Itkin tänään
kuin
Niagara.
Mietin
menetettyjä -
tai
toteutumattomia
rakkauksia.
Itkin toteutuneita rakkauksia.
Itkin enemmän.
Kuuntelin biisejä.
Mietin mitä iskä sanoi,
kun kysyin,
mitä tekisit,
jos oisit
minä?
- Kirjoittaisin kirjan.
Itkin taas.
***
Kävin vessassa.
Silmät
olivat ihan
punaiset.
(Ei se haittaa.)
Tajusin kaiken.
Sen mitä en ollut saanut.
Sen mitä sain.
Ja sen, että laitettaisiin takapihalle
alppiruusu,
atsalea ja
pensasmustikka.
Ja etupihalle joko luumu -
tai
päärynä.
(Ei omenapuuta.)
Älä kysy, miksi näin..
Tajusin myös sen,
etten enää
kestäisi
elämää,
jollen kävisi
ensi
keväänä
Normandiassa.
Hmm.
Itse asiassa.
Päätin juuri nyt,
juuri tällä hetkellä:
alkaa
keräämään rahaa
siihen,
että voisin viettää
ensi kevättalven
Normandiassa,
kirjoittamassa,
tai puutarhahommissa - ihailemassa
vuoden 1995
kätteni töitä unelmieni puutarhassa..
Missä yhtenäkin kesäiltana vietin
aikaa kera
kyyhkyn ja
sammakon.
Tiesin tänään,
juuri nyt, että kaikella on
tarkoitus.
Ja juuri sen takia itkin,
koska viimein,
viimein!
Pystyn,
pystyin allekirjoittamaan,
uskomaan,
vakuuttumaan ja
vakuuttamaan -
että kaikella on
joku
tarkoitus.
***
Tänään oli juttua Pertti Kurikan nimipäivistä.
Huudahdin:
"Ne oli eilen!"
Toinen osapuoli siihen lakonisesti:
"Kova juttu."
"Todellakin.
Kovasikajuttu."
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva jos kommentoit!