Automatkalla

Terkkuja tien päältä! Hoksasin juuri, että tässähän ehtii vaikka blogailemaan.

Viikonloppu vierähti Etelä-Pohjanmaalla. Käytiin kahtena iltana rantasaunalla. Lauantaille sattui kesän hienoin ilma, hyvä niin. Piipahdettiin päiväretkellä tupareissa Vaasan kupeessa. Grillausta, auringon palvontaa ja kahvittelua. Uuden kodin ja tämän suvun nuorimmaisen ihastelua.

Köynnöshortensia oli ottanut valtuuksia ja oli pyrkimässä varaston ovesta sisään. Eipä aikaakaan, kun sain puukon kouraani ja pistokkaita matkaan. Pitää koittaa paimentaa niitä ensin ruukussa, josko joku juurtuisi. Pitää sijoittaa taimet ensi vuonna tontin suojaisimmalle alueelle.

Niin, mikähän siinäkin on, kun olen havahtunut kodin ja pihan hoitoon nyt, viiden vuoden makustelun jälkeen. Ihan sama juttu viime asunnossa! Well, ehkä se vaatii sen ajan, että pohjalainen jaksaa kasvattaa uudet juuret, kotiutua.

Hitaasti, mutta varmasti.

***

Kohta käydään minun kotikonnuilla kahvilla ja jaloittelemassa. Ihastellaan uuden saunamökin pohjatöitä!

Good for them.


Mukavaa juhannuksen odotusta!

***

Säähän tiiät..!

Haaveilin pitkään, koko ikäni - että saisin olla monessa mukana.
Työni ja "vaikuttamisalueeni" puolesta.
No nyt saan.

Viime vuonna oli useita työnantajia ja vielä useampia työtehtäviä. Luin juuri jostain, että tulevaisuuden työtehtävät ovat entisen työsuhteen tms. sijaan toimeksiantoja. Juuri sellaisia täsmätöitä, mitä itsekin olen viime vuonna tehnyt muutamien pidempien työviritelmien rinnalla.

Myös Sitran tulevaisuuden megatrendit ennustavat sirpaloituvaa työmaailmaa. Sopii minulle. Mutta jänniä ilmiöitä pesiytyy tähän "monessa mukana" -elämään.


Hei, säähän tiiät!

Tällainen lause tarkoittaa käytännössä aina sitä, että henkilö tarvitsee ilmaista apua. Ja minähän voin auttaa. Pyyteettömästi, omia vaivoja säästelemättä. No en sentään aina, mutta melko usein. Jossain vaiheessa pitää kuitenkin katsoa, missä raja menee.

Muutamia esimerkkejä.

Säähän tiiät, kuka tekee nettisivuja, ottaa hyviä valokuvia perhejuhlaamme jne.

Säähän tiiät, mitä paikkoja Oulussa on, jossa voisi järjestää sellaisen tapahtuman.
(Voisitko listata näitä paikkoja.)

Säähän oot sananikkari, mitenkäs tämän sanoisit.

Säähän tiiät, miten tällainen tapahtuma kannattaisi Ouluun tuoda.

Säähän voisit järjestää

koirienkakan keruukampanjan,
urbaanit asuntomessut,
kansainvälisen hyväntekeväisyysmuotinäytöksen.

Hei, säähän voisit mainostaa meidän tapahtumaa, kun säähän muutenkin mainostat tapahtumia.

Hei, säähän oot mukana siinä, mulla ois intressiä sinne ja tänne.
Hei, säähän tunnet sen, miten mun kannattaisi edetä tässä.

Aika ihanaa, että lähestytään niin monelta taholta.

Mutta joskus aika raskasta!

Torstaina ilmoitin Facebookissa, että häivyn sosiaalisista kuvioista ja olen tavattavissa jälleen maanantaina aamusta. Hyvä päätös.

Ihmiset, ideat ja tapahtumat ovat ihania ja niistä saa voimaa - mutta joskus on otettava myös omaa tilaa, aikaa ja rauhaa. Nyt olenkin maalla, käytiin pikinokkien kanssa lenkillä ja mieli lepää.

Joskus on hyvä olla itsekäs - sitten jaksaa taas.


Rauhallista viikonloppua!


***

Notta mitäs! Landelle!

