Neitsyen kauhuja ja unelmia

Taas mennään!

Syksyn työprojektit pulkassa, joululle pitänee piakkoin uhrata ajatus jos toinenkin.
Mutta sitä ennen päräytän kaverin luo Rovaniemelle, tänään, junalla.
Jee!


Kauhukseni sain kuitenkin vastikään kontaktin, jossa minua toivottiin talkoilemaan kasaan erään porukan apurahahakemus, dl 31.12.2015.
Mitä, milloin? 


Ennen Rovaniemen reissua? En ehdi.

Rovaniemellä? No ei tod? (Junaakin joku ehdotti, auts.)

Uhratako viimeinen viikonloppu puoliskon kanssa? Eiiih!

Alkuviikosta? No olihan siinä jo muutakin ohjelmaa..

Jouluna ei tod, joulun jälkeen jätettynä painaa mieltä - eikä lomilla saa ketään kiinni.



Ratkaisu: 

Tunti siellä, toinen täällä, raavin hommaa kasaan. Plaah. Mutta hei, se etenee jo!
Ja laitoin välivaiheen näytille äskettäin - mahdollisesti siihen tarttuu avukseni vielä toinenkin henkilö ja saadaan se iloiseen joulupakettiin alkuviikon aikana.

Muttamutta - reissuun lähdössä ja tajusin juuri, että pitäisi toki sekä pakata, miettiä tuliaisia että syödäkin jotain. Pakkaus helppoa, muutamat perustalvitamineet ja kotioloasu, tuliaiset ostetaan paikan päältä lennosta tarpeen mukaan. Ruokaa, joulujuttuja, pikkupoitsulle jotain mieluista - ja tarpeellista ennen kaikkea.

Pakastin on paras kaveri, kun ruokahuolto pitää pähkiä kiireessä - mustat belugalinssit möllöttivät houkuttelevina pakasterasian pohjalla. Hokasin, että annos on niin iso, että jätän osan jääkaappiin - kun tulen lauantaina nälkäkuolemaa uhkuen, nappaan heti ensiavuksi linssit naamariin ja jaksan lähteä kohti triplabuukattua iltaa! Jes!  

Kuinka kätevää!


No ei vainen triplabuukkausta, nyt peräti torppasinkin yhden houkuttelevan menon.. 
Mietin että ehkä - kävisin yksissä pikkujouluissa piipahtamassa autolla moikkaamassa tärkeitä yhteistyökumppaneita hetkisen seurustellen ja

tulisin

  sitten

kotiin


s-a-u-n-o-m-a-a-n...


R-a-u-h-a-s-s-a.



Rauhallista ja valitsemasi kaltaista joulun aikaa:

hyvän mielen taikaa!


***

Joulun odotusta

Joulu tulla jollottaa - ja hyvä niin.

Syksy meni nopsaan, oli paljon kauniita ilmoja, kuin vastapainoksi märälle kesälle. Tosin, muistikuvani kesästä ovat erinomaiset: tein henkilökohtaisen vapaaehtoistyön ennätyksen leipätöiden ohella, määrällisesti ja varmaan myös laadullisesti.

Syksy vilahti kahden isomman työprojektin merkeissä, kumpikin onnistui hyvin. Pikkuhetken olen ehtinyt huokaista, lopputyöt ja uusien töiden rahoitusten hakua. Vuosilomailen, helmikuussa reissailen ja maaliskuussa kääritään hihat. Työprojekteja on odottamassa, tänään tuli niistä viimeisin.

Sanoin yhdelle kaverille, että maltan tuskin odottaa, mitä kaikkea mahtavaa tulevat vuodet tuovat tullessaan.

Mukavaa joulun aikaa!

***

Uskomaton unetus

Makaan sohvalla.
En jaksa evää liikauttaa!

Kävin tänään punttisalilla. Taukoa oli kertynyt.
Kuten muuten tämän bloginkin suhteen, tämähän on tällä tahdilla kuukausikatsaus.
Mutta mitäpä se haittaa?

Rennompaa näin.

Aina, kun menee hyvin, en jaksa tai muista kirjoittaa. Jonkin verran olen tosin purkanut sydäntäni päiväkirjablogiin. Hmm.

Valoisa elokuu ja syyskuu. Voimat alkavat palautua. Hetkittäin on yhtä riehakan riemuisa olo kuin parikymppisenä.

Julistinkin tänään työpalaverissa:

Löysin siitä porukasta itselleni perheen!
Ihanaa!

Flirttailen maailmalle!
Valloitan koko maailman!

Sama jatkui puhelimessa vanhalle kaverille:

En kysele enää keltään lupaa mihinkään!

Aika hurjaa.
Hei, kyllä se siitä latistuu.

