Itseään on pakko oppia ohjaamaan. Miten tässä maailmassa muuten saisi mitään aikaan?
Ajankohtaan viitaten, päätin unohtaa kaikki hyvän elämän tavoitteet ja lupaukset. Tiedän että kroppani joutuu tyytymään vuosikiertoon, joka on jatkunut samankaltaisena jo vuosia.
Alkuvuosi, valon ihme, ulkoilun lisääntyminen. Jouluherkkujen sulattelu.
Kevättalven hanget, hiihtoinnostuksen viriäminen ja vilpitön ällistys - kuinka ehti taaskin hiihtää vain pari viikkoa.
Kevät. Mahtavan, positiivisen manian aikaa. Ainoa vuodenaika kun unohdan ruuan ihanuuden ja ihastelen luonnon heräämistä lapsen tavoin lumoutuen. Aina kuin ensimmäistä kertaa!
Kesä. Touhukkuutta, herkuttelua, laiskottelua. Keväällä karanneet kilot pysyvät loitolla ulkoilun, pyöräilyn, lentiksen, puutarhahommien ja uinnin ansiosta.
Syksy. Sienestystä! I love it. Mutta monesti myös kiireisintä työaikaa. Vuodenaika, joka on viimein saanut armon.
Loppuvuosi. Marraskuu. Pimeys. Mitä se tekee naiselle? Ajaa sohvalle ja jääkaapille. Puuh.
Joulukuu. Jouluateriat ja glögitreffit. Huipentuen loppukliimaksiin, josta nyt koitetaan toipua. En jaksa ruoskia itseäni tässä asiassa.
Kropan äimistelyn sijaan toivoisin siistejä komeroita. Kyllä.
Komeroiden kätköissä on vuosikymmenien elämä pakattuna. Toteutumattomia haaveita, hauskoja muistoja, omituisia lahjoja, kiusallisia hankintoja.
Niin. Joudut itsesi kanssa vastatusten sukeltaessasi komeroihin, ajatuksiin. Miten toimia? Homma on rankkaa ja sitä on lykätty ehkä vuosia. Hmm.
Minä sain huijattua itseäni hieman. Kävin läpi lehtipinoja ja tein aarrekartan. Unelmien koti! Samalla lajittelin kaksi tuhtia lehtipinoa. Jee.
Tavaran lajittelu on alkanut. Se jatkukoon, step by step. Kun hyydyn, kurkkaan aarrekarttaa joka toimii näkyvällä paikalla muistutuksena.
Kohti unelmia!
Ja unelmien kotia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva jos kommentoit!