Viimeisiä toukokuun päiviä.
Viimeisiä kevään hetkiä.
Puutarha on omasta mielestäni ehkä juuri kauneimmillaan.
Kevätkaihonkukka ja esikot kukkivat,
luonto uhkuu ja puhkuu hiljaista voimaa,
syreenit ovat nupulla.
Mahtavin kukoistus on vielä edessä,
kaikkialla vihertää,
värit ovat vielä
herkät
ja
heleät.
Niin kaunista, niin rauhallista.
Kesä täynnä lupausta edessä.
On saatu paljon sadetta ja ilmat ovat olleet suhteellisen viileät. Kevät on kestänyt ennätyksellisen pitkään. Olen nauttinut täysin siemauksin. Nyt olen kuitenkin valmis kesän tuloon.
En todellakaan ole kaivannut toukokuun helteitä, pidän vaihtelevista säistä. Kaikki sateet ovat luonnolle ja puutarhalle nyt hyväksi.
Sunnuntaina painun palstalle ja todella harvoin pääsee kylvämään niin, että maa on vielä reilusti kostea, mutta myös riittävän lämmin. Nyt näyttää hyvältä. Palstalle tulee taas herneitä, härkäpapua ja muita papuja sekä hieman kukkia. Ehkä isommalle alalle kuin viime vuonna? Jos tilaa riittää.
Haaveilen, että palstakamut ovat aloittaneet palstat niin, että pääsisin itsekin pienellä soirolla ojan / vattupuskan puolelle. En ole ollut viime vuosina palstalla kovin aktiivinen, mutta nyt tuntuu, että aikaa ja inspiraatiota olisi.
Jos käyn yksin palstalla, arvostan sitä, ettei koko ajan tarvitse kälättää - joten ojanreuna antaisi kaivatun etäisyyden innokkaasta naapuripalstan tädistä. Tavallaan tosi tylyä, että palstalle tulee uppoutumaan omiin oloihinsa - mutta hei, asun rivarissa. Kaikki puutarhassa tekemäni on yleisen katseen ja toistuvan, iloisen kommentoinnin kohteena.
"Puutarhahommissa?"
Kyllä.
Aurinkoista viikonloppua!
***
lauantai 30. toukokuuta 2015
keskiviikko 20. toukokuuta 2015
Sananen onnesta
Muutamina hetkinä, muutamina viikkoina,
olen ollut onnellinen.
Olen miettinyt, että elän hetkittäin omaa unelmaa.
Mielenkiintoisia projekteja on paljon. Töitä, vapaaehtoistöitä ja puutarhan parissa. Parhaina päivinä olen työskennellyt aamupäivän tietokoneella, iltapäivän palavereissa ja illan puutarhassa. Kuljen pyörällä. Iltaisin olen ihan puhki. Hyvällä tavalla!
Ajattelin, että kirjoitan edes lyhyesti. Olo on edelleen topakka mutta rento - minulla on mielenrauha. Se on kuulemma onnellisuuden yksi elementti..?
Onnea ei kannata tavoitella.
Kannattaa tehdä mielekkäitä asioita ja tavoitella mielenrauhaa.
Onni voi tulla seurauksena.
***
olen ollut onnellinen.
Olen miettinyt, että elän hetkittäin omaa unelmaa.
Mielenkiintoisia projekteja on paljon. Töitä, vapaaehtoistöitä ja puutarhan parissa. Parhaina päivinä olen työskennellyt aamupäivän tietokoneella, iltapäivän palavereissa ja illan puutarhassa. Kuljen pyörällä. Iltaisin olen ihan puhki. Hyvällä tavalla!
Ajattelin, että kirjoitan edes lyhyesti. Olo on edelleen topakka mutta rento - minulla on mielenrauha. Se on kuulemma onnellisuuden yksi elementti..?
Onnea ei kannata tavoitella.
Kannattaa tehdä mielekkäitä asioita ja tavoitella mielenrauhaa.
Onni voi tulla seurauksena.
