Näytetään tekstit, joissa on tunniste hotelli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hotelli. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. helmikuuta 2014

Turistihommiksi meni

Jees.

Tanaan herasin aikaisin, nautin aamupalan ja lahdin isolle kirkolle. Ramblalla oli aamusta alkaen kuhinaa ja kauppahalli oli juuri niin ihana kuin muistinkin. Unelmapaikka herkuttelijalle ja esteetikolle.. Valmiina oli kipoissa myynnissa ihania hedelmamehuja ja hedelmapaloja, itse investoin mango-kookosmehuun, oli herkkua. Aika aikaansa kutakin, kylla sielta jossain vaiheessa jouti poiskin.

Lompsin satamaan ja hankkiuduin linja-autolla (hammasratajuna oli vuosihuollossa) Montjüicille. Aikaisemmin olin ylimalkaisesti turistiopuksesta ihmetellyt, miten muka kyseisella kukkulalla voisi viettaa koko paivan, mutta juu, tooodella iso alue. Kiertelin erinaiset puistot ja sitten alkoi lounasnalka patistelemaan pienta ihmista. Tasta syysta mm. kasvitieteellinen puutarha jai seuraavan kayntikerran iloksi.

Poble Espanyol oli kartasta tsekattuna ja sinne siis, pienoiskoossa Espanjan arkkitehtuuria, kasityolaisia ja ruokakulttuuria. No tietty moni paikka oli kiinni mutta mullehan riittikin yksi kiva paikka, jossa soin kasvispizzan ja lisaksi viela kahvin ja tarjoilijan suositteleman porkkanakakun. Oli aika vilpoisaa, joten ruoka todella maistui. Paikka oli ehka turhanpaivainen turistirysa mutta tulipahan nyt kaytya, reissun virallinen turistiosio lusittu.. Olkoon nain.

Alas tulin busalla, tosin kavelymatka ei olisi ollut kummoinen. Arena oli ostoskeskuksen ja leffakeskuksen risteytys jossa pahkailin pitkaan yhta lompakkoa. Iskalta saatu ilmateollisuuden musta lompsa oli paassyt kovin rompsahtamaan ja vitsina tituleerasinkin sita minimalistin lompsaksi. Noot!

Lompsaetsinnat jatkuivat paikallisella Stokkalla eli El Corte Inglesissa, josta loytyikin ihan passeli kapistus. Pitaa vain luopua ylimaaraisista muistilappusista ja ylipaansa muistoista, kuvista jne - niin lompsa mahtuu kiinni some day.

Tassa vaiheessa kavi niin, etta totesin kellosta kuikuiltuani etta olen ollut 6 tuntia liikekennalla - "jos hotla olisi lahella, menisin tauolle nyt". Hmm. Hetken pohdittuani paatin kuitenkin lahtea majoitetta kohti, mitaan jarkea punnertaa vakisin isolla kirkolla jos kerran vasy painoi.

Pikkutauko hotlalla teki hyvaa ja kohta kirmasin jo lahikujaa pitkin metsaiselle polulle, joka naytti jatkuvan suoraan vuoristoon. Kello oli jo yli kuuden joten alysin sentas kaantya alas ennen pimean tuloa. Joku linnoitus siella olisi ollut jossain edessa pain, muttei hajuakaan miten pitkan matkan paassa.. Keltaisia nuolia seurailin. Googlailin nyt myohemmin ja luonnonsuojelualueeseen kuuluvaa polkuverkostoahan se oli juu. Oishan taalla niin paljon kaikenlaista nahtavaa.

Huomenna ajattelin etta kayn aamukavelylla rauhassa lapi tuon viereisen labyrinttipuiston, ehka lounas siella pienessa tapaspaikassa ja sitten tauko hotlalla. Sitten iltapaiva/iltapainotteinen keikka kylille. Pitaa paattaa pari kohdetta mitka haluaa kayda. Kivoja paikkoja ois kymmenia - osan olen kiertanyt 2002 reissulla ja osa jaa edelleen nakematta. Seuraavaan kertaan! Ei taa oo niin vakavaa, taa lomailu on tekemista omaksi iloksi ja jokainen saa itse tasapainotella, miten paljon haluaa ja jaksaa. Vaikka uhosinkin etta jalat muusiksi, niin kylla tuo n. 8 tuntia aktiivista menoa riittaa mulle paivassa. Liian vasyneena asioista ei jaksa nauttia; itseaan kantsii kuunnella.