Lähden maalle viikonlopuksi, tarkalleen sanottuna - klo 13.30.

Saan silloin auton.
Mahtavaa.

Ajokelit ei oikein hemmottele, näköpiirissä ennätyksellistä lumipöpperöä, lisäksi näille päiville on luvattu puoli metriä lisää lunta. Pitää ajella hissukseen.

On jotenkin nautinnollinen ajatus lähteä maalle - takana nimittäin ennätyksellisen sosiaalinen seminaariviikko. Lahdesta asti piti ottaa vauhtia ja loppuviikko jatkui samoissa kahinoissa. Perjantain sain kuitenkin rauhoitettua ja aamupäivä onkin mennyt SuomiLoven, imuroinnin ja linssien keittelyn merkeissä. Avasin tietsikan vasta nyt! No, jos oisin avannut aiemmin, ois varmaan em. touhuista tipahtanut kevyesti enemmistö pois. Nyt olen tyytyväinen!

Hieman hämmentävää ajatella, että lähestulkoon "palkitsen" itseni pienellä nettisessiolla. Hmm. Addiktoituneen elämää? Mutta addiktiosta ei saa enää sitä mielihyvää, mistä addiktio on alunperin tullut - vai miten se meni? Ehkä olen enempi "koukussa" kuin "addiktoitunut".

Nyt on ainakin / kuitenkin hyvä fiilis siitä, että ensisijaisesti kirjoitan blogia ja toissijaisesti hoidan muut someilut jne.

Eniten olen koukussa Facebookiin ja yleiseen kännykän räpläilyyn. Siksi olikin hyvä julistaa, että vetäydyn epäsosiaalisuuteen viikonloppuna, eihän sellaisen ilmoituksen jälkeen kehtaa kellua koko viikonvaihdetta Facebookin virrassa. Olen kyllä tsekkaillut Facebookia, hieman erilainen stalkkerimeininki kun lukasee jutut, muttei itse ole aktiivinen. Sen huomaan, että tyydytystä itselle tuo nimenomaan se oma "osallistuminen". Hmm.

No, kävin sitten spurtin jo Twitterissäkin. Siellä ihmiset lähtee keskusteluun milloin mistäkin, tänään mentiin mm. slaavikyykyllä ja intialaisilla ravintoloilla.. Ihan hauskaa.

Kohta neljä vuotta Twitteriä takoneena voin todeta, etten jää siihen koukkuun.
Olisi se varmaan jo tapahtunut.


Niin sinne maalle! En ota hirveästi härpäkkeitä mukaan.


Haluan  -

o - l e e n - t u - a .


Tämä oli hauska sana jonka bongasin taannoin junassa matkustaneelta, joka oli vasta takkia laittamassa kun konnari jo yhytti.

Totesi sitten:
"Kun ei tässä oikein kerennyt vielä oleentua."


Pidän huolen, että ehdin oleentua viikonloppuna maalla.

Pidä sinäkin huoli siitä - ja itsestäsi!


***

Maa martaana makaavi

Marraskuun ensimmäinen päivä.
Kuukausi, jolloin tekisi tavallisesti mieli käpertyä todellisuudelta.

Mutta.

On ollut ihanaa olla lomalla.

Olen poiminut hallavahakkaita.
Ollaan käyty koirien kanssa lenkillä.

Olen parantanut maailmaa naapurissa.
Olen päässyt raatokukan kummiksi.
Olen valokuvannut kaikkea kaunista ja värikästä.

Tänään aamu valkeni, maa oli kuurassa.
Tulkoon valkeus - ja valkeus tuli.


Olen terve, minulla on terve päivä.
On hyvä hengittää.
On hyvä ulkoilla.
On hyvä nukkua.

En huolehdi huomisesta.

Panostan olemiseen.

Terveyteen, ruokaan, uneen.
Hyvään seuraan, järkevään tekemiseen.

Rentoutumiseen.
Jaksamiseen.

Voimaantumiseen.

***

Minulla on nykyään valtava tarve valokuvata kaikkea kiinnostavaa mitä näen.

Luontoa.
Auringon kajoa.
Vastavaloa.

Ilta-aurinkoa.
Kasveja ja eläimiä.

Ehkä hankin jossain vaiheessa paremman kameran?
Pikkupokkari koittaa ystävällisesti tarkentaa vähän joka paikkaan - muttei tarkenna kunnolla mihinkään.. Parhaansa se tekee kuitenkin..

