sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kevään rytmissä

Tämä viikko on eletty mökkirytmissä ja kotonakin on ollut luonteva vaihtaa lennosta kevätrytmiin. Perinpohjainen haukottelu on alkanut kymmenen korvilla, peti on kutsunut kohtsilleen ja herääminen on tapahtunut kuuden kieppeillä. Osa virkkuudesta saattaa mennä vielä täysikuun piikkiin, mutta aikaisempinakin keväinä olen osapuilleen näihin aikoihin maaliskuussa alkanut herätä aamuauringon myötä aikaisemmin. Ihanaa, kevät! Piakkoin pitää yhdistää näihin aamuheräämisiin pienimuotoiset linturetket. Ainakin sitten, kun mustarastaat alkavat luritella.

Pohdin matkalla Lapista kotiin, että kaupungissa hieman turtuu vuodenajoille. Aina tuulee, monesti on pölyistä, kadut ovat melkein aina sulat. Kaupungin lintuvalikoima on rajoitettu ja kasvivalikoima enimmäkseen kaupallinen. Koita siinä sitten fiilistellä.

Luontoon ja puutarhaan sitä on mentävä! Jännityksellä odotan, minkälainen on tämän vuoden kevät. Nyt mentiin takaisin lumen ja pakkasen valtakuntaan ainakin viikoksi, kahdeksi. Luvattu pikkupakkasta ja aurinkoa eli erinomaista ulkoilukeliä.

Viime vuonna kevätihmistä lyötiin ällikällä kun talvesta vaihdettiin rytinällä melkein suoraan kesään - kevätvaihe joka voisi kestää jopa kuukaudenkin, pari - kesti vain muutamia päiviä. Siltä se ainakin tuntui, kun oli muitakin velvoitteita kuin puhkeavien lehtien ihastelu.

Kasvien havainnointi ei saisi olla liian kiireellistä ja toivoisin kasvun ihmeitä riittävän bongattavaksi pitkälle aikaa.. Ei niin, että leskenlehdistä syreenien kukintaan menee muutama hullu viikko. Kevätihmisen rytmi on verkkaisempi, hauraanpuoleinen, hentoinen. Ihmetteleväinen. Löydöistään ihastuvainen.

Voivoi, saapa nähdä. No, panikoidaan vähäsen etukäteen niin jääköön shokki sitten tosipaikan tullen pienemmäksi. Tämä on sitä varautumista!

"Kevät, se on se paniikin tunne, paniikin tunne - ja se tulee joka kevät!"
Lauleli Kauko Röyhkäkin.

Ja kevät - tarkalleen se on se aikajakso, kun vuorokauden keskilämpötila on pysyvästi plussan puolella, mutta vähemmän kuin kymmenen astetta. Kun vuorokauden keskilämpötila on yli kymmenen astetta, puhutaan kesästä.
Artikkeli aiheesta: http://ilmatieteenlaitos.fi/kevattilastot

Terminen kasvukausi puolestaan lasketaan alkavaksi, kun vuorokauden keskilämpötila on enemmän kuin +5 astetta. 

"Terminen kevät on vuodenajoista lyhin kestäen vain kuudesta yhdeksään viikkoa. Meren viileyden takia kevät kestää pisimpään rannikoilla ja saaristossa."

Kun asuin kaupungin ytimessä ja olin kaihoisia runoja kirjoittava opiskelijasinkku, huumaannuin erityisesti keväisistä öistä. Niissä oli joku erityinen tuoksunsa. Ja roskalavojen tulosta  : )

Oi niitä aikoja!

***


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva jos kommentoit!