Tanaan kameran akku lopahti heti kattelyssa, peukut huomiselle jotta saisin hieman kasvikuvia otettua. Mimosakin kukkii hienosti, keltainen kuva ois haaveissa fb taustakuvaksi kevaalle..

Nim. Kevatihminen.

***


maanantai 6. tammikuuta 2014

Hotellin / hostellin valintapähkäilyä

Niin.

Kun mun reissu on kuitenkin budjettimatkailuun kallellaan, niin olin laittanut itselle aika tiukat kriteerit hotellien ja hostellien suhteen. Ykköskriteerinä on minimaalinen/kohtuullinen hinta, mikä helmikuussa on aika helppo nakki. Valintaahan on valtavasti kun ajankohtaan ei osu mitään kummempia kinkereitä eikä lomakausia. Kakkoskriteerinä oli, että jonkinlainen aamupala saisi löytyä. No sekin oli aika helppo toteuttaa.

Mutta - käytin kyllä aika paljon aikaa noihin valintoihin, etsien myös sitä oikeaa fiilistä, että "tämä on minun paikka". Rautalankakommentti: helpompaa olisi ollut löytää nopsasti kalliimpia, kivoja paikkoja kuin edullisia, kivoja paikkoja. 

Alicanten majatalo La Milagrosa viehätti hienolla terassillaan ja ilokseni törmäsin siihen myös Rantapallon Alicante vinkeissä: http://www.rantapallo.fi/rantalomat/kymmenen-vinkkia-alicanteen/ Ei siis voi olla ihan pöllö mesta - ainaskaan terassin ja maiseman puolesta.  Kaksi yötä, yht. 46 euroa.
Milagrosan omat sivut ja pilkahdus terassimaisemista: http://www.lamilagrosa.eu/

Barcelonan yöpaikka vaikutti aika kuivalle mestalle sinänsä, mutta kylpyamme ja sijainti labyrinttipuiston ja isojen viheralueiden läheisyydessä vaikutti. Ehkä ajatuksena, että käyn yhden pidemmän kaupunkikeikan päivän aikana - ja toinen ulkoilu olisi lähialueen puistokävelyä, valokuvausta, ruokailukeikka tms. jonka jälkeen tulisin hauduttelemaan rasittuneita koipiani lämpimään kylpyyn. Kylpyamme ja oma parveke sekä tuhti aamiainen ja ehdoton nukkumisrauha vaikutti tähän valintaan. Paikka on yliopiston asuntola, metrolla vartti keskustaan. Tällä mennään. Tiedän että Ramblalla tulee notkuttua joka tapauksessa, mutta jos hotla ois ydinkeskustassa, tuskin tulis näitä reunapuistoja/alueita koluttua.
Kolme yötä - yhteensä satkun.

Yksi juttu mitä myös pohdin on sisäilma, monessa keskustan hotlassa mainittiin tosi tunkkaisesta sisäilmasta ja meluisasta sijainnista, joten tässäpä niitä lisäperusteluja (lue: itseni vakuuttelua) nyt sitten olikin riittämiin.. Joo, oishan ne goottikorttelit toki ollu söpömpiä - laitan perustelukuvia puistoista, aamupalasta ja ammeesta kun sinne asti päästään :)

Nizzassa ja Mentonissa pääsen yöpymään serkuilla - kiitos serkut!

Ventimiglia on vaan niin ihana paikka, että hoksasin että siinähän sitä voisi yöpyä yhden yön. "Pelargoniterassi" niminen paikka valloitti minut kättelyssä:
http://www.laterrazzadeipelargoni.it/ Kallein mesta, viitisen kymppiä. Varmasti on sen arvoinen, Ventimiglia on symppis mesta ja sijainti on ihanassa vanhassa kaupungissa. Herättyä kirmaan heti aamutuimaan kuuluisille perjantaimarkkinoille!