Mutta tosiaan - lähivuosina voisi olla investoinnin aika!


Mainiota marraskuuta!

***

Terkut landelta

Tulin maalle etätöihin ja lomailemaan tiistaina. Täällä on ollut aika ihanaa.

Keskiviikkona käytiin retki äitien mailla, Savon puolella. Oli tosi kaunista. Joka paikka ryöppysi vehreyttä ja Savossa pihat ovat jotenkin runsaammat ja huolettomammat kuin täällä. Peltokanankaali loisti kilpaa auringon kanssa pelloilla ja tienpientareilla, tuomi kukki kauneimmillaan tien vierustoilla valkoisena vaahtona. Mietin miksi täällä onkaan niin kynityn näköistä - tehomaatalousko syynä. Annettaisiin koivujen ja pihlajoiden sekä muiden vehreyttäjien hieman ilakoida...?

Käytiin monessa paikassa missä äitini ja mummini ovat viettäneet lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Tavattiin ihmisiä, otettiin valokuvia. Käytiin haudoilla. Oli hieno päivä.

Helatorstaina tein työprojektia joka oli kyllä tosi mieluinen, se liittyi villiyrtteihin. Parhaimmillaan etätyö voi olla mukavaa hommaa!

Perjantaina eli tänään kävin paikkakunnan puutarhalla ja ostin koko kesän kukat ja tomaatit upeista valikoimista. Rahaakin vilahti useampi kymppi mutta tiedän - isolla kirkolla taimet ovat kolmasosan kalliimmat - kolmasosan pienemmät. Siinäpä pontta kerrakseen hankinnoille.

Lisäksi löysin tosi kivan vaaleanvihreän neuletakin. Jos tulee vielä jokunen kolea päivä, toimii hyvin farkkujen kanssa tuoden asuun kesäistä raikkautta. Mun uusi the väri - aqua. Olen haaveillut siitä jo vuosia.

Olkipaalikin hävisi ja löytyi tänään, vettä satoi, koiraa on lenkitetty, saunottu ja katsottu Madonnadokumentti. Ihme hommaa :)

Eilen kävin myös naapurissa, jossa opetettiin tynnyrissä kasvaneelle hevoselle tapoja, tyhjennettiin yksi viinipullo ja parannettiin maailmaa. Uusi kissanpentu on ihana, Kieppi.

Elämä hymyilee, ollaan kesän kynnyksellä.

Kaikki on hyvin.

Ihanaa viikonloppua!


***

Kuin uusi ihminen

Tänään heräsin jotenkin, hmm - turhautuneena.

Ehkä nelisen päivää enimmäkseen lepäilyä ei oo mun juttu. Jotenkin tuli sovittua minun makuun liian vähän ohjelmaa pääsiäiseksi. Vaikka olihan tuota silti:

*yhdet yövieraat
*kokolla ja kylillä käynti
*puutarhahommia
*kävelyllä useampaan otteeseen
*valokuvaushommia
*terassien siistausta
*yksi rahoitushakemuskin

Mutta silti. Eniten kai jäi kaihertamaan lapsuuden kotikulmilla poltettu kokko, johon oli koottu meidän naapurista kaadettuja, jo lapsuudesta tuttuja kuusia sekä minun kotipaikalta pari kaadettua koivua. Kokkoiltana nimittäin sain väliaikatekstarin että kokkohommat estynevät tuulen takia, eikä kaupunkiin jääminen siten niin harmittanut. Mutta - tänä aamuna kuulin sydäntä seisauttavan raportin. Konkari oli pyydetty turvallisuudesta vastaavaksi työnjohtajaksi. Kokko oli poltettu - ja se oli palanut 5 (viisi) tuntia. Kaikki siellä asuvat, minulle rakkaat ihmiset olivat olleet paikalla. Paitsi minä. Snif!

Kaupungin perinteinen kokko oli muutamasta kuusirisusta kyhätty hökötys, joka paloi osapuilleen vartin. Eipä silti, "kokkoammattilaisena" seisoin kunnioittavan välimatkan päästä kokosta eikä tietenkään lähellekään tuulen alla. Niin jopas, jostain alkoi haista tutuhko palaneen käry. Itse en nähnyt enkä havahtunut -  kunnes vieressä seisova mies totesi että sulla palaa hiukset. Voi elämä. Äkkiä käryä tukahduttamaan ja hanskaan jäi kymmenkunta hiuksenpätkää. Eipähän tarvitse käydä kampaajalla ohennusleikkuulla tälle kevättä.

