Tänään on vapaapäivä.
Ympäristötaideprojekti vaatii kuivumispäivän, kun sataa. Eilen laitettiin pressuja kuivumista suojaamaan. Kokemuksesta voin sanoa, että kuivuminen näillä keleillä kyllä todella hi-das-ta. Muutama toivoton vaatekappale pihalla, ovat tietty jo ihan homehtuneet pelkästä ulkoilmastakin. Eivät kuiva eivätkä raikastu.
Niin, mitä tehdä kun on vapaata? Sopiva ja ihana annos sosiaalisuutta luvassa illaksi, kummipojan porukka on kutsunut syömään. Kivaa! Saa nähdä tuleeko tällä kertaa yllättäviä pusuhyökkäyksiä.
Jotenkin sellainen päivä, että ajattelin etten patistele itseä mihinkään suuntaan. Ei ole "pakko" laiskotella, tehdä puutarhatöitä tai kotitöitä. Teen mitä huvittaa. Ainoa toive, ettei koko päivä menisi somessa roikkumiseen. Siihen on tullutkin jo hieman rutiinia kun kännykkä imaisi itseensä huonon sisäilman hajua, niin nyttemmin en oleskele jatkuvasti se kylkiäisenä vaan hoidan välttämättömät asiat. Onneksi haju on myös hieman jo haihtunut, mutta ihan alkuvaiheessa kännykän lähellä olo alkoi kutittaa kurkkua.
Kiinnostaa kiviäkin!
***
Kaivoin naftaliinista esiin romaanin aloituksen. Olen myös miettinyt, pitäisikö sittenkin koittaa novellimaisempaa lähestymistä. En tiedä. Kirjoitusjumi, pelkään enkä jaksa tarttua tekstiin.. Pelkään että teksti on läheinen ja mielenkiintoinen vain minulle. Pelkään etten pysty kirjoittamaan. Pelkään että teksti imaisee mukanaan. Hmm.
On totta että voisin saada "matskua" viime vuosien haasteista, mutta jaksanko sukeltaa niihin tunnelmiin, en tiedä. Pitäisikö kaivaa mieluummin 90-lukulaiset kohtalot esiin? Jaksaako ronkkia niitäkään?
Mulla on ehkä sellainen vaihe että koitan balsamoida itseni liikkumattomuuden tilaan. Saisinko unohtaa työt, menneisyyden, tulevaisuuden, ihmiset, kotityöt, puutarhan syysrepsotuksen. Voisinko paeta - kaikkea...
Yksi annos todellisuuspakoa, kiitos!
En vain jaksa, mitään. Olen ollut käytännössä koko syksyn puolikuntoisena ja väsyneenä. Eli sitten kun tulee näitä riemullisia vapaita hetkiä, minusta ei ole mihinkään. Ennen oisin välittömästi sopinut treffit kaverin kanssa tms. - nyt tuntuu että haluan vain olla.
Ehkä oman kropan kuuntelu antaakin niitä parhaita vastauksia?
Ehkä tärkeintä onkin nyt vain olla?
Miksi hötkyillä ja syleillä koko maailmaa, kun ei edes huvittaisi puhua naapureille?
Jos vain oisit ja katsoisit mitä tapahtuu?
Jospa sitä kautta voimaantuisit paremmin kuin millään suunnitelmilla ja tekemisellä, menemisellä?
Joskus on rohkeinta vain olla tässä ja nyt, läsnä itselle.
Syön nyt lautasellisen puuroa.
Mukavaa päivää sinulle.
***
Ps. Sain ujutettua kalenteriin kunnollisen loman lokakuun loppuun.
Menen maalle.
Ihanaa.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva jos kommentoit!