhdet yövieraat
*kokolla ja kylillä käynti
*puutarhahommia
*kävelyllä useampaan otteeseen
*valokuvaushommia
*terassien siistausta
*yksi rahoitushakemuskin
Mutta silti. Eniten kai jäi kaihertamaan lapsuuden kotikulmilla poltettu kokko, johon oli koottu meidän naapurista kaadettuja, jo lapsuudesta tuttuja kuusia sekä minun kotipaikalta pari kaadettua koivua. Kokkoiltana nimittäin sain väliaikatekstarin että kokkohommat estynevät tuulen takia, eikä kaupunkiin jääminen siten niin harmittanut. Mutta - tänä aamuna kuulin sydäntä seisauttavan raportin. Konkari oli pyydetty turvallisuudesta vastaavaksi työnjohtajaksi. Kokko oli poltettu - ja se oli palanut 5 (viisi) tuntia. Kaikki siellä asuvat, minulle rakkaat ihmiset olivat olleet paikalla. Paitsi minä. Snif!
Kaupungin perinteinen kokko oli muutamasta kuusirisusta kyhätty hökötys, joka paloi osapuilleen vartin. Eipä silti, "kokkoammattilaisena" seisoin kunnioittavan välimatkan päästä kokosta eikä tietenkään lähellekään tuulen alla. Niin jopas, jostain alkoi haista tutuhko palaneen käry. Itse en nähnyt enkä havahtunut - kunnes vieressä seisova mies totesi että sulla palaa hiukset. Voi elämä. Äkkiä käryä tukahduttamaan ja hanskaan jäi kymmenkunta hiuksenpätkää. Eipähän tarvitse käydä kampaajalla ohennusleikkuulla tälle kevättä.
Fakta on kuitenkin, ettei voi olla kuin yhdessä paikassa kerrallaan. Ja tässä on nyt ollut reissua ihan riittämiin - hautajaiset, Syötteen mökkivkl jne. Näin tällä kertaa. Ehkä tuosta vielä poikii uusi traditio ja pääsen joskus vielä mukaan. Yleensä meidän kulmilla ollaan kylän yhteisellä kokolla mutta nyt raivausmatskua oli niin paljon että oma kokko oli must. Pitääpä pyytää kokosta kuvia, niitä kuulema napsittiin.
***
Mutta miten minusta tuli kuin uusi ihminen?
Kirjoitin aamulla turhautuneisuuteni päiväkirjablogiin ja sehän laimeni saman tien. Sitten painelin pihalle, josko sieltä löytyisi jotain akuuttia puutarhahommaa.
Löytyi!
Purin jo riittävästi elämää nähneen nikkaritaidonnäytteeni (kyhäelmän) eli ns. kasvatuslaatikon ja tein sen tilalle paljon tyylikkäämmän viritelmän jo olemassa olevista matskuista. Kunhan saan uuden viritelmän kasvun tielle niin kaivan arkistojen kätköistä kasvatuslaatikosta kuvan ja sitten tästä uudesta viritelmästä. Tämä kun ei vielä ole upeuden huipentuma mutta suunnittelin siihen krasseja ja orvokkeja. Paikka on pihan varjoisimpia joten ennustan siihen koko kesän jatkuvaa kukintaa. Grreat!
Niin? Ei turhauta eikä ärsytä enää mikään. Kuten ystävän kanssa juuri aiheesta keskusteltiin, melankoliset, turhautuneet ja ylipäätään negatiiviset tunteet kuuluvat elämään. Pitää vain koittaa kaivautua niiden taakse ja miettiä mistä ne mahdollisesti kertovat. Minulla ne tulevat yleensä silloin, jos on yksinäistä tai liian vähän ohjelmaa. Eli aika harvoin.
Ei todellakaan ole tarkoitus tehdä tästä mitään tuskailublogia ja toivon että nämä pähkäilyt eivät kuulosta liian raskassoutuisille. Ja, myönnän - pakkohan sitä ohjelmatonta aikaa on olla välillä! Tuo puutarhakyhäelmä särki silmää jo pari vuotta, mutten saanut nostettua käpälääkään (luen Tove Janssonin elämäkertaa..) sen suuntaan. Tänään aivan yllättäen, yhdessä tunnissa laatikko poistui autuaammille puutarhoille.
Turhautumisesta toimintaa!