Fakta on kuitenkin, ettei voi olla kuin yhdessä paikassa kerrallaan. Ja tässä on nyt ollut reissua ihan riittämiin - hautajaiset, Syötteen mökkivkl jne. Näin tällä kertaa. Ehkä tuosta vielä poikii uusi traditio ja pääsen joskus vielä mukaan. Yleensä meidän kulmilla ollaan kylän yhteisellä kokolla mutta nyt raivausmatskua oli niin paljon että oma kokko oli must. Pitääpä pyytää kokosta kuvia, niitä kuulema napsittiin. 


***


Mutta miten minusta tuli kuin uusi ihminen?

Kirjoitin aamulla turhautuneisuuteni päiväkirjablogiin ja sehän laimeni saman tien. Sitten painelin pihalle, josko sieltä löytyisi jotain akuuttia puutarhahommaa.
Löytyi!

Purin jo riittävästi elämää nähneen nikkaritaidonnäytteeni (kyhäelmän) eli ns. kasvatuslaatikon ja tein sen tilalle paljon tyylikkäämmän viritelmän jo olemassa olevista matskuista. Kunhan saan uuden viritelmän kasvun tielle niin kaivan arkistojen kätköistä kasvatuslaatikosta kuvan ja sitten tästä uudesta viritelmästä. Tämä kun ei vielä ole upeuden huipentuma mutta suunnittelin siihen krasseja ja orvokkeja. Paikka on pihan varjoisimpia joten ennustan siihen koko kesän jatkuvaa kukintaa. Grreat!

Niin? Ei turhauta eikä ärsytä enää mikään. Kuten ystävän kanssa juuri aiheesta keskusteltiin, melankoliset, turhautuneet ja ylipäätään negatiiviset tunteet kuuluvat elämään. Pitää vain koittaa kaivautua niiden taakse ja miettiä mistä ne mahdollisesti kertovat. Minulla ne tulevat yleensä silloin, jos on yksinäistä tai liian vähän ohjelmaa. Eli aika harvoin.

Ei todellakaan ole tarkoitus tehdä tästä mitään tuskailublogia ja toivon että nämä pähkäilyt eivät kuulosta liian raskassoutuisille. Ja, myönnän - pakkohan sitä ohjelmatonta aikaa on olla välillä! Tuo puutarhakyhäelmä särki silmää jo pari vuotta, mutten saanut nostettua käpälääkään (luen Tove Janssonin elämäkertaa..) sen suuntaan. Tänään aivan yllättäen, yhdessä tunnissa laatikko poistui autuaammille puutarhoille.


Turhautumisesta toimintaa!


*** 

Kuvia maaseudulta maalis-huhtikuun vaihteesta

Olin pikinokan kanssa kotimiehenä, kun Konkari ja daami olivat Afrikan mailla.
Kuvat on otettu maaliskuun loppupäivinä ja huhtikuun alkupäivinä.

Ihanaa, että oli mahdollisuus olla maalla tuohon luonnon heräämisen aikaan. 

Kohti auringonlaskua.

Olipa ihana auringonlasku! Moottoritie on kuuma...

Naapurin betonimylly.

Legendaarinen seinävaate.

Merisilmä.

Suomenpienhevonen

Pienet!

Teinit.

Dalmatialaisen kanssa jokimaisemissa lenkillä.

Pikinokkaa unohtamatta.

Yhteenkasvaneet kuusi ja koivu.

Siinä sitä on. Rakasta maalaismaisemaa - lakeutta.

***

Ihana aamu maalla

Heräsin puoli kahdeksalta. Sain unen päästä kiinni vasta puoli kahdelta, joten olo oli hieman tokkurainen. Ajattelin että olo kohentuisi pienellä aamukävelyllä.