***
torstai 14. toukokuuta 2015
Sananen surusta
Suru on kyllä ihmeellinen asia.
Pelottava, lohdullinen, kätketty, vihattu, murtava, totaalinen.
On niin monenlaista surua, kuin on aihetta.
Ja surijaa.
~
Tapasin tänään toista kertaa sururyhmäni.
Hyvin
erilaisia
ihmisiä,
hyvin
erilaisia
tarinoita.
Ja miten paljon yhtäläisyyksiä!
Puhumattomuutta,
padottua
surua,
kätkettyjä
tunteita.
Tuumattiin,
että mehän tässä surraan niitä pommikoneiden jälkiä! Monen sukupolven puhumattomuus ja padotut surut, siirtyneet, tukahdutetut. Me nelikymppiset naiset niitä itkimme ja nauroimme yhdessä.
Meissä on voima - ja valta - murtaa sukupolvien ketju.
Opetella suremaan.
Niin lohdullista,
niin oivaltavaa.
Niin lämmintä,
niin kaunista.
~
Jo ensimmäisen kerran jälkeen koin suurta iloa, miltei riemua:
minulla on lupa surra!
Sureminen tekee
meitä
enemmän näkyviksi
ihmisinä.
Kokonaisemmiksi.
Meistä on tullut esiin enempi itseämme,
olemme enempi itsejämme.
Kaunista.
***
Pelottava, lohdullinen, kätketty, vihattu, murtava, totaalinen.
On niin monenlaista surua, kuin on aihetta.
Ja surijaa.
~
Tapasin tänään toista kertaa sururyhmäni.
Hyvin
erilaisia
ihmisiä,
hyvin
erilaisia
tarinoita.
Ja miten paljon yhtäläisyyksiä!
Puhumattomuutta,
padottua
surua,
kätkettyjä
tunteita.
Tuumattiin,
että mehän tässä surraan niitä pommikoneiden jälkiä! Monen sukupolven puhumattomuus ja padotut surut, siirtyneet, tukahdutetut. Me nelikymppiset naiset niitä itkimme ja nauroimme yhdessä.
Meissä on voima - ja valta - murtaa sukupolvien ketju.
Opetella suremaan.
Niin lohdullista,
niin oivaltavaa.
Niin lämmintä,
niin kaunista.
~
Jo ensimmäisen kerran jälkeen koin suurta iloa, miltei riemua:
minulla on lupa surra!
Sureminen tekee
meitä
enemmän näkyviksi
ihmisinä.
Kokonaisemmiksi.
Meistä on tullut esiin enempi itseämme,
olemme enempi itsejämme.
Kaunista.
***
tiistai 12. toukokuuta 2015
Ihmejuttuja
Taloyhtiöstä kaadettiin mäntyjä.
Paljon.
En oikein tykännyt ajatuksesta.
Mutta.
Eilen menin takapihalle.
Taivasta!
Ihmettelin maisemaa.
~ Joutsenia ~
Tänään kurkkasin pihalle taas.
Mustarastas!
Ehkä tämä ei olisikaan -
hassumpaa.
***
Paljon.
En oikein tykännyt ajatuksesta.
Mutta.
Eilen menin takapihalle.
Taivasta!
Ihmettelin maisemaa.
~ Joutsenia ~
Tänään kurkkasin pihalle taas.
Mustarastas!
Ehkä tämä ei olisikaan -
hassumpaa.
***
perjantai 8. toukokuuta 2015
Lommo
Kauan
sitten
rakastin
sinua.
Kun
lähdit
pois
tuntui
kuin
joku
olisi
lyönyt
nyrkillä
mahaan.
Jätit
minuun
lommon.
Vuosien
jälkeen,
kun
näen
sinut -
kaukaakin -
haukon
hetken
henkeäni.
***
sitten
rakastin
sinua.
Kun
lähdit
pois
tuntui
kuin
joku
olisi
lyönyt
nyrkillä
mahaan.
