Täysikuusta johtuen uni tuli silmään aika myöhään ja taisin 5 maissa havahtua varsin monipuolisista seikkailuista kurkkaamaan kelloa. Sen jälkeen uni antautui hieman katkonaisesti.
Konkarin puolelta alkoi kuulua tuhina jo kymmenen maissa ja ennen seitsemää mökissä raikasi ilahtunut säätiedotus.
Pakkasta! Nyt ois hyvä hiihtokeli!
Oma oloni oli puolipörröisen kajahtanut mutta aamusivujen unitunnustusten jälkeen hankkiuduin kahvin ääreen. Lämpötila lauhtui nopeasti ja niinpä pistin töpinäksi. Konkari jo pöräytti kelkalla omille asioilleen.
Kappas, hanki todellakin kantoi - jopa metsässä. Harvinaista hiihtokeliä tähän maailman aikaan. Liihottelin rauhaisasti metsän halki ja joen yli suurelle käkkyräpuulle. Puu oli kaatunut ja sammaloitunut, kauniisti kiertynyt kelo, jonka latvusto oli harmaana käkkyräisenä hahmona sopivasti reitin varrella. Valokuvan paikka. Latvustosta oli selvästi napsittu muistoja vuosien varrella, ensimmäisen kerran puun nähdessäni se oli huomattavasti kiharaisempi.
Koska käkkyräpuu oli mökiltä lähdettäessä aivan alkumatkassa, en ollut koskaan huomannut kuinka mainion istumapaikan puun runko tarjosi. Testaamaan! Kyllä, pähkinät, rusinat ja riisisuklaa maistuivat erinomaisille. Puun rungolle voisi tulla keväämmällä istumaan, kuunnella pikkujoen kohinaa ja kirjoitella päiväkirjaa.. Nouseskelin ja tein lähtöä kun kuulin kelkan äänen. Äkkiä ylös! Jotenkin intiimi tilanne tulla yllätetyksi kesken haaveilun. Huh, onneksi menivät eri suuntaan.
Jatkoin matkaa. Hetkisen päästä Konkari pörisi vastaan kelkallaan ja vaihdettiin kelikuulumiset. Kuulemma lumi ei ollut kantanut poroa metsässä, hmm. Ehkä olisi hyvä ajatus hiihtää pitkin jänkää, nyt ei tuullutkaan? Keskeltä jänkää löytyi hädin tuskin erottuva kelkan jälki, joka toimisi hyvänä tukena jos keli alkaisi pehmenemään.
Tunturi häämötti kauempana, evästauko nro 2 kutsui ja elämä oli mallillaan. Otin muutamat taidekuvat ja sitten olikin paluumatkan aika. Latusuksella kun olin liikkeellä, pitihän sitä luisteluakin testata.
Wow! Huippuluisto! Luistelu oli rakkoystävällistä hommaa ja kuten sanottua, harvinaista herkkua. Takaan, että otin ilon irti!
Paluu mökille tapahtui jokivartta pitkin ja loppumatka, kun vakuutuin turvallisuudesta, jokea pitkin. Mahtava ajoitus, vasta kun mökki alkoi häämöttää, suksi alkoi hienoisesti painumaan. Hetkittäin jokivartta mutkitellessa fiilis oli kuin jossain hiihtokourussa. Muutaman kerran laskin penkalta mäkeäkin, ah onnea.
Muistan taannoisella Abiskon reissulla kun kömmähtelin surkeasti nurin kesken laskujen. Porukasta jonkun piti tietysti stopata oma liitelylaskunsa tsekataakseen ollaanko okei jne. Noh, lopen yksi jäbä tokaisi Älä jännitä! Olin että Okei.. - ja laskin seuraavan laskun alas tunturista lähes hervottomana säkkinä.
Rentona vaikka väkisin! Mutta hei, pysyin pystyssä! Sen jälkeen olen koittanut laskea letkeällä otteella, hyvin tuloksin.
Kappas, lettukahvit tulossa..?
Nyt menee lujaa!
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva jos kommentoit!