keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Raha ratkaisee?

Olipa helpottavaa, 

kun rahoja tupsahti tilille muutama päivä sitten.
Olin kitkuttanut erinäisen päivän vihoviimeisillä kolikoilla, kunnes jouduin piipahtamaan toisella tilillä käsi ojossa.

Mistä moinen? 

Oli niin kiireinen tammikuu, että venyi tietyn homman laskutus -> maksu menee helmikuulle.
Siihen liittyen myös iso materiaalipompsi lähtee laskutukseen vasta tänään, siitäkin tuli melkoinen lommo omalle tilille.

Periaatteena on, että pikkuniukistelun takia ei säästötilille kajota, mutta toisella "käyttötililla" voi piipahtaa vippaamassa. Onneksi näitä tilanteita ei montaa kertaa vuodessa, mutta aina se laittaa miettimään, että mitä olisi elämä todellisessa taloudellisessa ahdingossa.

Ei hääviä.


***

Loppukevennyksenä...



Neitsyen unelmia 5


Ah sitä onnea,

kun päivänä eräänäkin menin palaveriin ja huomasin olevani minuutilleen paikalla.
Toisaalta, huomasin että olisihan tänne voinut hieman aikaisemminkin tulla, kun periaatteessa tilaisuus käynnistyi silloin ja narikka- ja vessahommat puski vielä päälle.

Noh, tuli minun jälkeenikin vielä kolme henkilöä.

Tänään puolestaan laittelin kahveja ja huomasin, että nytpäs pakkauskartonkeja tyhjenee mojoma määrä yhtä aikaa. Ah sitä onnea, kun pääsee asettelemaan ne sisäkkäin ja viemään kierrätykseen.

Tyydytystä arjen pienistä iloista.


***


Mainitut tyydytteethän ovat ihan täyttä totta! Mutta - muualla somen syövereissä olen umpiväsähtänyt sarkasmiyritelmiini.

Lähes poikkeuksetta jengi ottaa ne tosissaan ja sitten joko

a) heittäydyt blondiksi
b) oikaiset

-> kumpikin on yhtä nöyryyttävää.  


Ei näin!

Totuuden kirkas tuli leimutkoon, kuin kevätaurinko häikäisevän sinisellä taivaalla!


Ihanaa viikon jatkoa!


***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva jos kommentoit!