Uskomaton unetus

Makaan sohvalla.
En jaksa evää liikauttaa!

Kävin tänään punttisalilla. Taukoa oli kertynyt.
Kuten muuten tämän bloginkin suhteen, tämähän on tällä tahdilla kuukausikatsaus.
Mutta mitäpä se haittaa?

Rennompaa näin.

Aina, kun menee hyvin, en jaksa tai muista kirjoittaa. Jonkin verran olen tosin purkanut sydäntäni päiväkirjablogiin. Hmm.

Valoisa elokuu ja syyskuu. Voimat alkavat palautua. Hetkittäin on yhtä riehakan riemuisa olo kuin parikymppisenä.

Julistinkin tänään työpalaverissa:

Löysin siitä porukasta itselleni perheen!
Ihanaa!

Flirttailen maailmalle!
Valloitan koko maailman!

Sama jatkui puhelimessa vanhalle kaverille:

En kysele enää keltään lupaa mihinkään!

Aika hurjaa.
Hei, kyllä se siitä latistuu.

Mutta - vaikka nämä olisivatkin vain ohikiitävinä hetkinä muistumia parikymppisyyden ehdottomuudesta, se ei haittaa - muistan näitä hetkiä lämmöllä.

Ja sitä paitsi, minussa on enemmän

voimaa, 
sitkeyttä ja 
intohimoa 

kuin nuorena.

Näillä mennään vielä pitkälle.


***

ps. Painohommelit, 6 vk aikana 4 kg pois.
Lopullinen tavoite vielä kaukana, mutta:

minulla on aikaa ja tahtoa.


***

Mökkielämää

Tultiin mökille.

Ilmat suosivat,
maisemat ovat kauniit ja
sauna on lämpiämässä.

Mikäs tässä on ollessa.

Tällä viikolla peruin yhden tapaamisen.
Kroppa oireili nostamalla flunssaa.
Sama juttu viimeksi.
Ehkä ei minulle?

Tästä topakoituneena laitoin meiliä kuntosalille, personal trainerin kanssa starttimiitinkiä.

Lisäksi ostin itselleni lennot.

Kohti
vanhoja muistoja,
uusia haaveita.

Olen tyytyväinen.


Kesä-heinäkuu meni omalla painollaan,
 elokuu tapahtumien parissa ja reissaten.

Ihan hyvä kesä.

Ja se jatkuu vielä, ainakin muutaman päivän.

Nyt nautitaan!

***

Ulkopuolisuuden tunteesta

Tänään aamulla
  heräsin ja
kaikki oli
  ihan ok.

Edessä oli kiva päivä kaveritapaamisineen ja palavereineen.

Ja kappas - naapurit pyytivät aamukahville, heillä oli jäänyt kakkua riparijuhlista.
Hei, ollaanpa nyt rehellisiä - kakkuja. Maistoin kolmea kakkua ja sen jälkeen olikin hyvä lähteä pyöräilemään lounasmiitinkiin! :)

Tämän ystävän kanssa ei oltu nähty muutamaan viikkoon ja kuulumisia oli kertynyt. Päiviteltiin kesän kelejä, vaihdettiin kuulumisia ja perinteisesti myös puitiin asiat, mitkä ovat jääneet hampaankoloon.

Löin tiskiin yhden itseni ominaisuuden, mistä en varmaan koskaan pääse täysin eroon.

Sen tunnustaminen tekee kipeää.
Sen ajatteleminen tekee kipeää.

Koen sitä herkästi.

Vaikka olisin kymmenessä jutussa mukana, mutta se yhdestoista - on se missä tapahtuu?
Vaikka näkisin viittä kaveria, niin se kuudes jäi näkemättä?


Ulkopuolisuuden tunne. 


Miten se on niin tiukassa?
Mistä se juontaa juurensa?

Voiko tässä olla mitään aineksia,
mistä voisi rakentaa jotain järkevää?