***
Ehkä nelisen päivää enimmäkseen lepäilyä ei oo mun juttu. Jotenkin tuli sovittua minun makuun liian vähän ohjelmaa pääsiäiseksi. Vaikka olihan tuota silti:
*yhdet yövieraat
*kokolla ja kylillä käynti
*puutarhahommia
*kävelyllä useampaan otteeseen
*valokuvaushommia
*terassien siistausta
*yksi rahoitushakemuskin
Mutta silti. Eniten kai jäi kaihertamaan lapsuuden kotikulmilla poltettu kokko, johon oli koottu meidän naapurista kaadettuja, jo lapsuudesta tuttuja kuusia sekä minun kotipaikalta pari kaadettua koivua. Kokkoiltana nimittäin sain väliaikatekstarin että kokkohommat estynevät tuulen takia, eikä kaupunkiin jääminen siten niin harmittanut. Mutta - tänä aamuna kuulin sydäntä seisauttavan raportin. Konkari oli pyydetty turvallisuudesta vastaavaksi työnjohtajaksi. Kokko oli poltettu - ja se oli palanut 5 (viisi) tuntia. Kaikki siellä asuvat, minulle rakkaat ihmiset olivat olleet paikalla. Paitsi minä. Snif!
Kaupungin perinteinen kokko oli muutamasta kuusirisusta kyhätty hökötys, joka paloi osapuilleen vartin. Eipä silti, "kokkoammattilaisena" seisoin kunnioittavan välimatkan päästä kokosta eikä tietenkään lähellekään tuulen alla. Niin jopas, jostain alkoi haista tutuhko palaneen käry. Itse en nähnyt enkä havahtunut - kunnes vieressä seisova mies totesi että sulla palaa hiukset. Voi elämä. Äkkiä käryä tukahduttamaan ja hanskaan jäi kymmenkunta hiuksenpätkää. Eipähän tarvitse käydä kampaajalla ohennusleikkuulla tälle kevättä.
Fakta on kuitenkin, ettei voi olla kuin yhdessä paikassa kerrallaan. Ja tässä on nyt ollut reissua ihan riittämiin - hautajaiset, Syötteen mökkivkl jne. Näin tällä kertaa. Ehkä tuosta vielä poikii uusi traditio ja pääsen joskus vielä mukaan. Yleensä meidän kulmilla ollaan kylän yhteisellä kokolla mutta nyt raivausmatskua oli niin paljon että oma kokko oli must. Pitääpä pyytää kokosta kuvia, niitä kuulema napsittiin.
***
Mutta miten minusta tuli kuin uusi ihminen?
Kirjoitin aamulla turhautuneisuuteni päiväkirjablogiin ja sehän laimeni saman tien. Sitten painelin pihalle, josko sieltä löytyisi jotain akuuttia puutarhahommaa.
Löytyi!
Purin jo riittävästi elämää nähneen nikkaritaidonnäytteeni (kyhäelmän) eli ns. kasvatuslaatikon ja tein sen tilalle paljon tyylikkäämmän viritelmän jo olemassa olevista matskuista. Kunhan saan uuden viritelmän kasvun tielle niin kaivan arkistojen kätköistä kasvatuslaatikosta kuvan ja sitten tästä uudesta viritelmästä. Tämä kun ei vielä ole upeuden huipentuma mutta suunnittelin siihen krasseja ja orvokkeja. Paikka on pihan varjoisimpia joten ennustan siihen koko kesän jatkuvaa kukintaa. Grreat!
Niin? Ei turhauta eikä ärsytä enää mikään. Kuten ystävän kanssa juuri aiheesta keskusteltiin, melankoliset, turhautuneet ja ylipäätään negatiiviset tunteet kuuluvat elämään. Pitää vain koittaa kaivautua niiden taakse ja miettiä mistä ne mahdollisesti kertovat. Minulla ne tulevat yleensä silloin, jos on yksinäistä tai liian vähän ohjelmaa. Eli aika harvoin.
Ei todellakaan ole tarkoitus tehdä tästä mitään tuskailublogia ja toivon että nämä pähkäilyt eivät kuulosta liian raskassoutuisille. Ja, myönnän - pakkohan sitä ohjelmatonta aikaa on olla välillä! Tuo puutarhakyhäelmä särki silmää jo pari vuotta, mutten saanut nostettua käpälääkään (luen Tove Janssonin elämäkertaa..) sen suuntaan. Tänään aivan yllättäen, yhdessä tunnissa laatikko poistui autuaammille puutarhoille.
Turhautumisesta toimintaa!
***
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
Kohtuullinen kuulo ja muita luontaisetuuksia
Ihanaa, että kuulee lintujen laulun.
Ymmärrän sen jo tässä iässä. Toisessa korvassani on nimittäin kuulo heikentynyt. En meinannut ensin käsittää mistä on kyse. Jo vuosia sitten taannoisessa tapahtumatyössä yksi työkaveri motkotti minulle etten kuuntele. Kuuntelinhan minä, mutta hirmuhälyssä ääni tuntui puuroutuvan. Tietysti syyllistin itseäni, etten osaa keskittyä kuunteluun - yritin kyllä.
