Aamuihminen uusilla reiteillä

Eilen illalla olin jotenkin kärttyinen ja tuskailin aamullista lähtöä. Olin menossa hoitamaan kummipoikaa ja tuntui ettei kartasta löydy mitään järkevää pyöräreittiä. Kuinka väärässä olinkaan!

Ehkä kärttyisyys johtui pitkän päivän aiheuttamasta väsymyksestäkin, joten siirryin hyvissä ajoin unten maille. Heräsin virkeänä, ulkona oli jo valoisaa. En alkanut tsekkaamaan kellonaikaa vaan kimmahdin suorilta ylös sängystä. Kappas - kello olikin vasta kuusi! No nythän tässä oli hyvin aikaa aamupalaan, lehden lukuun ja pyöräilyyn.  Joskus asiat vain tuntuvat illalla takkuisille mutta aamulla ihan selkeille. Olen oppinut olevani ehdottomasti enemmän aamuihmisiä.

Miten se reitti olikaan illalla tuntunut niin pitkälle ja monimutkaiselle? Seitsemän jälkeen polkaisin itseni matkaan ja aamulla tsekkaamani, loogisin reitti kulki pitkin suuria pyöräteitä. Ei keskeytyksiä, ei töyssyjä, ei liikennevaloja. Koko matka kesti alle puoli tuntia, sisältäen piipahduksen leipomossa - ja ehdin vielä rupattelemaan ja jatkamaan aamupalahommia kummipojan äidin kanssa. Hienoa!

Kummipojan kanssa luettiin hieman, leikittiin ja sitten paineltiin pihalle. Huhtikuinen aurinko hemmotteli meitä ja puuhailtiin monenlaista pihalla. Tosin tulin huomaamaan, miten ärsyttävää voi pienen pojan elämä olla - kun sekä hiekka että lumi on jäässä. Loppufiilis kuitenkin erinomainen, totesimme yhteen ääneen: "JEE"!

Ruokailun jälkeen poitsu alkoi päikkäreille ja minä syvennyin hetkeksi Hesariin.
Kummipojan isoveli ja hänen kummitätinsä tulivat hipihiljaa sisään, vaihdoimme kuulumiset ja sitten lähdin pyöräilemään eri reittiä kotiin. Taaskin löytyi mainioita mestoja ja reittejä, joista osa oli minulle ihan uusia.

Omakotitalokuume sai uusia "syttöjä", kun löysin idyllisen omakotitaloalueen, jossa puut ovat vanhoja mutta talot uudehkoja. Onneksi tuo alue on kodistani noin kahden kilometrin päässä, joten sinne olisi helppo mennä fiilistelemään iltakävelyjen muodossa. Yhdestä koivikosta löytyi myös luultavimmin vanha talonpaikka ja valtava syreeni - mainiota maljakkomatskua kesäkuulle.

Tämä liikuntahomma - sitä pitää vain haastaa itseään ja tsempata! Sekä sopivassa määrin myös huijata :)  Eilen oltiin naapurin kanssa lenkillä ja kahden viikon kuulumisiin meni aika tarkalleen se puolitoista tuntia.

Kuinka kätevää!

***

Ihana aamu maalla

Heräsin puoli kahdeksalta. Sain unen päästä kiinni vasta puoli kahdelta, joten olo oli hieman tokkurainen. Ajattelin että olo kohentuisi pienellä aamukävelyllä.

Eilen oli hautajaiset eteläpohjalaiseen malliin. Väkeä oli todella paljon - en ole ikinä ollut noin isoissa hautajaisissa. Hautajaiset tuntuivat paikoitellen jopa juhlille, kun sympaattisissa ja värikkäissä puheissa muisteltiin edesmennyttä persoonaa. Illalla todettiinkin että teeman huomioiden oli kyllä hieno päivä. Suuri suku ja laaja ystäväpiiri olivat kokoontuneet kunnioittamaan vainajan elämäntyötä ja muistoa. Hautajaisten jälkeen kerättiin kasaan kynttilät ja virsikirjat, pakattiin kukat ja kuskattiin loput ruuat kolmella autolla leskimummon luo. Tänään lähisuku menee kirkkoon ja sitten kokoonnutaan lesken luo porukalla syömään.

