Muistojen myrskyä

Olen maalla, kotikonnuilla.

Täällä on monesti sellainen olo, ettei mikään ole muuttunut. Vaikka paljon onkin muuttunut: kaikki ovat ikääntyneet. Naapurin mummun ryhti on painunut. Pikinokan kuononpieli alkaa olla valkoinen. Konkari joka oli ennen punapää, on haalistunut hänkin. Konkarin daami ja naapurin emäntä taitavat olla näillä tienoin ainoita, joihin eivät vuodet ole purreet niin kovalla kädellä :)

Kalevassa oli vasta juttu naisesta, jonka tytär oli ollut saattohoidossa viime syksynä. Tajusin kuvan naisen tutuhkoista piirteistä, että kyseessä on minunkin tuntemani naisen äiti. Oltiin enempikin joskus tekemisissä muttei vuosiin.. Kun kuulin marraskuussa että tämä punatukkainen kaunotar oli siunattu, oli jo liian myöhäistä. Olisi ollut monta vuotta aikaa olla yhteydessä, pirauttaa ja kysyä mitä kuuluu. Ei tullut pirautettua. Piste.

Ystäväni kertoi isosiskostaan, joka myös menehtyi syöpään. Tutut 30 vuoden takaa olivat ottaneet yhteyttä - asiana "olisi vielä kiva nähdä" kun "mukavia yhteisiä muistoja" - ja toinen viimeisillään. Ei ole oikein ottaa kuolevaan yhteyttä sen takia, että itselle tulisi parempi olo ja saisi näppärästi muistot muisteltua ja asiat käsiteltyä. Tunnistan kyllä itsekin tuon ilmiön. Kun kuulin marraskuussa että mainitsemani kaveri vuosien takaa oli siunattu, mietin "jos olisin tiennyt".. Mitä sitten? Jos olisin tiennyt että hän on sairas, olisinko mennyt sairasvuoteelle muistelemaan, kuinka kiva oli yhteinen projektimme vuonna 2002?

Kun ihminen kuulee sairaudesta, kuolemasta - se aiheuttaa herkästi jonkinlaisen kelausreaktion. Kehen tässä nyt pitikään olla yhteydessä, sekin on jo iäkäs, pitääpä soittaa! Tai: onpa onni olla terveenä, on se vain siunaus - mitä vielä. Ihminen hämmentyy. Ja kun ei oikein tiedä mihin suuntaan kirmaisi, ehkä monet ajattelevat että se on ihan kunnia-asia ja suoranainen velvollisuus vielä olla yhteydessä, jättää jäähyväiset.

Tietysti pitääkin olla yhteydessä, jos henkilö on ollut läheinen. Mutta jos henkilöön ei ole ollut vuosiin yhteydessä, on keinotekoista ja aika halpaa oman olon parantamista ottaa kontaktia..

Summa summarum: ollaanpa niihin läheisiin yhteydessä nyt, niin ei sitten tarvi arpoa oisko, pitäiskö - oisko pitänyt - ja niin edelleen.

***

Vinkki: Jos joku asia tympii, tai mietityttää, kirjoita se ulos. Sen jälkeen olo vapautuu, eikä tarvitse näyttää nihkeää naamaa, soittaa luottotyypille valituspuhelua - tai mikä pahinta - sulloa pahaa oloa sisälle. Yleensä se joku olotila tulee ihan tyhjänpäiväisestä, mutta silti se on hyvä purkaa. Nykyihmisen yleisin vaiva: selittämätön paha olo?

***

Päivähän oli mainio, kävin naapurissa ja käytiin kävelyllä peltomökillä ja naapurin sukulaisten luona. Juonessa oli mukana koiria, lampaita, hevosia ja lehmiä. Naapurin sukulaisten luona eli naapurini vanhalla kotipaikalla oli kohennettu talli uuteen uskoon. Tallissa oli kuitenkin hyödynnetty vanhoja ikkunoita ja ovia - lopputulos oli todella onnistunut. Vaihdettiin kuulumisia, analysoitiin ruunan luonnetta ja rakennetta sekä ihmeteltiin pohjoistuulen purevuutta. Talon isäntä pääsi taas kevyesti kuittailemaan minulle, puuh, vanha läppä mutta mikä liekään että se juuri hänen sanomanaan ärsyttää vuodesta toiseen..?