Rooman yöpaikka on nyt sitten loppujen lopuksi ainoa jossa  yhteismajoitus,"ladies only", 5 hengen huone. Joskos saisi juttuseuraa.   http://www.foresteriaorsa.altervista.org/foresteria_uk.htm
Ainaski kuvien perusteella ihan jees, asuntolatyyppisyyttä toki hieman. Kestetään. Sijainti alueeseen nähden tosi rauhallinen, kaunis sisäpiha, joki lähistöllä ja Trasteveren "taiteilijakaupunginosa". Riittää mulle tähän hätään. Kaksi yötä - 32 egee.

"Guests can relax in the ample House garden under the centuries-old magnolia and taste the menus offered either  by the Restaurant “Luna e l’Altra”, or by the bio-snack place “Bio e Te”.

Orsa Maggiore is located in a characteristic neighbourhood, Trastevere, one of the attractions of ancient Rome, full of cinemas, theatres, bars, small restaurants, and artisan shops, hence an  ideal spot for a taste of everyday city life."

Majoituksiin menee siis yhteensä n. 230 euroa, pitäen sisällään 8 yötä. Aika helposti olisi voinut valita esimerkiksi hintaluokasta 80 euroa jolloin kokonaiskustannus olisi ollut 640 euroa. Onhan se 400 euroa enemmän käyttörahaa? Jep. Näillä mennään!


***

tiistai 17. joulukuuta 2013

Reissublogi perustettu - NYT!

Tsadaa!

Se on tässä.
Unohtunut blogin taimi,
josta tulee maanmainio
reissublogi.

Reissuhan olisi tarkoitus heittää seuraavasti:
to 6.2. lento Alicanteen
la 8.2. yöjunalla Barcelonaan
ke 12.2. yöjunalla Nizzaan
Viikko Nizzassa / Ezessä / Monacossa / Mentonissa!
Serkku C lainaa kämppää, great. 
ke 19.2. serkku J:n luo Mentoniin
to 19.2. Ventimilleen (ranskaksi) eli Ventimigliaan (italiaksi)
pe 20.2. yöjunalla Roomaan
ma 24.2. lento kotio

Kaipa sitä on tullu mukavuudenhaluiseksi,
kun on tullu varattua yöpymisiäkin etukäteen.

Päädyin pääsääntöisesti yhden hengen huoneisiin hostelleissa/hotelleissa.
Pitää olla aamiainen.

Alicantesta löytyi B&B Milagrosa
jossa symppis kattoterassi.
2 yötä kustantaa 46 egee.
Ajatuksena on ulkoilla vimmatusti
eikä jäädä B&B mestoille märehtimään.

Barcelonaa selasin tooooodella pitkään ja hartaasti.
Lopulta päädyin hotlaan jossa löytyy seuraavat hyvät puolet:
*iso huone jossa partsi, kylpyamme ja työpöytä - nice!
*aamiainen joka näytti erittäin tuhdille brunssille
*kohde kuulemma hiljainen ja rauhallinen, sekä siisti
*lähistöllä kaunista, jopa metsäistä aluetta ja ns. Labyrinttipuisto
 *3 yötä yht. satkun

Ne huonot puolet?
Juu! Ei ihan BCN ytimessä, muttei superkaukanakaan.
Joku asuntolakompleksin hotlatyyppinen ratkaisu.
Ehkä semikliininen.
Kuntosalikin löytyy.

Nizzassa saan olla serkun kämpillä, samoin Mentonissa. 

Ventimigliaan halusin yhdeksi yöksi
legendaaristen perjantaimarkkinoiden takia.
Hotlaksi löytyi suloinen La Terrazza dei Pelargoni
- suurta rakkautta jo nyt.

Rooma ihan tuntematon ikuisuus!?
Tsekkasin vain että hmm, jokikin menee, ja hmm,
tuolla ois taiteilijakaupunginosa.
Nappasin sieltä 4 hengen yhteishuonemajoitteen "ladies only".
Saas nähdä onko uskonsiskot vastassa.
Sieltä tuli topakka ja huolehtivainen infomeili,
joten hyvillä mielin.

Josta tulikin mieleeni -
jouluksi hakemaan kirjastosta matkakirjoja?
Sounds like a plan!

Ciao!

***