Ymmärrän sen jo tässä iässä. Toisessa korvassani on nimittäin kuulo heikentynyt. En meinannut ensin käsittää mistä on kyse. Jo vuosia sitten taannoisessa tapahtumatyössä yksi työkaveri motkotti minulle etten kuuntele. Kuuntelinhan minä, mutta hirmuhälyssä ääni tuntui puuroutuvan. Tietysti syyllistin itseäni, etten osaa keskittyä kuunteluun - yritin kyllä.
Hanketyössä oli kauhukseni tapana huudella huoneesta toiseen, ahdistuin siitä, kun tuntui että jatkuvasti sai olla hälytysvalmiudessa. Tunnollinen kun keskittyy koko ajan siihen ajatukseen, että ei kai jollain nyt ole mulle asiaa.. Työterveydessä otinkin asian puheeksi ja jonkinlainen järkytys, mutta toisaalta helpotus oli tieto, että toisen korvan kuulo on heikentynyt.
Onneksi kuulen kohtuudella vielä kaikenlaista. Mutta ihan korkeimmat äänet vissiin viuhuvat ohi ja kovat äänet aiheuttavat jonkinlaista kipua. Keikoille meno ilman korvatulppia ei enää tule kysymykseen. Hyvä tietää tilanne, osaan vaalia jäljellä olevaa kuuloa ja arvostaa sitä.
Mustarastas muuten lauloi tänään kävelyllä, ihanaa.
***
Muita luontaisetuuksia?
Monenlaista ajatusta pyörii taas mielessä. Mutta tällä kertaa pähkäilyn aiheena numero yksi - ovat puutarhajätteet. Asuinalueellamme on 80-luvun fiinien talojen rivistö, joiden tontti rajoittuu jonkinlaiseen yhteisnurmikkoon, kuusikkoon ja sen takana häämöttää kaupungin pajukkosektori. Pajukko on omatoimisesti valjastettu puutarhajätteen kaatopaikaksi ja minua jotenkin kutkuttelisi pikkaisen kartoittaa aluetta ja tehdä laskelmia
a) paljonko alueella peittynyt neliömetreissä
b) paljonko biomassaa on kuskattu metsään 30 vuoden aikana
c) mitä lajeja em. seurauksena metsään on pesiytynyt
d) mitä kokonaisvaikutuksia tällä on alueen kasvillisuudelle.
Ja! Mahdollisesti tarjota aiheesta juttua lehteenkin. Katsotaan.
Olisi kaikkien etu, että metsät pysyvät metsinä ja puutarhat puutarhoina. Jo nyt jättipalsami leviää huolestuttavasti alueella. Hitaammista valloittajista puhumattakaan, esim. yhteen kohtaan rönsyansikka on muodostanut 3 m2 kasvuston. Pitäisiköhän pyytää kaupunginpuutarhuria terassikahveille ja tutustumaan alueeseen? Hmm.
Puutarhassakin tapahtuu, omassani siis. Terassituolit on kiikutettu terassille,
pari tonttua ja yksi lyhty majoitettu varastoon. Narsississa kävi paksunpuoleinen kimalainen,
humala on kasvanut 3 cm ja ylipäätään luonnon voima ja auringon lämpö huimaa heikomman päätä.
Tällainen ihanuus on lähtenyt karkumatkalle naapurin pihasta. |
Terassilla on nautittu jädekahvit ja täytyy todeta -
onhan tämä mahtavaa aikaa!
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva jos kommentoit!