lauantai 31. tammikuuta 2015

Säähän tiiät..!

Haaveilin pitkään, koko ikäni - että saisin olla monessa mukana.
Työni ja "vaikuttamisalueeni" puolesta.
No nyt saan.

Viime vuonna oli useita työnantajia ja vielä useampia työtehtäviä. Luin juuri jostain, että tulevaisuuden työtehtävät ovat entisen työsuhteen tms. sijaan toimeksiantoja. Juuri sellaisia täsmätöitä, mitä itsekin olen viime vuonna tehnyt muutamien pidempien työviritelmien rinnalla.

Myös Sitran tulevaisuuden megatrendit ennustavat sirpaloituvaa työmaailmaa. Sopii minulle. Mutta jänniä ilmiöitä pesiytyy tähän "monessa mukana" -elämään.


Hei, säähän tiiät!

Tällainen lause tarkoittaa käytännössä aina sitä, että henkilö tarvitsee ilmaista apua. Ja minähän voin auttaa. Pyyteettömästi, omia vaivoja säästelemättä. No en sentään aina, mutta melko usein. Jossain vaiheessa pitää kuitenkin katsoa, missä raja menee.

Muutamia esimerkkejä.

Säähän tiiät, kuka tekee nettisivuja, ottaa hyviä valokuvia perhejuhlaamme jne.

Säähän tiiät, mitä paikkoja Oulussa on, jossa voisi järjestää sellaisen tapahtuman.
(Voisitko listata näitä paikkoja.)

Säähän oot sananikkari, mitenkäs tämän sanoisit.

Säähän tiiät, miten tällainen tapahtuma kannattaisi Ouluun tuoda.

Säähän voisit järjestää

koirienkakan keruukampanjan,
urbaanit asuntomessut,
kansainvälisen hyväntekeväisyysmuotinäytöksen.

Hei, säähän voisit mainostaa meidän tapahtumaa, kun säähän muutenkin mainostat tapahtumia.

Hei, säähän oot mukana siinä, mulla ois intressiä sinne ja tänne.
Hei, säähän tunnet sen, miten mun kannattaisi edetä tässä.

Aika ihanaa, että lähestytään niin monelta taholta.

Mutta joskus aika raskasta!

Torstaina ilmoitin Facebookissa, että häivyn sosiaalisista kuvioista ja olen tavattavissa jälleen maanantaina aamusta. Hyvä päätös.

Ihmiset, ideat ja tapahtumat ovat ihania ja niistä saa voimaa - mutta joskus on otettava myös omaa tilaa, aikaa ja rauhaa. Nyt olenkin maalla, käytiin pikinokkien kanssa lenkillä ja mieli lepää.

Joskus on hyvä olla itsekäs - sitten jaksaa taas.


Rauhallista viikonloppua!


***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva jos kommentoit!