Suru ja kuolema ovat Suomessa jotenkin on off juttu. Joko tilanne on täysin päällä tai mielellään täysin ohi. Ihmiset osaavat suhtautua akuuttiin surutilanteeseen ja tavanomaisen positiiviseen elämäänvaiheeseen - mutta suruprosessit ja kuoleman pohdinta muuna aikana tuottaa lievää hämmennystä. Suru ja kuolema eivät kuulu arkeen - mieluiten ei!

Itse olen nostalgian, melankolian ja haikeuden vankkumaton kannattaja läpi elämän. Juurissani on pisara karjalaisverta ja haaveilenkin itkuvirsien opiskelusta. En ymmärrä, miksi haikeus tai suru pitäisi siivota elämästä. Se vain kuuluu suomalaiseen sielunmaisemaan, eikä asia siitä muuksi muutu vaikka kuinka laukattaisiin halpalennoilla drinkkejä juomassa etelässä.

Sininen hetki on ja pysyy meissä.


***

Kun astuin pihalle pikkaisen ennen kahdeksaa, minua tervehtivät joutsenten kaukaiset kaakotukset. Ääni kuulosti siltä kuin muutama joutsen olisi vaihtamassa paikkaa kilometrin tai parin päässä olevalla lammella. Lähdin lompsimaan peltotietä ja seuraavaksi kohtasin teerien pulinakuoron. Hassua - pystyin täysin kuvittelemaan teeret edessäni soitimella vaikka niitä ei näkynyt mailla halmeilla. En päässyt täysin selvyyteen, tulivatko teerien äänet yhdestä vai useammasta kohteesta, mutta tasainen pulina loi hienon äänimaiseman aamukävelyyni.

Peltotien ja pikkutien risteykseen, perinteiselle paikalle oli rakennettu iso pääsiäiskokko. Käännyin oikealle ja tulin pientä hiekkatietä sillalle, johon pysähdyin. Raaks raaks, naakat pitivät konttoria joen rannassa komeassa haapametsikössä. Kauempaa pellolta kuului töyhtöhyyppien naukaisuja. Koivujen takaa häämötti pikkuinen puinen rantasauna, joka on antanut monet makoisat löylyt.

Joen rantavedessä lipui mustavalkoinen lintupariskunta, jonka määrittely jäi epäselväksi. Otin tärkeänä sillalta videon, kunnes tajusin etten ollut vielä painanut rec nappia. Onni onnettomuudessa - nauhoitin 360 asteen turneen sillalta uudestaan ja kiuru järjesti juuri silloin ilokseni riemukkaan konsertin. Teerien pulina maisemassa laimentui hieman, kun jossain pärähti taustakuoroksi joku maatalouskone tai jäähdytin.

Luonnossa kiertokulku, elämä ja kuolema ovat niin selkeästi läsnä. Itse laskeskelin eilen että olen ollut yhteensä kuusissa hautajaisissa. Oma isomummo, toinen oma isomummo, ainokainen ukki, lapsuuden hoitotätini, kotipaikkakunnan "toisen perheeni" naapurin isäntä - ja nyt nämä eiliset hautajaiset. Kuudet hautajaiset - joista olen puhunut yhteensä neljissä hautajaisissa! Kai se joku sanomisen vimma on vaivana.

Olen kokenut hautajaiset lohdullisena, hienona juhlana. Tosin, myös äärimmäisen surullisina silloin kun hautajaisten ajankohta on päässyt yllättämään. Itse olen päässyt kuoleman suhteen helpolla ja lähipiirini on terveenä. Osaan olla siitä todella kiitollinen.


Kesä lähestyy - tehdään tärkeiden ihmisten kanssa mukavia asioita!

***