Hanketyössä oli kauhukseni tapana huudella huoneesta toiseen, ahdistuin siitä, kun tuntui että jatkuvasti sai olla hälytysvalmiudessa. Tunnollinen kun keskittyy koko ajan siihen ajatukseen, että ei kai jollain nyt ole mulle asiaa.. Työterveydessä otinkin asian puheeksi ja jonkinlainen järkytys, mutta toisaalta helpotus oli tieto, että toisen korvan kuulo on heikentynyt.
Onneksi kuulen kohtuudella vielä kaikenlaista. Mutta ihan korkeimmat äänet vissiin viuhuvat ohi ja kovat äänet aiheuttavat jonkinlaista kipua. Keikoille meno ilman korvatulppia ei enää tule kysymykseen. Hyvä tietää tilanne, osaan vaalia jäljellä olevaa kuuloa ja arvostaa sitä.
Mustarastas muuten lauloi tänään kävelyllä, ihanaa.
***
Muita luontaisetuuksia?
Monenlaista ajatusta pyörii taas mielessä. Mutta tällä kertaa pähkäilyn aiheena numero yksi - ovat puutarhajätteet. Asuinalueellamme on 80-luvun fiinien talojen rivistö, joiden tontti rajoittuu jonkinlaiseen yhteisnurmikkoon, kuusikkoon ja sen takana häämöttää kaupungin pajukkosektori. Pajukko on omatoimisesti valjastettu puutarhajätteen kaatopaikaksi ja minua jotenkin kutkuttelisi pikkaisen kartoittaa aluetta ja tehdä laskelmia
a) paljonko alueella peittynyt neliömetreissä
b) paljonko biomassaa on kuskattu metsään 30 vuoden aikana
c) mitä lajeja em. seurauksena metsään on pesiytynyt
d) mitä kokonaisvaikutuksia tällä on alueen kasvillisuudelle.
Ja! Mahdollisesti tarjota aiheesta juttua lehteenkin. Katsotaan.
Olisi kaikkien etu, että metsät pysyvät metsinä ja puutarhat puutarhoina. Jo nyt jättipalsami leviää huolestuttavasti alueella. Hitaammista valloittajista puhumattakaan, esim. yhteen kohtaan rönsyansikka on muodostanut 3 m2 kasvuston. Pitäisiköhän pyytää kaupunginpuutarhuria terassikahveille ja tutustumaan alueeseen? Hmm.
Puutarhassakin tapahtuu, omassani siis. Terassituolit on kiikutettu terassille,
pari tonttua ja yksi lyhty majoitettu varastoon. Narsississa kävi paksunpuoleinen kimalainen,
humala on kasvanut 3 cm ja ylipäätään luonnon voima ja auringon lämpö huimaa heikomman päätä.
Terassilla on nautittu jädekahvit ja täytyy todeta -
onhan tämä mahtavaa aikaa!
***
Ymmärrän sen jo tässä iässä. Toisessa korvassani on nimittäin kuulo heikentynyt. En meinannut ensin käsittää mistä on kyse. Jo vuosia sitten taannoisessa tapahtumatyössä yksi työkaveri motkotti minulle etten kuuntele. Kuuntelinhan minä, mutta hirmuhälyssä ääni tuntui puuroutuvan. Tietysti syyllistin itseäni, etten osaa keskittyä kuunteluun - yritin kyllä.
Hanketyössä oli kauhukseni tapana huudella huoneesta toiseen, ahdistuin siitä, kun tuntui että jatkuvasti sai olla hälytysvalmiudessa. Tunnollinen kun keskittyy koko ajan siihen ajatukseen, että ei kai jollain nyt ole mulle asiaa.. Työterveydessä otinkin asian puheeksi ja jonkinlainen järkytys, mutta toisaalta helpotus oli tieto, että toisen korvan kuulo on heikentynyt.
Onneksi kuulen kohtuudella vielä kaikenlaista. Mutta ihan korkeimmat äänet vissiin viuhuvat ohi ja kovat äänet aiheuttavat jonkinlaista kipua. Keikoille meno ilman korvatulppia ei enää tule kysymykseen. Hyvä tietää tilanne, osaan vaalia jäljellä olevaa kuuloa ja arvostaa sitä.
Mustarastas muuten lauloi tänään kävelyllä, ihanaa.
***
Muita luontaisetuuksia?
Monenlaista ajatusta pyörii taas mielessä. Mutta tällä kertaa pähkäilyn aiheena numero yksi - ovat puutarhajätteet. Asuinalueellamme on 80-luvun fiinien talojen rivistö, joiden tontti rajoittuu jonkinlaiseen yhteisnurmikkoon, kuusikkoon ja sen takana häämöttää kaupungin pajukkosektori. Pajukko on omatoimisesti valjastettu puutarhajätteen kaatopaikaksi ja minua jotenkin kutkuttelisi pikkaisen kartoittaa aluetta ja tehdä laskelmia
a) paljonko alueella peittynyt neliömetreissä
b) paljonko biomassaa on kuskattu metsään 30 vuoden aikana
c) mitä lajeja em. seurauksena metsään on pesiytynyt
d) mitä kokonaisvaikutuksia tällä on alueen kasvillisuudelle.