Eilen oli hautajaiset eteläpohjalaiseen malliin. Väkeä oli todella paljon - en ole ikinä ollut noin isoissa hautajaisissa. Hautajaiset tuntuivat paikoitellen jopa juhlille, kun sympaattisissa ja värikkäissä puheissa muisteltiin edesmennyttä persoonaa. Illalla todettiinkin että teeman huomioiden oli kyllä hieno päivä. Suuri suku ja laaja ystäväpiiri olivat kokoontuneet kunnioittamaan vainajan elämäntyötä ja muistoa. Hautajaisten jälkeen kerättiin kasaan kynttilät ja virsikirjat, pakattiin kukat ja kuskattiin loput ruuat kolmella autolla leskimummon luo. Tänään lähisuku menee kirkkoon ja sitten kokoonnutaan lesken luo porukalla syömään.

Suru ja kuolema ovat Suomessa jotenkin on off juttu. Joko tilanne on täysin päällä tai mielellään täysin ohi. Ihmiset osaavat suhtautua akuuttiin surutilanteeseen ja tavanomaisen positiiviseen elämäänvaiheeseen - mutta suruprosessit ja kuoleman pohdinta muuna aikana tuottaa lievää hämmennystä. Suru ja kuolema eivät kuulu arkeen - mieluiten ei!

Itse olen nostalgian, melankolian ja haikeuden vankkumaton kannattaja läpi elämän. Juurissani on pisara karjalaisverta ja haaveilenkin itkuvirsien opiskelusta. En ymmärrä, miksi haikeus tai suru pitäisi siivota elämästä. Se vain kuuluu suomalaiseen sielunmaisemaan, eikä asia siitä muuksi muutu vaikka kuinka laukattaisiin halpalennoilla drinkkejä juomassa etelässä.

Sininen hetki on ja pysyy meissä.


***

Kun astuin pihalle pikkaisen ennen kahdeksaa, minua tervehtivät joutsenten kaukaiset kaakotukset. Ääni kuulosti siltä kuin muutama joutsen olisi vaihtamassa paikkaa kilometrin tai parin päässä olevalla lammella. Lähdin lompsimaan peltotietä ja seuraavaksi kohtasin teerien pulinakuoron. Hassua - pystyin täysin kuvittelemaan teeret edessäni soitimella vaikka niitä ei näkynyt mailla halmeilla. En päässyt täysin selvyyteen, tulivatko teerien äänet yhdestä vai useammasta kohteesta, mutta tasainen pulina loi hienon äänimaiseman aamukävelyyni.

Peltotien ja pikkutien risteykseen, perinteiselle paikalle oli rakennettu iso pääsiäiskokko. Käännyin oikealle ja tulin pientä hiekkatietä sillalle, johon pysähdyin. Raaks raaks, naakat pitivät konttoria joen rannassa komeassa haapametsikössä. Kauempaa pellolta kuului töyhtöhyyppien naukaisuja. Koivujen takaa häämötti pikkuinen puinen rantasauna, joka on antanut monet makoisat löylyt.

Joen rantavedessä lipui mustavalkoinen lintupariskunta, jonka määrittely jäi epäselväksi. Otin tärkeänä sillalta videon, kunnes tajusin etten ollut vielä painanut rec nappia. Onni onnettomuudessa - nauhoitin 360 asteen turneen sillalta uudestaan ja kiuru järjesti juuri silloin ilokseni riemukkaan konsertin. Teerien pulina maisemassa laimentui hieman, kun jossain pärähti taustakuoroksi joku maatalouskone tai jäähdytin.

Luonnossa kiertokulku, elämä ja kuolema ovat niin selkeästi läsnä. Itse laskeskelin eilen että olen ollut yhteensä kuusissa hautajaisissa. Oma isomummo, toinen oma isomummo, ainokainen ukki, lapsuuden hoitotätini, kotipaikkakunnan "toisen perheeni" naapurin isäntä - ja nyt nämä eiliset hautajaiset. Kuudet hautajaiset - joista olen puhunut yhteensä neljissä hautajaisissa! Kai se joku sanomisen vimma on vaivana.

Olen kokenut hautajaiset lohdullisena, hienona juhlana. Tosin, myös äärimmäisen surullisina silloin kun hautajaisten ajankohta on päässyt yllättämään. Itse olen päässyt kuoleman suhteen helpolla ja lähipiirini on terveenä. Osaan olla siitä todella kiitollinen.


Kesä lähestyy - tehdään tärkeiden ihmisten kanssa mukavia asioita!