Jätit
minuun
lommon.
Vuosien
jälkeen,
kun
näen
sinut -
kaukaakin -
haukon
hetken
henkeäni.
***
sunnuntai 3. toukokuuta 2015
Puutarhassa tapahtuu - syreenin siirto
Tänään puuhailin kolmisen tuntia puutarhassa.
Siistin tai oikeastaan leikkasin alas pensashanhikin. Ei suuria odotuksia. Jos se ei ala uusiutumaan kunnolla, heivaan koko hanhikin manan majoille.
Siirsin yhden tummanvioletin kituvan (rungosta vahingoittuneen) syreenin uuteen, hyvään istutuskuoppaan. Toivon, että se innostuu lisääntymään, jotta saisin taimia. Yksi mahdollisuus olisi koittaa myös pistokkaita, mutta annetaanpa luonnolle ensin mahdollisuus.
Syreenin juurelle istuttelin keijunkukkaa. Reunaan aloitin uutta kiveystä. Päätin, että kun esikot ovat kukkineet, jaan niitä topakasti ympäri puutarhaa, myös tämän syreenin alle. Ylipäätään annan syreenien lisääntyä hieman (hallitusti!) ja pyrin täyttämään kaikki syreenien aluspaikat kevään ja alkukesän kukkijoilla. Kaunista. Yksi koiranputkikin kasvaa syreenien välissä ja on kukkiessaan todella sievä, pitsimäinen. Pitääpä koittaa kylvää sitä lisää siemenistä tai siirtää takapihalta paakku, pari.
Vuorenkilven kanssa ollaan hyvissä väleissä. Päätin antaa sille lisämahkut levitä paraatipenkin etupuolelle, jossa on pienehkö laatoitus. Punainen laatta on ihan kiva, mutten voi sietää pystysuuntaista harmaata laattaa. Mieluummin ihastelen vuorenkilpeä, kuin sitä harmaata laattaa. Taktiikkana on ollut jo muutaman vuoden dumpata kaikki oksajätteet, tietyt kitkentäjätteet ja jämämullat vuorenkilpien väliin ja alle. Sinne ne uppoavat mukavasti ja pikkuhiljaa vuorenkilvet (ja meikä) kasvattavat itselleen upouuden "penkin". Cool.
Etupihalta puuttuu havuelementti. En ole aiemmin kaivannut sitä, mutta nyt tuntuu, että se jotenkin tasapainottaisi meininkiä. Tiedän, että lähipuistossa on yksi karannut tuija, joka on hieman vinkuran mallinen.. Mietin, että voisin ihan hyvin istuttaa sen puutarhaan, hmm. Eihän se ota, jollei annakaan. Ja jos tuntuu, ettei tuija sovikaan siihen, vahinko ei ole niin iso?
Hahaa! Josta tulikin mieleeni: saan jossain vaiheessa testata kaverilta isoa, valkoista, pyöreää pörrömattoa olkkariin. Tuli tänään puheeksi. Kesämatoksi olen moista haaveillut itselle. No, nyt voi tsekata koon sekä myös oikean sävyn - ei tarvitse ostaa sikaa säkissä. On oikeasti huima ero, onko matto beigehtävä, luonnonvalkoinen, vitivalkoinen vai vaalean harmaa.. Mietin ehkä vitivalkoista tai luonnonvalkoista, hmm.
Jää nähtäväksi.
Ollaan käyty jo saunassa, mutta niin vain polttelis pienelle tarkistuskierrokselle puutarhaan.. Ihan pienelle vain..? Hmm. No, ainakin yksi ruukku pitää siirtää sisälle. Jospa siis piipahtaisin..!
Mutta siirretäänpäs sitä ennen puutarhatyöt tiedoksi myös kalenteriin.
-> http://venyttelis.blogspot.fi/2015/04/puutarhapaivakirja-2015.html
Ciao!
***
Siistin tai oikeastaan leikkasin alas pensashanhikin. Ei suuria odotuksia. Jos se ei ala uusiutumaan kunnolla, heivaan koko hanhikin manan majoille.
