Yksinäisten puolella

Mitä ihminen lopulta kaipaa tässä elämässä?

Katon pään päälle, ruokaa, mielekästä tekemistä. Kun perustarpeet on tyydytetty, kaipaamme läheisyyttä, rakkautta, ystävyyttä - ylipäätään hyväksyntää.

Olen taas miettinyt paljon yksinäisiä ihmisiä. Linnan juhlien suursuosikki Hannes Hynönen sai valtavan kasan joulukortteja. Jopa järkyttävän kasan.. Onneksi nyt synttärien aikaan (102 vuotta 10.1.!) hänelle puuhattiin sähköistä adressia. Siinä oli äskettäin jo 8957 nimeä.


Kuinka paljon on vanhuksia, joita kukaan ei muista? 

Suomalaiset vanhukset tekevät valitettavan paljon itsemurhia. Niitä on tutkittukin, muutama poiminta tutkimuksesta:

"Lähes puolet IMS-87-aineiston yli 65-vuotiaista itsemurhan tehneistä oli ollut yhteydessä terveydenhuoltoon viimeisen elinviikkonsa aikana, yli kaksi kolmasosaa viimeisen kuukauden aikana ennen kuolemaansa. Terveydenhuollossa siis lienee mahdollisuuksia ehkäisytoimien kehittämiseen, vaikka näyttääkin siltä, että itsemurhavaara on ollut esillä hoidossa vain harvoin."
 
"Iäkkäät eivät tutkimuksemme mukaan usein tuo esiin itsemurha-ajatuksiaan, joten depressiota ja itsetuhoajatuksia tulisi etsiä aktiivisesti kysymällä myös vanhuspotilailta. Tutkimuksemme osoittaa, että itsemurhaa harkitsevat vanhukset kääntyvät ongelmineen usein terveydenhuollon palvelujen puoleen. Tämä viittaa selviin ehkäisymahdollisuuksiin. Etenkin perusterveydenhuollon rooli vanhusten itsemurhien ehkäisyssä näyttää olevan tärkeä."

Olisi helppoa nakittaa tämäkin homma yhteiskunnalle. Kun tiedän, miten tiukilla tk-lääkäreiden aika on, ei kaikkea vastuuta voi heidän hartioilleen sälyttää! Lisätietoa tutkimuksesta:

"Yksinäisyyden tunteesta oli lähiomaiselle puhunut 37 % yli 65-vuotiaista."

"Omaisille itsemurha-aikeista tai -ajatuksista oli joskus kertonut 48  % yli 65-vuotiaista itsemurhaan kuolleista, naiset ja miehet suunnilleen yhtä usein."

Aineistossa oli yllättävää, että 49 % itsemurhan tehneistä oli avioliitossa. Eli prototyyppi - yksinäinen, eläkkeellä oleva leskimies ei olekaan se tavanomaisin itsemurhan tekijä. Huolestuttavan moni puhuu läheisilleen omasta tilanteestaan - ja silti päätyy itsemurhaan. Kovin surullista.


Miten siis pelastaa yksinäiset ja masentuneet vanhukset?

Olen miettinyt, etten voisi itse sitoutua esim. ystävätyöhön, koska elämäni on niin epäsäännöllistä. Olen miettinyt, että panostan omiin isovanhempiin - no, nyt minulla on enää yksi mummi.

Olen miettinyt myös sitä, tuntuuko yksinäisyyden kohtaaminen sittenkin liian kipeälle?

Näitä asioita on hyvä pohtia edelleen. Samalla ehkä joutuu kohtaamaan omat yksinäisyyden muistonsa ja peikkonsa kaukaa menneisyydestä.


Heittäydytään niihin arkipäivän kohtaamisiin! Voit vaihtaa päivän säästä sanasen bussipysäkillä ja kysyä tarvitseeko vanhus apua bussista noustessa.. Ei se aina ole avaruustiedettä.
Ja soitetaan sille omalle mummille! 


Rohkeutta kohtaamisiin!


***