Ja! Mahdollisesti tarjota aiheesta juttua lehteenkin. Katsotaan.
Olisi kaikkien etu, että metsät pysyvät metsinä ja puutarhat puutarhoina. Jo nyt jättipalsami leviää huolestuttavasti alueella. Hitaammista valloittajista puhumattakaan, esim. yhteen kohtaan rönsyansikka on muodostanut 3 m2 kasvuston. Pitäisiköhän pyytää kaupunginpuutarhuria terassikahveille ja tutustumaan alueeseen? Hmm.
Puutarhassakin tapahtuu, omassani siis. Terassituolit on kiikutettu terassille,
pari tonttua ja yksi lyhty majoitettu varastoon. Narsississa kävi paksunpuoleinen kimalainen,
humala on kasvanut 3 cm ja ylipäätään luonnon voima ja auringon lämpö huimaa heikomman päätä.
 |
| Tällainen ihanuus on lähtenyt karkumatkalle naapurin pihasta. |
Terassilla on nautittu jädekahvit ja täytyy todeta -
onhan tämä mahtavaa aikaa!
***
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Laidasta laitaan
Notta jopas.
Kyllä voi ihmisellä muutaman tunnin aikana poukkoilla mielialat.
Lähdin pyöräilemään narsissimestoille. Tosi kaunis aurinkoinen ilma ja parin päivän takaisten sateiden ansiosta ilman pölymääräkin oli kohtuuden rajoissa.
Jostain syystä mielessä kuitenkin pyörivät ikuiset kysymykset kuten:
*Mikä on elämän - tai minun elämäni tarkoitus?
*Onko minulla arvoa ihmisenä?
*Mikä on tehtäväni maapallolla, onko sitä?
Tätä peruskamaa joka alkoi lannistaa pientä ihmistä. No, niin pitkään on mennytkin hyvin että muutama alakulopäivä ei vielä aiheuta lopullista tappiomielialaa..
Kohde 1. Ei narsisseja. "Ei olla saatu."
Kohde 2. Narsisseja. Ruukkukoko 9cm, ruukussa muutama heiveröinen tupsu, nuput hakusalla. Meinas tulla tippa linssiin!
Taannoisilla keltaisilla päivilläkin kaupunki oli pullollaan narsisseja, miksen silloin ostanut niitä?
Tarinan opetus: Jos todella haluat jotain, ole ajoissa liikkeellä.
Ostin 6 pikkuruukkua, joista vissiin saan muutamat mininarsissit vapuksi. Oijoi.
Paremmin ei mennyt kohteen 2 pihalla olevalla miehellä, joka totesi toiselle: "Tuli se saatanan lumilinkokin ostettua viime syksynä, kaksi kertaa käyttäny". Että näin. Ihan hyvinhän mulla menee.
Pyöräilin takaisin itselleni uutta reittiä, joka olikin suorin ja varsin ilmeinen, mietin oliko vanha puhelinluettelon kartta jota kuikuilin ihan ajan tasalla. Oli miten oli, nyt on uusi reitti tiedossa.
Tulin kotiin ja paraatipenkki tuijotti minua syyttävästi. No tosiaan, scillat ovat jo nupulla ja vanhat perennat rötköttävät raatoina niiden niskassa. Anteeksi!
Raivasin penkkiä ja siinä samalla tuli raivattua itselle parempi mieliala. Puutarhanhoito ja liikunta pitävät ihmisen onnellisena, taas se tuli todistettua.
***
Joku puhelu oli tullut, soitin takaisin puolihuolimattomasti. Lehden toimittaja kyseli vanhalle asemalle uusia käyttötarkoituksia. Koska olin ihan nälissäni, lupasin palata asiaan hetken kuluttua. Otin myös puhelun luottotyypille - nakeltiin ajatuksia ristiin ja rastiin ja siitähän alkoikin muodostua hieno paletti.
Tällaisia ajatuksia sinne tupsahti:
*Matkatoimisto: loungetila businessmatkustajille (Jatan idea!)
*Verkko: viimeisintä teknologiaa hyödyntävä verkostoitumiskahvila / kokoustilat
*Asema: tukikohta/kahvila/tstopalvelut jossa kaikesta vastaa tietysti
*Asemanhoitaja :)
Lisäksi matkailun infopiste on paikallaan vaikka varsinainen pääpaikka lieneekin uudella puolella. Hmm, nyt en muista enää yhtään mikä mua niin ärsytti tai masensi alunperin? Terassia putsaamaan - mars!
Terkuin Ninjapinja - kaupunkikulttuuriaktiivi.