***

Peipon laulua

Totta se on.

Toissapäivänä olin kuulevinani kaukaa peipon laulua mutten ihan päässyt selvyyteen oliko kyseessä kaukainen peippo vai vilkas mielikuvitus. Tänään raotin ulko-ovea lehdenhakureissulle ja lähimmästä koivusta raikasi peipon riemua uhkuva laulanta. Ihanaa, hurjaa, uskomatonta - peippo laulaa lakeuksilla maaliskuussa! Myös hieman huolestuttavaa, miten pienet sankarit selviävät luvatusta kylmemmästä jaksosta. Ehkä pääjoukko on vielä lämpimämmillä mailla fiilistelemässä.

Mutta - nyt ei murehdita vaan tällä viikolla palataan positiiviseen ajatteluun! Eilen iski joku erikoismelankolia. No, kaikki tunteet ovat osa elämää. Let it be.

***

Tällä viikolla on pienimuotoista suhailua maakunnan ja kaupungin välillä. Olen pikinokan seuralaisena kotikonnuilla, sitten piipahan kaupungissa tuplaseminaaripäivässä jonka jälkeen palaan ruokakupin kuskaajaksi ja flexin varteen. Sitten käy matka isien maille vielä astetta eteläisempään maakuntaan.

Tänään on näköpiirissä meilihommia useampaan eri suuntaan. Laittelen tarjouksia ja ehdotelmia tietyn työn sisällöistä. Tuntuu että kaikki muutaman vuoden aikana siunaantuneet kontaktit poikivat töitä tälle kesälle. No, hyvä niin. Takana rennompi jakso ja virtaa piisaa. Hienointa on se, että todennäköisesti pääsen laajentamaan tekemisiäni pitkään ja hartaasti haaveilemiini suuntiin. Erittäin monipuolinen kesä tulossa useine työ- ja vapaaehtoistyöproggiksineen.

Eilen tuli käytyä kahdella lenkillä. Ensin dalmatialaisneitokaisen hurmaavassa seurassa ja illemmalla ennen saunaa pikinokan kanssa. Mahtava homma. Kunpa tämä aktiivisuus nyt asettuisi pysyvästi osaksi elämää. Olenkin laittanut itselleni positiivisen ukaasin, kesät ja kesä mennään luontaisesti lisääntyvän aktiivisuuden merkeissä - mutta jos tahti uhkaa syksyn mittaan hyytyä, nappasen tuttua personal traineria hihasta.

Okei, nyt laskeskelemaan ja tekemään tarjouksia.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

***

Muistojen myrskyä

Olen maalla, kotikonnuilla.

Täällä on monesti sellainen olo, ettei mikään ole muuttunut. Vaikka paljon onkin muuttunut: kaikki ovat ikääntyneet. Naapurin mummun ryhti on painunut. Pikinokan kuononpieli alkaa olla valkoinen. Konkari joka oli ennen punapää, on haalistunut hänkin. Konkarin daami ja naapurin emäntä taitavat olla näillä tienoin ainoita, joihin eivät vuodet ole purreet niin kovalla kädellä :)

Kalevassa oli vasta juttu naisesta, jonka tytär oli ollut saattohoidossa viime syksynä. Tajusin kuvan naisen tutuhkoista piirteistä, että kyseessä on minunkin tuntemani naisen äiti. Oltiin enempikin joskus tekemisissä muttei vuosiin.. Kun kuulin marraskuussa että tämä punatukkainen kaunotar oli siunattu, oli jo liian myöhäistä. Olisi ollut monta vuotta aikaa olla yhteydessä, pirauttaa ja kysyä mitä kuuluu. Ei tullut pirautettua. Piste.

Ystäväni kertoi isosiskostaan, joka myös menehtyi syöpään. Tutut 30 vuoden takaa olivat ottaneet yhteyttä - asiana "olisi vielä kiva nähdä" kun "mukavia yhteisiä muistoja" - ja toinen viimeisillään. Ei ole oikein ottaa kuolevaan yhteyttä sen takia, että itselle tulisi parempi olo ja saisi näppärästi muistot muisteltua ja asiat käsiteltyä. Tunnistan kyllä itsekin tuon ilmiön. Kun kuulin marraskuussa että mainitsemani kaveri vuosien takaa oli siunattu, mietin "jos olisin tiennyt".. Mitä sitten? Jos olisin tiennyt että hän on sairas, olisinko mennyt sairasvuoteelle muistelemaan, kuinka kiva oli yhteinen projektimme vuonna 2002?