Tulin takaisin lapsuuden kinttupolkua, joka oli perinjuurin umpeenkasvanut. Muistelin miten kerran pienenä oli hätä käpälässä kun saapas juuttui mutaan totaalisesti. Näitähän sattui useinkin, mutta sillä kertaa oli tosi kyseessä että mudan imu lopen luovutti otteestaan eikä tarvinnut lähteä punaisissa sukissa seikkailemaan. Hmm. Olisi aika hienoa jos pääsisin joskus esittelemään näitä paikkoja omalle kummipojalle.

***

Joo, vielä sellainen juttu että eilen oli paikallisessa ravintolassa tuttujen bändi soittamassa - ja en sitten loppujen lopuksi lähtenyt yksin, maastopaidassa (vain the maalaiskamppeet mukana). Mutta, kyseisen genren huomioiden muillakin oli ollut maastokampetta päällä. Mikä harmillisinta, naapurin emäntä oli ollut liikenteessä. Sekös harmitti, kun olisi sitten ollutkin seuraa. Onneksi hän maalaili illan kulkua ja paikalla olleita persoonia värikkäin sanakääntein, jonka jälkeen tuntui siltä kuin olisin itsekin ollut keikalla.

Jos voisin peruuttaa ja tehdä asian uusiksi, peruuttaisin ja lähtisin liikenteeseen. En millään ilveellä eilen pirauttaessani hoksannut kysyä, olisiko hän lähdössä keikalle. Aikaisemmin nimittäin musiikkilistoilla on ollut mm. Dallape ja tämä viime aikojen rock/heavy/punk mieltymys ei kerta kaikkiaan ole vielä juurtunut tajuntaani.

Jep, elämässä ei aina voi saada kaikkea ja joskus pitää lopettaa jossittelu. Mutta nyt on nälkä, eli linssikeiton lämmitykseen mars! Hyvä ruoka, parempi mieli!


***

Matkalla nuoruuteen - ja lapsuuteen

Täällä on ollut tosi kova lumipyry. Lunta on kertynyt ainakin kymmenkunta senttiä. Kun lähdin kävelemään, pyrytti vielä julmasti. Käärin itseni villakangas- ja toppakääröön ja lähdin etenemään kohti vanhusten hoitokotia.

Olen käynyt laulamassa kahdessa eri hoitokodissa viime syksystä alkaen. Tämä viimeinen, joka on nyt vakipaikkani, on monenlaisten persoonien koti. Mutta laulun lahja on todellakin  näillä vanhuksilla tallella! Tänäänkin laulettiin monta laulua tosi reippaasti; seassa onkin mm. entisiä kuorolaisia.

Yksi pappa sulatti sydämeni, kun loihe lausumahan "tuollainen pikkuinen tyttö, istupa tähän". Tein työtä käskettyä. Aika harvoin sitä enää pikkuiseksi tytöksi mainitaan!

Hoitokodilla on valmiit lauluvihot ja sieltä etsittiin parhaat laulut - sellaiset, jotka myös minä osaan. Vanhuksethan muistavat laulut tosi hyvin! Jotenkin laulujen sanat kumpuavat erilaisesta muistista kun viime vuosikymmenten tapahtumat. Laulut ovat tuttuja jo lapsuudesta, nuoruudesta.

***

Kalliolle kukkulalle laulusta aloitettiin ja lopetettiin ikisuosikilla Suojelusenkeli.
On jotain hyvin liikuttavaa kun vanhukset laulavat tämän laulun. Eritoten, kun lähes joka kerta on sattunut että minultakin tullaan kysymään missä oma koti on. Muistisairaiden vanhusten elämä laitoksessa on niin erilaista kuin tämä meidän elämämme.

Tänäänkin yksi mummo oli varustautunut lumituiskun takia nahkarukkasilla ja oli tekemässä lähtöä kotiin. Toinen kyseli, saako hän tosiaan olla täällä ja rauhoittui kun vakuuttelin että tämä on nyt hänen kotinsa, käydään istumaan ja kohta saadaan kahvia.

Ihmisen elämä alkaa hennosta lapsuudesta ja päätyy hauraaseen vanhuuteen. Osa vanhuksista palaa lapsenomaiseen maailmaan. Nämä sanat ovat aina olleet koskettavat ja elämän rajallisuuden äärellä ne koskettavat edelleen - yhä voimakkaammin.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

Hänt' ihana enkeli kotihin vie.

Niin pitkä on matka, ei kotia näy,

:,: vaan ihana enkeli vierellä käy. :,:

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

Hänt' ihana enkeli kotihin vie.

Oi, laps' ethän milloinkaan ottaakaan vois

:,: sä kättäsi enkelin kädestä pois. :,:

***