***
Kyllä voi ihmisellä muutaman tunnin aikana poukkoilla mielialat.
Lähdin pyöräilemään narsissimestoille. Tosi kaunis aurinkoinen ilma ja parin päivän takaisten sateiden ansiosta ilman pölymääräkin oli kohtuuden rajoissa.
Jostain syystä mielessä kuitenkin pyörivät ikuiset kysymykset kuten:
*Mikä on elämän - tai minun elämäni tarkoitus?
*Onko minulla arvoa ihmisenä?
*Mikä on tehtäväni maapallolla, onko sitä?
Tätä peruskamaa joka alkoi lannistaa pientä ihmistä. No, niin pitkään on mennytkin hyvin että muutama alakulopäivä ei vielä aiheuta lopullista tappiomielialaa..
Kohde 1. Ei narsisseja. "Ei olla saatu."
Kohde 2. Narsisseja. Ruukkukoko 9cm, ruukussa muutama heiveröinen tupsu, nuput hakusalla. Meinas tulla tippa linssiin!
Taannoisilla keltaisilla päivilläkin kaupunki oli pullollaan narsisseja, miksen silloin ostanut niitä?
Tarinan opetus: Jos todella haluat jotain, ole ajoissa liikkeellä.
Ostin 6 pikkuruukkua, joista vissiin saan muutamat mininarsissit vapuksi. Oijoi.
Paremmin ei mennyt kohteen 2 pihalla olevalla miehellä, joka totesi toiselle: "Tuli se saatanan lumilinkokin ostettua viime syksynä, kaksi kertaa käyttäny". Että näin. Ihan hyvinhän mulla menee.
Pyöräilin takaisin itselleni uutta reittiä, joka olikin suorin ja varsin ilmeinen, mietin oliko vanha puhelinluettelon kartta jota kuikuilin ihan ajan tasalla. Oli miten oli, nyt on uusi reitti tiedossa.
Tulin kotiin ja paraatipenkki tuijotti minua syyttävästi. No tosiaan, scillat ovat jo nupulla ja vanhat perennat rötköttävät raatoina niiden niskassa. Anteeksi!
Raivasin penkkiä ja siinä samalla tuli raivattua itselle parempi mieliala. Puutarhanhoito ja liikunta pitävät ihmisen onnellisena, taas se tuli todistettua.
***
Joku puhelu oli tullut, soitin takaisin puolihuolimattomasti. Lehden toimittaja kyseli vanhalle asemalle uusia käyttötarkoituksia. Koska olin ihan nälissäni, lupasin palata asiaan hetken kuluttua. Otin myös puhelun luottotyypille - nakeltiin ajatuksia ristiin ja rastiin ja siitähän alkoikin muodostua hieno paletti.
Tällaisia ajatuksia sinne tupsahti:
*Matkatoimisto: loungetila businessmatkustajille (Jatan idea!)
*Verkko: viimeisintä teknologiaa hyödyntävä verkostoitumiskahvila / kokoustilat
*Asema: tukikohta/kahvila/tstopalvelut jossa kaikesta vastaa tietysti
*Asemanhoitaja :)
Lisäksi matkailun infopiste on paikallaan vaikka varsinainen pääpaikka lieneekin uudella puolella. Hmm, nyt en muista enää yhtään mikä mua niin ärsytti tai masensi alunperin? Terassia putsaamaan - mars!
Terkuin Ninjapinja - kaupunkikulttuuriaktiivi.
***
Aikainen lintu madon nappaa
Heräsin kuudelta. Nousin kuuden jälkeen.
Tässä on vissi ero siihen, että eilen heräsin kuudelta, totesin itseni virkeäksi, mutta koin että on liian aikaista nousta. Miksi ihmeessä? Kun sitten puoliväkisin nukuskelin puoli kahdeksaan, herääminen oli tosi tokkuraista.
Tänään herätessäni eilinen kokemus oli tuoreessa muistissa joten pinkaisin reippaasti ylos petistä. Hain lehden, join kahvit, katsoin aamu-uutiset. Totesin että takaterassin pyyhkiminen voisi olla seuraava siivousproggis ja kappas, se tulikin hoidettua jo ennen kahdeksaa. Takapihalla oli paljon pölyä ja muutamia linnun kakkoja, joten oli näppärää luututa paljaat pinnat vanhalla t-paidalla ja laittaa sitten paita roskikseen.
Eilen illalla kävin läpi viime vuoden papereita, vino pino lähti kierrätyslaatikkoon. Meidän asunto alkaa olla siinä pisteessä, että säilytystilat ovat täynnä. Komerot pullistelevat ja oikeastaan mitään järjestelyä ei voi suorittaa järkevästi siirtämällä kamaa huoneista komeroihin - kun ei mahdu. Joten nyt on pakko alkaa putsailla komeroihin kertyneitä "aarteita". Neljä vuotta siinä meni! Kun muutettiin, komeroissa oli runsaasti tilaa. Ratkaisu tähän juttuun ei sitten ole uusien komeroiden hankinta.
