keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Luin eilen

loppuun
Julia Cameronin kirjan Kultasuoni - matka luovuuden sydämeen. Hänen esikoisteoksensa on Tie luovuuteen, jonka luin muutama vuosi sitten. En ehkä tehnyt kaikkia harjoituksia niin orjallisesti, ainakaan vielä, mutta inspiraatiota noista teoksista kyllä heräsi. Voin todella suositella kirjoja jos haluaa pään sisäistä tuuletusta.

Elämä on tällä hetkellä niin hennossa ja hauraassa vaiheessa, välillä tuntuu että haron totaalisesti tyhjää ja hetkittäin on kaikki langat käsissä. Koitan päästä tietystä arkuudesta eroon. Voimaantua. Löytää oman vahvuuden.

Ehkä löytää oman sisäisen lapseni - kun kaikki oli vielä selvää - ja ne unelmat mitä minulla lapsena oli. Katsoa että olisiko joku niistä unelmista vielä ihan ajankohtainen, uudella lailla. Minusta tuntuu, että on!

Kirjoitin aiemmin kuinka ihastuin Mia Kankimäen kirjaan "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin" josta lisää täällä. Sen alussa oli ihana lainaus Virginia Woolfilta kirjasta Oma huone:

"Pyydän teitä kirjoittamaan - - olemaan epäröimättä minkään aiheen kohdalla - - rehdisti tai kepulikonstein, te toivottavasti hankitte tarpeeksi rahaa matkustaaksenne ja ollaksenne joutilaana, pohtiaksenne maailman tulevaisuutta tai menneisyyttä, uneksianne, maleksianne kadunkulmissa, antaaksenne ajatustenne vanan kastua syvään virtaan."

Koska olen edelleen sairaana, jouduin perumaan ihanan kahvittelu- ja verkostoitumismenon tältä päivältä, mutta ei se haittaa. Pääsen kohta maleksimaan Alicanten kadunkulmiin. Flunssakin paranee aikanaan, on sitä ennenkin sairaana reissuttu, kuumehöyryjen seasta Kilimanjarollekin kiivetty.

Arbol de la esperanza mantente firme.
Toivon puu pysy lujana.

Frida Kahlo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva jos kommentoit!