Niin.
Kun mun reissu on kuitenkin budjettimatkailuun kallellaan, niin olin laittanut itselle aika tiukat kriteerit hotellien ja hostellien suhteen. Ykköskriteerinä on minimaalinen/kohtuullinen hinta, mikä helmikuussa on aika helppo nakki. Valintaahan on valtavasti kun ajankohtaan ei osu mitään kummempia kinkereitä eikä lomakausia. Kakkoskriteerinä oli, että jonkinlainen aamupala saisi löytyä. No sekin oli aika helppo toteuttaa.
Mutta - käytin kyllä aika paljon aikaa noihin valintoihin, etsien myös sitä oikeaa fiilistä, että "tämä on minun paikka". Rautalankakommentti: helpompaa olisi ollut löytää nopsasti kalliimpia, kivoja paikkoja kuin edullisia, kivoja paikkoja.
Alicanten majatalo La Milagrosa viehätti hienolla terassillaan ja ilokseni törmäsin siihen myös Rantapallon Alicante vinkeissä: http://www.rantapallo.fi/rantalomat/kymmenen-vinkkia-alicanteen/ Ei siis voi olla ihan pöllö mesta - ainaskaan terassin ja maiseman puolesta. Kaksi yötä, yht. 46 euroa.
Milagrosan omat sivut ja pilkahdus terassimaisemista: http://www.lamilagrosa.eu/
Barcelonan yöpaikka vaikutti aika kuivalle mestalle sinänsä, mutta kylpyamme ja sijainti labyrinttipuiston ja isojen viheralueiden läheisyydessä vaikutti. Ehkä ajatuksena, että käyn yhden pidemmän kaupunkikeikan päivän aikana - ja toinen ulkoilu olisi lähialueen puistokävelyä, valokuvausta, ruokailukeikka tms. jonka jälkeen tulisin hauduttelemaan rasittuneita koipiani lämpimään kylpyyn. Kylpyamme ja oma parveke sekä tuhti aamiainen ja ehdoton nukkumisrauha vaikutti tähän valintaan. Paikka on yliopiston asuntola, metrolla vartti keskustaan. Tällä mennään. Tiedän että Ramblalla tulee notkuttua joka tapauksessa, mutta jos hotla ois ydinkeskustassa, tuskin tulis näitä reunapuistoja/alueita koluttua.
Kolme yötä - yhteensä satkun.
Yksi juttu mitä myös pohdin on sisäilma, monessa keskustan hotlassa mainittiin tosi tunkkaisesta sisäilmasta ja meluisasta sijainnista, joten tässäpä niitä lisäperusteluja (lue: itseni vakuuttelua) nyt sitten olikin riittämiin.. Joo, oishan ne goottikorttelit toki ollu söpömpiä - laitan perustelukuvia puistoista, aamupalasta ja ammeesta kun sinne asti päästään :)
Nizzassa ja Mentonissa pääsen yöpymään serkuilla - kiitos serkut!
Ventimiglia on vaan niin ihana paikka, että hoksasin että siinähän sitä voisi yöpyä yhden yön. "Pelargoniterassi" niminen paikka valloitti minut kättelyssä:
http://www.laterrazzadeipelargoni.it/ Kallein mesta, viitisen kymppiä. Varmasti on sen arvoinen, Ventimiglia on symppis mesta ja sijainti on ihanassa vanhassa kaupungissa. Herättyä kirmaan heti aamutuimaan kuuluisille perjantaimarkkinoille!
Rooman yöpaikka on nyt sitten loppujen lopuksi ainoa jossa yhteismajoitus,"ladies only", 5 hengen huone. Joskos saisi juttuseuraa. http://www.foresteriaorsa.altervista.org/foresteria_uk.htm
Ainaski kuvien perusteella ihan jees, asuntolatyyppisyyttä toki hieman. Kestetään. Sijainti alueeseen nähden tosi rauhallinen, kaunis sisäpiha, joki lähistöllä ja Trasteveren "taiteilijakaupunginosa". Riittää mulle tähän hätään. Kaksi yötä - 32 egee.
"Guests can relax in the ample House garden
under the centuries-old magnolia and taste the menus offered either
by the Restaurant “Luna e l’Altra”, or by the bio-snack place “Bio e
Te”.
Orsa Maggiore is located in a characteristic neighbourhood,
Trastevere, one of the attractions of ancient Rome, full of cinemas,
theatres, bars, small restaurants, and artisan shops, hence an ideal
spot for a taste of everyday city life."
Majoituksiin menee siis yhteensä n. 230 euroa, pitäen sisällään 8 yötä. Aika helposti olisi voinut valita esimerkiksi hintaluokasta 80 euroa jolloin kokonaiskustannus olisi ollut 640 euroa. Onhan se 400 euroa enemmän käyttörahaa? Jep. Näillä mennään!
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva jos kommentoit!