Siirsin yhden tummanvioletin kituvan (rungosta vahingoittuneen) syreenin uuteen, hyvään istutuskuoppaan. Toivon, että se innostuu lisääntymään, jotta saisin taimia. Yksi mahdollisuus olisi koittaa myös pistokkaita, mutta annetaanpa luonnolle ensin mahdollisuus.
Syreenin juurelle istuttelin keijunkukkaa. Reunaan aloitin uutta kiveystä. Päätin, että kun esikot ovat kukkineet, jaan niitä topakasti ympäri puutarhaa, myös tämän syreenin alle. Ylipäätään annan syreenien lisääntyä hieman (hallitusti!) ja pyrin täyttämään kaikki syreenien aluspaikat kevään ja alkukesän kukkijoilla. Kaunista. Yksi koiranputkikin kasvaa syreenien välissä ja on kukkiessaan todella sievä, pitsimäinen. Pitääpä koittaa kylvää sitä lisää siemenistä tai siirtää takapihalta paakku, pari.
Vuorenkilven kanssa ollaan hyvissä väleissä. Päätin antaa sille lisämahkut levitä paraatipenkin etupuolelle, jossa on pienehkö laatoitus. Punainen laatta on ihan kiva, mutten voi sietää pystysuuntaista harmaata laattaa. Mieluummin ihastelen vuorenkilpeä, kuin sitä harmaata laattaa. Taktiikkana on ollut jo muutaman vuoden dumpata kaikki oksajätteet, tietyt kitkentäjätteet ja jämämullat vuorenkilpien väliin ja alle. Sinne ne uppoavat mukavasti ja pikkuhiljaa vuorenkilvet (ja meikä) kasvattavat itselleen upouuden "penkin". Cool.
Etupihalta puuttuu havuelementti. En ole aiemmin kaivannut sitä, mutta nyt tuntuu, että se jotenkin tasapainottaisi meininkiä. Tiedän, että lähipuistossa on yksi karannut tuija, joka on hieman vinkuran mallinen.. Mietin, että voisin ihan hyvin istuttaa sen puutarhaan, hmm. Eihän se ota, jollei annakaan. Ja jos tuntuu, ettei tuija sovikaan siihen, vahinko ei ole niin iso?
Hahaa! Josta tulikin mieleeni: saan jossain vaiheessa testata kaverilta isoa, valkoista, pyöreää pörrömattoa olkkariin. Tuli tänään puheeksi. Kesämatoksi olen moista haaveillut itselle. No, nyt voi tsekata koon sekä myös oikean sävyn - ei tarvitse ostaa sikaa säkissä. On oikeasti huima ero, onko matto beigehtävä, luonnonvalkoinen, vitivalkoinen vai vaalean harmaa.. Mietin ehkä vitivalkoista tai luonnonvalkoista, hmm.
Jää nähtäväksi.
Ollaan käyty jo saunassa, mutta niin vain polttelis pienelle tarkistuskierrokselle puutarhaan.. Ihan pienelle vain..? Hmm. No, ainakin yksi ruukku pitää siirtää sisälle. Jospa siis piipahtaisin..!
Mutta siirretäänpäs sitä ennen puutarhatyöt tiedoksi myös kalenteriin.
-> http://venyttelis.blogspot.fi/2015/04/puutarhapaivakirja-2015.html
Ciao!
***
lauantai 2. toukokuuta 2015
Päätöksiä puutarhassa
Olen hoitanut puutarhaani enimmäkseen aika
luonnonmukaisin menetelmin.
Se tarkoittaa mm. sitä, että maa-aineksiin en ole juurikaan panostanut, vaan suosinut permakulttuurin tyyppisiä metodeita. Olen siis perustanut kukkapenkin kääntämällä ruohotuppaita nurin, nakkaamalla päälle hieman risuja, lisäämällä keon päälle multaa sekalaisten kukkapurkkien pohjalta ja ripottelemalla pinnalle kunnollista puutarhamultaa lähinnä väriksi.
