tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kevään ihme

Oikeasti,

auringon voima on ihme. Tänään puutarhassa aukesi viimein ensimmäinen Scilla, lisäksi aukeamassa ovat sinivuokko ja ruukussa talven yli kitkuttanut orvokki. Ihanaa! Krookuksia mulla ei ole kuin joitain yksilöitä, pari kukkii, naapurista löytyy värikäs sikermä.

Käytiin eilen kaverin ja koiriensa kanssa aamukävelyllä. Siitä poiki sellainen vaikutus, että saunan jälkeen alkoi nukuttaa jo yhdeksältä. Mietin - miksi ihmeessä jumittaa hartiat säpsähtelemällä sohvalla tv:n valossa puolinukuksissa - ihan sama mennä nukkumaan.

Heräsin kuudelta! Jo neljän maissa oli ensimmäinen valveillaolon pilkahdus mutta kuudelta täysvirkkuus. Mahtavaa. Jos on mahdollista, on hyvä seurata oman kropan rytmiä. Mulle se tällä hetkellä onnistuu ja se on kyllä harvinaista luxusta.


***

Niin! On tullut reissattua. Syötteellä mökillä, Etelä-Pohjanmaalla ihastelemassa joutsenten kaakatusta ja nyt vielä Savukoskella, josta palauduin perjantaina. Otti tovi tottua kaupungin eloon, ällistelin suurin silmin ihmisiä kaupungilla. Niin erilaisia hahmoja ja vaatteita!

Lauantaina urakoin kolmisen tuntia puutarhassa ja se oli ihanaa. Nythän se vielä on. En jaksa vielä ajatella sitä, kun hurmio hiipuu, hmm.

Puutarhassa on parasta huhti-kesäkuun välinen aika. Ehdottomasti. Sitten sitä alkaa ajatus lepattaa ihan muissa jutuissa, helle hyydyttää, ensimmäiset ränsistymiset näköpiirissä.. Mutta toisaalta siemenestä kasvatetut ilahduttavat kukinnallaan.

Kesä on paras silloin, kun se on edessä. Piste.


***

Mitä jaksoin tehdä tänään:

*Hoitaa työasioita
*Rentoutua puutarhassa

Mitä en jaksa edelleenkään tehdä:

*Ruotia eteenpäin vaate/paperi/kirjapinoja
*Listata lukemiani kirjoja (useita, hyviä!) blogiin
*Tutkailla reissukuvia (säästän huonolle kelille!)

Ulkona paukahti siihen malliin, että loput Lapin kamat taisivat saapua Konkarin kyydillä - moment!

Tjaahah.
Ehkei ihan vielä.
Hurjien pikinokkien äänestä ei voi erehtyä.

Lähdenpäs pihalle puuhailemaan ja odottelemaan vaatekasseja ja suksia saapuvaksi.

Maanmainiota vapun odotusta!


***






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva jos kommentoit!