Kun olen jutellut reissusta ihmisten kanssa, useampi on olettanut että mulla on matkaseuralainen. Kaipa se on monille aika normitila, vaikka itselleni luontevampaa on aikanaan ollut nimenomaan yksin reissaaminen. Yksin on tullut lähdettyä kibbutsille, Tansaniaan, Euroopan rundille... Joka kerta on löytynyt kavereita. Euroopan rundilla 2002 tosin olin 2,5 kk matka-ajasta vain 5 yötä hostellissa ja muut yöt kavereilla ja sukulaisilla - eli kovin yksinäistä se ei ollut..
Jos on kahdestaan reissussa, niin ei samalla tavalla kaipaa kontaktia ihmisiin. Ainakaan minä en kaipaa ja minusta kuoriutuu jopa aika umpioitunut suomalainen, joka körmyyttää mieluusti omissa oloissaan ja eritoten kauhusta kangistuen kiertää kaukaa jos kuulee suomen kielen raikaavan jostain.
Yksin puolestaan voi olla tosi kova sana kuten taannoin Ateenassa, että vaihtaa pari sanaa tarjoilijan tai naapuripöydässä kahvittelevan kanssa. Joskus Budapestin hostelliporukalla saatiin aika hurjat bileetkin aikaan jenkki-irkku-suomijengillä. Mutta, en minä sellaista edes jaksaisi enää : )
***
Mun mielestä jokaisen pitäisi joskus reissata yksin. Mutta ymmärrän toki ettei se ole kaikkien juttu. Tai edes mahdollista kaikille. Joku ei ehkä voi kuvitellakaan yksin matkustamista esim. turvallisuussyistä tai yksinäisyyden pelosta.
Mutta tsadaa - reissussahan on juuri se ihan parasta, kun matkustaa ja pääsee fiilistelemään kaikkea. Löytyy uusia puolia, ajatuksia, ällistyttävä kärsivällisyys mitä ei kotopuolessa juuri tavata - vaikka mitä jännää.
Yksi ovela puoli on herkistynyt kropan havainnointi, monesti päivät ovat aika pitkiä kävellen ja hetkittäin saattaa tulla esim. väsynyt tai ärtynyt olo. On tosi jännää rauhassa pohtia mistä se johtuu. Syynä voi olla nälkä, jano, kofeiinin puute, päämäärättömän harhailun aiheuttama ärtymys, yksinäinen olo, tai jotain muuta. Yleisin syy on ehdottomasti veden puute, joten sitä olen oppinut ennakoimaan ja juon paljon jos kävelen koko päivän. Hellepäivät tietysti menee omalla logiikallaan, mutta en reissailekaan yksin helteellä. Silloin panostetaan siestaan.
Joskus on ollut orientoitunut että tänään lähden tästä kaupungista pois ja sitten jossain kulkuvälineessä on ollut häikkää, ja on kokenut tosi turhauttavaksi joutokäynniksi sen paikallaan olemisen, kun mieli on jo siirtynyt eteenpäin mutta jalat jämähtivät paikalleen.
Pääsääntöisesti reissussa on kuitenkin matkailija, joka on lauhkea, kärsivällinen - joku sellainen ihanneminä joka on mahdollista saavuttaa vain tietyssä irrallisessa tilassa, jota yksin matkaaminen parhaimmillaan on. Eritoten jotkut fyysistä (polvet, selkä, takapuoli) puoltani piinaavat esim. 16 tunnin bussimatkat ovat olleet henkisesti varsin ihastuttavia matkoja. Kun et voi tehdä mitään muuta kuin istua ja odottaa - katsella maisemia ja ottaa torkkuja - voit lopullisesti päästää irti siitä suorittamisen tunteesta, joka jatkuvasti piinaa arkioloissa. Jos kotiarjessa suoritat, mietit suorittamisen laatua ja mitä/keitä jäi tässä nyt huomioimatta. Jos et suorita, mietit onko tämä nyt sallittua.
Matkalla saa levon, armon, rauhan. Kunnioitat silloisen paikan tunnelmaa, sääntöjä ja sopeudut siihen. Oma ego ei niinkään kutistu, mutta sulautuu - osaksi maailmaa.
Ja hei, ei reissussa olla yksin. Lähden reissuun itseni kanssa - ja se on tosi mukavaa!
***
Yksin reissaamisessa on se hyvä puoli, että voi tulla ja mennä niinkuin huvittaa, ei tarvi kysyä reissukamulta, että onko nälkä, vaan voi mennä syömään silloin kun itse haluaa. Huonona puolena on, ettei vierellä ole ketään (ellei halua jutella ventovieraille), jolle ylistää nähtävyyksien hienoutta + monesti majoitus maksaa yhdelle saman verran kuin kahdelle (ellei majoitu hostellien vuodepaikoilla).
VastaaPoistaJeps! Itse muistelin taannoisia pitempiä reissuja, että myöhemmin oli harmi kun reissumuistoja ei voinut jakaa kenenkään kanssa.. Hmm. Nythän voi vaikka koko ajan tykittää asioita ja kuvia esim. Facebookiin, saa nähdä miten kohtuullisena homma pysyy.
VastaaPoistaToivoisin että pääpaino reissussa olisi perillä olemisella eikä kotiin päin raportoimisella.. Blogia ei tietenkään lasketa eikä yhteydenpitoa lähipiiriin.. Summatakseni - jos ihan koko ajan roikkuu Facebookissa kertomassa kuinka hieno reissu on, niin herää ihmetys, miten sitä malttaakaan..? Jos se kerran niin hienoa on.