Monissa kirjastoissa on nykyään kirjojen ja lehtien vaihtohylly. Hoksasin että pyöräilen tänään iltapäivällä kirjaston ohi, joten voisin bongata muutaman kaapeissa pyörivän joutokirjan ja viedä ne kiertoon.
Mitäs muuta?
Ajattelin, että pyöräilisin aamupäivällä ostamaan narsisseja. Siinä olisi hyvä motivaattori etuterassin siistaukseen. Illalla pyöräilen tosiaan talkoisiin, joten kunnon pyöräilypäivä näköpiirissä. Kevät on nyt niin aikaisessa, että narsissien kasvettua yli lienee mahdollista istuttaa ne maahan - toukokuu lähestyy!
Työhommat? Juu, pitäisi suunnitella paria koulutusta ja tehdä toiseen monistettavat matskut. Nyt ei kuitenkaan mikään paina dl päälle - ei ihan vielä. Keskityn kotihommiin, pääsiäisvieraiden emännöintiin ja siistauksiin.
Yhden rahoitushakemuksen taidan kyllä tehdä - "lennosta". Katsotaan miten käy!
***
ps. Vaikka helmikuun reissulta on kuvia 1700 kpl, tuntuu jotenkin keinotekoiselle blogailla enää niistä jutuista. Hmm. Toisaalta, olen alkanut juuri kirjoittaa muistoja ylös vuosilta 1992-1999?
Never say never :)
***
Tässä on vissi ero siihen, että eilen heräsin kuudelta, totesin itseni virkeäksi, mutta koin että on liian aikaista nousta. Miksi ihmeessä? Kun sitten puoliväkisin nukuskelin puoli kahdeksaan, herääminen oli tosi tokkuraista.
Tänään herätessäni eilinen kokemus oli tuoreessa muistissa joten pinkaisin reippaasti ylos petistä. Hain lehden, join kahvit, katsoin aamu-uutiset. Totesin että takaterassin pyyhkiminen voisi olla seuraava siivousproggis ja kappas, se tulikin hoidettua jo ennen kahdeksaa. Takapihalla oli paljon pölyä ja muutamia linnun kakkoja, joten oli näppärää luututa paljaat pinnat vanhalla t-paidalla ja laittaa sitten paita roskikseen.
Eilen illalla kävin läpi viime vuoden papereita, vino pino lähti kierrätyslaatikkoon. Meidän asunto alkaa olla siinä pisteessä, että säilytystilat ovat täynnä. Komerot pullistelevat ja oikeastaan mitään järjestelyä ei voi suorittaa järkevästi siirtämällä kamaa huoneista komeroihin - kun ei mahdu. Joten nyt on pakko alkaa putsailla komeroihin kertyneitä "aarteita". Neljä vuotta siinä meni! Kun muutettiin, komeroissa oli runsaasti tilaa. Ratkaisu tähän juttuun ei sitten ole uusien komeroiden hankinta.
Monissa kirjastoissa on nykyään kirjojen ja lehtien vaihtohylly. Hoksasin että pyöräilen tänään iltapäivällä kirjaston ohi, joten voisin bongata muutaman kaapeissa pyörivän joutokirjan ja viedä ne kiertoon.
Mitäs muuta?
Ajattelin, että pyöräilisin aamupäivällä ostamaan narsisseja. Siinä olisi hyvä motivaattori etuterassin siistaukseen. Illalla pyöräilen tosiaan talkoisiin, joten kunnon pyöräilypäivä näköpiirissä. Kevät on nyt niin aikaisessa, että narsissien kasvettua yli lienee mahdollista istuttaa ne maahan - toukokuu lähestyy!
 |
| Kevään 2013 ilopillerit. |
 | |
| Vuoden 2013 narsissien seassa lymysi lehmä ja aasi. |
Työhommat? Juu, pitäisi suunnitella paria koulutusta ja tehdä toiseen monistettavat matskut. Nyt ei kuitenkaan mikään paina dl päälle - ei ihan vielä. Keskityn kotihommiin, pääsiäisvieraiden emännöintiin ja siistauksiin.
Yhden rahoitushakemuksen taidan kyllä tehdä - "lennosta". Katsotaan miten käy!
***
ps. Vaikka helmikuun reissulta on kuvia 1700 kpl, tuntuu jotenkin keinotekoiselle blogailla enää niistä jutuista. Hmm. Toisaalta, olen alkanut juuri kirjoittaa muistoja ylös vuosilta 1992-1999?