Kun ihminen kuulee sairaudesta, kuolemasta - se aiheuttaa herkästi jonkinlaisen kelausreaktion. Kehen tässä nyt pitikään olla yhteydessä, sekin on jo iäkäs, pitääpä soittaa! Tai: onpa onni olla terveenä, on se vain siunaus - mitä vielä. Ihminen hämmentyy. Ja kun ei oikein tiedä mihin suuntaan kirmaisi, ehkä monet ajattelevat että se on ihan kunnia-asia ja suoranainen velvollisuus vielä olla yhteydessä, jättää jäähyväiset.

Tietysti pitääkin olla yhteydessä, jos henkilö on ollut läheinen. Mutta jos henkilöön ei ole ollut vuosiin yhteydessä, on keinotekoista ja aika halpaa oman olon parantamista ottaa kontaktia..

Summa summarum: ollaanpa niihin läheisiin yhteydessä nyt, niin ei sitten tarvi arpoa oisko, pitäiskö - oisko pitänyt - ja niin edelleen.

***

Vinkki: Jos joku asia tympii, tai mietityttää, kirjoita se ulos. Sen jälkeen olo vapautuu, eikä tarvitse näyttää nihkeää naamaa, soittaa luottotyypille valituspuhelua - tai mikä pahinta - sulloa pahaa oloa sisälle. Yleensä se joku olotila tulee ihan tyhjänpäiväisestä, mutta silti se on hyvä purkaa. Nykyihmisen yleisin vaiva: selittämätön paha olo?

***

Päivähän oli mainio, kävin naapurissa ja käytiin kävelyllä peltomökillä ja naapurin sukulaisten luona. Juonessa oli mukana koiria, lampaita, hevosia ja lehmiä. Naapurin sukulaisten luona eli naapurini vanhalla kotipaikalla oli kohennettu talli uuteen uskoon. Tallissa oli kuitenkin hyödynnetty vanhoja ikkunoita ja ovia - lopputulos oli todella onnistunut. Vaihdettiin kuulumisia, analysoitiin ruunan luonnetta ja rakennetta sekä ihmeteltiin pohjoistuulen purevuutta. Talon isäntä pääsi taas kevyesti kuittailemaan minulle, puuh, vanha läppä mutta mikä liekään että se juuri hänen sanomanaan ärsyttää vuodesta toiseen..?

Tulin takaisin lapsuuden kinttupolkua, joka oli perinjuurin umpeenkasvanut. Muistelin miten kerran pienenä oli hätä käpälässä kun saapas juuttui mutaan totaalisesti. Näitähän sattui useinkin, mutta sillä kertaa oli tosi kyseessä että mudan imu lopen luovutti otteestaan eikä tarvinnut lähteä punaisissa sukissa seikkailemaan. Hmm. Olisi aika hienoa jos pääsisin joskus esittelemään näitä paikkoja omalle kummipojalle.

***

Joo, vielä sellainen juttu että eilen oli paikallisessa ravintolassa tuttujen bändi soittamassa - ja en sitten loppujen lopuksi lähtenyt yksin, maastopaidassa (vain the maalaiskamppeet mukana). Mutta, kyseisen genren huomioiden muillakin oli ollut maastokampetta päällä. Mikä harmillisinta, naapurin emäntä oli ollut liikenteessä. Sekös harmitti, kun olisi sitten ollutkin seuraa. Onneksi hän maalaili illan kulkua ja paikalla olleita persoonia värikkäin sanakääntein, jonka jälkeen tuntui siltä kuin olisin itsekin ollut keikalla.

Jos voisin peruuttaa ja tehdä asian uusiksi, peruuttaisin ja lähtisin liikenteeseen. En millään ilveellä eilen pirauttaessani hoksannut kysyä, olisiko hän lähdössä keikalle. Aikaisemmin nimittäin musiikkilistoilla on ollut mm. Dallape ja tämä viime aikojen rock/heavy/punk mieltymys ei kerta kaikkiaan ole vielä juurtunut tajuntaani.

