Tanaan tein retken lapsuuden maisemiin. Nappasin bussin Nizzasta ja jain pois Èzen rautatieaseman pysakilla. Tama on rannan kupeessa oleva pikkukyla jossa tatini asui kahdessa eri asunnossa, kun olin lapsi. Kavin ensin rannalla ja otin pikkuvideon siita miten vesi myllaa rantakivia, se aani on jotenkin niin ihana, spesiaali muisto lapsuudesta. Yksi kivi piti poimia matkaan repun pohjalle. Lapsena kunnostauduin keraamalla kokonaisia jaatelorasiallisia kivia (ja hioutuneita kaakelin ja lasin palasia) kotiin tuomisiksi : )
Rannan jalkeen kipaisin pari pikkukujaa ylospain alueelle, missa tatini perheineen asui ennen. Kaikki naytti suunnilleen samalle kuin ennenkin. Naapurista oli havinnyt iso aprikoosipuu, josta kavin ihan pikkuisen joskus nappaamassa maistiaisia.. Otin valokuvia, varsin nattia todellakin - edelleen. Lopuksi laskeuduin alas paakadulle, tilasin kahvin ja ihmettelin hetkisen elamaa pikkuisessa katukahvilassa.
Sitten olikin aika bongata patikkareitti Èze Villageen. Vastaan tuli rouva joka kyseli olenko taaltapain. Vastasin etten mutta voi minulta silti kysya ; ) ..No han kyseli juurikin sita reittia, minne olin menossa. Totesin etta aitini arvioi etta reitin kesto on parisen tuntia. Siina vaiheessa rouva totesi, etta eihan hanella aika riita niin pitkaan kipuamiseen. Katsottiin yhdessa hanen kartaltaan reittia ja todettiin etta nayttaakin sen verran pitkalle etta han tosiaan jattaa nyt valiin, kun junalippukin hommattuna. No, minapa sain napparasti kurkata karttaa ja jatkoin matkaa. Toivotettiin hyvaa paivanjatkoa ja: C'est parti!
Reitti oli kaunis, paiva kirkastui juuri parahiksi ja paikoitellen oli jopa kuuma. Napsin ahkerasti kuvia, pidin pari juomataukoa ja suunnilleen puolentoista tunnin kipuamisen jalkeen kyla alkoi haamottaa. Nousua oli ehka 400 m joten tuntui jo jaloissa. Kipitin viela tunnollisesti lapi vanhan kaupungin, eksoottisen puutarhan ja sitten olikin hyva lysahtaa olutlasin ja sienimunakkaan aareen. Ehdin viela kayda eri paikassa kahvilla ja aprikoosipiirakalla seka hankkia postikortit, sitten tulikin sopivasti Nizzan bussi. Bussista oli mainiot nakymat vuoristovinkkelista rannikolle.
Taas oli pikkasen vasynyt olo paivan jalkeen, kello oli jo nelja ja olin lahtenyt puoli 10 kampilta. Mitas sitten, hmm. Kavin kurkkaamassa pienessa putiikissa "fantasiakoruja" ja muistin etta mullahan oli pieni musta nahkalaukku kiikarissa. Sinne siis. Matkalla laukkukauppaan osuin ratikassa kahden konsikkaan valiin ja tuoksut olivat kuin kotosuomalaisilla tyomiehilla konsanaan. Yritin tihrustaa mita toisen kateen oli tatuoituna, ehka Milan ja lisaksi joku toinen sana? En sitten tieda oliko jalkapallohommia vai mita, vai oliko hommattu tatska merilla tai vankilassa..
Laukusta tehtiin kaupat. Ja huomiota hoo, tassa nettikahvilassa jota aiemmin manasin kalliiksi, on qwerty nappaimisto, ihan luksusta! Tuskaa joka kerta miettia missa olikaan a, enta m. Well indeed, pienet on murheet taman ihmisen..
Ilta on viela nuori, oisko hyva idea lahtea kampille pikkutauolle ja sitten piipahtaa iltakavelylla? Vaikka kavelyttamassa uutta laukkua? Mika jottei.
Sanoista tekoihin!
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva jos kommentoit!