Never say never :)
***
tiistai 8. huhtikuuta 2014
Aamuihminen uusilla reiteillä
Eilen illalla olin jotenkin kärttyinen ja tuskailin aamullista lähtöä. Olin menossa hoitamaan kummipoikaa ja tuntui ettei kartasta löydy mitään järkevää pyöräreittiä. Kuinka väärässä olinkaan!
Ehkä kärttyisyys johtui pitkän päivän aiheuttamasta väsymyksestäkin, joten siirryin hyvissä ajoin unten maille. Heräsin virkeänä, ulkona oli jo valoisaa. En alkanut tsekkaamaan kellonaikaa vaan kimmahdin suorilta ylös sängystä. Kappas - kello olikin vasta kuusi! No nythän tässä oli hyvin aikaa aamupalaan, lehden lukuun ja pyöräilyyn. Joskus asiat vain tuntuvat illalla takkuisille mutta aamulla ihan selkeille. Olen oppinut olevani ehdottomasti enemmän aamuihmisiä.
Miten se reitti olikaan illalla tuntunut niin pitkälle ja monimutkaiselle? Seitsemän jälkeen polkaisin itseni matkaan ja aamulla tsekkaamani, loogisin reitti kulki pitkin suuria pyöräteitä. Ei keskeytyksiä, ei töyssyjä, ei liikennevaloja. Koko matka kesti alle puoli tuntia, sisältäen piipahduksen leipomossa - ja ehdin vielä rupattelemaan ja jatkamaan aamupalahommia kummipojan äidin kanssa. Hienoa!
Kummipojan kanssa luettiin hieman, leikittiin ja sitten paineltiin pihalle. Huhtikuinen aurinko hemmotteli meitä ja puuhailtiin monenlaista pihalla. Tosin tulin huomaamaan, miten ärsyttävää voi pienen pojan elämä olla - kun sekä hiekka että lumi on jäässä. Loppufiilis kuitenkin erinomainen, totesimme yhteen ääneen: "JEE"!
Ruokailun jälkeen poitsu alkoi päikkäreille ja minä syvennyin hetkeksi Hesariin.
Kummipojan isoveli ja hänen kummitätinsä tulivat hipihiljaa sisään, vaihdoimme kuulumiset ja sitten lähdin pyöräilemään eri reittiä kotiin. Taaskin löytyi mainioita mestoja ja reittejä, joista osa oli minulle ihan uusia.
Omakotitalokuume sai uusia "syttöjä", kun löysin idyllisen omakotitaloalueen, jossa puut ovat vanhoja mutta talot uudehkoja. Onneksi tuo alue on kodistani noin kahden kilometrin päässä, joten sinne olisi helppo mennä fiilistelemään iltakävelyjen muodossa. Yhdestä koivikosta löytyi myös luultavimmin vanha talonpaikka ja valtava syreeni - mainiota maljakkomatskua kesäkuulle.
Tämä liikuntahomma - sitä pitää vain haastaa itseään ja tsempata! Sekä sopivassa määrin myös huijata :) Eilen oltiin naapurin kanssa lenkillä ja kahden viikon kuulumisiin meni aika tarkalleen se puolitoista tuntia.
Kuinka kätevää!
***
Ehkä kärttyisyys johtui pitkän päivän aiheuttamasta väsymyksestäkin, joten siirryin hyvissä ajoin unten maille. Heräsin virkeänä, ulkona oli jo valoisaa. En alkanut tsekkaamaan kellonaikaa vaan kimmahdin suorilta ylös sängystä. Kappas - kello olikin vasta kuusi! No nythän tässä oli hyvin aikaa aamupalaan, lehden lukuun ja pyöräilyyn. Joskus asiat vain tuntuvat illalla takkuisille mutta aamulla ihan selkeille. Olen oppinut olevani ehdottomasti enemmän aamuihmisiä.
Miten se reitti olikaan illalla tuntunut niin pitkälle ja monimutkaiselle? Seitsemän jälkeen polkaisin itseni matkaan ja aamulla tsekkaamani, loogisin reitti kulki pitkin suuria pyöräteitä. Ei keskeytyksiä, ei töyssyjä, ei liikennevaloja. Koko matka kesti alle puoli tuntia, sisältäen piipahduksen leipomossa - ja ehdin vielä rupattelemaan ja jatkamaan aamupalahommia kummipojan äidin kanssa. Hienoa!
Kummipojan kanssa luettiin hieman, leikittiin ja sitten paineltiin pihalle. Huhtikuinen aurinko hemmotteli meitä ja puuhailtiin monenlaista pihalla. Tosin tulin huomaamaan, miten ärsyttävää voi pienen pojan elämä olla - kun sekä hiekka että lumi on jäässä. Loppufiilis kuitenkin erinomainen, totesimme yhteen ääneen: "JEE"!
Ruokailun jälkeen poitsu alkoi päikkäreille ja minä syvennyin hetkeksi Hesariin.