No, testailuahan tämä on - joku tykkää ja joku ei. Erinäiset vähään tyytyvät poppoot kuten kurjenpolvet ovat olleet ihan tyytyväisiä siihen, mitä niille on annettu.
Mutta myös nyreyttä on ollut havaittavissa.
Tämän johdosta (ja erään kyylänaapurin "ansiosta") olen innostunut nyt laittamaan muutamia spotteja hieman topakammin kuntoon.
Case juhannusruusu:
Tänään karsin kuivia alaoksia juhannusruususta ja samalla pönkkäsin jäljellejäävää puskaa topakammin pystyasentoon - lue: näkösuojaksi. Se tapahtuu siten, että järjestetään oksia ylhäältäpäin ja hivutetaan niitä kohti terassia, samalla tarkkaillaan kuivien oksien esiintymistä ja karsitaan kuivimpia ja vanhimpia oksia ihan maata myöten. Kun haluttu muoto on saavutettu, pusketaan perse edellä kohti puskaa ja työnnetään oksia vielä sumpumpaan, sitten kiilataan epätoivon vimmalla oksatuki paikalleen, ennenkuin koko komeus valahtaa takaisin levahtaneempaan asentoon painovoiman avustuksella. Ruususta tuli oikein kaunis, jopa siro - ylhäällä terveitä, runsaasti kukkivia oksia ja näkösuojaa. Sivuille kehittelen jotain uutta säpinää (näkösuojaa!) ja vaihdan hieman multia. Kunhan ehdin ja jaksan. Mutta siitä tulee tosi hyvä - ja on arjen luxusta kun puskan ympärillä pääsee nyt liikkumaan muutenkin kuin kyyristellen / lähes ryömien.
Case portinpieli:
Tökkäsin lapion kokeeksi portinpieleen ja olin yllättynyt, miten vähän siellä on juurakkoa syreenien, pihlajan ja ruusujen perua. Noh, pari sankollista hiekkaa ylös ja tilalle vastaava määrä muhevaa kaupan puutarhamultaa -> kylvin siihen jättiauringonkukkaa, parsaa, lehtikaalta ja pari mangoldia reunaan väriksi.
Ei hajuakaan, onko liian aikaista - riippuu vuodesta.
Ei hajuakaan, onko kohteessa tarpeeksi valoa - taimet joutuvat kuitenkin lymyämään aidan varjossa.
Jos arskat onnistuvat, ne kohoavat kauniisti portin pielessä ja toimivat sekä katseen kiinnittäjinä, tervetulotoivotuksena että näkösuojana. Parasta koko systeemissä on se, että ne rötköttävät tukevaa aitaa vasten. Tulin päräyttäneeksi kohteeseen jättilajiketta, joten tukeminen on aina tuskaa. Jos arskat tarvitsevat tukea ylempänäkin, saan tuettua ne syreeneihin ja pihlajaan. Jes.
On ihan itsemurhaa tuikata isoja arskoja paahdepenkkiin tiiliseinän viereen, nim. testattu on ja aika äkkiä ne metriset tukikepit jäävät lyhyeksi. Sitten kun arskat huitelevat parissa metrissä, syyskesän tuulet yltyvät ja kukintaa vasta odotellaan, on suurta epätoivoa miettiä, miten arskat tuetaan, kun ei riitä kepeissä mittaa eikä kiinnityskohtia ole mailla halmeilla. Synkkä ja myrskyinen yö on ainainen jännitysmomentti - onko uhkaavasti kallistunut ystävät rojahtanut kovan yön jäljiltä polvilleen vai löytyykö se vielä kukoistuksessaan aamulla.
***
Tänään mennään kummipojalle siman ja munkin popsintaan. En vastusta yhtään! Aika pöhöttynyt olo tosin ja illalla hyökkään Liminkaan nelikymppisille - huh heijakkaa - autolla kuitenkin.