Mutta - vaikka nämä olisivatkin vain ohikiitävinä hetkinä muistumia parikymppisyyden ehdottomuudesta, se ei haittaa - muistan näitä hetkiä lämmöllä.

Ja sitä paitsi, minussa on enemmän

voimaa, 
sitkeyttä ja 
intohimoa 

kuin nuorena.

Näillä mennään vielä pitkälle.


***

ps. Painohommelit, 6 vk aikana 4 kg pois.
Lopullinen tavoite vielä kaukana, mutta:

minulla on aikaa ja tahtoa.


***

Mökkielämää

Tultiin mökille.

Ilmat suosivat,
maisemat ovat kauniit ja
sauna on lämpiämässä.

Mikäs tässä on ollessa.

Tällä viikolla peruin yhden tapaamisen.
Kroppa oireili nostamalla flunssaa.
Sama juttu viimeksi.
Ehkä ei minulle?

Tästä topakoituneena laitoin meiliä kuntosalille, personal trainerin kanssa starttimiitinkiä.

Lisäksi ostin itselleni lennot.

Kohti
vanhoja muistoja,
uusia haaveita.

Olen tyytyväinen.


Kesä-heinäkuu meni omalla painollaan,
 elokuu tapahtumien parissa ja reissaten.

Ihan hyvä kesä.

Ja se jatkuu vielä, ainakin muutaman päivän.

Nyt nautitaan!

***

Ulkopuolisuuden tunteesta

Tänään aamulla
  heräsin ja
kaikki oli
  ihan ok.

Edessä oli kiva päivä kaveritapaamisineen ja palavereineen.

Ja kappas - naapurit pyytivät aamukahville, heillä oli jäänyt kakkua riparijuhlista.
Hei, ollaanpa nyt rehellisiä - kakkuja. Maistoin kolmea kakkua ja sen jälkeen olikin hyvä lähteä pyöräilemään lounasmiitinkiin! :)

Tämän ystävän kanssa ei oltu nähty muutamaan viikkoon ja kuulumisia oli kertynyt. Päiviteltiin kesän kelejä, vaihdettiin kuulumisia ja perinteisesti myös puitiin asiat, mitkä ovat jääneet hampaankoloon.

Löin tiskiin yhden itseni ominaisuuden, mistä en varmaan koskaan pääse täysin eroon.

Sen tunnustaminen tekee kipeää.
Sen ajatteleminen tekee kipeää.

Koen sitä herkästi.

Vaikka olisin kymmenessä jutussa mukana, mutta se yhdestoista - on se missä tapahtuu?
Vaikka näkisin viittä kaveria, niin se kuudes jäi näkemättä?


Ulkopuolisuuden tunne. 


Miten se on niin tiukassa?
Mistä se juontaa juurensa?

Voiko tässä olla mitään aineksia,
mistä voisi rakentaa jotain järkevää?

Kilautin kaverille illemmalla.
Kerroin, että harmittaa, kun tiettyjen kaverien kanssa aina vain lykkääntyy näkeminen.
Ei löydy sopivaa aikaa.

Pohdin ääneen, että kivempaa on jos kumpikin pitää yhteyttä.
Jos yhteydenpito olisi vain minun varassani - no, se on silloin yksipuolista.

Lounastreffikaverin kanssa pohdin, mitä meistä ihmisistä jäisi jäljelle, jos kaikki tarpeet riisuttaisiin. Kaikki me toisistamme jotain halutaan, niinhän se on. Harva asia on täysin pyyteetöntä, harva ihmissuhde täysin pyyteetön.

Joskus kaveruudet, ystävyydet vaativat itseltä enemmän -

joinain aikoina on
  kevyempää
ja
joinain aikoina
  raskaampaa.

On hemmetin hienoa, että on vanhoja kavereita jotka ovat kulkeneet matkassa läpi vuosien, paikkakuntien ja suhdanteiden. Oijoi, kyllä sitä osaa näin vanhana arvostaa.

Se kantaa.
Se kannattaa!

Ja kun tänään pähkäilin ääneen, mitä hyvää tästä ulkopuolisuuden tunteesta voi saada mukaansa? Sen, että ymmärtää pikkuruisen häivähdyksen siitä, mitä voi olla elämä, jos todella on kaiken ulkopuolella. Koska minähän en ole ulkopuolella.

Minulla on
katto pään päällä,
töitä,
kavereita,
ruokaa.

Ja kakuillakin pääsen herkuttelemaan.

Kaikilla ei ole näin - ei näin hyvin asiat!

Kumma, että joskus pitää ensin sukeltaa pohjamutiin nähdäkseen auringon välkkeen veden pinnalla.

Tänään vain oli sellainen päivä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.


***