Jep, elämässä ei aina voi saada kaikkea ja joskus pitää lopettaa jossittelu. Mutta nyt on nälkä, eli linssikeiton lämmitykseen mars! Hyvä ruoka, parempi mieli!


***

Kyllä maalla on mukavaa

Terkut landelta!

Olen täällä jonkin aikaa kotimiehenä ja pikinokan seuralaisena, kun Konkari daameineen vaikuttaa Afrikan mantereella. Täällä on tehty keittiöremontti ja työtasoiksi on valittu häikäisevän valkoiset pinnat. Todella kauniit, tosin epäilen ettei moinen olisi pitemmän päälle meikäläisen värivalinta. Jännä nähdä miten tasot kestävät aikaa.

Maaliskuu, kevät, aurinko. Viime talvena tähän aikaan oli täysi hiihtokeli ja hanget kimmelsivät. Nyt lunta löytyy enää muutamissa varjopaikoissa pikkulämpäreinä, enimmäkseen maisema vihertää ja rusehtaa. Kaunista, lämmintä - mutta hieman hämmentävää. Linnut ottavat ilon irti sulaneista pelloista, lenkillä nähtiin kolmen kiurun kilpalento, sekä naukuvia töyhtöhyyppiä. Pajunkissat ovat parhaimmillaan. Aika ihanaa.

Voikohan se olla mahdollista, että maalla on helpompaa olla voimakas ja eheä ihminen? Kun lompsii kumppareissa tontin rajoja pitkin, on aika rauhaisa, jotenkin täysi olo. Kaikki on tässä. Ei kaipaa mitään enempää. Homma on hallussa.

Lompsin myös naapurin puolelle, siellä on kaadettu kuusia ja mäntyjä ihan urakalla. Nyt heidänkin pihalleen kurkottaa ilta-aurinko, lähes 30 vuoden tauon jälkeen. Talo on nyt tyhjillään ja sitä rempataan, siitä tulee sievä pieni koti jollekin.

Napsin kävellessä koivun oksia ja pajunkissoja maljakkoon ja nyppäisin omalle tontille palatessa ohimennen kuisman siemenkotia kämmeneen ja levittelin siemeniä tuulen mukana pientareelle. Tsekkasin etupihalta helmihyasinttien vihertupsut ja varaston päädystä puutilanteen. Täällä on pidetty paikat hyvässä kunnossa, se on hienoa.  Yhden kuusen latva on syystä tai toisesta nuupahtanut ja siitä on kasvamassa hauska tuppurakuusi. Terijoensalava puolestaan on kasvanut valtavaksi ja mietin että sen joutaisi leikata alas - jonka jälkeen siitä saisi paljon paremman näky- ja pölyesteen maantielle. Hmm.

Mukavaa tutkailla luonnon heräämistä ja pihapiirin muutoksia lapsuuden maisemissa, kaikilla ei ole mitään kontaktia omaan lapsuuden kotiinsa. Pidän itseäni siinä suhteessa onnekkaana.


***

Pikinokan kanssa käytiin myös minun lempipaikalla.. Se sijaitsee pienen metsikön etelälaidalla ja siitä aukeaa näkymä suoraan pelloille. Metsän reunassa on vanha sininen autonkottero ja keltainen paalauskone. Jos saisin lottovoiton, rakentaisin siihen mökin ja istuisin aamukahvilla ja ihastelisin peltomaisemaa. Paikalla on joskus ollutkin talo, koska sinne johtaa pikkuinen puskittunut metsätie ja metsästä - läheltä pellon reunaa piirtyy esiin tontin paikka. Oijoi, unelmia pitää olla.


***

Pirautin tuossa naapurin emännälle, hän oli vuolemassa hevosen kavioita. Sovittiin että menen käymään siellä huomenna. Pitäähän meidän pitää hänen mökillään kevätkauden avajaiset, nyt kun kerran kelitkin suosivat. Hänen mökkinsä on rakennettu muutama vuosi sitten, juuri suojaavan metsikön kupeeseen, pellon reunaan - sinne todella "sopii aurinko" kuten Etelä-Pohjanmaalla sanottaisiin.

Otin muuten eilen tosi kauniita tunnelmakuvia maantiestä ilta-auringossa, pitää tuikata niistä kuvakooste blogiin myöhemmin.

Auringon tuoksuista viikonloppua!


***