Mutta hei - sen vielä sanon että on kyllä ihan hemmetin hauskaa, kun viimein olen saanut taas kiinni puutarhahommista, parin vuoden aneemisen tauon jälkeen. Paukut laitetaan etupihan kukkarunsauteen, takapiha saa olla huolto- ja lepoalueena, jossa esim. ruusu saa viihtyessään levitä omia aikojaan. Takapihalla kestävät vain äärimmäistä kuivuutta sietävät lajit - niitä ei ole paljon (köh) enkä saa niistä vastaavia kiksejä kuin puolivarjon/auringon lajeista - joten panostan etupihalle sen minkä panostan.
Jos aikaa ja rahaa ois enemmänkin... Mutta eipäs jossitella - hyvin tämä nytkin etenee. Hmm.
Osa vanhoista ruukuista on yli kymmenen vuoden takaa, iso osa dyykattuja.. Plaah. Nyt olen siinä pisteessä, että laitan osan vanhoista ruukuista menemään ja alan hankkia uusia ruukkuja, joilla saa ehkä hieman yhtenäisempää systeemiä luotua puutarhaan. Ja kun se perimmäinen, nolo fakta on, että mulla ei vaan riitä puhtia huoltaa kymmenien ruukkujen pöpö/tautisaastuneita multia fiksusti - saati pestä mainittuja kymmeniä ruukkuja..
Niin ajattelin että taloyhtiön komposti laulakoon ja sekajäte heilahtakoon viimein - ainakin kaikista räjähtäneimpien ruukkujen kohdalla. Ehkä sitten osan jäljelle jäävistä saisin pestyäkin jne..?
Toivossa on hyvä elää.
Toukokuu on kuukausista kauneimpia ja ihanimpia -
nautitaan keväästä!
***
luonnonmukaisin menetelmin.
Se tarkoittaa mm. sitä, että maa-aineksiin en ole juurikaan panostanut, vaan suosinut permakulttuurin tyyppisiä metodeita. Olen siis perustanut kukkapenkin kääntämällä ruohotuppaita nurin, nakkaamalla päälle hieman risuja, lisäämällä keon päälle multaa sekalaisten kukkapurkkien pohjalta ja ripottelemalla pinnalle kunnollista puutarhamultaa lähinnä väriksi.
No, testailuahan tämä on - joku tykkää ja joku ei. Erinäiset vähään tyytyvät poppoot kuten kurjenpolvet ovat olleet ihan tyytyväisiä siihen, mitä niille on annettu.
Mutta myös nyreyttä on ollut havaittavissa.
Tämän johdosta (ja erään kyylänaapurin "ansiosta") olen innostunut nyt laittamaan muutamia spotteja hieman topakammin kuntoon.
Case juhannusruusu:
Tänään karsin kuivia alaoksia juhannusruususta ja samalla pönkkäsin jäljellejäävää puskaa topakammin pystyasentoon - lue: näkösuojaksi. Se tapahtuu siten, että järjestetään oksia ylhäältäpäin ja hivutetaan niitä kohti terassia, samalla tarkkaillaan kuivien oksien esiintymistä ja karsitaan kuivimpia ja vanhimpia oksia ihan maata myöten. Kun haluttu muoto on saavutettu, pusketaan perse edellä kohti puskaa ja työnnetään oksia vielä sumpumpaan, sitten kiilataan epätoivon vimmalla oksatuki paikalleen, ennenkuin koko komeus valahtaa takaisin levahtaneempaan asentoon painovoiman avustuksella. Ruususta tuli oikein kaunis, jopa siro - ylhäällä terveitä, runsaasti kukkivia oksia ja näkösuojaa. Sivuille kehittelen jotain uutta säpinää (näkösuojaa!) ja vaihdan hieman multia. Kunhan ehdin ja jaksan. Mutta siitä tulee tosi hyvä - ja on arjen luxusta kun puskan ympärillä pääsee nyt liikkumaan muutenkin kuin kyyristellen / lähes ryömien.