Kummipojan isoveli ja hänen kummitätinsä tulivat hipihiljaa sisään, vaihdoimme kuulumiset ja sitten lähdin pyöräilemään eri reittiä kotiin. Taaskin löytyi mainioita mestoja ja reittejä, joista osa oli minulle ihan uusia.
Omakotitalokuume sai uusia "syttöjä", kun löysin idyllisen omakotitaloalueen, jossa puut ovat vanhoja mutta talot uudehkoja. Onneksi tuo alue on kodistani noin kahden kilometrin päässä, joten sinne olisi helppo mennä fiilistelemään iltakävelyjen muodossa. Yhdestä koivikosta löytyi myös luultavimmin vanha talonpaikka ja valtava syreeni - mainiota maljakkomatskua kesäkuulle.
Tämä liikuntahomma - sitä pitää vain haastaa itseään ja tsempata! Sekä sopivassa määrin myös huijata :) Eilen oltiin naapurin kanssa lenkillä ja kahden viikon kuulumisiin meni aika tarkalleen se puolitoista tuntia.
Kuinka kätevää!
***
keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Aikuisten oikeesti!
No niin.
Jotenkin hassunhauska olo. Kaikki mahdolliset verkot jotka on tullut nakeltua vesille parin vuoden aikana, alkavat tuottaa tulosta. Kaloja polskii siellä ja täällä. Mikä parasta, eri työprojektit tuntuvat sijoittuvan niin fiksusti lomittain, että pystyn lupautumaan kaikkiin. Loistavaa!
Minähän en ala ei oota myymään! : )
Leipätöitä näköpiirissä:
*Villiyrttiretkiä ja -koulutusta
*Palstaviljelyä ja sadonkorjuujuhlaa nuorten kanssa
*Ympäristökasvatuksen "alkupaloja" maistellaan keväällä, syksyllä jatketaan "pääruuan" merkeissä
*Ympäristötaideprojekti maakunnassa, kansainvälisen työleirin kanssa
*Kaupallisella tapahtumarintamalla pääsen mukaan tuoreeseen yhteistyöhön
*Erään hankkeen kanssa neuvotellaan yhteistyöstä, mahdollisuuksia sekä kirjoittamis- että tapahtumatyöhön
Erikoista:
*Konsulttimaiseen rooliinkin hypähdän pariin eri otteeseen
*Piipahtelen puhujana siellä sun täällä - hyvää harjoitusta!
Lisäksi tunnustelen maaperää yhden osuuskunnan suhteen, pörrään monessa mukana vapaaehtoistyörintamalla ja pari vasempaan käteen jäänyttä yllätyskorttia vielä tsekkaamattakin.
Koitan pysyä itseni perässä. Juuri tällä hetkellä tuntuu, että on tulossa hauskin kesä ikinä!
Ja - eri asioiden aikatauluttamiset ja yhteen lomittamiset - tätä on treenattu vuodesta 2002 alkaen.
Olen valmis!
***
Jotenkin hassunhauska olo. Kaikki mahdolliset verkot jotka on tullut nakeltua vesille parin vuoden aikana, alkavat tuottaa tulosta. Kaloja polskii siellä ja täällä. Mikä parasta, eri työprojektit tuntuvat sijoittuvan niin fiksusti lomittain, että pystyn lupautumaan kaikkiin. Loistavaa!
Minähän en ala ei oota myymään! : )
Leipätöitä näköpiirissä:
*Villiyrttiretkiä ja -koulutusta
*Palstaviljelyä ja sadonkorjuujuhlaa nuorten kanssa
*Ympäristökasvatuksen "alkupaloja" maistellaan keväällä, syksyllä jatketaan "pääruuan" merkeissä
*Ympäristötaideprojekti maakunnassa, kansainvälisen työleirin kanssa
*Kaupallisella tapahtumarintamalla pääsen mukaan tuoreeseen yhteistyöhön
*Erään hankkeen kanssa neuvotellaan yhteistyöstä, mahdollisuuksia sekä kirjoittamis- että tapahtumatyöhön
Erikoista:
*Konsulttimaiseen rooliinkin hypähdän pariin eri otteeseen
*Piipahtelen puhujana siellä sun täällä - hyvää harjoitusta!
Lisäksi tunnustelen maaperää yhden osuuskunnan suhteen, pörrään monessa mukana vapaaehtoistyörintamalla ja pari vasempaan käteen jäänyttä yllätyskorttia vielä tsekkaamattakin.
Koitan pysyä itseni perässä. Juuri tällä hetkellä tuntuu, että on tulossa hauskin kesä ikinä!
Ja - eri asioiden aikatauluttamiset ja yhteen lomittamiset - tätä on treenattu vuodesta 2002 alkaen.
Olen valmis!
***
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)