Kilautin kaverille illemmalla.
Kerroin, että harmittaa, kun tiettyjen kaverien kanssa aina vain lykkääntyy näkeminen.
Ei löydy sopivaa aikaa.

Pohdin ääneen, että kivempaa on jos kumpikin pitää yhteyttä.
Jos yhteydenpito olisi vain minun varassani - no, se on silloin yksipuolista.

Lounastreffikaverin kanssa pohdin, mitä meistä ihmisistä jäisi jäljelle, jos kaikki tarpeet riisuttaisiin. Kaikki me toisistamme jotain halutaan, niinhän se on. Harva asia on täysin pyyteetöntä, harva ihmissuhde täysin pyyteetön.

Joskus kaveruudet, ystävyydet vaativat itseltä enemmän -

joinain aikoina on
  kevyempää
ja
joinain aikoina
  raskaampaa.

On hemmetin hienoa, että on vanhoja kavereita jotka ovat kulkeneet matkassa läpi vuosien, paikkakuntien ja suhdanteiden. Oijoi, kyllä sitä osaa näin vanhana arvostaa.

Se kantaa.
Se kannattaa!

Ja kun tänään pähkäilin ääneen, mitä hyvää tästä ulkopuolisuuden tunteesta voi saada mukaansa? Sen, että ymmärtää pikkuruisen häivähdyksen siitä, mitä voi olla elämä, jos todella on kaiken ulkopuolella. Koska minähän en ole ulkopuolella.

Minulla on
katto pään päällä,
töitä,
kavereita,
ruokaa.

Ja kakuillakin pääsen herkuttelemaan.

Kaikilla ei ole näin - ei näin hyvin asiat!

Kumma, että joskus pitää ensin sukeltaa pohjamutiin nähdäkseen auringon välkkeen veden pinnalla.

Tänään vain oli sellainen päivä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.


***

Automatkalla

Terkkuja tien päältä! Hoksasin juuri, että tässähän ehtii vaikka blogailemaan.

Viikonloppu vierähti Etelä-Pohjanmaalla. Käytiin kahtena iltana rantasaunalla. Lauantaille sattui kesän hienoin ilma, hyvä niin. Piipahdettiin päiväretkellä tupareissa Vaasan kupeessa. Grillausta, auringon palvontaa ja kahvittelua. Uuden kodin ja tämän suvun nuorimmaisen ihastelua.

Köynnöshortensia oli ottanut valtuuksia ja oli pyrkimässä varaston ovesta sisään. Eipä aikaakaan, kun sain puukon kouraani ja pistokkaita matkaan. Pitää koittaa paimentaa niitä ensin ruukussa, josko joku juurtuisi. Pitää sijoittaa taimet ensi vuonna tontin suojaisimmalle alueelle.

Niin, mikähän siinäkin on, kun olen havahtunut kodin ja pihan hoitoon nyt, viiden vuoden makustelun jälkeen. Ihan sama juttu viime asunnossa! Well, ehkä se vaatii sen ajan, että pohjalainen jaksaa kasvattaa uudet juuret, kotiutua.

Hitaasti, mutta varmasti.

***

Kohta käydään minun kotikonnuilla kahvilla ja jaloittelemassa. Ihastellaan uuden saunamökin pohjatöitä!

Good for them.


Mukavaa juhannuksen odotusta!

***

Kerrankin kauniita kuvia!

Olipa ihana päivä eilen!
Singahtelin ympäri kaupunkia pyörällä, mm. kukkasia ihastellen, palavereissa ja nuotiolla.

Aamu alkoi ystävän puutarhaan tutustuen.

Hans.

Herkkikset.

Yhteiskuva!

Söpikset.

Todella kaunista, värien harmoniaa.

Myös kaupungin tulppaanit kukoistavat!

Kotona hentoiset tiarellat alkavat avautua.

Orvokit ovat pörhistyneet.

Toistan itseäni, mutta jäi niin hyvä fiilis toukokuusta...

Kiitos kevät - tervetuloa kesä!


***