Case portinpieli:
Tökkäsin lapion kokeeksi portinpieleen ja olin yllättynyt, miten vähän siellä on juurakkoa syreenien, pihlajan ja ruusujen perua. Noh, pari sankollista hiekkaa ylös ja tilalle vastaava määrä muhevaa kaupan puutarhamultaa -> kylvin siihen jättiauringonkukkaa, parsaa, lehtikaalta ja pari mangoldia reunaan väriksi.
Ei hajuakaan, onko liian aikaista - riippuu vuodesta.
Ei hajuakaan, onko kohteessa tarpeeksi valoa - taimet joutuvat kuitenkin lymyämään aidan varjossa.
Jos arskat onnistuvat, ne kohoavat kauniisti portin pielessä ja toimivat sekä katseen kiinnittäjinä, tervetulotoivotuksena että näkösuojana. Parasta koko systeemissä on se, että ne rötköttävät tukevaa aitaa vasten. Tulin päräyttäneeksi kohteeseen jättilajiketta, joten tukeminen on aina tuskaa. Jos arskat tarvitsevat tukea ylempänäkin, saan tuettua ne syreeneihin ja pihlajaan. Jes.
On ihan itsemurhaa tuikata isoja arskoja paahdepenkkiin tiiliseinän viereen, nim. testattu on ja aika äkkiä ne metriset tukikepit jäävät lyhyeksi. Sitten kun arskat huitelevat parissa metrissä, syyskesän tuulet yltyvät ja kukintaa vasta odotellaan, on suurta epätoivoa miettiä, miten arskat tuetaan, kun ei riitä kepeissä mittaa eikä kiinnityskohtia ole mailla halmeilla. Synkkä ja myrskyinen yö on ainainen jännitysmomentti - onko uhkaavasti kallistunut ystävät rojahtanut kovan yön jäljiltä polvilleen vai löytyykö se vielä kukoistuksessaan aamulla.
***
Tänään mennään kummipojalle siman ja munkin popsintaan. En vastusta yhtään! Aika pöhöttynyt olo tosin ja illalla hyökkään Liminkaan nelikymppisille - huh heijakkaa - autolla kuitenkin.
Mutta hei - sen vielä sanon että on kyllä ihan hemmetin hauskaa, kun viimein olen saanut taas kiinni puutarhahommista, parin vuoden aneemisen tauon jälkeen. Paukut laitetaan etupihan kukkarunsauteen, takapiha saa olla huolto- ja lepoalueena, jossa esim. ruusu saa viihtyessään levitä omia aikojaan. Takapihalla kestävät vain äärimmäistä kuivuutta sietävät lajit - niitä ei ole paljon (köh) enkä saa niistä vastaavia kiksejä kuin puolivarjon/auringon lajeista - joten panostan etupihalle sen minkä panostan.
Jos aikaa ja rahaa ois enemmänkin... Mutta eipäs jossitella - hyvin tämä nytkin etenee. Hmm.
Osa vanhoista ruukuista on yli kymmenen vuoden takaa, iso osa dyykattuja.. Plaah. Nyt olen siinä pisteessä, että laitan osan vanhoista ruukuista menemään ja alan hankkia uusia ruukkuja, joilla saa ehkä hieman yhtenäisempää systeemiä luotua puutarhaan. Ja kun se perimmäinen, nolo fakta on, että mulla ei vaan riitä puhtia huoltaa kymmenien ruukkujen pöpö/tautisaastuneita multia fiksusti - saati pestä mainittuja kymmeniä ruukkuja..
Niin ajattelin että taloyhtiön komposti laulakoon ja sekajäte heilahtakoon viimein - ainakin kaikista räjähtäneimpien ruukkujen kohdalla. Ehkä sitten osan jäljelle jäävistä saisin pestyäkin jne..?
Toivossa on hyvä elää.
Toukokuu on kuukausista kauneimpia ja ihanimpia -
nautitaan keväästä!
***
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)